Pentu Pomottaa

Sakuni päälle 4kk. Pennun jäynät vähentyneet mutta nyt ilmestynyt uhmaa. Eli murinaa, joka ei mielestäni ole sitä samaa leikkimurinaa, vaan ihan toinen sävy on. "Johtajuusjuttuja" olen tehnyt, juuri siis että ruoka saadaan istumalla ja samoin ulos meno, vieraiden tervehtiminen ym. Murinaa esiintynyt kun olen nostanut pentua esim. syliin. Ulkoillessa kun en anna pennun esim mennä tervehtimään jotain, ottaa jotain roskaa tai mennään koiran mielestä kotiin liian aikaisin niin alkaa remmin pureminen, jopa minun lahkeiden pureminen. Olen laittanut pennun eristyksiin kun se on tehnyt jotain väärää, siis ei totellut Ei- käskyä. Mutta kohta en jaksa enää pentua sinne kantaa kun painoa alkaa jo olemaan. Hampaat ovat jo armottomat ja kun kokeilin muutaman kerran sitä neuvoa, että seisot paikallasi kuin patsas kun pentu temppuilee, niin housuista meinas jo irrota paloja ja kun tarttu jalkaan kipu oli jo niin sietämätöntä, että en todellakaan pysty sitä kestämään. Tilanne siis vain paheni tuolla konstilla. Neuvoja, neuvoja? Pentukoulussa jo käydään.
4297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vielä että kun pentu tekee väärää, niin olen sanonut aina Ei. Olen kokeillut suihkupulloa, huulien painamista hampaiden väliin, pientä niskaotetta, murahtamista, kiljaisemista, ärähtämistä kunnolla, poistumista paikalta jne.. Ja kun murahdan/kiljaisen/ärähdän yms, pentu vaan innostuu lisää, murisee ja repii lahetta kunnolla

Äänestä
  • Lähinnä tulee mieleen, että olet kokeillut pienelle pennulle yhtä sun toista niiden vähäisten viikkojen aikana jotka se on sinulla ollut. Pentu parka on varmasti ihan sekaisin : välillä kiljahdetaan, välillä murahdellaan, välillä jähmetytään patsaaksi, välillä suhkutellaan vettä, toisinaan otetaan niskasta, välillä painetaan huulista, joskus kannetaan eristyksiin....mitä vielä?

    Mitäpä jos relaisit,asennoituisit niin että pentu on "vauva", sillä sitä kakarasi vielä on. Noin nuori ei vielä haasta johtajuusasemaasi, se aika on n.vuoden kuluttua, mutta hämmennyksissään pentu varmasti on.
    Leikitä pentua, ota vaikka vanha sukka taskuusi ja kiskotuta sitä sille aina kun alkaa lahkeet ja kengät liikaa kiinnostaa. Kun kiellät sano vain matalasti EI, pelkkä EI ,ilman murahteluja tai ärähtelyjä. Estä käsin. Ota kielletyt esineet KIIHKOTTOMASTI suusta ,anna tilalle jotain sallittua.
    Ja ole johdonmukainen: AINA sama seuraus tottelemattomuudesta. Vedä vasta muutaman sadan yrityksen jälkeen johtopäätös että keino ei toimi!
    Johtajuus on ennen kaikkea luottamuksen herättämistä.

    Äänestä

tämmöstä konstia. Suhtaudu siihen niinkus kiukuttelevaan kakaraan. Se se nimittäin on. Joskus sekin auttaa kun et itte hermostu. Oot niinku äiti tai isä.

Äänestä

Se on vasta ihan vauva. Kun pentu tekee jotain kiellettyä se on jämerä EI ja jos se leikkipuree olen itse käyttänyt joskus vinkaisua, .. Vielä ei voi vaatia 100% tuon ikäiseltä pennulta. . Jos käskyä tulee 100 erilaista ei koira voi heti käsittää kaikkea ja se vain pahentaa asiaa kun pää pyörällä muutenkin.Pikkuhiljaa..Keskity sosiaalistamiseen ( kilttien koirien kanssa, jotta saa hyviä kokemuksia)ja erilaisiin ja kokoisiin ihmisiin ja käytä aina samaa seurausta, kun tekee ei toivotun asian.Kehu hyvin tehtyjä asioita ja "ohjaa" se palkitsemalla hyviin asioihin.
Noin parin muutaman kk kuluttua voit jo ruveta vaatimaan siltä asioita .
Kokeilujutut alkaa tulemaan siinä noin 6kk tienoin aina sinne hamaan murkkuun asti ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aapuuuvaa... kirjoitti:

Sakuni päälle 4kk. Pennun jäynät vähentyneet mutta nyt ilmestynyt uhmaa. Eli murinaa, joka ei mielestäni ole sitä samaa leikkimurinaa, vaan ihan toinen sävy on. "Johtajuusjuttuja" olen tehnyt, juuri siis että ruoka saadaan istumalla ja samoin ulos meno, vieraiden tervehtiminen ym. Murinaa esiintynyt kun olen nostanut pentua esim. syliin. Ulkoillessa kun en anna pennun esim mennä tervehtimään jotain, ottaa jotain roskaa tai mennään koiran mielestä kotiin liian aikaisin niin alkaa remmin pureminen, jopa minun lahkeiden pureminen. Olen laittanut pennun eristyksiin kun se on tehnyt jotain väärää, siis ei totellut Ei- käskyä. Mutta kohta en jaksa enää pentua sinne kantaa kun painoa alkaa jo olemaan. Hampaat ovat jo armottomat ja kun kokeilin muutaman kerran sitä neuvoa, että seisot paikallasi kuin patsas kun pentu temppuilee, niin housuista meinas jo irrota paloja ja kun tarttu jalkaan kipu oli jo niin sietämätöntä, että en todellakaan pysty sitä kestämään. Tilanne siis vain paheni tuolla konstilla. Neuvoja, neuvoja? Pentukoulussa jo käydään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu