Piirustuslevy, piirtokiekko tai joku

Muistaako joku lapsuudestaan sellaisia pyöreitä levyjä, joiden avulla pystyi piirtämään kuvan.

Se toimi siis siten, että levy oli täynnä piirtoaukkoja, jotka oli numeroitu.
Myös levyn laidalla taisi olla numerot.
Kun levyä sitten pyöritti ja piirsi aina oikeaan kohtaan muodostui lopuksi jokin hieno kuva.

Aluksi ei tiennyt mikä kuva olisi tulossa.

Siis vähän kuin pisteestä pisteeseen piirtäminen, numeroidusti, mutta eräänlaisen sabluunan avulla.
Joka tapauksessa oli käsittämättömän jännä lelu silloin joskus.

Tämä on vaivannut minua jo pitkään.
Muistaako kukaan tällaista tai olisiko jollain kuvaa tai vaikkapa tallella yhtä?
2640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minulla oli myös sellainen piirtokiekkosysteemi, mutta se on kai aikojen saatossa jonnekin kadonnut. valitettavasti vekottimen nimestä minulla ei ole mitään hajua! siitä tuli hienoja kukkia ym, kun aikansa pyöritteli :D

Äänestä
  • levy lukee, sketch from . made infinland . tämä on suorakaiteen muotoinen , tässä on kapeita aukkoja ja pisteitä näyttäs että eläimen kuvia tulisi. voin myydä jos kiinnostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hjelppiä vanhan lelu kirjoitti:

Muistaako joku lapsuudestaan sellaisia pyöreitä levyjä, joiden avulla pystyi piirtämään kuvan.

Se toimi siis siten, että levy oli täynnä piirtoaukkoja, jotka oli numeroitu.
Myös levyn laidalla taisi olla numerot.
Kun levyä sitten pyöritti ja piirsi aina oikeaan kohtaan muodostui lopuksi jokin hieno kuva.

Aluksi ei tiennyt mikä kuva olisi tulossa.

Siis vähän kuin pisteestä pisteeseen piirtäminen, numeroidusti, mutta eräänlaisen sabluunan avulla.
Joka tapauksessa oli käsittämättömän jännä lelu silloin joskus.

Tämä on vaivannut minua jo pitkään.
Muistaako kukaan tällaista tai olisiko jollain kuvaa tai vaikkapa tallella yhtä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu