SK-Autosound Oy

Ei näin

Innostuin viime syksynä SK-Autosound Oy:n mainoksesta jossa mainostettiin digi-tv:n liittämisestä auton omaan näyttöön. Otin yhteyttä ja kyselin hintaa marraskuussa saapuvaan autooni. Vastaukseksi tuli n.950eur. ja jos digi-tv:n laittaa näkymään erilliselle näytölle joka autooni siis kuitenkin tulee (taksin ajovälityspääte VDO) niin n.550eur. Myöhemmin selvisi että kyseiseen autoon ei vielä saa sitä omaan näyttöön joten sovittiin että hän laittaa sen valmiiksi niin että se sopii VDO ajovälityspäätteeseen. Lisäksi pyysin että laitetaan myös Ampire DVD-soitin (n.220 eur) koska jos kuitenkin digi-tv ei näy kunnolla niin voi sitten sitä katsella.
Kun menin hakemaan autoa niin hän tai siis Samu kertoi että ei ollut saanut ääntä tulemaan vaikka kaikki on kuitenkin kytketty oikein ja hän näytti omasta näytöstään että kuva tulee. Autoon ei siis ollut vielä asennettu taksivarusteita ja äänen piti kuulua auton omista kaiuttimista. Ajattelin että tutkitaan sitä ääntä sitten kotikulmilla ja sain mukaani laskun 1219eur.!!! Ja jos näitä edeltäviä hintoja katsoo niin hinta oli noussut n.400eur. vaikka laskisi asennukseenkin tulleita ”lisätunteja”.
Kotiin päästyäni selvitin että vika äänestä johtui siitä että auton radiosta ei saa AUX ääntä päälle jollei soittimessa ole cd-levyä ja kerroin vinkin myös tälle Samulle. Sen jälkeen ääni tuli normaalisti paitsi digiboxin ääni ainoastaan kuljettajan puoleisista kaiuttimista mutta se ei minua haitannut.
Taksivarusteiden asennuksessa selvisi että videon ulostulon pää ei sovi näyttööni joten päätin hankkia ”kannettavan” näytön väliaikaisesti.
Vuodenvaihteessa sitten digiboxista hävisi kokonaan ääni ja otin yhteyttä Samuun joka kiisti että äänentoistossa olisi ollut mitään vikaa alun perinkään. Aika ihmeellistä koska hän ei ollut saanut sieltä edes ääntä tulemaan. Selvitettyäni ongelmaa selvisi että äänen puuttuminen toiselta puolelta johtui viallisesta digiboxin ja DVD-soittimen välisestä johdosta ja digiboxi oli rikki. SK-Autosound olisi kyllä tätä ongelmaa itsekin tutkinut mutta pitkän välimatkan ja tämä heidän edellä mainittu hinnoittelu pelotti. Sovittiin että lähetän rikkinäisen boxin heille ja he lähettävät uuden minulle. Lähetin boxin vajaa kuukausi sitten ja odotin uutta tilalle noin 3 viikkoa jonka jälkeen ostin muualta uuden Ampire DVBT400 boxin (vanha oli DVBT51).
Kytkin kaikki uudelleen ja nyt kaikki toimii niin kuin pitääkin mutta tästä tarinasta taas oppisin että ei saa luottaa näihinkään kavereihin jotka omasta mielestään osaa ja tietää kaiken!
Ja tietysti niin jäihän tuo maksamani digiboxi nyt johonkin matkanvarrelle tai Samulle muistoksi tästäkin ryöstöstä mutta jos se vielä palautuu minulle ja vielä kunnossa niin kerron varmasti.

9

5734

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Makke-R

      mutta niin yleistä..

      Suosittelen ottamaan yhteyttä kuluttajasuoja asiamieheen ja kerro tarinasi.
      Sieltä tulee kyllä tarkat ohjeet miten sinun tulee toimia ja tarvittaessa asiamies ottaa itse yhteyttä myyjään.
      Itsellä oli kerran ongelmia takuuhuollon kanssa ja riitti kun riitaisassa keskustelussa mainitsin että olin puhunut asiasta kuluttajaneuvojan kanssa, alkoi homma luistaa ja loppujen lopuksi sain hyllystä uuden tuotteen joka oli uudempaa, parempaa ja kalliimpaa mallistoa minkä olin takuuseen vienyt.
      Tähän tuotteeseen tuli sitten vielä täysimittainen takuu.. kerrankin jäi jopa voitolle!

      • kevlari

        Eipä siihen kuluttaja asiamies ota mitään kantaa koska kyseessä on yritysten välinen kauppa.
        Yksityishenkilöitä ainoastaan suojaa tuo kuluttajansuojalaki. Yrittämisessä on monia tämmöisiä "hauskuuksia"


      • minä vaan
        kevlari kirjoitti:

        Eipä siihen kuluttaja asiamies ota mitään kantaa koska kyseessä on yritysten välinen kauppa.
        Yksityishenkilöitä ainoastaan suojaa tuo kuluttajansuojalaki. Yrittämisessä on monia tämmöisiä "hauskuuksia"

        Itse ottaisin asioista hieman selvää ennen mitään tuollaisia. En minä autoakaan ummikkona mene ostamaan. Noiden näyttöjen ja digiboxien asennus ei ole niin helppoa kuin sen luulee olevan.. ja sk-autosound ei kyllä ole ikinä antanut tarkkaa hintaa vaan hinta arvion mikä saattaa heitellä. Ja tiesitkö että auto on julkinen tila. Elä vain tolpalla katso sitä telkkua


      • no-jopas-nyt

        Haiskahtaa mainostukselle josta mainitsin ensimmäisenä mutta se poistettiin. ***kele.


      • Makke-R
        kevlari kirjoitti:

        Eipä siihen kuluttaja asiamies ota mitään kantaa koska kyseessä on yritysten välinen kauppa.
        Yksityishenkilöitä ainoastaan suojaa tuo kuluttajansuojalaki. Yrittämisessä on monia tämmöisiä "hauskuuksia"

        totta tosiaan, eipä tullut mieleen.


      • Ei näin
        no-jopas-nyt kirjoitti:

        Haiskahtaa mainostukselle josta mainitsin ensimmäisenä mutta se poistettiin. ***kele.

        Vaan opiksi että ei kannata silmät ummessa luottaa "ammattilaisiin".
        Vikahan oli minussa kun luotin tähän ammattitaitoon ja hinnoitteluun.
        Ja nyt minulle sitten riitti tämä firma kun ei edes takuuna saanut digiboxia ja menetin vielä tämän vanhan rikkinäisenkin.


    • Rahikaineeeen

      Samassa talossa tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä vastata sähköposteihin tai olla yhteydessä asiakkaaseen vaikka näin luvattiin paikan päällä. Luokatonta.

      • on niitä muitakin

        samaan olen itekkin törmännyt!

        Yritin soittaa parina päivänä, ei vastausta.
        Laitoin spostia, ei vastausta, joten paskat ko puljusta kun ei raha kelpaa.


      • Anonyymi

        Näin 10 vuotta myöhemmin täytyy todeta ettei heitä edelleenkään näytä kiinnostavan sähköpostitse tarjouspyyntöihin vastaaminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe