hei
minkä ikäistä saksanpaimenkoiraa saa pennuttaa?
kaverini1-vuotias koira juuri synnytti kaksi heikkoa pentua.
minkä ikäistä saksanpaimenkoiraa saa pennuttaa?
kaverini1-vuotias koira juuri synnytti kaksi heikkoa pentua.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nuori, heikot pennut koska emä on itsekin vielä kakara, sääli :(
jep, sit tää kaveri harmitteli kun tulee niin heikko tili kun pentuja vain kaksi. Odotti kahtatoista.
valmiiksi fyysisesti eikä missään tapauksessa henkisesti (ei kykene hoitamaan pentuja parhaimman mukaan). Sääli, todella sääli.
Aivan liian nuorena pennutettu,sanoisipa tuota jo eläinrääkkäykseksikin. Toivottavasti ei teetä seuraavia lainkaan,maailma on täynnä paperittomia pentuja. Ja tällä ei voi olla rekistetöityjä pentuja ainakaan.
Voi olla ettei koskaan saakkaan kun kaksi tai yhden pennun,ei kaikki nartut sovellu jalostukseen huonosti hedelmöittymisen takia. Kai kaverisi nyt on ottanut selvää miten näitä heikkoja hoidetaan ja autetaan emää jaksamaan? Varsinkin ruokaa pitää olla emälle riittävästi ja madotus pennuille ja emälle kalkkilisä yms.
Milloin aloittaa kiinteän ruuan antamisen pennuille ja mitä se on? Milloin emää vierotetaan tai mitä tehdä,jos emä ei imetäkään pentuja? Milloin tarkistutetaan pennut lääkärissä,milloin seuraava madotus jne. Alle 8 viikkosia ei saa antaa uuteen kotiin määrää eläinsuojelulaki.Sitten luovuksen jälkeenkin kaverisi on "pentujen kasvattaja" vaikkei papereita olekaan ja hän on "tuotevastuussa" koiran myynnin jälkeen ja velvollinen ottaan koiran takaisin, ja palauttamaan rahat ,jos koirilla on joku vika todettu esim. 1,5 vuoden vanhana(haimanvajaatoiminta,lonkkavika,pannus,kyynärdysplasia jne). että ilmota kaverillesi ,että hankalaksi menee. Toivottavasti nämä pennut saa hyvän kodin,mutta kasvualusta on kehno,eikä kovin terveitä taida olla isona. Tsemppiä sivusta seuraajalle ja kattele sinä niille jo hyviä koteja.
tietääkseni sen talon koirat syövät markettiruokia, niitä valtavia säästösäkkejä. urosta olen pidempään nähnyt, ei ole käytetty lääkärillä, enkä usko että käyttää pentujakaan vaan myy ehkä netti-ilmoituksella tai sitten pistää sanan kiertämään. tällä ns. kasvattajalla ei ole minkäänlaista kokemusta eikä tietoa koirista, kaiken takana on rahan keräys.