Asun kerrostalossa. Yläkerrassani on jo pitempään asunut kiinalaisia - soitin H:gin maistraattiin ja sanoivat, että sinne on rekisteröitynyt 4 kiinalaista, joista vain yksi on aikaisemmin oleskellut Suomessa (asunto on n, 47 neliön kaksio).
Normaalisti heräävät siellä klo 5 aamulla ja nukkumaan puoliltaöin. Koko ajan 7 päivää viikossa sieltä kuuluu ääniä, pientä naputtelua, valtava vedenkäyttö (hana käy joka toinen tunti, aina 12-13 minuuttia kerrallaan).
Vain yksi ihminen poistuu asunnosta silloin tällöin, reppu täynnä tavaraa. Vajaa tunnin kuluttua palaa reppu tyhjänä.
Ilmeisemmin siellä on jonkinlainen 'verstas' ja tehdään töitä. Aika todennäköisesti suurin osa ilman minkäänlaisia lupia.
Onko poliisi ainoa instanssi, jolla valtuudet tarkistaa tämä asia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi ilmoittaa myös tänne:
http://www.kyttaajat.net/
Taloyhtiössä on järjestyssäännöt, joissa määritellään milloin saa tehdä melua aiheuttavia töitä. Jos sääntöjä rikotaan jatkuvasti, voit ilmoittaa isännöitsijälle, joka ottaa yhteyttä vuokranantajaan. Ehkäpä joku roti tulee tuohon askarteluun.