Netissä julkaistun kustantaminen

Hei!
Onko jollain kokemusta esimerkiksi blogissa julkaistun teoksen saamisesta kustannetuksi? Olen itse kirjoittanut runokirjallisen verran runoja blogiini, ja nyt rupesi mietityttämään, haittaako se jo ennestään pieniä mahdollisuuksia saada teostani julkaistuksi. Ajattelin kyllä kirjoittaa uuttakin materiaalia, mutta sen osuus jäisi kuitenkin pieneksi. Tietääkö kukaan, miten kustantajat suhtautuvat tällaiseen?

8

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysymyksiä vain

      Minulla on tarkoituksena käyttää kirjassa (pienenä osana tosin) jo tänne kirjoittamiani juttuja. Täällä ne olivat milloin milläkin palstalla, ei kaikki ns. kaunokirjallista tekstiä. Mitenkähän s24 suhtautuu asiaan? Omivatkohan he mielestään tänne syydetyt sanat?

    • Francisko(tt)

      Kinkkinen juttu, itsekin olen nimittäin syytänyt tekstejäni ties minne ajattelematta lainkaan tälläistä. :D

      Jostakin olin kyllä lukevinani, että kustannuskelpoisia ovat kaikki tekstit, joita ei ole käytetty virallisissa kirjoitus/runokilpailuissa.

      Riippuu kai kustantajasta, onko tunnettu vai tuntemattomampi yhtiö kyseessä? Meinaan isoja ja tunnettuja kustantajia tuskin kauheasti haittaa.

      Riippuu myös varmaan siitä miten suosittu blogisi on

      • Ajattelin tarjota teostani sekä suurille että pienille kustantajille, jos jossain vaikka tärppäisikin. Blogini on muutaman kuukauden vanha ja siellä on viime kuussa käynyt lähes 500 uniikkia lukijaa. Toisaalta blogi voisi toimia mainostuskanavanakin, mutta aiheuttaneekohan sisällön samuus ongelmia. Voisin tietenkin poistaa mahdolliseen kokoelmaani ehkä päätyvät runot blogista, mutta kun julkaisu sopimuksesta ei ole vielä toivoakaan, soisin runoilleni mielelläni edes tuon julkisuuden.

        Jos jonkua kiinnostaa, blogini osoite on http://juuri.julmetus.net/ Valveutunut kritiikki sisällöstä olisi tietenkin aina tervetullutta.


      • Francisko(tt)
        Hilbert kirjoitti:

        Ajattelin tarjota teostani sekä suurille että pienille kustantajille, jos jossain vaikka tärppäisikin. Blogini on muutaman kuukauden vanha ja siellä on viime kuussa käynyt lähes 500 uniikkia lukijaa. Toisaalta blogi voisi toimia mainostuskanavanakin, mutta aiheuttaneekohan sisällön samuus ongelmia. Voisin tietenkin poistaa mahdolliseen kokoelmaani ehkä päätyvät runot blogista, mutta kun julkaisu sopimuksesta ei ole vielä toivoakaan, soisin runoilleni mielelläni edes tuon julkisuuden.

        Jos jonkua kiinnostaa, blogini osoite on http://juuri.julmetus.net/ Valveutunut kritiikki sisällöstä olisi tietenkin aina tervetullutta.

        Kappas, minäkin olen sinun runojasi lueskellut ja monesti mielessäni kehunut.
        Minähän tunnenkin sinut eräältä foorumilta, onpas maailma pieni.

        Mietinkin kun sulla oli niin tuttu nimimerkki.

        No nyt meni vähän ohi aiheesta kyllä. Mutta, sanonpas uudestaan, hienoja runoja sulla, tosiaankin!


    • Francisko(tt)

      Niin.. Tutkiskelin vähän kustantajien sivustoja ja ainakin WSOYlla tuntuu olevan ainoana ehtona se, ettei kustantajalle lähetettävä materiaali ole jo ilmestynyt omakustanteena.

      Että joo, eipä mitään hätiä siis.

      • Kiitos Francisko(tt) :)Toivottavasti murehdimme tosiaan turhia. Nyt jäi vaan mietityttämään, millä nimimerkillä mahdat liikkua tuolla toisella foorumilla:) Pieni maailma tosiaan.

        Ei kenelläkään sattuisi olemaan tästä blogi tms tekstien julkaistuksi saamisesta henkilökohtaista kokemusta? Olisin myös kiitollinen kaikesta runojani koskevasta palautteesta.


    • funtsaaja

      Ainakin Juha Vuorinen on aloittanut loisteliaan kirjailijan uransa blogi-kirjoituksilla, joten ei kai se sinullekaan ole ongelma

      • Juha Vuorisen humoristiset kertomukset liikkuvat lukija- ja myyntimäärissään aivan eri luokassa kuin runoteokset parhaimmillaankaan. Pelkään siis edelleenkin blogin haittaavan ennestäänkin lähes olemattomia kustannussopimuksen mahdollisuuksia, vaikka funtsaajan esimerkki onkin toivoa antava. Kiitos siitä:)

        Ei kenelläkään täällä pyörivällä sattuisi olemaan omakohtaista kokemusta?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      91
      1487
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      384
      877
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      859
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe