koira virosta

paljon olisi taas koiria vailla kotia Pelastetaan Koirat ry:n sivuilla. Kaikki kiinnostuneet jotka olette valmiita maksamaan sekarotuisesta, käykää katsomassa.
7437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meille tuli toira virosta ja kuoli viikossa parvo virukseen . Masentavaa..

Äänestä

Espanjasta löytyy myös hyviä koiria. Samoin Venäjältä. Itse olen hankkinut koirani Espanjasta ja kokemukset ovat olleet todella hyviä.

Äänestä

Meidän perheeseen on tullut kaksi koiraa Pelastetaan Koirat ry:n kautta Tallinnasta ja yksi tuli Espanjan Koirat ry:n kautta Malagasta. Molempien järjestöjen toiminta on ollut kiitettävää kautta linjan.

Täsmentäisin, että itse koirastahan ei makseta mitään, vaan raha menee kulukorvauksiin maahantulon järjestämiseksi (lääkärintarkastus/-hoito, rokotteet, loishäädöt, mikrosiru, lemmikkieläinpassi yms.).

Tarhoilla on toisinaan myös sekarotuisten lisäksi puhdasrotuisia koiria, myöskään kissoja unohtamatta.

Äänestä

kaltoinkohdeltuja koiria ole ihan Suomessakin. On mielesätni epäeettistä ja vastuutonta tuoda kulkukoirina olleita koiria Suomeen. Ne koirat voivat tuoda Suomeen vaarallisia kulkutauteja, kaikki taudit kun eivät heti näy. Lisäksi varsinkin Espanjan tarhoilla pidetään väkisin hengissä aivan järkyttään sairaita koiria järkyttävissä oloissa. Ainoa oikea apu niille koirille olisi pikainen lopetuspiikki!

Äänestä
  • Suomessa onneksi asiat ovat melko hyvin tuossa suhteessa. Kodittomia koiria on vähän ja ne vähät ovat yleensä metsästysrotujen sekoituksia tai metsästysrotuja. Tai sitten muita isokokoisia koiria. Espanjasta on saatavilla pienempiä ja pentujakin löytyy helpommin. Kulkutaudeista sinun on turha huolehtia. niitä ei ole tähänkään mennessä tullut, vaikka koiria on tuotu melkoiset määrät. Viranomaiset kyllä varoittavat ja rajoittavat tuontia, jos todellista vaaraa ilmenee.

    Äänestä

  • Tottahan se on, että siellä pidetään hengissä koiria joille loputuspiikki olisi parempi vaihtoehto kuin uuden kodin etsiminen. Mutta asiahan on niin, että kunta(?) maksaa heille siitä että pitävät koirat hengissä, oli se järkevää tai ei.

    Äänestä

Suosittelen viroilaisen koiran ottoa luotettavan yhdistyksen kautta/avulla (esim.pelastetaan koirat ja rekku rescue). Tällöin sinulla on aina yhdistyksen tuki jos koiran kanssa tulee ongelmia. Myös pentutehtailioiden tukeminen vähentyy kun koiran ottaa yhdistyksen kautta eikä esim. yksityiseltä ihmiseltä. Moni suomalainen on hakenut virosta kodittoman ihan yksityisesti ja sitten ollaankin suomen päässä huomattu ettei koiralla ole tarvittavia rokotuksia ja/tai asiakirjoja. Koira ollaan lähetetty takaisin viroon tai lopetettu. Yksitysesti tuoduista koirista myös moni on ollut vakavasti sairas ilman että ostaja on tätä tiennyt kun koiran on ostanut.

Varaudu AINA ongelmiin kun otat kodittoman tai kodinvaihtajan, ihan sama mistä koiran maasta koira on peräisin. Hyvällä tuurilla ongelmia ei ilmene, mutta todennäköisempää on että niitä tulee... remmirähjäystä, eroahdistusta, aggressiivisuutta, arkuutta.. Koiralla voi olla vanhoja vammoja jotka vieläkin aiheuttavat kipua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihaniatessuja kirjoitti:

paljon olisi taas koiria vailla kotia Pelastetaan Koirat ry:n sivuilla. Kaikki kiinnostuneet jotka olette valmiita maksamaan sekarotuisesta, käykää katsomassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu