tyttöystävän koti ei tunnu kodilta

asunto paikallaan?

Kannattaa ottaa asia rohkeasti puheeksi, jotta saisit omia mielipiteitäsi esille sisustuksessakin. Minulla kävi myös samalla tavalla, kun aikanaan muutin silloisen avokkini luokse suoraan lapsuudenkodista. Olin viettänyt hänen luonaan jo pari vuotta melkein kaikki viikonloput ja lomat, silti ei asunto tuntunut kodilta. Minua ainakin asia vaivasi ajoittain kovinkin paljon. Koti on kuitenkin niin tärkeä paikka, että sen on myös tunnuttava kodilta.

Ehkä se ei ole tarkoitettukaan olla sillä tavalla kotia? Voi vain leijua kiinnittymättä oikeastaan yhtään mihinkään? On siinäkin omat, hyvät puolensa. On jatkuvasti ainakin lähtövalmiina ;) :D

se taitaa olla oikeastaan ainoa ratkaisu ongelmaan.

ihmisille on tyypillisesti hyvin vaikeata mennä sekoittamaan mahdollisesti vuosia vallinnutta järjestelyä, vaikka se oliskin paremman puoliskon hyväksi.

Noin käy kun tunkee itsensä muiden kotiin. Oli iso virhe antaa asuntosi pois. Jokainen elävä tarvitsee oman sopen jossa voi olla pitkin tai poikin. On hyvin toden näkoistä että et menettänyt tuossa kaupassa vain asuntoasi mutta aivan kohta myos tyttoystävän.

..suoraan! Sinulla on oikeus saada omia tavaroitasi tähän teidän yhteiseen kotiinne - ja piste. Jos tyttö ei anna sinun tuoda omia tavaroitasi sinne - eikä ole valmis kompromisseihin huonekalujen suhteen - niin tuntuu siltä, että hän tosiaan ajattelee asuntoa omana kotinaan, jossa sinä olet tavallaan käymässä..

Hommatkaa yhteinen kämppä. Ts. muutatte pois tyttöystävän vanhansa kodista uuteen, jonka olette yhdessä valinneet. Ja pidät sitten puolesi sen suhteen, että myös sinä saat vaikuttaa sisustukseen. Kyllä se siitä :)

Minulla ei ole antaa mitään konkreettista neuvoa, sillä olen aivan eri tilanteessa kuin sinä, mutta naisena voin sanoa pari asiaa, jotka saattavat tuntua ahkä tyttöystävästäsi samalta.
Kuvittelin nimittäin itseni tilanteeseen ja minua häiritsee viestissäsi tämä:

"Kun ehdotan hienovaraisesti jotain uutta sisustusta, tyttöystäväni tyrmää sen samantien. Eli en saa tehdä asunnosta yhtään näköistäni "

Miksi sinun pitäisi saada tehdä kämpästäsi juuri SINUN näköisesi? Tästä voi päätellä, että kun tyttöystäväsi tyrmää ajatuksen saman tien, hän pelkää, että siitä tulee SINUN omanlaisesi kämppä, eli hän menettäisi kaiken tilansa ja uskoo, että siitä ei tulisi sellainen, jossa HÄN ei viihtyisi.

Sinun on myös otettava huomioon se, että tyttöystäväsi on asunut asunnossa pitempään ja hän on muokannut siitä mieleisensä, joten olisi aika radikaalia ruveta muuttamaan asuntoa, jonka on itse sisustanut.

Ehdottaisinkin, että menisit tyttöystäväsi kanssa kauppaan ja aloittaisitte pienistä asioista, vaikka ikkunaverhoista. Silloin voit sanoa, jos tyttöystäväsi valitsee sellaisia, mitä sinä et halua ja toisin päin. Yhteisen maun löytyminen ei ole ihan helppoa, ja joskus jomman kumman on päätöksissä joustettava.
Uskoisin, että jos menette yhdessa kauppaan ja keskustelette asioista ja kerrotte omat mielipiteenne, niin tyttöystäväsi saattaa huomata, että onhan hänelläkin valtaa asioissa, vaikka sinäkin olet sanomassa mielipiteesi.

Sanoit myös viestissäsi, että muutit tyttöystäväsi luokse, koska muuten sinun pitäisi maksaa omasta kämpästäsi vuokraa ja että siinä ei ole mitään järkeä, kun olet koko ajan tyttöystäväsi luona. No, maksatko sinä osuutesi kämpän vuokrasta?

Jos nimittäin et maksa,( ja jos minulla olisi sellainen poikaystävä, joka ns. "loisii" kämpässäni ja ehdottelee sistuksen uusimista,) niin silloin sinulla ei ole asiasta mitään valittamista, mutta jos maksat, niin asia on eri juttu.

VAIHDA NAISTA HYVÄ IHMINEN ÄLÄKÄ VALITA.

asunnon pitäisi olla näköisesi? Ja miten paljon sisustun sinua aikaisemmin on häirinnyt?

Kannattaa ajatella sitä suurempaa asuntoa, kuvauksesta päätellen asutte yksiössä.
Sitten voitte yhdessä miettiä mitä huonekaluja hankitte,

Kiva kun satuin lukasemaan tällasen viestin, en painiskelekaan asian kanssa yksin. No meillä muutto ei ole vielä ajankohtaista, mutta jossain vaiheessa ois tarkotus kuitenkin ehkä muuttaa poikaystävän yksiöön. Ongelma on just sama kun sulla, paikka ei varsinaisesti tunnu kodilta, vaikka kiva kämppä onkin. No ei siellä vielä paljoa mun tavaroita olekaan, mutta pelkään just tota, mitä jos se ei ala tuntumaan kodilta. Kannattaa puhua avoimesti tyttöystävän kanssa asiasta ja silleen ettei se ottais itteensä. Kait jotain sisustusta voitais tehdä sunkin mieltymysten mukaan? No ymmärrän, tilanne on hankala kun toinen on asunu siinä jo itte kauan. Paras vaihtoehto kun muutetaan yhteen olis varmasti muuttaa samaan aikaan uuteen kämppään ja molemmat sais päättää vähän miten sisustetaan ja siellä olis molempien vanhoja kamoja. Meidän kohdalla tommonen ei erinäisistä syistä johtuen kävis ainakaan pariin vuoteen..

Noh, sori en osaa pahemmin neuvoa, vaikka oon miettiny samaa ittekin. Toisaalta kantsii muistaa, ettei se heti omalta kodilta varmaan tunnukaan. Vie aikaa kun muuttaa uuteen paikkaan, että se ihan omalta kodilta tuntuis..

Hyvä veli, annan sinulle hyvän neuvon:...........lähde kun vielä voit!!! Itsellänä oli viime vuonna sanastan sanaan sama tarina ja erohan siitä tuli. Nyt olo seesteinen kun taas oma pesäkolo, jossa voi olla miten haluat. Se nainen ei ole sinua varten! Meillä kun on kolme tärkeää asiaa elämässä: asunto, työ ja parisuhde. Nyt jo yksi niistä klikkaa!!!
Ei kun rohkeasti vähäisetkin viedyt kamat pois ja vikkelään.

Tiedän tunteen, mutta nyt on ongelma vain toisinpäin.

Eli minä asuin yksin ja avovaimoni muutti luokseni. Hän alkoi vuoden jälkeen valittamaan ettei tunne tätä kodikseen. Minä ymmärsin välittömästi yskän ja sanoin että rouva on hyvä vaan ja tekee tästä kodin itselleen, että minulle se on yksi ja sama miltä koti näyttää, kunhan se näyttää tyylikkäältä ja tavarat sointuvat yksiin.

No tilanne ei ole siitä paljoa muuttunut vaikka me asumme kahdeksatta vuotta samassa asunnossa. Nyt hän ei enää valita tästä ja saa tehdä puolestani sellaisia muutoksia kuin haluaa, mutta hän ei tunne edelleenkään kotoaan oikein kotoisaksi tässä.

Minä luulenkin että suurin syy on siinä että hän ei ole itse muuttanut tähän alunperin vaan tullut vierailulle minun luokseni. Tämä sijainti ja asunto on siis jotakin sellaista mitä me emme ole tehneet yhdessä. Itse uskoisin että naiset arvostavat enemmän sitä mitä on tehty yhdessä ja sinullakin on tuossa sama ajatus kun oikein tarkastelet, eli että saisit tehdä siitä kotia myös itsellesi ilman että uusi rouvasi tyrmää kaiken saman tien.

Keskustele tästä asiasta hänen kanssaan koska tämä on melkoisen tärkeä asia ja vaikka sinä oletkin mies, niin sinullakin on tunteet joita rouvasi on kuunneltava. Ota tämä asia esille mitenkään syyttelemättä ja ehdota sitä että tekisitte yhdessä muutoksia ja kompromisseja jotka tyydyttävät teitä kumpaakin ja että sen jälkeen hänen entinen asunto tuntuisi teidän yhteiseltä kodilta. Hänen täytyy ymmärtää se että kun te aloitte parisuhteen, niin yksi osa hänen elämästään jää taakse ja siitä ei voi enää pitää kiinni vaan hänen täytyy hyväksyä että siitä täytyy päästää irti jos aikoo sinun kanssasi elää. Hän saa vain luvan tottua siihen koska sinäkin olet tehnyt ihan helevetin suuren myönnytyksen kun olet luopunut omasta elämästäsi ja aloittanyt yhteisen parisuhteen hänen kanssaan.

Jos maksatte kämppänne yhdessä, niin kämppähän on silloin yhteinen! Niin kauan kun kyse on vuokra-asunnosta, niin kenenkään on turha leikkiä omistajaa... Asian saattaisi ymmärtää, jos kyse olisi emäntäsi omasta asunnosta, saattaisi...

Kyllä kai se aina on niin ollut, että ruokkivaa kättä on parempi olla purematta. Jotta miten on?

Vitun tyhmä kun muutit naisesi kämppään ! Naisiin EI voi ikinä luottaa. Joku kaunis päivä löydät itsesi ulkoa tavaroidesi kanssa saamatta minkäänlaista vastausta että MIKSI? Ja toiseks sulla ei ole mitään valtaa sanoa/ehdottaa mitään. Naisen kämppä on naisen kämppä vaikka asuisitkin siellä. Muuta helvetissä äkkiä pois sieltä kun vielä kerkiät!

Tässä ei nyt auta mikään muu kuin kertoa tuo sama minkä olet tänne kirjoittanut tyttöystävällesi. Kyse kun ei ole hänen makunsa mollaamisesta vaan siitä, että sinäkin tarvitset tuntea olosi kotoisaksi kotonasi. Ja sitähän teidän yhteinen asunto teille on. Itse olen Nainen ja olen asunut nyt noin 4 vuotta mieheni asunnossa. Kalusteissa olen saanut vaikuttaa paljonkin, mutta niissä rajoissa, jotka mieheni kalustus oli jo määritellyt. Tummaa ja harmaata on paljon, mitä en itse valitsisi. Meillä tilanne on selvä olen kertonut siitä, etten viihdy ja ratkaisu on muuttaa. Yhteiset kriteerit tulevalle asunnolle vain on sen verran tiukat, että se ei ole tapahtunut kovin nopeasti. Koita jaksaa, jos kyseisessä asunnossa et saa päättää sisustuksellisista asioista ja muuttakaa isompaan, johon saat itsellesi ainakin yhden huoneen :)

että vasta kun yhdessä etsii uuden asunnon, yhdessä muuttaa ja valitsee sinne kalustuksen ja remontoi sitä hieman mieleisekseen (tapetti, maali jne) se alkaa tuntumaan molemmista yhteiseltä kodilta....
Ainakin meille kävi niin :-)

No mikäs tuossa :)) olis sinun ehkä kannattanut kysellä aikaseemin muuttoasi että mitä tyttökaveris haluaa , nyt olet periaatteessa ilman kämpää .. olihan teidä kannattanut avoinmesti keskutella ensi yhteen muutosta tuntuu ett tuo yhteen muuttaminen oli vain sinun ideasi jos ei tyttöystäväsi anna sinun mitään tehdään asuntoonsa. Ehkä olis kannattanut yhteen muutosta ym keskustella ensi tyytöystäväsi kanssa enne kuin teit omat ratkaisusi . Yritä vaan kysellä tyttöystävältäsi että mitä hän tahtoo ..

