Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimon herkkuhetki

Tapahtuipa joskus vuosia sitten:

Olimme vaimoni serkkutytön puutarhajuhlissa joskus syyskesällä. Kuten tavallista, alkoholi eri muodoissaan maistui koko porukalle varsin hyvin. Vaimoni Anne joi pitkin iltaa varsin reippaasti ja alkoi osoittaa villiintymisen merkkejä. Syötyämme ulkona grilliruoan siirryimme vähäksi aikaa sisälle lämmittelemään, sillä elokuinen yö jo hieman viileähkö. Yhtäkkiä huomasin vaimoni ja illan isännän puuttuvan joukosta. Nivusissani värähti, sillä tiesin vaimoni olevam kiinnostunut isokaluiseksi tiedetystä Timosta, jopa niin paljon että saatoin jopa epäillä jotain olevan tekeillä. Menin vaivihkaa ulos grillauspaikalle, ja näinkin Timon istuvan hajareisin jalat pitkän penkin molemmilla puolilla. Näin myös hänen edessään istuvan vaimoni, joka oli selkä Timon vatsaa vasten. Ajattelin mennä jo kutsumaan heidät sisään, mutta jokin sai minut odottelemaan puun varjossa. Yhtäkkiä huomasin vaimoni puseron sisässä liikettä, ja tajusin silloin Timon hyväilevän takaapäin vaimoni kookkaita rintoja, eikä vaimoni vastustellut ollenkaan, päinvastoin, inisi vain mielihyvästä! Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes vaimoni nojautui penkillä eteenpäin ja tarjosi nyt pystyssä olevaa takapuoltaan Timon hierottavaksi. Timo sujautti oitis kätensä vaimoni hameen alle ja alkoi hyväillä häntä reisien välistä. Vaimoni ininä muuttui voihkeeksi. Nopeata tempoilua ja kääntelyä, ja vaimoni pikkuhousut lensivät penkin vierelle. Timo avasi housun vyön ja vetoketjun ja kaivoi jäykistyneen, pitkähkön ja paksun kullinsa esiin. Mies asetteli kädellään kyrpäänsä kohdalleen ja alkoi työntyä Annen takapuolta vasten. Näin vaimoni puskevan tosissaan vastaan kun ennenkokemattoman iso kyrpä työntyi vaimooni kiveksiä myöten Annen äänekkään voihkeen saattelemana. Nainnin äänet täyttivät korvani; litinää ja kiimaista valitusta.
Vaimoni valitti nautinnosta kovemmin kuin koskaan kanssani. Oma kyrpäni seisoi rajusti ja jouduin avaamaan vetoketjuni ja puristamaan sitä juuresta etten olisi itse lauennut.
Tätä jatkui aikansa kunnes Timo kiihdytti tahtia ja laukesi vaimoni vittuun jotain mutisten ja vaimoni päästäessä pitkän voihkinan saadessaan siemenet sisäänsä: ”Anna mulle, anna mulle, annaaaa...!” . Mies veti vielä jäykän kyrpänsä pois Annesta ja sulloi sen housuihinsa ja lähti taloa kohti kävellen muutaman metrin päästä ohitseni.
Tavatessani vaimoni myöhemmin taas sisällä hän oli kuin ei olisi elämänsä naintia juuri saanutkaan...
212365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vittu mikä AISANKANNATTAJA!

Pidä saatana huoli siitä, että käyt naimassa nyt heti jotain vierasta naista. Se on ainoa tapa saada edes hitunen itsekunnioitustasi takaisin. Vittu, muuten olet nössö koko helvetin surkean loppuelämäsi!!!

Äänestä

Tuo oli huonompi homma.Olisit edes keskeyttänyt heidät ja vetänyt sitä Timoa turpaan.Toivottavasti otit edes avioeron, itse en tuollaista jakorasiaa pitkään katselisi.Hyi helvetti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta seurannut kirjoitti:

Tapahtuipa joskus vuosia sitten:

Olimme vaimoni serkkutytön puutarhajuhlissa joskus syyskesällä. Kuten tavallista, alkoholi eri muodoissaan maistui koko porukalle varsin hyvin. Vaimoni Anne joi pitkin iltaa varsin reippaasti ja alkoi osoittaa villiintymisen merkkejä. Syötyämme ulkona grilliruoan siirryimme vähäksi aikaa sisälle lämmittelemään, sillä elokuinen yö jo hieman viileähkö. Yhtäkkiä huomasin vaimoni ja illan isännän puuttuvan joukosta. Nivusissani värähti, sillä tiesin vaimoni olevam kiinnostunut isokaluiseksi tiedetystä Timosta, jopa niin paljon että saatoin jopa epäillä jotain olevan tekeillä. Menin vaivihkaa ulos grillauspaikalle, ja näinkin Timon istuvan hajareisin jalat pitkän penkin molemmilla puolilla. Näin myös hänen edessään istuvan vaimoni, joka oli selkä Timon vatsaa vasten. Ajattelin mennä jo kutsumaan heidät sisään, mutta jokin sai minut odottelemaan puun varjossa. Yhtäkkiä huomasin vaimoni puseron sisässä liikettä, ja tajusin silloin Timon hyväilevän takaapäin vaimoni kookkaita rintoja, eikä vaimoni vastustellut ollenkaan, päinvastoin, inisi vain mielihyvästä! Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes vaimoni nojautui penkillä eteenpäin ja tarjosi nyt pystyssä olevaa takapuoltaan Timon hierottavaksi. Timo sujautti oitis kätensä vaimoni hameen alle ja alkoi hyväillä häntä reisien välistä. Vaimoni ininä muuttui voihkeeksi. Nopeata tempoilua ja kääntelyä, ja vaimoni pikkuhousut lensivät penkin vierelle. Timo avasi housun vyön ja vetoketjun ja kaivoi jäykistyneen, pitkähkön ja paksun kullinsa esiin. Mies asetteli kädellään kyrpäänsä kohdalleen ja alkoi työntyä Annen takapuolta vasten. Näin vaimoni puskevan tosissaan vastaan kun ennenkokemattoman iso kyrpä työntyi vaimooni kiveksiä myöten Annen äänekkään voihkeen saattelemana. Nainnin äänet täyttivät korvani; litinää ja kiimaista valitusta.
Vaimoni valitti nautinnosta kovemmin kuin koskaan kanssani. Oma kyrpäni seisoi rajusti ja jouduin avaamaan vetoketjuni ja puristamaan sitä juuresta etten olisi itse lauennut.
Tätä jatkui aikansa kunnes Timo kiihdytti tahtia ja laukesi vaimoni vittuun jotain mutisten ja vaimoni päästäessä pitkän voihkinan saadessaan siemenet sisäänsä: ”Anna mulle, anna mulle, annaaaa...!” . Mies veti vielä jäykän kyrpänsä pois Annesta ja sulloi sen housuihinsa ja lähti taloa kohti kävellen muutaman metrin päästä ohitseni.
Tavatessani vaimoni myöhemmin taas sisällä hän oli kuin ei olisi elämänsä naintia juuri saanutkaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu