Onko Saksankatu millaista aluetta? Onko rivitalo-alue rauhallinen?
Missä sijaitsee Forssan ns. murhakuja?
Mitkä ovat Forssassa sellaisia alueita mihin ei kannata muuttaa?
Missä sijaitsee Forssan ns. murhakuja?
Mitkä ovat Forssassa sellaisia alueita mihin ei kannata muuttaa?
Vastaukset 41
Vanhimmat
koko viksberg eli puolimatkankatu tai rytyntie, koko heikan ja linikkalanseutu, eli linikkalankatu ja saksankatu. Muualla kyllä pärjää. Makkaramäki myös boikottiin.
pärjää kun ei käytä viinaa ja kulkee mutka taskussa
Kyllä Viksberg on ollut aina mainettaan parempi. Siellä kyllä pärjää ellei sitten ole tapana työntää nenää toisten asioihin tai kettuilla väärille henkilöille. Ennenkin vain kossilantie sitä "pahaa" aluetta oli
heikan alue makkaramäki ja yleensähän vukrataloissa asukkaat vaihtuu ja on elämä hieman värikkäämpää vigsberg on tosiaan forssan kaunein ja puistomaisin alue asua on putsattu paljon pois moni ongelmaisia saksankadulla niitä varmaan parveilee sinnehän ne hakeutuu tuttujensa luo jos jonkulla on siellä asunto mutta vaikeuksiin voi joutua missä alueella tahansa mutta saksan kadulle eikä sinne suunnalle yleensäkään ei kannata tavaroitaan siirtääw
varmaan viksperi on mainettaan parempi ja todella viihtyisä ja rauhallinen ulkopuolisen silmin varsinkin kesä päivisin,
mutta kyllä kannattaa elellä turhaan talon asukkaita morjestelematta ja kavereiden kannattaa soittaa "pilasoitto" puhelimella kun tulevat, ei kannata ovea avata jos ei ole kukaan tuloonsa ilmoittanut,
kyllä kannatta tuttunsa valikoida ja samaa käskeä myös lasten tekemään, eikä ulkoistaa kasvatusta
Lehtien perusteella Forssa on aika levotonta seutua, mutta niin on Tammelakin. Kolmessa vuodessa yksi automurto ja kaksi polkupyörääni viety. Toinen oli ulkona ikkunani alla ja toinen lukitussa kellarissa. Auto tietenkin ulkona, mutta ihmeesti on saanut olla rauhassa, kun hankin siihen rattilukon. Siellä kun ei ole mitään vietävää sisällä, jos ei nyt joku keksi penkkejä viedä !
Tosin minulta Espoossa varastettiin renkaat autosta, joten se niistä "rosvoista".
"Kolmessa vuodessa yksi automurto ja kaksi polkupyörääni viety."
tarkoitatko että nuo on sinuun kohdistunut, jos niin sinulla on vihamiehiä,
oletko jutellut nuoruudessa jonkun joukkion kanssa, ne eivät tahdo jättää rauhaan.
itse asun tammelassa ja viihdyn erittäin hyvin. Olen viettänyt aikaa paljon myös forssassa ja mielestäni se on ihan mukava kaupunki, josta löytyy kuitenkin niitä huonomaineisia alueita, joissa osa taloistakin on varsin ränsistyneitä, kuten viksbergissä ja saksankujalla, mutta forssassa on myös paljon rauhallisia asuinalueita. ja itse ainakin viihdyn forssan seudulla erittäin hyvin!
kyl siinä saksankadun riareissa on rauhallista!!!
Joka seudulla asunnon sisällä on rauhallista,jokainen puolustaa omaa aluettaan ja "ilkeämielisesti" kyselee muiden alueista.
toki useimmat saavat vuodenkin, useampiakin olla rauhassa,
riippuu tuurista ja ulkona liikkumisajoista ja minkä ikäistä on,
mutta
kun yksikin koskeminen ja töniminen tms. omalle kohdalle tapahtuu,
se usein muuttaa koko käsityksen alueesta.
ja seuraavaksi on hieman arka tunne taas kohdata sama tyyppi, seuraavina päivinä.
kyllä voisin sanoa että viksussa on ihan hyvä asua nykyään,kossilantie putsattu vallan ns.hulttioista,hyvä täällä on lapsenkin kanssa elellä!ennen vanhaan oli kyllä vähän levottomampi.se heikka eli saksankuja muun muassa on juurikin se murhakuja ja sinne en nokkaani uskaltaisi tunkea vaikka olen ikäni täällä asunu ja kaikenlaista porukkaa tunnen ja tiedossa on myös noi laitakadun kulkijat mutta sinne en kyllä muuttais,varsinkaan kun on perhe ja koska en halua tapattaa itseäni,siinä vaiheessa ehkä jos harkitsisin itsemurhaa niin voisin sinne mennä,kukaan siellä kai hengissä selviä.läntinenkin palasi forssaan,meni heikalle ja heti pääsi hengestään,tosin ei sitä nyt kukaan tappanu mutta kuitenkii..
Huonoja alueita ovat Kuusto, Töppärä, Paavola. Varo niitä!
Mitä huonoa muka on Kuustossa ? Eikös se ole ihan rauhallista omakotialuetta ?
Siel on kuulemma nähty viel näitä harvinaisia Kepulaisii.
Kuustossa oli joskus pahoja koiria ja vain yksi tie,
joten ei voinut vastaan tullessa kiertää toista tietä, tms.
Toki eihän me koiria pelätä, vain he joita on kerran purrut.
Muuten luulisi olevan todella rauhallista, toki, mikään ei ole lähellä,
minä ainakin muuttaisin lapsirikkaamme alueelle jos lapsia olisi,
voisi siten antaa lasten valita vain niitä fiksuja joiden kaltaiseksi omansakin
Yhtä juttua oon aina ihmetellyt... No Kuuston omakotialue on ok ja uusia, kauniita taloja nousee kaiken aikaa lisää. Mutta rivariasuntojen hinnat... On todella "suolaisia", koska eipä tuo alue nyt niin paljon "parempi" ole kuin esim Vieremä. Vieremässä on ihanan vehreää ja sellainen vähäsen maalaismeininki, silti on yhtä lähtellä keskustaa kuin Kuuston rivarialue siinä "keskellä". Itse en ainakaan lämmennyt keskelle peltoa pykättyihin kämppiin enkä ymmärrä, mikä siinä "sijainnissa" niin maksaa..?
" Mitä huonoa muka on Kuustossa ? "
siellä on ainakin ollut erikoisen luonteisia ihmisiä, jotka pitävät enemmän tai vähemmän vaarallisia koiria,
eikös se ole jo pari kertaa julkisesti todettu.
yksikin vaarallinen koira on uskomattoman "paha juttu",
myös aikuisille ja lapsille erityisesti
olen asunut koko lapsuuteni paavolassa ja se on fossan yksi rauhallisimmista alueista ja samoiten on kuusto......
Kyllä Viksberg on mainettaan parempi asuinpaikka, eihän täällä ole enää kovinkaan monta vuokrataloa, ja nekin on siistitty luonnolisen poistuman kautta. Mitä nyt pari veijaria vielä koittaa mutta kohtahan nekin ovat jo ehtoopuolen asukkeja ja ymmärtävät ettei enää siinä iässä juttuihin sorruta. Joka kylään ja niemeen tietenkin mahtuu ne vkl juopot jotka omissa asuinnoissa pitävät kovaäänisesti hauskaa, mutta kyllä hekin hiljenevät kun ystävällisesti käy sanomassa. Ja tämähän on ihan sama ongelma, oli sitten asunto utsjoella tai helsingissä tai siltä väliltä. Suvaitsevuutta niin kaikilla on hyvä.
Viksbergissä olisi myynnissä kaksio. Remontti työn alla. Ei vuokrattavissa. Lasitettu parveke, perkettia olkkarissa, laatoitettu kylppäri yms.
" Viksbergissä olisi myynnissä kaksio. Remontti työn alla "
Remontti kannattaa, silloin saa jonkun kokemattoman asunnonostajan ihastumaan, muuten myynti onkin vaikeaa.
Jos teet täydellisemmän rempan tuskin saat remppakustannuksia,
jos teen pintarempan, se voi poikia valituksia ja hinnanalennuspyyntöjä.
Ota huomioon jos asunto on tyhjänä ja rempaat parikin kk on kokonaiskustannuksia melko vaikea saada, eikä remppaaikan kannata yrittä myydä, harva tulee enää toista kertaa.
Aloittajalle voisi vastata,
jos työpaikkani, tuttavani olisi kävelyetäisyydellä, voisin harkita aluetta,
alue on hienointa Forssaa, mutta yleensä ulkona liikkumin pientä Lottoamista.
Heräsi mielenkiintoni tässä koira jutussa. Kertokaa joku, mikä peloittava koira Kuustossa liikkuu??? Minkä rotuinen koira on kyseessä?
Sitten vielä se rivarijuttu, Vieremästä on matkaa keskustaan n. 4 km ja Kuustosta
n. 2 km, että on se pikkuisen kauempana se Vieremä.
Itse lenkkeilen koirani kanssa molemmilla suunnilla ja kiinnostaisi tietää se
pelottava koira Kuustossa.
Kyllä kuusto on hyvä paikka elää! Itsellä rivarin päätyasunto 79 neliöö...oma terassi, sauna ja piha eikä vuokrakaan ole suhteessa kallis (400e/kk). Aamuisin herään siihen että näen aurinkoisen pellon ja siemailen aamukahvin kaikessa rauhassa terassilla. Ikinä ei ole rähinöitä näkynyt ja ihmiset muutenkin positiivisia täällä päin. Luulen että tuo koirajuttu on ihan höpöä eihän tuolla liiku kuin jotain pieniä koiria. Viksbergissähän juuri oli tuo hakkausjuttukin...tallissa mies riehunut kirveen kanssa ja lyönyt vanhaa pappaa turpaan. Sinne betonin katkuiseen rotankoloon en muuttaisi vaikka olisi viimeinen alue maailmassa!
Olen asunut Kuustossa pikku tyttönä. Olin 30 vuotta pois, asuin Vieremässä Nummella ja Rantalanmäessä. Mutta veri veti takaisin kotikonnuille. Tänne myös jään niin kauan kuin luoja suo
ei viksberi oo paha paikka... itse asunu lapsuuden siellä ja vanhempana myös perheen kanssa... kyllä se pahempi sakki on sieltä saatu pois...eikä rytyntiekään ole enään paha paikka...!!!
taitaa olla kämppä myynnissä viksperissä, kun niin hyvä paikka on.
totta pahempi sakki on saatu pois,
mutta aina on jokunen ja koko kulttuuri on erilaista,
ei ole mitenkään mukava liikkua syksyn pimeinä iltoina,
eikä yöllä tulla ravintolasta kotiin yksin.
joku metelöi, viksperissä hakataan putkiin,
keskustassa ilmoitetaan isännöitsijälle seuraavana päivänä.
Saksankatu/saksankuja on nykyisin täysin turvallinen alue.
Sinne voi jättää auton ovet auki ja avaimet virtalukkoon,ketään sieltä ei uskalla enää autoa ottaa käyttöön,
Jos heillä on vähänkin itsesuojelu vaistoa.
Saksankuja on niin videovalvottu alue että siellä ei sellaista paikkaa löydy ulkoa mihin ei valvonta ylety.
Tällaista:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011060313834405_uu.shtml
Starttipistoolin ääni pelästytti perjantai-iltana Saksankujalla Forssassa
04.06.2011
Perjantaina klo 19.58 tuli hätäkeskukseen ilmoitus Forssassa Saksankujan suunnassa kuulluista pamahduksista, joita epäiltiin aseen ääniksi. Paikalle hälytettiin Kanta- Hämeen poliisilaitoksen partioita. Etsinnöissä löytyi parveke, jossa oli ollut kaksi päihtynyttä miestä, joista toinen oli ampunut kaksi laukausta starttipistoolilla. Mies otettiin päihtymyksen vuoksi säilöön.
Starttipistooli on erehdyttävästi oikean pienen aseen näköinen, joka laukaistessa päästää äänen, mutta josta ei lennä luotia.
Saksankatu on turvallinen, sen takaa Kanta-Hämeen Poliisi.
Tälläkin kertaa paikalle tultiin usean partion iskujoukoin, kun 3 kerroksessa asuva nuoriso (Pertti ja Liisa, eivät vielä edes kahdeksaakymmentä ole juhlineet) laittoivat kaikki roskat yleisastiaan eivätkä kierrättäneet biojätettä.
Lisäksi katkerutta on herättänyt se, että Pertille tulee Lalli ja Maaseudun tulevaisuus, kun Forssassa kumminkin vain Uutispäivä Demari, Kansan Uutiset ja Forssan Lehti on sallittuja.
Muistissa on vielä, että yleislakon aikaan 1956 Pertin ja Liisan maatilalla Portaalla tehtiin ja teetettiin töitä ja eikä asiaa auta se, että vieläkin siellä päin leijailee keväisin ja syksyisin imelä lehmänlannan aromi, kun jälkipolvet jatkavat tilaa.
Kanta-Hämeen poliisi on vaitonainen asiasta.
- Ei siellä mitään piiritystä ole tapahtunut.
No näkeehän sen kuvistakin, että paikalla oli useita partioita ja tiet oli suljettu.
- Asiasta ei tiedoteta, se on förbi ja siellä ei ollut mitään.
Otitte kuitenkin jonkun miehen talteen?
- No ainahan humalaisia otetaan talteen, ja joskus silloin tällöin selvinpäinkin
Oliko kyseessä väärä hälytys?
- Väärä hälytys, voidaan sanoa näin.
Mutta kyllähän tällaisen ison operaation taustat kiinnostavat.
- Kuten sanoin, tästä en tiedota nyt yhtään mitään. Poliisi joskus varautuu pahempaan ja tällä kertaa ei ollut mitään.
Onko mies jo päästetty vapaaksi?
- Minulla ei ole viimeisintä tietoa siitä asiasta.
Epäilläänkö häntä jostakin?
- Ketään ei epäillä mistään.
Juu. Valvonta ylettyy ja poliisi vaikenee.
Kauheeta, mä olen kauan sitten asunut Forssan Viksbergissä. Silloin oli mustalaisia joka paikassa. Pelkäsin niitä, koska puukottivat ihmisiä. Tulin vaan katsomaan keskustelujanne tuon iltapäivälehden jutun takia.
Hyvää jatkoa vaan kaikille vorssalaisille.
No. Ite en muuttais koskaan Forssaan, kyl siellä niitä paloja alueita on, hyvä tuuri on jos ei huomaa, viksBerg, saksankuja ja makkaramäki, Kossilantiekin, ei Forssan alueet ainoastaan vaan putsareita, oon törmänny niihin, jos ei oo Forssassa törmänny näihin asioihin ni on hyvä tuuri si pakko olla..
Forssassa vietetään nyt Ramandaa.
Kyl Forssassa käy mielellään mut muuttais en koskaan, kyl se sakki on vähä semmosta.. kaupoissa loisto valikoima, Forssa on kuoleva kaupunki..
tammelasta vasta upee tulee jos helsinkin piikki hörhöjä aletaan vanhain kodin viereen majoittaan
Etkö todella tiedä miten yhdyssanat kirjoitetaan? Kävitkö apukoulua?
monasti viästi mennee paremmin perille kun tekee uutta suomenieltä.
No kumpaa Saksankadulla nyt sit kannatettu internet SSStubbia, vai Orpoa?
Saksankatu on urheilullinen ja urheilumielinen paikkana. Joskus pientä nuijasotaa havaittavissa tämä kuuluu asiaan ja pitää mielen ja asukkaat virkeinä.
Turusta muuttaneena tosi rauhallinen Aurajoesta kun noukitaan harva se päivä ruumis ylös. Siellä on tapana heittää sillalta hankalat uimaan ja kaikilla kun ei ole sitä uimataitoa.
Onko siellä Matuja?