Puhukaa ja keskustelkaa! Kummalla on silmää sisustukseen ,hän siustaa, sen kalusteilla kummalla on paremmat tai parempikuntoiset , tai yhteispäätöksellä hankitaan uudet, joustoa puolin ja toisin. Jos joustoa ei löydy tässä vaiheessa, ei sitä ole kymmenvuoden kuluttua senkään vertaa. Näin alussa se kodin perustaminen onkin kivaa, kun yhdessä tehdään oma koti, ihan oman laiseksi, oli ideat kumman tahansa.
Jos yhteistä säveltä ei ole, kannattaa harkita 6 x .

Järjestä ihan helvetinmoinen riita ja kohtaus ja sitten huudat ja mesoat että otat eron hänestä ja häivyt jonnekin baariin ja sammutat kännykän. Annat avovaimosi itkeä ja parkua ja soitella perään ja lähetellä tekstiviestejä ja nukut sen yön jossain kaverisi luona.

Sitten aamulla tulet oven taakse ja sanot hieman alistuneena tilanteeseen että tulin hakemaan tavarani koska et halunnutkaan elää kanssani yhdessä ja antaa minun tehdä tätä asuntoa meille yhteiseksi kodiksi.

Jos nainen ei siinä vaiheessa helly ja ala parkumaan ja kyselemään sinun perääsi, niin teidän suhde ei olisi onnistunut muutenkaan. Tappele naista vastaan naisen keinoilla, eli käytä hyväksi ja käytä tunteita ja näyttelemistä aseina.

Jos suhde on muuten hyvällä pohjalla niin etsikää yhteinen kämppä. Onpahan tilaa ja olette sitten "samalla viivalla". En tiedä kuinka vanhoja olette, miten vanha/luja suhteenne on ja mikä on työtilanteenne - meinaan vaan että jos asiat ovat vakaalla mallilla niin kannattaa miettiä saman tien omistusasuntoa. Lainanlyhennykset eivät välttämättä ole paljoakaan vuokraa suuremmat ja siinä säästätte rahaa itsellenne. Mistään muusta ei palkansaaja voi säästää niin paljon rahaa kuukaudessa kuin asuntomenoissa.

Itse olen jäkikäteen harmitellut kun ei tullut ostettua asuntoa nuorempana. Kun ajattelee kuinka paljon rahaa on mennyt vuokriin esim. 20 vuoden aikana niin sillä olisi ostanut jos jonkinlaisen asunnon. Jonka arvo olisi jo paljon, pitkälle yli 100 000 euroa. Miettikää sitä...

Itse ostin avokkini kanssa omakotitalon kuukausi sitten ja on tosi mukava fiilis ajatella että se on oma ja joka lyhennys on säästöä itselle. Vaikka joutuukin maksamaan korkoa niin todennäköisesti asunnon arvo nousee pitkällä tähtäimellä joten jää ainakin omilleen. Vuokralla asumisesta ei jää käteen mitään. Ja saapahan sisustaa kämpän juuri niikuin haluaa.

Ja vaikka ei olisi lainkaan säästöjä niin vanhemmilta voi kysyä vakuuksia. Valtio takaa osan jne...

Suosittelen.

Olen pahoillani tilanteestasi..
Olen kokenut samanlaista ja eroon se päättyi.. Nyt siis jo ex-avomieheni asui omakotitalossa ja minullakin on oma asunto tosin kerrostalossa. Kesäaikaan tietysti tuli vietettyä yhdessä aikaa enemmän luonnon lähellä ja pihalla hänen kodissaan kuin pienessä kaksiossani.. Juurikin taloudellisen järkevyyden vuoksi sovittiin yhdessä, että muutan hänen luokseen ja laitan asuntoni vuokralle. Niin sitten tehtiin.
Mies ei suostunut muuttamaan kodissaan juuri mitään, minkä ex-rouvansa kanssa oli laittanut pystyyn. Keittiöremontti oli pakollinen ja sen hän oli aloittanut/tehnyt ennen kuin me edes tunsimme. Mutta on uskomatonta miten tiukassa oli tavat, asenteet ja lopulta tunteet toista kohtaan, joka yrittää yhteistä molemmille mukavaa ja miellyttävää. Ja en todellakaan mennyt sinne sillä tavalla, että nyt kaikki uuteen uskoon vaan verhoja vähän erilaisia ehdotin. Lisäksi jos laitoin omia tavaroitani niin piti kysyä lupa tai löysin ne pahvilaatikosta tmv. Mun omat huonekalut laitettiin työhuoneeseen, joka oli kuin varasto sen jälkeen.... YMS..
Aika pian huomasin asuvani narsistin kanssa, joka vielä prosessoi omaa aiempaa eroaan.. Mutta se onkin pitkä, hankala, monisyinen ja eri juttu...
Mutta sua "neuvoisin" keskustelemaan ja käymään läpi suhdettanne ja asioita miksi avopuolisosi ei anna sun asettua kodiksi...

Ja tänään olen hyvin onnellinen elämääni..
Parempi vaikka "majassa" yksin onnellisena kuin linnassa ilman ihmisarvoa :)

Exäni aikoinaan myöskin ilmoitti, ettei tavaroiden paikkaa siirrellä kun muutin toisesta kaupungista hänen asuntoonsa. Ja hänen asuntonsa se olikin loppuun asti, joskus intuitioon kannattaa luottaa!

Toimivassa suhteessa asunto tuntuu yhteiseltä ja molemmat osallistuu sen laittamiseen, ainakin on kysyttävä mitä mieltä toinen on. Eri asia on jättää sisustaminen toisen harteille, mikäli se ei itseä kiinnosta.

Olisinpa itse aikoinaan ymmärtänyt miehen logiikan. Koska olin tullut "hänen" asuntoonsa, hän alkoi ensin marmattaa omien tavaroideni "lojumisesta". Ei mennyt kuin puoli vuotta kun herralla iski ahdistus ja mainitsi että jos alkaisin etsimään uutta asuntoa. Erohan siitä tuli.

Toimivassa suhteessa kaikki on yhteistä ja materiaalista/omistamisesta ei tule "minun" tai "sinun" juttua, silloin puhutaan "meistä". Aika itsekäs näkemys naisellasi, toivottavasti hän kasvaa henkisesti tuon yli.

No minä teen juuri niin kuin haluan tein sen selväksi kun mentiin 8v sitten naimisiin,eli jos vaimoa minun joku asia tai teko häiritsee jättäköön avaimet ja poistukoon ovesta et niin helppoa se on.Niin ja on avioehto.

olet saanut. Mutta sitä, mikä minulle kävi, ei ole kukaan tuonut vielä esiin: Ota huomioon, että voit olla tekemisissä narsistin kanssa. Lupauksia kyllä riittää (toisaalta sinun ehdotuksesihan on tyrmätty), mutta aktiivisia tekoja yhteisen elämän yhtenäistämiseksi ei lainkaan. Jatkuva vedättäminen ja lopulta sinun syyllistäminen kaikesta mahdollisesta saattaa vain kiristyä. Äkkiä jalat alle, ellei e.o. fiksut neuvot järkevästä - normaalikeskustelulla tai vähän voimakkaamminkin ilmaistuista mielipiteestä kanna hedelmää.

Vaihtoehtoni on vain yksi, mutta kuvaamasi tapa osoittaa toisesta välittämistä, aitoa kiinnostusta ja sitoutumista kestävään suhteeseen ei oikein kuullosta lupaavalta. Kodissa pitäisi tuntua olevansa kotona, ei kylässä. Ihan sama, kuka muutti kenen luokse, kuka määrää kaapin paikan, kenellä rahaa, kenellä ei ja kuka on se fiksu tai vähemmän fiksu teidän suhteessa!

Yhdessä.
Paras tapa edetä on siirtyä jossain vaiheessa uuteen asuntoon, joka on oikeasti yhteinen. Muutenhan siinä käy kuten minulle kävi. Olen periaatteessa lähtövalmiina joka hetki. Laitoin vanhan asuntoni vuokralle.
Yhdessähän tätä kyllä sisustettiin siinä mielessä, että hyväksyin värit jne. Mitään vanhasta täysin kalustetusta asunnostani ei kelvannut, paitsi pari taulua.
Määräysvaltahan on sillä, joka omistaa asunnon. Siksi se yhdessä hommattu koti on tärkeä.
On tässä silti pärjätty. Tavarat eivät ole mulle kovin tärkeä asia. Niin tai tietysti joku tavara onkin.

Jutteleppa hänen kanssaan vielä ja vetoa siihen ,että hänen pitäisi ajatella asiaa sinun housuissasi.
Kerro miltä sinusta tuntuu.
Onnea uuteen yhteiseen kotiinne. :)

Tuttu tilanne, muutettiin "naiseni" kanssa yhteen ja kun kamat saman katon alla alkoi perhe helvetti vailla vertaa, EN OLLUT MITÄÄN EN OSANNUT MITÄÄN JNE, JNE JA JNE!!! Korjasin luuni pois rouva täydellisyyden, kaikkitietävän luota ja nyt olen herra asunnossani. Rajansa kaikella, myös toisen alistamisellä. Naiset ovat joskus aivan käsittämättömiä perkeleitä!!!!!!

Hölmöä. On kiva suunitella jotain uutta. Tietenkin täytyy ottaa myös toisen toiveet ja "värimaailma" huomioon.
Minulla pysyy vasara ja ruuvimeisseli kädessä hyvin. Osaan mös sahata moottorisahalla. Heheee! Ihmetytttää vain, - eikö löydy yhteistä näkemystä tähän asiaan.?

Olen asunut kämppiksen kanssa nyt jonkin aikaa, ja olen pyöritellut paljonkin mielessäni ajatusta poikaystäväni kanssa yhteenmuuttamisesta ja keskustellut myös hänen kanssaan asiasta. Ryhdyn oitis puolustuskannalle kun mietimme mitä kumpikin saa asunnostaan mukana tuoda.

Tuo yhteenmuuttaminen kun ei onnistu noin vain: nimet paperiin ja kivaa loppuelämää? Minua ei ahdista niinkään ajatus siitä, että joutuisin jakamaan asiat kumppanini kanssa, tai tämän tuottama tiskimäärä, ei juuri mikään. Mutta tuossa yhteenmuuttamisessa pitää uudelleenprosessoida niin monia eri asioita!

Kun rationaalisesti ajattelen, on pakko todeta, että tottakai myös kumppanillanikin on oikeus tuoda omia tavaroitaan ja näkyä asunnossa. En etsi itselleni lemmikkieläintä, jonka makuukopan sijoitan yhteen nurkkaan, ruokakipon toiseen, mutta en silti tahdo luopua omista huonekaluistani, saati sitten ole avoin kumppanini tavaroille. Ristiriitaisuuden pyörremyrskyä. Yritä ymmärtää vähän tyttöystävääsi, hän varmaan ensi alkuun suojelee reviiriään, olethan viemässä häneltä pois jotain tuttua ja turvallista, tuomassa elämään paljon uutta ja kummallista. Hänestä saattaa tuntua, että riistät häneltä palan omaa itseään. Näin itse olen yrittänyt pyöritellä omia tunteitani mielessäni.

Tsemppiä yhteiseloon, ja edellisiin yhtyen, keskustele tyttöystäväsi kanssa! :)

Ps. Olipa minulla tämänkaltaista ongelmaa jo muuttaessani yhteen nykyisen kämppikseni kanssa, halusin omat tavarani näkyvästi esille, kenties vain kotoisuuden hakemista :>

Hankitte yhteisen kämpän jonka sisustatte YHDESSÄ.
Ei kovin vaikeaa luulisi olevan. Tai jos ei yhteistä säveltä
löydy niin järkeäkö sitten seurustella

oon miettiny kuinka mieheni saisi oman asunnon tuntua meille, joten istuimme pöydän ääreen ja listasimme mitä säilytämme ja mikä menee kierrätyskeskukseen. tuskaa teki jonkun sohvankin kohdalla, mutta mitä hittoo tavaroihin kiintyminen on parisuhteen rinnalla. yhdessä päätimme sitten lopullisen sisustuksen ja kaappien paikat kaapinovien avautumissuunnat :)

Yritä nyt poika reppana upottaa kajuuttaas että se kämppä ei ole sinun, mikä sen tajuamisessa on niin vaikeaa. Mikäli meno ei miellytä, lähde pois.

Siinä vaiheessa jos hommaatte yhteisen kämpän, asia on täysin toinen.

Mistä ihmeestä teitä vatipäitä sikiää kun ette pyhiä yksinkertaisuuksia tajua, missä ihmeen mikä-mikä maassa te ootte elämänne viettäneet ?
Eihän nyt toisen kotiin mennä sanomaan mitä tänne pitää hankkia ja missä mikäkin kuuluu olla...mieti nyt edes minuutti tätä sun "ongelmaasi", vastaus löytyy peilistä ... ja se on asenneongelma.

mene kotiisi, ei parempaa neuvoa tuohon löydy. Olen aikoinaan kokenut saman

Vuokra Itsellesi ja tyttöystävällesi isompi asunto ja maksaa itse vuokra, jos tyttöystävän vuokravama asunto on pieni.

no se onki oikeastaan syykin miks en muuta kenenkään kanssa koskaan yhteen.

On se oma riskinsä muuttaa naisen kanssa asumaan. Itse olen eronnut ja haluan asua omassa asunnossani vaikka seurustelenkin. Naiseni asunto ei todellakaan ole kotini. Oma koti on oma asuntoni jossa on sellaista kuin haluan ja saan olla rauhassa silloin kun haluan. Elämä on elämisen arvoista!

Muuta uudelleen erilleen, jos tyttöystävällesi ei käy uusi yhteinen koti. Siis tarkoitan, että etsitte uuden kodin ja yhdessä.

Eli tavallinen Taavi Pillun perässä.
Oot koko ikäs tossun alla,anteeksi vaan.
Ostakaa vitivalkonen sohva mikä ei ole istumista varten, se on hyvä alku.
Semppiä.

Kuulostaa siltä että teidän suhde päättyy ennen pitkää kuitenkin..jos lähtökohta on se että saat toki tuoda omat sohvas jos ostat sen verran isomman kämpän et saat ne mahtuun johonkin. Kyllä molemmat ottaa molemmat huomioon jos molemmat todella rakastaa toisiaan.

Älä sitten maksa puolta vuokrastakaan, jos tyttöystäväsi omii koko asunnon itselleen ja sinä olet kuin kyläluuta jossain huoneen nurkassa rytkyinesi.

ota kunnon laina ja vasara käteen

Minulla ja miehelläni oli vastaavanlainen tilanne. Mieheni ilmaisi asian minulle suoraan ja sanoi, ettei tämä ole hänen kotinsa. Nyt kun hän ehdottaa muutoksia sisustuksessa tai tekee niitä, niin annan olla. ( vaikka ne olisivat mielestäni kuinka tyhmiä) Sitten kun olen antanut niiden olla jonkin aikaa, niin huomaan että ne ovatkin ihan kivoja juttuja mitä hän ehdottaa. Se nyt vaan on meillä naisilla joku ihme tapa motkottaa joka asiasta. Yritän siis parantaa tässä itse tapaani, en nimittäin halua itsekään miestä, joka ei saa päättää mistään.

Muistan kun oli lapsi, että vanhempani riitelivät ko. asiasta. Isä oli esimerkiksi laittanut matot eritavalla ja aina se oli äitini mielestä ihan kauhea tapa. Silloin minun kävi isää sääliksi, kehoitin äitiäni olemaan hiljaa. Kun muistin tämäm asian niin olikin selvä että toimin itse nyt toisin!

Itse muutin tänne mieheni taloon, Kaikki huonekaluni myytiin. Verhot matot kaikki olivat tänne liian isoja tai pieniä.
Vain astiat kelpasivat. Olin monta vuotta, kuin kylässä. Mitään minulle henkilökohtaista ei ollut näkösällä. Jopa astiat, vaatteet kaikki olivat siellä mihin mieheni oli ne muinoin laittanut. Vähitellen aloin muuttaa sisustusta. Ostin uuden sohvakaluston, sängyn, verhot ja mattoja.
Keittiössä laitoin kaikki kaapit niinkuin halusin. Valituksia ei ole tullut. Kerran mies sanoi, kun olin siivonnut ja sisustanut "mitä sinä olet täällä riehunut". Se oli kai jonkinmoinen kehu? Nyt 15 vuoden jälkeen tuntuu edes vähän kodilta. Mutta yhteenmuuttaminen olisi kaikkein järkevintä tehdä kokonaan uuteen asuntoon. Kumpikin saisi pitää ne rakkaimmat esineet ja muut isot huonekalut hankittaisiin yhdessä.
Hirveää asua toisen tavaroiden keskellä ja tuntea itsensä hyyryläiseksi. Minä en riidellyt. Tein vähitellen ne muutokset jotka halusin. Mieheni kanssa nimittäin ei voi oikein keskustella mistään mistä hän ei halua.
Parempi tehdä ensin ja kysyä vasta sitten.

TEKISIN.....etsisin sellaisen asunnon,joka on kummallekin mieleinen,kohtuuhintaisen vuokra-asunnon...ja lähtisin siintä tekemään yhteistä kotia,jonka sisustaisimme yhdessä....ja tekisin heti ennen muuttoa asumis kustannus menot selväksi.......ettei laskut jäisi vaan toisen harteille......vuokrasopimus kummankin nimellä.......jne

sun pitäs puhua tosissaan tyttökaveris kanssa ,vaikka asunto on pieni ,pitää siitä löytyä myös sulle oma nurkka jossa viihdyt .Olisi hyvä jos sait itse päättää jonkun mukavan jutun ,esim.,ostamlla joku rento nojatuoli jossa viihdyt ,tai baarikaapin josta voit tarjoilla kavereille juomia ,,jotain henkilökohtaista ,mistä sinä juuri pidät ,,Se että muuttaisitte isompaan asuntoon ei muuta tilanetta ,sun on yksinkertaisesti saatava lupa siihen että saat tehdä omia ratkaisuja sisustukseen myös.

kannattaisi harkita yhdessä muuttamista toiseen asuntoon. joka olisi yhteinen. kaverini teki tällein, kun päättivät virallisesti muuttaa tyttöystävän kanssa yhteen. muuttivat vajaan kilsan päähän samaan kokoiseen asuntoon. tällöin voi puhua yhteisestä asunnosta, ei ole toisen entinen asunto tai muuta.

Moi! Minäkin koin samlaista tunnetta kihlattuni taholta.Muuttaessani hänen luokse sain pienen nurkkakaapin vaateilleni.Kyllä yritin sopeutua vielä lisäksi keittössä toimitiin hänen ehdoilaan ja mitään omaani kuten valokuvia ym.en voinut laitaa olohuoneeseen, tunsin itseni ahdistuneeksi,koska itse annan vapautta joskus kun itse olin asunnonhaltja.Suhteemme tosin karitui 4,5v.kestin sitä nyt olen tyytyväisenpi yksin parenpi kuin huonossa suhteessa. Tuppura

Hommaa POIKAkaveri, sen verran naismaiselta tuo ruikuttamisesi kuulostaa... nykyajan paskaa koko sisustusbuumi. NAISTEN juttuja. ja tommosten hinttien

Koti on siellä missä sinäkin ja missä sen haluat olevan.

Onkohan tyttöystäväsi ihan sujut sen kanssa, että asut hänen luonaan?
Tuossa tilanteessa pitäis naisenkin tajuta, että asunto on myös sinunki kotisi. Kissa pöydälle ja jos ei ala menemään jakeluun, niin sitten lienee väärä nainen.

Hankkikaa uusi YHTEINEN asunto, jossa kummallakaan ei ole historian taakkaa harteillaan.

Tuossa nykyisessähän on käynyt niin, että sinä muutit tyttöystäväsi kotiin. Se pysyy edelleen hänen mielessään tyttöystäväsi kotina ja ilmeisesti sama tunne on myös sinulla. Uudessa asunnossa voisitte yhdessä päättää mllaisen siitä rakentaisitte.

Meillä muutti mieheni minun kämppään ja aivan sama ilmiö oli tietysti myös meillä. Poikkeuksena oli tietysti se, että meillä mies teki reissuhommia viikot ja oli luonani vain viikonloput. Yksissä tuumin muutettiin sitten tilaisuuden tullen uuteen yhteiseen asuntoon. Pakko sanoa, että se tuntui heti molempien kodilta.

Sisustuksesta päätetään yhdessä. minä ehdottelen ja mies laittaa rajoja siihen oman makunsa mukaan. Totaalikielto ei ole aina kiva, kun on hyvän inspiksen saanut, mutta aina täytyy ajatella, ettei tässä sisusta vaan itselleen, vaan kaikkien on nautittava tiloista.

Vaadi saada uudessa kodissa iainakin yksi tila, johon sinä päätät mitä sille tehdään ja mitä sinne tulee. Jokaisellahan täytyy olla se ihana soppi, jonne vetäytyä ketutuksen iskiessä ja jossa voi aina puuhailla asioita oman makunsa mukaan ilman että toisen tekosaniaispuska törröttää tiellä ;o)

kannattais katsoa mihin muuttaa

Ymmärrän. Meillä mies omi sohvan itselleen ja tietokoneelle. Hänellä on oma asunto ja vaatteet meillä. Olohuoneessa nyt uusi nurkkaus miehelle ja koneille. Emäntänä pääsen nyt itsekin sohvalle vuosien jälkeen. Mitä teette kotona? Kaipa molemmilla on mukava tuoli olohuoneessa ja voi katsoa telkkua rentona ja vaikka torkkua. Makkarissa mulla on nurkkaus tietokoneelle ja laiskanlinna, kun tahdon olla itsekseni ja katsoa telkusta jottai muuta kuin mieheni. Omat vaatekaapit ja tohvelit. Siistiä ja kodikasta. Mitä harrastatte? Sopu tekee tilaa. Meillä on 62 neliötä. Varastossa ei ole ryjää. En suostu sellaiseen, että kaikki paikat ovat täynnä jotain.... Miehellä oma asunto. Siellä kirjahylly yms.

Kuskaat muijan kamat varastoon ja sanot että sulla oikeus sisustaa puolet kämpästä jos maksat oman osuutesi vuokrasta. Ugh ! Ei siinä muuta tarvita jos olet mies.

Turhaa psykopaskaa lässyttää että yhteiseen kämppään on parempi muuttaa. Ei se ihminen siinä asunnon vaihtamisessa muutu miksikään.

No se ei aina katso sitä kumpi muuttaa kumman luokse. Toinen on kuitenkin muuttanut toisen kotiin, elikkä sisustukesta on vaikea luopua, mutta aina voi kompromisseja tehdä ja jos on pieni asunto niin uusille huonekaluille ei ole vain yksinkertaisesti tilaa elikkä jos mies haluaa omia tavaroita sinne niin kannatais ehdottaa uutta ja isompaa kämppää niin voitte molemmat saada mitä haluatte. Mutta aikaa se vaatii ja kärsivällisyyttä, suhde voi kuitenkin siitä huolimatta toimia. Uusi koti tuntuu aina vieraalta mutta siihen aikanaan asennoituu kyllä. Tiedän kokemuksesta. Ole vain avoin ja muista hermot sekä kärsivällisyys P.S. muista olla hienotunteinen.

Siis vielä kerran. Miehellä ja naisella tulee olla oma asunto. Ihan turha yrittää sopeutua kun voi olla omassa rauhassa omine tavaroineen. Kukaan jaksa kuunnella akkojen motkotuksia.

Viides avoliitto menossa ja kokemuksesta sanon että olette tehneet perusvirheen. Eli toinen on muuttanut toisen luo.

Vaimo muutti samalle paikkakunnalle missä asun, mutta hankittiin asunto johon molemmat muuttivat.

Valittiin yhteisestä "kasasta" parhaat kodinkoneet, ja loput kirppikselle myyntiin.

Toimii. Ei ole "sun ja mun" asuntoa eikä tavaroita, vaan meidän.

Sori, niin se vain on, että pesänrakennusvietti löytyy naisella ja nainen tekee kodin.

Jos ei kelpaa, niin elele yksinäsi asunnossa, jonka olet itse sisustanut.

Tämä hemmetin jatkuva tasa-arvon ja oman perseen ajattelu rupeaa korpeamaan koko ajan enemmän. Mitä hittoa täällä edes valitat, eikö se tyttöystävä ole oikea osoite keskustelunaloitukselle?

Järkyttävää pullamössöä koko Suomi täynnä...

Hengailin (=asuin) poikaystäväni asunnossa lähes puoli vuotta, omassa asunnossa kävin (kävin=max 10 minuuttia) ehkä kerran viikossa. Pikkuhiljaa alkoi vähän ottamaan päähän kun asunnossa ei ollut mitään omaa, paitsi vaatteet ja hiustenkuivaaja. Poikaystävä onneksi ymmärsi yskän ja ehdotti yhteenmuuttamista.

Sitten inventoitiin vähän tavaroita: poikaystävän olohuoneen matto oli äidiltä "lainassa". Se palautettiin ja tilalle tuotiin minun oma matto.
Poikaystävällä oli jo mikro ja kahvinkeitin ja vedenkeitin ja leivänpaahdin. Hyviä ja käyttökelpoisia. Ne pidettin, minun omat meni kirpputorille ja kavereille.
Meillä oli molemmilla samanlaiset sängyt, molemmat pistettiin myyntiin ja ostettiin jenkkisänky.
Poikaystävällä oli aika hintsusti keittiötavaraa (lue: leivontavälineitä, tarjoiluastioita jne.) Sitten olisi ollut sekalainen seurakunta erimerkkisiä ja värisiä ja muotoisia juomalaseja, lautasia, veitsiä ja haarukoita. Halvat ja kolhiintuneet meni kirpparille, minä toin oman astiastoni tänne. Toki poikaystävän astioita on edelleen käytössä. Kuitenkin iso osa minun tavaroista meni kirpputorille tai varastoon säilytykseen odottamaan isompaa keittiötä.

Kompromisseja se vaatii! Itse olen onneksi saanut "vapaita käsiä" mm. sisustuksen suhteen.
jotkut naiset suunnittelevat jo teini-ikäisenä, minkänäköinen on oma asunto. Siellä on verhon pituus ja pöytäliinan väri päätetty jo aikoja sitten. Tietysti jonkinlaista joustovaraa pitäisi olla!

Olet ehdottanut uutta sisustusta. Minkälaista? Kaikki pinnat uusiksi koskien myös verhoja, mattoja, pesuhuoneen kaakeleita? Toisaalta jos tyttöystävä on pistänyt pitkän pennin tiettyihin juttuihin, niin kyllä minäkin sanoisin että ei vaihdeta.

Kyllä siitä asunnosta tulee myös sinun kotisi ajan kuluessa, kun tavarat löytävät paikkansa. Onhan se vähän ilkeää asua pienessä kämpässä, onko mahdollista hankkia jossain vaiheessa isompi asunto? Olisiko se järkevää?

Mä tein vastaavassa tilanteessa ratkaisun,eli muutin pois.Tein itselleni oman kodin!Seurustelu jatkuu,ja toimii paljon paremmin,kun asutaan erillään.Jos joskus muutan vielä jonkun kanssa yhteen,niin en taatusti muuta jonkun toisen valmiiseen kotiin, vaan molemmille uuteen kotiin, ja säännöistä ja väännöistä kannattaa sopia etukäteen.

on varmaan yksi parisuhteen peruskivi. jos tyttöystäväsi ei täsä vaiheessa ota sinua huomioon miten kun arki ja isot ongelmat tulevat mukaan kuvioihin? mieti...

että moni nainen on nykyään sairas tai muuten vaan narsistinen.

nykyään kunnon naiset ovat kortilla.

Jos maksat puolet kaikista kuluista,niin pitäisi sisustaakin yhdessä. Silloin tyttöystävä luopuu ehkä väliaikaisesti joistakin huonekaluista,esim viemällä niitä lapsuuden kotiinsa,kunnes hankitte isomman asunnon..

Eikö olisi ollut helpompi muuttaa yhdessä ihan uuteen kotiin ja alkaa sisustaa molempien mieliksi ja jakamaan kaiken yhdessä? Ymmärrän kyllä tunteesi kun tuntuu kuin asuisi toisen nurkissa eikä saa olla miten haluaa! Kyllä kodin pitää tuntua kodilta, se on näin vanhemmalla iällä tullut huomattua. Kodin täytyy olla sellainen, että siellä voi olla, sinne voi mennä ja se tuntuu siltä. Ota tyttöystäväsi kanssa puheeksi isomman asunnon etsiminen ja lisää vielä että eikö hänestäkin olisi mukava sisustaa toisenlainen asunto vähän lainaten vanhaa ja lisäten uutta, niin että kokonaisuus miellyttää molempia ja että hän ottaisi sinun tarpeesi ja tilasi huomioon! ;) Yritä jaksella!

Opeleltava olemaan vanhanajan ns.kotivävy tai ainakin melkein.Mitä tota mietit jos muutenmenee hyvin EIKÄ tyttöystävä "jokakäänteessä muistuta,minun asuntohan on".Niitä tavaroita siirrät tarpeen mukaan.

Sama tilanne täälläkin. Avovaimo osti talon, halusi että minäkin tulen asumaan sinne, kaikki mun tavarat yläkertaan piiloon. Vituttaa tällainen käytös. :(

Muuttakaa uuteen asuntoon, molemmat lähtevät silloin samalta tasolta. Ei ole kummallakaan silloin kotikenttä etua. Tämä toimii.

Me emme asu miesystäväni kanssa yhdessä kaikki on niin kuin pitääkin, mutta silti se on meille juuri niin mun mies sanoo et onko meillä sitä ja tätä... etc. vaikeaa totutella itsekin olen pallonnut jo 3 vuotta kohta kahden asunnon väliä ja tulee kysymystä mis se ja se on... sää oot siivonnu viimeksi täällä.. Niin joo ja pointti on siinä että kuinka tahansa onkaan asiat tottumista se vaatii ainakin meillä en ole minäkään välillä tervetulleen tuntuinen sinne. mutta kyl se siit sitten menee.. Murisemalla ei niit asioita saada kasaan ehdotankin että puhutte asiasta joka on tärkeä tai sitten puolitatte asunnon jossa on makkaris vaik sun sisustus ja toisessa naisesi..... itse olen luovuttanut sisustamisen miehelle vapaat kädet toisaalt siel me vietetään aikaa...

eikös nämä asiat sovita ennen yhteenmuuttoa? Mitä minä tuon kotoani ja miten teemme tästä yhteisen kodin? ehkä tyttöystäväsi ei olekkaan niin valmis unohtamaan omaa aluettaan ja omaa soppeaan. kyllä nämä asiat sovitaan etukäteen. muutenkin alunperin olisitte voineet muuttaa omaan yhteiseen kotiin. Myytte vanhat kamanne tai ostatte vain uudet yhteiset tavarat. Siitä syntyy sitten niillä pienillä asioilla symbioosi. Minusta yhteen muutto ei ole "järkevä" ratkaisu. Eikös se tehdä siksi että rakastaa toista ja haluaa olla hänen kanssaan kaikkinensa, eikä ajatella vain: ei mitään järkee maksaa kahta vuokraa. jne.
Joskus se oma kämppä on kuitenkin suhteen alkutaipaleella ihan hyvä paikka. Molemmille. Siihen asti asti että molemmat on todella valmiit yhdessä eloon. Se on ottamista ja antamista. Hyväksymistä ja myönnytyksiä. Ei ole enää vain minä kun nyt on aina toinen joka ottaa huomioon. Jne.

Itse aikoinaan muutin suoraan valmiiseen yksiöön, jossa poikaystäväni asui. Ei sinne huonekaluja olisi enempää mahtunut. Tosin vaatekaappi piti ostaa, jotta saatiin minunkin vaatteet mahtumaan. En koskaan osannut kaivata "omia" huonekaluja sinne. Sain kirjahyllyyn tuoda omani (aika tyhjä se olikin), mitä halusin. Pianhan siellä oli yhteisiä kuvia ja yhdessä hankittuja pieniä hauskoja esineitä.

Kun 2vuoden jälkeen muutettiin isompaan, silloin yhdessä päätettiin mitä ostetaan lisää. Aika lailla kyllä budjetti päätti mihin oli varaa.

Ihmiset niin erilaisia, jos kerran kärsit tilanteesta, ei ole vaihtoehtoja: joko puhut asiasta tai olet hiljaa ja kärsit. Ei kai tossa paljo muuta voi tehä.

se on siis sen kämppä!se saa tehä sillä mitä haluaa,lakkaa naukumasta.

SANOITHAN, ETTÄ MUUTIT TYTTÖYSTÄVÄSI ASUNTOON, VAI YMMÄRSINKÖ VÄÄRIN?

Kannattaa unohtaa koko ämmä

Olisihan se hyvä, jos molemmilla olisi sama maku sisustuksen suhteen, tai sitten toiselle ei olisi niin väliä. Itse ajattelen, että sisustus on enemmänkin naisten juttu, ja miehet eivät ole siitä niin kiinnostuneita. Onneksi minulla onkin ollut juuri tällaisia miehiä, joille ei ole niin väliä tai joilla sama maku, sillä minulla on aika vahva mieltymys sisustuksen suhteen.

Mutta jos nyt oikeasti ei tunnu kodilta, niin kannattaisi varmaan ottaa ihan puheeksi. Voitte etsiä kompromissin, missä asiassa tyttöystäväsi voisi joustaa, jotta sinä voisit tuoda kotiinne jotakin omaa