He ovat kokonaan oma rotunsa. Demaripresidenttimme on sitä mieltä, että Kokoomus ei ole vieläkään toipunut Niinistön tappiosta presidentinvaaleissa. Halonen ja muut Demarit voisivat lopettaa ilkkumisen. Kovin hyvin ei mene heilläkään tänä päivänä.
Poliitikot
Laritsa M
19272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllähän sen näkee tuolla presidenttisaitilla. Ressukat ovat huutaneet siellä vuosia pää punaisena, että Halonen valittiin vilpillä.
On itsestään selvää, ettei tuota häiriköintiä olisi ollut, jos Halonen olisi noussut kokoomusryhmästä.
Ikiväyrysemme on huolestunut tulevaisuudesta ja on valmis sen vuoksi pääministeriksi, ja Lehtomäki saisi ulkoministerin paikan, muuten ei mistään tule mitään.
Presidentin valtaoikeuksia on yritetty kaiken aikaa kaventaa, mutta nyt Väyrynen pelkää, että puolivallaton ja natomyönteinen Niinistö kuitenkin saadaan sujautetuksi presidentiksi, vaikka hän on tähän asti kieltäytynyt kiivaasti.
Nyt onkin presidentillä valtaa siis ajaa maan politiikka Naton syliin? Eikös sitä valtaa nimenomaan olla siirtämässä pääministerille ja hänen kauttaan hallitukselle ja eduskunnalle vielä suuremmassa määrin kuin nyt?
Kyllä nyt silti tarvitaan Väyrynen Väyrysen paikalle hetimiten.
Kansa on kylliksi jo kärsinyt. Oi aika sä entinen!
pari kappaletta. No olkoon niin, kaikilla on lupa omaan näkemykseensä.
...
Olen murehtinut Suomenlahtea ja kaasuputkea, jota täydellisen hiljaisuuden vallassa vedetään, ja
pian ovat sitten sukellusveneet Suomenlahtea vahtimassa oli yö taikka päivä, kesä tai talvi.
Miksi ette siitä puhu mitään, te, sodankin muistava ikätoverijoukko?
Eino Leinoa:
"Tuo turilas, Räikkö Räähkä,
neuvoi tien viholliselle
kahden kallion lomasta
syksy-yönä hiljaisena..."
.
sille ainoalle ihmiselle, jota hän todella rakastaa.
-Olisikohan suunnitteilla Suur-Venäjä, sinne samaan sumppuun suomet, saksat, balttiat...
Määrätietoinen, päämäärätietoinen Putin valtaa ...
Ihmettelen Suomen päättäjiä,eikö heillä tulisi olla joku vastuu teoistaan.
Miksi näin tärkeästä asiasta enemmän julkisesti keskustella,nyt kun tälle touhulle voi vielä sanoa ei,
jyrkkä ei. Suomeahan tässä yritetään käyttää hyväksi,mitään korvausta ei saa siitä,että siltä viedään
turvallisuus ja rauha lähi mereltään.
Lisäksi mitkä saasteet sieltä nousee kun sitä meren pohjaa ruvetaan ruoppaamaan ja räjäyttelemään!
Venäjä voi putkensa viedä maata pitkin,jos putken vientiin on yleensä tarvettakaan,eihän Venäjä tahdo nytkään pystyä toimittamaan niitä kaasutilauksia,joita sillä on.
ettei a j o i s s a pantu hanttiin! Jos "Turilas" onkin saanut rahaa ja paljon,
niin SUOMI ei saa yhtään mitään siitä, että sen aluevadet miehitetään.
MIKSI olette hiljaa?
Kyllä näidenkin palstojen ääni jonnekin kuuluu!
Täällä on päättäjien isovanhempia, jotka puhuvat suvulleen kokoontumistilaisuuksissaan.
monessakin ketjussa, osa oli myötämielisiä putkelle. Voi niitä ketjuja etsiä arkistosta.
päättäjien vanhempia (heidän lastensa isovanhempia)
Hän saapuu Suomeen ensiviikolla.
OsallistuuFinlandia-talossa helmikuun 10 pv. järjestettävään Itämeri-seminaariin.
Myös muita Itämeren rantavaltioiden johtajia ja pääministereitä saapuu.
Entä mitä sanoo sellainen puolue esim. kuin Vihreät,tästä Suomen lähialueen pilaamisesta
ja soranaisesta ryöstöstä!
Voisi syyttää maan petturuudesta heitä,jotka tätä Nord stream-kaasuputkea ajaa.
Mitä pitäisi tehdä nyt?10 10
Uudensuomen verkkosivuilla blogit osastossa oli
Jari-Petri Heinon on totuudenmukainen juttu meidän poliitikoistamme.
Otsikko: Hävetkää.C
sitten nähtiin,kuinka lapsellisia jotkut kansanedustajat ovat!
Halusivat näyttää Sauli Niinistölle puhemiesäänestyksessä,että he eivät ole ollenkaan tykänneet
kun heidän on pitänyt ihan turistiluokassa lentää! Kamalaa,rahvaan seassa,voi,voi,sentään!
Jatka vain Sauli,kuulut parhaimpiin ihmisiin,mitä Suomen eduskunnassa on.
Tarvitaanhan siellä nyt järkeäkin.
Siellä on paljon niin itsekeskeistä porukkaa,että minä,minäja taas minä.
Niinistö taas ajattelee koko kansan parasta.
Lipponen siellä pitisellaiset juhlat,jokin aika sitten,että ei siinä hintoja kyselty.Valtion piikki oli
auki kokoajan,ja maksut sen mukaiset.Meiltä ne rahat veroina otetaan kuitenkin,et`sillee.
Niinistö on parhaimpia,ketä eduskunnassa on.
Venla sanoit sen,mitä itsekin ajattelin!
lapset ovat vastuullisessa tai päättävässä asemassa yhteiskunnassa.
Kannattaa kertoa nuo huoliensa aiheet edes täällä,
kyllä ne perhetapaamisissa leviävät myös nuorempiin ikäluokkiin, päättäjiin.
Minä ainakin tunnen syvää huolta tuosta aluevesiemme miehittämisuhasta.
Ei se riitä, että Räikkö Räähkä sai ison tukun rahaa tuosta karhunpalveluksestaan isänmaalleen.
Sama henkilö ajaa aktiivisesti pakko-ruotsi-politiikkaansa edelleenkin!
Valtiopetoksista voidaan puhua.
porukkaa on kansanedustajat nykyään!
Ei mitään tapoja.
Toimittaja sanoikin televisiossa,että"Ovat kuin peruskoulun ala-astelaisia"!
Pitäisi varmaan joillekin kursseille heitä vielä laittaa,jossa tiedotettaisi Suomen nyky
tilasta.He ei siinä itsekeskeisessä elämässään ole vielä tajunneet,että Suomi on lamassa
ja joutuu ottamaan velkaa joka päivä valtavia summia selvitäkseen välttämättömistä
menoista.
Viinasen haastattelun luin kirjastossa käydessäni,hän puhui asiaa.
Hän olisi valmis estämään vastikkeettoman rahan saannin yhteiskunnalta.
Sosiaaliturvan perässä tulevat maahanmuuttajat hän pysäyttäisi rajalle
ja pistäisi nuoret työttömät kuntien työttömyystöihin.
Kyllähän se on selvä,että jos nuoret tottuu saamaan rahaa kotona makaamalla,
niin vaikea heitä on töihin saada.
Vuosittain mmhamme tulee lähes 15000 maahanmuuttajaa.
Suomella itsellä on yli200 000 työtöntä,miksi niitä maahanmuuttajia vielä tuodaan?
Oman maan kansalaisten olot aina vain huononee ja verot nousee,kuinka kauan
pystytään vielä tuotapientä eläkettkään maksamaan!
Neuvostoliitto aikoinaa on upottanut vaarallisia myrkkytynnyreitä,ja kemiallisia aseita
Itämereen Ruotsin rannikolle,tälläinen tieto on olemassa!
Itämeri on aika matala meri,saastuu erittäin helposti.
Onko nyt tuumat muuttuneet putken suhteen, vai ollaanko edelleen aikeissa
ruveta merien pohjia räjäyttelemään ja kaivamaan?
Kylläpä sieltä nyt myrkyn lykkää!
Entä suomalaisten meren valtaminen,ajatelkaapa sitä!
pn joillekin iso bisnes, ei vähiten tuomareille jotka yhteiskunnan rahoilla näitten asioita ajavat.
ainon itsekin kertoa näitä eteen päin.
Päättäjät saavat täältä yhtä paljon, enemmänkin tietoa, kuin live-tapaamisissaan kaduilla ja toreilla.
Venäjä pelkää Natoa ja sen laajenemista,siksi se koettaa tuon putken varjolla
Suomenlahden ja Itämeren herraksi.
Entä mitä muuta on heillä mielessä,sen jokainen tietää!