anoppilan.koira

En viitsinyt jatkaa vanhaan keskusteluun, siellä sen verran asiatonta kommenttia etten ihmettele jos et jaksa lukea..

Itselleni tuli rescue-koira, joka oli siitä poikkeuksellinen että taustat tiedettiin. Oli ollut lapsiperheessä, tuli lasten kanssa toimeen ja sitä rataa. Tässä vaiheessa ei suunnitelmiini kuulunut oma perhe, mutta suvussani paljon lapsia joten tämä oli tärkeää.

No, osoittautui kuitenkin, että koira ei todella pidä lapsista. Ei pure, mutta on auttamattoman epävarma, pelkää. Tullessaan koira ei mm. antanut koskea häntäänsä, josta saatoin vaan päätellä että taustalla kovakourainen käsittely. Murisi oikein kunnolla ja näytteli hampaitaan. Kun näki lapsia, vaihtoi hiljaisimpaan paikkaan minkä löysi. Lapsille ei kuitenkaan ole irvistänyt kuin ehkä kerran, tästäkään ei ole varmuutta, olin vain näkevinäni.

Meillä koira koulutettiin tottumaan lapsiin juuri nelivuotiaan pikku-pojan avulla (lapsi tottunut koiriin). Hän silitti koiraa ja antoi sille herkkuja. Lapselle kerrottiin että koira pelkää lasta, että täytyy olla hyvin rauhassa. Pieni hetki kerrallaan ja hyvin sujui. Naapuruston pikkulapset halusivat tulla silittämään ja annoin luvan, mutta samalla lailla kerroin heille että koira pelkää ja täytyy olla rauhassa eikä saa kiljua, ettei säikähdä ja pure. Sanoin, ettei koiran häntään saa koskea, koska sitä on joskus satutettu niin pahasti sinne. Kaikki lapset ovat asian tähän mennessä ymmärtäneet ja oivaltaneet. Äläkä käsitä väärin, en pidä lastasi tyhmänä tai tottelemattomana. Nelivuotiaan pinna ei vaan todella ole kauhean pitkä, eikä muisti. Siksi olisikin tärkeää, että saattaisitte tavata alkuun lyhyitä vierailuja, jonka ajan lapsikin malttaa olla. Siitä ei tule koirallekaan niin isoa stressiä. Lapselle pitää myös muistuttaa että purema sattuu, eli että koiraa ei kannata kiusata ja koska koiraan sattuu. Olet tämän varmasti tehnytkin, mutta toista sitä kunnes lapsi oppii muistamaan. Sen jälkeen voit kysellä pieneltä kaveriltasi että kuinkas sen koiran kanssa pitikään olla, pienelle tulee hyvä mieli kun osaa sanoa vastauksen ja tuntuu että osaa!

Mitä tulee koiraan: Ei todellakaan ole normaalia, että koira näykkii ihmisiä, ei edes lapsia. Mutta äkkiä ajattelisin, että koska koira seuraa lasta se saattaisi kokea lapsen enemmän leikkikaverina, mutta koirien leikki on vähän erilaista.. Mutta jos itse koette että täkana on vihamielisyys lasta kohtaan tai mustasukkaisuus, olisi tärkeää tehdä lapsesta koiralle mieluinen asia, mm. juuri noilla herkkupaloilla. Niitä voisi antaa myös aikuinenkin silloin kun koira rauhassa paikallaan vaikka lapsi olisikin samassa huoneessa. Jos koira esim. menee pitkälleen, voisi antaa makupalan, jotta yhdistäisi oman rentoutumisensa palkkioon. Tämä on tietenkin hankalampi asia, koska koira ei ole teidän...

Olisiko mahdollista keskustella asiasta anopin kanssa? Rakentavasti niin, että yrittäisit sanoa asiasi niin ettei hän koe syyllistyvänsä. Voiisit vedota vaikka siihen, että koiran ollo voisi olla parempi näin. Oman anoppini kanssa en voisi puhua mistään, joten jos tilanne on sama, en juurikaan näe muuta vaihtoehtoa kuin että mummola vierailut vaan jää väliin tai sitten vierailut tapahtuvat vain teidän valvotun silmän alla.
8277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä tilanne nyt se, että perheessä pieni vauva. Koirani eivät vauvasta juuri välitä, menevät lähelle vain jos vauva sylissäni. En anna nuolla naamaa, mutta haistaa saavat. Kaikki lapset saavat tulla silittämään, eikä tarvitse hiippailla, häntää saa koskea. Mutta kaiken kosketuksen tulee olla koiralle mukavaa. Tarkkailen koirani reagointia ja jos huomaan että koira muuttuu kovin stressaantuneeksi, vien sen tilanteesta pois. Arka se tulee taatusti aina olemaan, josta syystä en koskaan jätä lapsia sen kanssa keskenään. Pelokas koira on arvaamaton. Mutta niinn paljon koirani luottaa minuun, että ei läsnäollessani tee mitään, ainoastaan hakee katsekontaktin rauhoittuakseen lattialle lepäämään. On tärkeää olla itse rauhallinen, koira vaistoaa sen ja ottaa mallia käytöksestäni. Ongelmat ja vaikeus uskoakseni tulee vasta kun vauva lähtee liikkeelle. Kiusatun koiran kanssa on ehdottoman tärkeää, ettei sen anneta jatkua enää kertaakaan! Hyvä omistaja on hyvä johtaja. Jos nuorempi koiristani kiusaa vanhempaa, komennan. Koirani on oppinut, ettei sen tarvitse isotella, että johtajana minä tulen väliin ja pidän huolen siitä että laumahierarkia säilyy ja kukin saa olla rauhassa. Tiedän, etten voi missään tapauksessa jättää koiraani ja lastani hetkeksikään samaan tilaan valvomatta kun vauva lähtee liikkeelle (en kyllä jätä nytkään). Siitä seuraa oma hommansa, mutta olen siihen valmistautunut. Minulla on vastuuni laumanjohtajana koiralleni, ja vanhempana lapselleni, pitää molemmat turvassa ja suoda molemmille hyvä elämä. En voisi kuvitella luopuvani koirasta ilman yritystä, mutta toisaalta, jos koirani todella olisi vaarallinen lapselleni, eihän siinä valitettavasti muutakaan vaihtoehtoa olisi.

En ole koirankouluttaja, vaan ihminen, jolla on aina ollut eläimiä ympärillään. Jos joku viisaampi huomaa virheen, voi puolestani korjata. Tai jos jollain vinkkejä, otan mielelläni vastaan. Tähän asti vaan maalaisjärki on riittänyt omien koirieni kanssa ja nämä metodit toimineet.

Toivon todella, että asiat järjestyvät. Jatka lapsesi opettamista ja ohjaamista.Älä anna kiusata koiraa edes vahingossa tai muistamattomuuttaan, tarkkaile tilannetta koko ajan! Koiralle et valitettavasti paljon mitään voi ellei anoppi suostu yhteistyössä kouluttamaan lasta ja koiraa viisaasti ja turvallisesti. Sitten ei auta kuin pysyä poissa, lapsesi turvallisuus ratkaisee!

Tämä viimeinen pätkä tiedoksi niille, jotka ajattelevat että olisin noin vain valmis heivaamaan koiran pois.

Asia nyt kuitenkin on niin, että ihmisillä on velvollisuus hoitaa hyvin ne eläimet, jotka ottavat. Se sitoumus tulisi aina olla koko iän kattava! Eläimen luottamustakaan ei saisi pettää. Eläimen psyyke on kuten ihmisellä (tietyllä tapaa), minun koirani kanssa on käyty läpi puolitoista vuotta koulutusta, koska hylkääminen vain vaikutti koiraan niin suuresti. Mutta asiassa täytyy olla myös realisti, tässä asiassa vaan homma menee niin, että vaikken koskaan olisi voinut kuvitella luopuvani koirista on se pakko tehdä jos lapseni turvallisuus on vaarassa. Aggressiivinen koira voi tehdä pahaa, pahaa jälkeä. Tai voi tulla allergiaa tai jotakin mihin en voi vaikuttaa. Jos pahin tapahtuisi täytyisi vain etsiä koiralle uusi ja ehdottoman hyvä koti. Niin se vain menee. Kyllä lapseni menee tässä asiassa edelle.

Jos joku osaa kertoa miksi tämä vastakkainasettelu on aina läsnä, olisin kiitollinen.. Lapset, kuin koiratkin, ovat molemmat perheen jäseniä. Niitä tulee kunnioittaa ja niille tulee antaa hyvä elämä. Kun ne kattosi alle hankit, tiedät että työtä tulee riittämään mutta se on oma valinta, täytyy kantaa vastuu!! Pääsisin kai helpommalla jos vain antaisin koirani pois, mutta en halua. Tiedän, että väsyn, mutta aion jatkossakin olla lapselleni hyvä äiti ja koirilleni hyvä johtaja.

Ääh, kauhea purkaus.... Kummastuttaa vain asenne joko / tai. Meillä perheessä aina ollut koiria ja aina homma sujunut. Pitää vain jaksaa opastaa kumpaakin.

Äänestä
  • eiköhän tuo kaikki ollut jo sanottu aiemmassa ketjussa ohjimmiltaan..mutta ei yksi näkemys lisää tietenkään huono tee :)..mutta kriittisyyttä ja minusta paras ottaa ulkopuolinen tarkkailija ongelmakoirakouluttaja mukaan osaa katsoa asioita koiran vinkkelistä..

    Äänestä

  • hessu1111 kirjoitti:

    eiköhän tuo kaikki ollut jo sanottu aiemmassa ketjussa ohjimmiltaan..mutta ei yksi näkemys lisää tietenkään huono tee :)..mutta kriittisyyttä ja minusta paras ottaa ulkopuolinen tarkkailija ongelmakoirakouluttaja mukaan osaa katsoa asioita koiran vinkkelistä..

    Meillä oli koira joka vain ei voinut sietää lapsia. Tuli 1 vuotiaana taloon ja aikaisemmasta historiasta ei juuri tiedetty. Aina kun lapsi oli lähettyvillä se alkoi murisemaan, mutta ei muulloin ikinä. Se oli hieman ahdistavaa ja ikävää sanoa lapsille, että elkää tulko lähelle, tämä koira voi olla vihainen. Harmi, että useat lapset silti koitti tulla silittämään ja joskus piti väkipakolla raahata koira pois ja huutaa lapsille, että nyt pois! Ikinä koira ei ketään ole purrut, mutta en sitä riskiä aio ottaa koiran käytöksen perusteella.

    Kuitenkin olen sitämieltä, että tämä aihe on mennyt liian pitkälle. On lähdettty ihan liikaa liioittelemaan koko asiaa, vaikkei siitä mitään loppujenlopuksi tiedetä. Tiedetään vain, että on koira joka näykkii ja lapsi joka kiusaa. Toista koitetaan opeteta, toista ei. Joten turha kai tälläisiä ketjuja on enään jatkaa..

    Äänestä

  • enään kirjoitti:

    koiran luo. Ei koira ole mikään "harjoituskappale". Tietysti eläin puolustautuu, kun näkee että kiusaaja tulee taas. Ja siihen on oikeus, niin ihminenkin lopulta tekee kun saa tarpeekseen. Näykkäisyjä on monenlaisia, tuskinpa tuossa edell ketjussa on edes mitään näykkäisyä tapahtunut. Tenava taitaa kus...aa äitiään sen kun ehtii :)

    Äänestä

  • Huhhuhvaan kirjoitti:

    Luin ketjua puoleen väliin saakka, enempää en itse jaksanut kun oli niin asiatonta. Ongelmakoirakouluttaja olisi joo hieno ratkaisu, jos koira olisi oma..... Ja jos anoppi olisi myötämielinen. Pointtini onkin vaan siinä, että koirasta saa lapsiystävällisen, meillä ollut näitä koiria aiemminkin.

    Ja en tosiaan jaksanut lukea koko keskustelua, mutta ihan käytännön neuvona ajattelin oman kokemukseni kertoa. Takeitahan ei ole että sama tyyli sopisi kaikille, mutta kokeilla kannattaa aina. Ei se ota jos ei annakaan.....

    Ja tilannehan ei ole iso, vain täysin korjattavissa jos motivaatiota riittää. Harmittaa vaan asianomaiseen kohdistuneet viestit missä lasta ja äitiä haukutaan kilpaa. Kyseessä oli äiti joka oli huolissaan lapsestaan.

    Mutta näemmä näitä riitapukareita mahtuu joka koloon, että se vaan aina on joko tai. No, meillä se on molemmat!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Nykyään lastenkasvatus vain niin hakoteillä..ei sanan sanominen niin vaikeata.
    eli en ihmettele noita kommentteja joskus on hyvä katsoa peiliin..

    itse olin juhlissa ja lapset härnäsi koiria koko ajan ja heitteli kivillä välillä ja mitä vanhemmat teki ei mitään istuivat vain isoilla per* kahvipöydässä kahvitellen jättäen muille eläimistään huolehtimisen ja heidän lapsensa komentamisen. Oli ihan hienoa että välittivät noin paljon miten lapsensa käyttäytyy..ja miten he itse käyttäytyivät..taisi olla viimeinen kerta kun kutsuttiin juhliin..kun juhlan järjestäjien omakin koira oli vaarassa.
    rannalla olen katsonut kun äiti makasi aurinkoa ottamassa samaan aikaan kun lpsoset kivitti sorsia..huh huh ja näitähän riittää jätetään nyt kahteen tarinaan .. :(

    Äänestä

kun koirien omistajat ei tajua pitää piskejään kiinni tuolla ulkona lenkkeillessä. Monesti piski juoksee luokse haistelemaan ja omistajat työllä ja tuskalla saavat raahattua kullannuppunsa housunpuntistani pois. Entäpä jos minulla olisi koirakammo?? Ei kun ei niitä piskejä voi komentaa, ne saavat tehdä mitä haluavat..

Äänestä
  • Nämä on niitä idiootteja ja laiskoja koiranlenkittäjiä samoon kun nä fleksillä lenkittäjät jonka koirat viuhtoo 10 metriä suuntaansa,kokemusta on kun oon ajanu pyörällä välistä ja ei ku turvalleenhan siinä mentiin.Eikö se josain pykälis jo luekki et yleisillä kulukureiteillä koira tulee olla kytketty ja omistajan hallinnas joka tilantees.Laki vaan ei tunnu koskevan näitä idiootteja puudelin lenkittäjiä .)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiallinen000 kirjoitti:

En viitsinyt jatkaa vanhaan keskusteluun, siellä sen verran asiatonta kommenttia etten ihmettele jos et jaksa lukea..

Itselleni tuli rescue-koira, joka oli siitä poikkeuksellinen että taustat tiedettiin. Oli ollut lapsiperheessä, tuli lasten kanssa toimeen ja sitä rataa. Tässä vaiheessa ei suunnitelmiini kuulunut oma perhe, mutta suvussani paljon lapsia joten tämä oli tärkeää.

No, osoittautui kuitenkin, että koira ei todella pidä lapsista. Ei pure, mutta on auttamattoman epävarma, pelkää. Tullessaan koira ei mm. antanut koskea häntäänsä, josta saatoin vaan päätellä että taustalla kovakourainen käsittely. Murisi oikein kunnolla ja näytteli hampaitaan. Kun näki lapsia, vaihtoi hiljaisimpaan paikkaan minkä löysi. Lapsille ei kuitenkaan ole irvistänyt kuin ehkä kerran, tästäkään ei ole varmuutta, olin vain näkevinäni.

Meillä koira koulutettiin tottumaan lapsiin juuri nelivuotiaan pikku-pojan avulla (lapsi tottunut koiriin). Hän silitti koiraa ja antoi sille herkkuja. Lapselle kerrottiin että koira pelkää lasta, että täytyy olla hyvin rauhassa. Pieni hetki kerrallaan ja hyvin sujui. Naapuruston pikkulapset halusivat tulla silittämään ja annoin luvan, mutta samalla lailla kerroin heille että koira pelkää ja täytyy olla rauhassa eikä saa kiljua, ettei säikähdä ja pure. Sanoin, ettei koiran häntään saa koskea, koska sitä on joskus satutettu niin pahasti sinne. Kaikki lapset ovat asian tähän mennessä ymmärtäneet ja oivaltaneet. Äläkä käsitä väärin, en pidä lastasi tyhmänä tai tottelemattomana. Nelivuotiaan pinna ei vaan todella ole kauhean pitkä, eikä muisti. Siksi olisikin tärkeää, että saattaisitte tavata alkuun lyhyitä vierailuja, jonka ajan lapsikin malttaa olla. Siitä ei tule koirallekaan niin isoa stressiä. Lapselle pitää myös muistuttaa että purema sattuu, eli että koiraa ei kannata kiusata ja koska koiraan sattuu. Olet tämän varmasti tehnytkin, mutta toista sitä kunnes lapsi oppii muistamaan. Sen jälkeen voit kysellä pieneltä kaveriltasi että kuinkas sen koiran kanssa pitikään olla, pienelle tulee hyvä mieli kun osaa sanoa vastauksen ja tuntuu että osaa!

Mitä tulee koiraan: Ei todellakaan ole normaalia, että koira näykkii ihmisiä, ei edes lapsia. Mutta äkkiä ajattelisin, että koska koira seuraa lasta se saattaisi kokea lapsen enemmän leikkikaverina, mutta koirien leikki on vähän erilaista.. Mutta jos itse koette että täkana on vihamielisyys lasta kohtaan tai mustasukkaisuus, olisi tärkeää tehdä lapsesta koiralle mieluinen asia, mm. juuri noilla herkkupaloilla. Niitä voisi antaa myös aikuinenkin silloin kun koira rauhassa paikallaan vaikka lapsi olisikin samassa huoneessa. Jos koira esim. menee pitkälleen, voisi antaa makupalan, jotta yhdistäisi oman rentoutumisensa palkkioon. Tämä on tietenkin hankalampi asia, koska koira ei ole teidän...

Olisiko mahdollista keskustella asiasta anopin kanssa? Rakentavasti niin, että yrittäisit sanoa asiasi niin ettei hän koe syyllistyvänsä. Voiisit vedota vaikka siihen, että koiran ollo voisi olla parempi näin. Oman anoppini kanssa en voisi puhua mistään, joten jos tilanne on sama, en juurikaan näe muuta vaihtoehtoa kuin että mummola vierailut vaan jää väliin tai sitten vierailut tapahtuvat vain teidän valvotun silmän alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu