Jossain keskustelussa oli diakonin raha-avusta, onko joku täällä saanut tuota avustusta?
Mihin voi hakea ja miten?
Diakoni apu
32
7756
Vastaukset
- siskot_
Minä olen saanut pari kertaa apua laskuihin diakonilta. Otin yhteyden oman kirkon diakonille, kävin juttelemassa ja siellä yhdessä haettiin apua. Tampereella näin.
- aloittaja
Itsekkin tarvitsisin laskuihin rahaa.
On vaan hirveän suuri kynnys soittaa:/ - Kirkkoonkuulumaton
aloittaja kirjoitti:
Itsekkin tarvitsisin laskuihin rahaa.
On vaan hirveän suuri kynnys soittaa:/Kannattaa katsoa oman asuinkunnan seurakunnan nettisivuilta diakoniatiedot ja laittaa diakonissalle sähköpostia, jos vain mahdollista. Itse olen tehnyt niin kahdellakin eri paikkakunnalla vuosien varrella, ja toisella kerralla sain apua sähkölaskun maksuun, apteekkikuluihin ja ruoan ostoon, ja toisella kertaa vain ruokatukea. Pienet seurakunnat tuntuvat olevan köyhempiä kuin suuret, ja niinpä apu voi pikkupaikkakunnilla olla vain hyvin vähäistä. Kannattaa kuitenkin kokeilla.
- Anonyymi
Olen köyhä eläkeläinen mutta taisin olla vääränvärinen kun en saanut rahaapua jouluksi hämeenlinnassa. Koko aika vaan enemmän mamut hakee avustuksia siinä jää mummot jalkoihin. Sitten ihmetellään kun rasismi lisääntyy. Olis pitänyt sanoa puhelimessa että täällä on ahmed. Kyllä apua olis herunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Hämeenlinnassa mamujen ei tartte näyttää tiliotetta saavat automaattisesti avustuksia. Kurdilla oli tilillä 60000 mutta sai kunnon avustukset nämä osaa olla todella röyhkeitä. Mamuilla on aivan er lakipykälät. Pitäähän näitä sotilaskarkureita hyysätä kun ei töitäkään viitsi tehdä. Meinasin mennä helluntaiseurakunnan juhlaan mutta mamut oli senkin valloittaneet. Mustaa oli joka helvetin tuoli varattuna. Meidän kotimaa on poissa.

Ei tarvitse näyttää tiliotetta,mitä hittoa. Maahanmuuttajat pitäisi olla samalla lähtöviivalla kuin kanta Suomen porukka. Kyllä tiliotteet syynätään hyvin tarkkaan yleensä,jos on 100 tuhansia vaikka tilillä ja hakee sostukea,niin siitä vaan kaikki maksellaan jos on islamin jengiä.Ei helv......
- Anonyymi
Meiläpäin saa pienen ostolapun. Ei laskuihin apua. Kerran taisin sähköön osan saada,nykyään ei.
- Anonyymi
Minä sain kerran vuokraan mutta siitä on jo vuosia. Ruokalapun taitavat nykyään antaa mutta ainahan sitä kannattaa kysyä laskuihin. Joskus voi jopa onnistaa.
- Anonyymi
Jostain sattumalta kuulin tästä ja päätin että kokeillaa nyt. Soitin ja varasin ajan, sitten siellä keskusteltiin tunnin verra ja anto 2x 50€ lahjakorttia prismaan.
Olin kyllä et mitä hittoa, odotin jotain 20€.
Tyylii kerra vuodessa nyt tuolla käyny, joka kerta toi 2x 50€.- Anonyymi
Missäs tää oli? Mä kävin Helsingissä muutama päivä sitten tapaamassa diakoniatyöntekijää, nykysin kuulemma tiimi tekee päätöksen että annetaanko maksusitoumusta kauppaan ja yksinasuvan maksusitoumus on 20-30 euroa. Yksin ei työntekijät päätä avustuksesta. Seuraavana päivänä tiimi sitten päätti etten saa edes sitä ja kehoittivat ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen kun tilikin jo miinuksella. Oli viimeinen kerta kun kirkolta pyydän apua.
Siksi en kyllä ihan usko tota että oot saanut 2x50 e lahjakorttia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs tää oli? Mä kävin Helsingissä muutama päivä sitten tapaamassa diakoniatyöntekijää, nykysin kuulemma tiimi tekee päätöksen että annetaanko maksusitoumusta kauppaan ja yksinasuvan maksusitoumus on 20-30 euroa. Yksin ei työntekijät päätä avustuksesta. Seuraavana päivänä tiimi sitten päätti etten saa edes sitä ja kehoittivat ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen kun tilikin jo miinuksella. Oli viimeinen kerta kun kirkolta pyydän apua.
Siksi en kyllä ihan usko tota että oot saanut 2x50 e lahjakorttia.Eikös siellä Helsingissä ole useitakin ruoan ilmaisjakelupaikkoja ni ei tarvitse nälkäisenä olla. Monilla pienemmillä paikkakunnilla ei sellaista apua ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs tää oli? Mä kävin Helsingissä muutama päivä sitten tapaamassa diakoniatyöntekijää, nykysin kuulemma tiimi tekee päätöksen että annetaanko maksusitoumusta kauppaan ja yksinasuvan maksusitoumus on 20-30 euroa. Yksin ei työntekijät päätä avustuksesta. Seuraavana päivänä tiimi sitten päätti etten saa edes sitä ja kehoittivat ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen kun tilikin jo miinuksella. Oli viimeinen kerta kun kirkolta pyydän apua.
Siksi en kyllä ihan usko tota että oot saanut 2x50 e lahjakorttia.Mikkelissä. Täällä ei ainakaan vielä joulukuun alussa ollut mitään tiimi juttua, vain diakoni työntekijä ja minä.
Mainittakoon että tiliotteet piti näyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös siellä Helsingissä ole useitakin ruoan ilmaisjakelupaikkoja ni ei tarvitse nälkäisenä olla. Monilla pienemmillä paikkakunnilla ei sellaista apua ole.
En tiedä minkälaisissa ruokajonoissa sä käyt, itse en koskaan ole saanut ruokajonosta esim vessapaperia tai shampoota. Noita sais ostettua maksarilla. Pystyn kyllä elämään vaikka puurolla pari viikkoa mutta olisihan se kiva pestä hampaat, itsensä, käydä vessassa paperin kanssa, jne.
Ruokajonosta sain viime viikolla leipää ja pullaa, muuta ei sieltä saanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikkelissä. Täällä ei ainakaan vielä joulukuun alussa ollut mitään tiimi juttua, vain diakoni työntekijä ja minä.
Mainittakoon että tiliotteet piti näyttää.Kysyin tästä lahjakorttiasiasta, diakoniatyöntekijä sanoi että joulun alla saavat lahjoituksena lahjakortteja, joita sitten jakavat. Itse eivät lahjakortteja hanki vaan apua antaessaan antavat maksusitoumuksen kauppaan, eli lahjakortteja ei saa kuin juurikin joulun alla.
Sähkölaskuun ja lääkkeisiin pyysin apua (esim rahaa, maksusitoumusta apteekkiin, sähkölaskun maksamista suoraan laskuttajalle), en saanut kumpaankaan, antoivat 30 euron maksusitoumuksen kauppaan. Maksusitoumuksen käyttö jotenkin hävetti ja olin kassalla peloissani että onko tiskillä jotain mitä ei saisi ostaa kun sitoumuksessa pitkä lista asioita mitä sillä ei saa ostaa (mm. virvoitusjuomia, herkkuja ja tietysti tupakat ja alkoholi) ja mietin mitä nyt sitten luetaan herkuiksi joita ei saa ostaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin tästä lahjakorttiasiasta, diakoniatyöntekijä sanoi että joulun alla saavat lahjoituksena lahjakortteja, joita sitten jakavat. Itse eivät lahjakortteja hanki vaan apua antaessaan antavat maksusitoumuksen kauppaan, eli lahjakortteja ei saa kuin juurikin joulun alla.
Sähkölaskuun ja lääkkeisiin pyysin apua (esim rahaa, maksusitoumusta apteekkiin, sähkölaskun maksamista suoraan laskuttajalle), en saanut kumpaankaan, antoivat 30 euron maksusitoumuksen kauppaan. Maksusitoumuksen käyttö jotenkin hävetti ja olin kassalla peloissani että onko tiskillä jotain mitä ei saisi ostaa kun sitoumuksessa pitkä lista asioita mitä sillä ei saa ostaa (mm. virvoitusjuomia, herkkuja ja tietysti tupakat ja alkoholi) ja mietin mitä nyt sitten luetaan herkuiksi joita ei saa ostaa.No tämä selittääkin, en ole edes muulloin yrittänyt.
Joo mitään limppareit, karkkei yms ei noil saanu. Outoa oli että mun piti erikseen kertoa että ostan myös pesuaineita tällä, että se ei automaattisesti kuulu tohon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämä selittääkin, en ole edes muulloin yrittänyt.
Joo mitään limppareit, karkkei yms ei noil saanu. Outoa oli että mun piti erikseen kertoa että ostan myös pesuaineita tällä, että se ei automaattisesti kuulu tohon.Unohin mainita tossa edellisessä että ei tätä tartte hävetä. Ei tätä palvelua käytä vain köyhät, on tuolla rikkaitaki pummimassa noita avustuksia.
Tosin en tiedä onko rahat menny kulisseihin niin jotta ruoka rahat vähillä mutta silti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä minkälaisissa ruokajonoissa sä käyt, itse en koskaan ole saanut ruokajonosta esim vessapaperia tai shampoota. Noita sais ostettua maksarilla. Pystyn kyllä elämään vaikka puurolla pari viikkoa mutta olisihan se kiva pestä hampaat, itsensä, käydä vessassa paperin kanssa, jne.
Ruokajonosta sain viime viikolla leipää ja pullaa, muuta ei sieltä saanut.Leipä ja pulla on pelkkää epäterveellistä hiilarihöttöä. lisäksi jos ne ei ole gluteenittomia niin keliaakikko ei voi niitä syödä ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leipä ja pulla on pelkkää epäterveellistä hiilarihöttöä. lisäksi jos ne ei ole gluteenittomia niin keliaakikko ei voi niitä syödä ollenkaan.
Niinpä. On ruokajonosta apua mutta fakta on se että terveellisesti et syö ruokajonon avustuksilla. Onneksi tilanne omalla kohdallani väliaikainen (ainakin toivottavasti). Olis tosiaan ollut apua jos olisi sen maksusitoumuksen saanut mutta ei. No, ilmeisesti pohjois-helsingin diakoniatyöltä se 20-30 euroa oli liikaa. Kyllä siinä tuli aika hyppyytetty olo kun ensin menet sinne hattu kourassa esittää tiliotteita ja haastateltavaksi ja seuraavana päivänä 5 ihmistä käy sun paperit läpi ja sitten odotat vielä päivän että yksi niistä sanoo sulle puhelimessa "mä olisin myöntänyt mutta siellä oli kaksi jotka sanoi ei".

Tosi nöyryyttävää, että kirkkokin pyytää nähdäkseen tiliotteet. Sehän on sitten vaan valtion laitos nykyään, toimii samoin kuin sossu vaikka ei pitäisi. Ja kirkolla kyllä rahaa riittää, ja maksattehan te kirkolliveroakin.
Itse erosin koska eivät ole pitkään aikaan noudattaneet Raamattua.
Normaali kauppalasku ja viikon ruuat yhdelle hengelle maksaa kyllä vähintään 45-50 euroa joten tuo 20-30 euroa on melkoista pihistelyä.
Oikeat kristityt, jättäkää valtionkirkko ja muodostakaa omat piirit. Aivan kuten alkuseurakunnan aikana: Keltään ei puuttunut mitään vaan myivät omaisuuttaan ja kaikille jaettiin. Ne joilla oli paljon antoivat omastaan:
32 "Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
33 Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla. 34 Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan 35 ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi." -Apostolien Teot 4
- Anonyymi
Minä sain 70 euroa, yksinasuvana. Uusi käytäntö oli, että pitää olla tiliote. Tarkastivat kaikki tulot ja etuudet. Sellainen meno on seurakunnallakin nykyään.
- Anonyymi
Joo mulla sama, ja piti näyttää että on kelassa etuushakemus vireillä. Ihmeen iso summa sulla, täällä Helsingissä sai viime vuonna 40 euroa ja tänä vuonna sitä summaa on tiputettu.
- Anonyymi
Onko se ihmekään, että haluavat tarkistaa että pyytäjä todellisuudessa on tuen tarpeessa? Itse en koskaan ole hakenut diakonialta apua, vuosia sitten soskusta kylläkin. Nykyään en juuri tarvitse apuja, työtä on joskin huonopalkkainen ala.
Joitain vuosia sitten minulla oli tuttava, joka häikäilemättä käytti diakonian tukea hyväkseen. En aivan ymmärtänyt tyyliä, sai ihan samat kuin muutkin työttömät, tuet, ja silti hamstrasi sitä diakonian tukea, kaikkialta kaikkea ilmaista. Tuskin edes jaksoi hamstraamiaan syödä. Minulle änkesi vanhaa leipää, jne. Mielellään oli ruokapöydässäni, ja tuntui ettei silloin oma palkkani riitä mihinkään, kun oli "elätettävä". Lopulta hermostuin henkilöön, koskaan kun oltiin kaupassa, hänellä ei ollut rahat mukana.
Nykyään omat tuloni riittävät elämiseeni. Että kaikkia koijareita sitä voikin olla.
- Anonyymi
Ihmettelin minäkin, että sain jopa 70 euroa. Johtuisiko siitä, että olen käynyt viimeksi pari vuotta sitten. Jotkut täälläpäin yrittää saada joka kuukausi ja ihmettelee kun ei saa.
- Anonyymi
Riippuu tietysti seurakunnasta ja muutenkin tilanteesta kuinka näitä kysytään missäkin. Kirkkojen jäsenmäärä tulee koko ajan alas joten kokoajan rahat vähenee ja asiat tiukkenee myös tällä osastolla.
Nää on näitä.. Joku oikeesti tarvii johonkin kriisitilanteeseen ja toinen on laskelmoidusti vetänyt tilit tyhjille että saa lisäavustusta samaan aikaa kun lipastossa kuitenkin rahaa. - Anonyymi
Ennen kuin tiliotteita ei kysytty ollenkaan, moni kävi huvikseen hakemassa. Vähän rajoittaa kun ei viiden tonnin tuloilla enään saa.
- Anonyymi
Joo toi on hyvä, ois aika hyvä jos pitäs näyttää joku päätös tukiaisistakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo toi on hyvä, ois aika hyvä jos pitäs näyttää joku päätös tukiaisistakin.
Siellä pitää näyttää. Tiliotteet ja päätös haetuista tuista tai vaihtoehtoisesti todistus että tukihakemukset on vireillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä pitää näyttää. Tiliotteet ja päätös haetuista tuista tai vaihtoehtoisesti todistus että tukihakemukset on vireillä.
Hmm, itellä ei noit kysytty.
- Anonyymi
Meillä täällä pienessä kaupungissa diakonitoimisto on ainoa apua akuuttiin hätään. Olen kokenut saavani siellä aitoa välittämistä ja avunantoa. Täällä annetaan EU-kassin lisäksi yleensä 20 e ostokortti ruokakauppaan ( joita on kaksi vaihtoehtoa). Enemmänkin saa poikkeustapauksissa. Kahdella 20 e kortilla yksi ihminen saa mukavasti ruokaa, kunhan katsoo tarjoukset. Empatia tulee tarpeeseen potkitulle ja epätoivoiselle ihmiselle.
Kelan ottaessa tehtäväkseen sosiaalitoimen työn, asiat menivät aivan väärille raiteille. Pitkä käsittelyaika ja virheellinen päätös, tämä arkipäivää. Kaupungin sosiaalitoimi luistelee vastuustaan odotellessa Kelan päätöstä, lisäksi ehdotetaan diakonitoimiston puoleen kääntymistä. Nämähän ovat aivan eri organisaatiot. Täällä on tasan yksi aikuispuolen sosiaalityöntekijä. Olemme tavanneet kerran ja se riitti minulle. Ei voinut kylmempi tapaaminen olla. Harmittaa, kun käytössäni on niin vanha puhelin, etten voinut nauhoittaa "keskusteluamme". Itkin kiukusta ja nöyryytyksestä kotiin päästessäni.
Ota reilusti yhteyttä ja kerro asiasi rahavaikeuksissa, eiköhän sieltä jotain apua anneta. Ja ainakin sinua kohdellaan tasavertaisena ihmisenä.
Outi - Anonyymi

Huhhuh... Outi, mikä tarina. Onneksi osasit käyttää copy-pastea monistaaksesi viestisi, vaikka tallennus kännykällä ei onnistunutkaan. Ei ehkä ollutkaan niin vanha kännykkä. Tai sinulla myös hyvä läppäri.
- Anonyymi
Täällä seurakunta siirtynyt S - ryhmän lahjakortteihin. Hyvä homma kun sillä voi ostaa mitä haluaa vaikka tietysti ohjeissa lukee mitä kaikkea ei saa ostaa. Ei tarvi enään kassalla selitellä niiden maksusitoomusten kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1322973- 71376
Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2201316Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J701181- 441140
- 371011
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va381001Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke133957- 47944
Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.36877