Agility

Onko Varsinais-Suomen alueella toimivia kissa-agility yhdistyksiä?

Onko agilitykissan oltava leikattu, vai onko "sarjoja" joihin voi osallistua myös leikkaamattomat, vai onko leikkaamattoman kissan aina oltava kasvattajanimen alla oleva siitoskäytössä oleva rotukissa? Voiko leikkaamaton kotikissa osallistua lainkaan?

Minulla on 'yliaktiivinen' leikkaamaton kotikissatyttö, joka tekee käskystä asioita jotka agilitykissalle olisi ominaisia. Tämä olisi ehdottomasti mukava kaveri agilityihin, en kuitenkaan aio leikkauttaa kissaa agilityn vuoksi. Kissa on niin "rimpula", että leikkauksen jälkeinen hoito olisi kutakuinkin mahdotonta, se pääsisi nuolemaan ja repimään haavansa auki vaikka mitä tekisi. Pelkkä matokuurin antaminen kissalle vaatii omistajalta agrobatiataitoja, joten en tahdo ottaa riskiä, että kissa maksaisi huonossa tapauksessa leikkauksen jälkihoidosta hengellään, koska muutoin kiimoista ei ole ongelmaa ja niitä on harvoin.

Olen ottamassa pentua, jonka luonne todennäköisesti tulee olemaan rohkea, ja tämä tulee tottumaan ihmisiin mm ulkoilun merkeissä. Jos pentu on kolli (josta ei vielä saa selvyyttä) on tämä ehdottomasti leikkautettava, koska omistan kaksi leikkaamatonta tyttöä, tämän kanssa osallistuminen agilityyn siis olisi siltä osin helpompaa.

Mitkä siis ovat agilitykissan kriteerit? Ja järjestetäänkö agilityä varsinais-suomen alueella?
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö kukaan tiedä tästä asiasta??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

agi.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu