Ma Baker`s

paaaaaaapi

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia Ma Baker`s- kennelistä?
Ajattelin sielä kysyä ja hankkia ensimmäisen koirani, Bokserin.
Kysymyksiä:
Myikö kennelin omistaja koiraansa kokemattomalle kasvattajalle? (kuten minä.. Tahtoa ja tarmoa löytyy kyllä koiran kasvatukseen, toki nyt vain kirjatietoutta ja muiden suusta kuultua.)
Haluan koiran itselleni kumppaniksi ja ystäväksi enkä olisi sitä viemässä näyttelyihin. Myikö koiraa tällaiseen tarkoitukseen?
Kasvattajan sanat: "Koska itse harrastan boksereideni kanssa palveluskoirapuolella, pidän äärimmäisen tärkeänä ylläpitää bokserille kuuluvia perusominaisuuksia."
Tämän tietenkin tekisin parhaani mukaan, enkä koiraa ota tänne "sohvaperunaksi" vaan aion kouluttaa siitä hyvän koiran päättäväisyydellä ja kärsivällisyydellä. Kouluttamaton koira on aikapommi ja sitä riskiä en ota, että bokserini joskus "räjähtää käsiini".

Niin ja risuja ja ruusuja saa myös kertoa kennelistä! Edellyttäen tietenkin omakohtaisia kokemuksia, eikä kuulopuheita! (ainakin näiden risujen kohdalla.)

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne ja iloista kevään odotusta! :)

20

3048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brenda^

      Otappa yhteys suoraan kasvattajaan Diman Pirkkoon, luulis ny yhteystietojen löytyvän sivuilta.

      Eiköhän monen vuoden kokemuksella ole myynyt pentuja myös 'ensikoira' kotiin.
      Kuulostaa jotenkin oudoilta nuo käsiin räjähtämiset, pitäisköhän vielä miettiä rodun valintaa taikka paneutua koira opuksiin/tutustua bokseriin rotuna vaikkapa vierailemalla kasvattajilla/yhdistyksen treeneissä tms.

      Kuitenkin... parhaiten saat tietoa kun otat yhteyttä suoraan kasvattajaan!

      • paaaaaaapi

        Sillä käsiin rähäjtämisellä halusin tuoda esille sen että olen paneutunut rotuun, sen käyttötarkoituksiin, luonteeseen ja historiaan. Tarkoitin, että Bokseri on iso koira ja vaarallinen väärissä käsissä. Väärillä käsillä tarkoitan kasvatuksen laiminlyöntiä, eli otetaan koira kotiin ja se on kiva kaveri siellä ja välillä mennään lenkille ja huudetaan jos se jotain rikkoo ja siinä se. Näitäkin olen nähnyt ja se on väärin.

      • kukkahatturouva
        paaaaaaapi kirjoitti:

        MaBakers-kennelistä saat varmasti hyvän koiran, siis myös ensikoiraksi. Tervejärkiset koirat eivät räjähdä käsiin.
        Jos koira ei normaali ihmisellä pärjää ekana koirana, siinä on pahasti hermoissa vikaa.

      • perheellinen
        kukkahatturouva kirjoitti:

        MaBakers-kennelistä saat varmasti hyvän koiran, siis myös ensikoiraksi. Tervejärkiset koirat eivät räjähdä käsiin.
        Jos koira ei normaali ihmisellä pärjää ekana koirana, siinä on pahasti hermoissa vikaa.

        Eikös ne testien mukaan ole kovia ja sopimattomia lapsiperheisiin?Niin ainakin sivuilla kerrotaan kun koiraa etsin meille.Koska on perheessa lapsia ,halusimme rotumääritelmän mukaisen eli perhekoiran,jollainen bokserin pitää olla.Niinpä otimme muualta sellaisen "tavallisen",jonka kanssa voi varmaan harrastaa mutta on myös kiva kotona.

      • perhepiski
        perheellinen kirjoitti:

        pentuja tulee vuodessa paljon...eiköhän sieltä löydy....Kuuluisan pentutestin mukaan (joita suomessa tekee oikein luult,2 ihmistä)ovat lähes kaikki "käyttökoiria" jotka ei sovi perrhekoiraksi , rotumääritelmä sanoo toista mutta niitäkin on jo kahta laatua varmaan.

      • boksupoika68
        perhepiski kirjoitti:

        Siis bokseri ei Räjähdä 'käsiin' mutta sen omistaja voi räjähtää kyllä koiran temppujen jäljiltä kyllä:)
        Bokseri kuuluu koiraa rotuun joka tykkää puuhatta itsenäisesti hauskoja tai ei niin hauskoja juttuja;)
        isännän&emännän mielestä....

      • juipin kaveri
        boksupoika68 kirjoitti:

        samaa mieltä, ennen se omista "räjähtää käsiin" kuin bokseri.
        todella hyvähermoisiakin vielä mokomat ovat.

      • rotumääritelmä ok
        juipin kaveri kirjoitti:

        samaa mieltä, ennen se omista "räjähtää käsiin" kuin bokseri.
        todella hyvähermoisiakin vielä mokomat ovat.

        Jos bokseri on rotumääritelmän mukainen, niin se sopii hyvin perhekoiraksi lapsiperheeseen.
        Jos ei sovi, sillä on puutteita luonteessaan.

      • boksupoika68
        rotumääritelmä ok kirjoitti:

        Jos bokseri on rotumääritelmän mukainen, niin se sopii hyvin perhekoiraksi lapsiperheeseen.
        Jos ei sovi, sillä on puutteita luonteessaan.

        Siis kyllä Ma Baker`s- kaikista boksereita saa Ns lapsiystävällisiä,eiköhän se ole siitä kiinni miten koulutaa koiraa/pentua ,itse olen ollut noin 25 vuota boksereiden kanssa tekemisissä ja tiedän omakohtaisesti vain yhden Bokserin joka ei tykännyt vieraista lapsista(ei purrut ,mutta vartioi näitä vieraita lapsia),mutta oman perheen lapsista ja vauvasta tykkäsi todella paljon,siis liian raisuja leikkiöitä on paljon boksereissa,kun eivät ole totuneet leikkimään pikuisten ihmislasten kanssa.

      • mison palveluskoira

        määrä ei korvaa aina laatua ja se et itsestään pitää kovaa ääntä ja näyttelysaavutuksista ei kerro pal mittäään.siis en ny tarkoita tuota kasvattajaa vaan monia muitakin useissa roduissa.jos taas käyttöpuolta mainostaa niin niitä oikeita tuloksia pitäis löytyä,monella ei niitä nykyään ole vssn jotain polkupyörätesteja (joka kertoo, et koira osaa/jaksaa juosta) tai näyttelytitteleitä...mutta jokainen ottaa mistä hyväksi havaitsee.kandee muistaa että tulee kasvattaja samaan pakettiin ja sen kanssa pitää tulla toimeen ja pitää saada apua tarv ittaessa.myös koirien olot ja kotona olevien luonne kertoo paljoin,nekin kannattaa kattoa.

      • puksu-
        perheellinen kirjoitti:

        Eikös ne testien mukaan ole kovia ja sopimattomia lapsiperheisiin?Niin ainakin sivuilla kerrotaan kun koiraa etsin meille.Koska on perheessa lapsia ,halusimme rotumääritelmän mukaisen eli perhekoiran,jollainen bokserin pitää olla.Niinpä otimme muualta sellaisen "tavallisen",jonka kanssa voi varmaan harrastaa mutta on myös kiva kotona.

        se bokseri lapsiperheeseen sopii :) meillä uros oli menestyneistä käyttölinjan vanhemmista ja jumaloi lapsia :) niin tuttuja kuin vieraitakin. Harrastettiin sillä suojeluakin,eikä se mitenkään vaikuttanut.
        Nykyinen narttumme on alle vuoden ja on mitä mainioin. Kaikki käy kaveriksi,niin lapset kuin koiratkin :D on jopati ehkä turhankin sosiaalinen tapaus :P
        En kyllä ole boksuissa huomannut vielä kovin paljon tuota käyttö ja näyttö puolen erottelua mitä monista roduista löytyy. Tuntemani/tietämäni kasvattajat kyllä yleensä koiriaan käyttävät ihan molemmissa.

      • mrboxing
        paaaaaaapi kirjoitti:

        Sillä käsiin rähäjtämisellä halusin tuoda esille sen että olen paneutunut rotuun, sen käyttötarkoituksiin, luonteeseen ja historiaan. Tarkoitin, että Bokseri on iso koira ja vaarallinen väärissä käsissä. Väärillä käsillä tarkoitan kasvatuksen laiminlyöntiä, eli otetaan koira kotiin ja se on kiva kaveri siellä ja välillä mennään lenkille ja huudetaan jos se jotain rikkoo ja siinä se. Näitäkin olen nähnyt ja se on väärin.

        heippa
        ei bokseri vaarallinen ole, ellei siitä tee sellaista !!
        mutta ilman koulutusta ,saat kyllä sellaisen velmun et oksat pois.
        -ei tottele, vaan on itsensä herra, kun luonne on muutenkin aika jääräpää :)
        -lenkille..... se juoksuttaa sinua ,kun pitäisi olla toisinpäin!!
        -muista se kaipaa liikuntaa paljon siis paljon eli 3 pisulenkkiä ei totisesti riitä!!
        vaan kaipaa juoksua ja virikkeitä eri koulutusten muodossa on halukas ja tykkää
        puuhastella.

        mutta on kyllä maailman kivoin ja seuraa rakastava kaveri !!
        omani kuoli 10v , mutta onnellisena mikä tärkein !

      • hops

        Itse laitoin sähköpostitse kyselyä koiranpennuista (en mistään tietystä pentueesta) pari vuotta sitten, enkä tähän päivään mennessäkään ole saanut häneltä vastausta.
        Jos koiran häneltä haluaa, niin sitten kannattaa kaiketi soittaa. Itse en soittamista enää nähnyt tarpeelliseksi, kun löysimme sopivan koiran toiselta kasvattajalta.

    • paksuposki1

      täällä erittäin tyytyväien Ma Baker`s kasvatin omistaja, kasvattajalla bokseri tietoutta ja apua saa varmasti kun kysyy.Pentutestihän on vain testi ja koira varmasti sopeutuu moneen menoon.(perhe/näyttely/käyttöön)Pirkolle kannatta soittaa ja jos ei ekalla kerralla vastaa kannattaa soittaa uudelleen, vuorotyöläisenä ajat eivät aina kohtaa.

    • pöhh

      Täällä taas erittäin epätyytyväinen omistaja. Rahoja ei kuulu luustokuvauksista (sopimuksessa koiran hintaan kuului luustokuvaukset, ja kasvattajan pitää palauttaa rahat kun on käynyt kuvauttamassa), mitään yhteydenpitoa tai kiinnostusta ei ole. Vain niille joilla tuloksia tulee on kiinnostusta.

    • suuret sanat

      myy ja ei harrasta enää mitään....

    • julkist tiatoo

      AInakin jo eläkkeelle 8v kuuluva koira on astutettu......4 pennut siis tulos.Sääliks käy natua.

    • eitälläisiäikinä

      mikäli aikoo tuolta bokserin hankkia niin kannattaa varautua erikoiseen käytökseen. ensinnäkin pentu oli hakiessa sairas, myyjä ei toiminut kauppasopimuksen mukaan, ei järjestänyt sovittua luustokuvasuta, pimittää viimeiseen saakka asiakirjoja sekä toimittaa ne vailinaisina. lisäksi lähettelee kummallisia viestejä yöaikaan todennäköisesti muutaman punaviinilasillisen jälkeen. en ole vastaavaalaista tapausta ennen tavannut. suosittelisin hankkimaan muualta tai sitten varautaumaan epäasialliseen käytökseen mikäli tuolta pennun päättää ottaa.

    • ymmi1

      Oliko jotain sanktota päällä edelleen kun ei kotimaan kamaralla näy näyttelyissä edelleenkään? Kunnon kasvattajat eivät joudu kurinpitotoimien kohteeksi.

      • lklklkhggfdsdsssasa

        Eiköhän nuo sanktio jutut ole kateellista höpötystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3279
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      553
      3091
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2503
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2022
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1672
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      119
      1365
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1225
    Aihe