Bodom

Pidättivät sitten jonkun Bodom-järven murhista. Milloinkahan on Kyllikki Saaren murhaajan vuoro?
115874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Murhaaja (?) on jäänyt eläkkeelle hyvästä virastaan ja päättänyt tunnustaa tekonsa. On saattanut sairastua ja tunnustaa tekonsa.

Eli täydellinen murha, tekijä teki tekonsa, eli elämänsä vapaana , nyt vanhempana ei enää pidä väliä vaikka lusisi loppuelämänsä.

Vain murhaaja yksin tietää oliko hänen elämänsä onnellista n 44 vuoden ajan.
Ehkä jonakin päivänä tiedämme tarkalleen millaista kaksoiselämää murhaaja eli.

Äänestä

Sattuuko joku tietämään mitä Nils puuhaili kaikki nämä vuodet? -Aika kovapintainen kaveri.

Äänestä
  • No ei häntä kovin rikollisena pidetty, koska murhatut olivat kaksi teinityttöä, tosin siinä sivussa meni henki myös tyttöjä puoluistaneelta.

    Tämä murhaaja tiesi tarkkaan miten naisiin kohdituvaan väkivaltaan suhtauduttiin silloin ja arveli tilanteen pysyvän samanlaisena ja melkein tottahan se olikin. Nyt vain joku inhimillinen ja eteenpäin pyrkivä poliisi päätti tehdä historiaan jäävän teon jollain hyvällä tavalla. Kiitos hänelle!

    Äänestä

  • ei pidetty kovin julmana tekoa kirjoitti:

    No ei häntä kovin rikollisena pidetty, koska murhatut olivat kaksi teinityttöä, tosin siinä sivussa meni henki myös tyttöjä puoluistaneelta.

    Tämä murhaaja tiesi tarkkaan miten naisiin kohdituvaan väkivaltaan suhtauduttiin silloin ja arveli tilanteen pysyvän samanlaisena ja melkein tottahan se olikin. Nyt vain joku inhimillinen ja eteenpäin pyrkivä poliisi päätti tehdä historiaan jäävän teon jollain hyvällä tavalla. Kiitos hänelle!

    Tekiköhän se sen hetken mielijohteesta?
    Erikoista, miten häntä ei epäilty aikaisemmin. Olen uskonut koko ajan, että tämä "pahoinpidelty" sen teki - mustasukkaisuuttaan.

    Äänestä

Niin että:

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tämä on kyllä aika erikoista, että juttu vasta näin pitkän ajan kuluttua selviää.

Tämä nykyinen käännekin tuntu joidenkin mielestä oudolta, mutta ei kuitenkaan ole mikään mahdoton ajatus. Jotkut ovat arvelleet juuri jotain tälläistä liittyvän tähän Bodom-järvien kolmoissurmaan.

Tovottavasti oikea syyllinen saadaan 100% varmasti selville pian.

Äänestä
  • Joo, voihan se olla silleenki. enpä usko, tai tiedä häntä..

    Äänestä

Niitä vammojahan pidettiin ulkopuolisen hyökkääjän aiheuttamina, ja sen vuoksi tätä yhtä pidettiin syyttömänä.

Nykyisinhän niitä on pidetty myös mahdollisesti itseaiheutetuina. Jossain kai iyhmeteltiin sitä, että miten se kallovamma takaraivoon on syntynyt?

No eikös se o metsässä kätevä toteuttaa silleen, että valitsee vaan jonkun sopivan kiven ja sitten kaatuu sen päälle reippaasti taaksepäin.

Äänestä
  • Entä kuinka paljon poliisi on oikeasti antanut surmiin liittyvää aineistoa julkisuuteen? Kuinka paljon esimerkiksi Alibin aihetta sivuavista artikkeleista on oikeaa tietoa ja kuinka paljon hämäystä?

    Poliisihan salaa aina joitakin yksityiskohtia tai antavat kokonaan väärää tietoa julkisuuteen tutkinnallisista syistä. Niiden avulla he pystyvät eliminoimaan esimerkiksi väärät tunnustukset.

    Äänestä

  • Niin..tai sit se Nilsin kaveri on itseään puolustaessaan humauttanu jollain kovalla esineellä sitä kaaliin. Eli ei oo Nils pojan edes tarvinnu kaatuilla kiviin.

    Äänestä

  • Tsup kirjoitti:

    Niin..tai sit se Nilsin kaveri on itseään puolustaessaan humauttanu jollain kovalla esineellä sitä kaaliin. Eli ei oo Nils pojan edes tarvinnu kaatuilla kiviin.

    Nyt vangittu "murhaaja", jos ei tunnusta,
    kyllä on ihme jos saa tuomion. Sillä 44 vuotta on pitkä aika, liian pitkä, eiköhän siinä todisteet katoa.
    Suomessa on ratkaisemattomia henkirikoksia, eiköhän olisi syytä jo tutkituttaa poliisitkin !
    Tietäen minkälaisia väkivaltaisia kaheleita heidän joukossaan on, ei tiedä mitä löytyisi .

    Äänestä

Niin kohta Kyllikki Saaren murha ratkaistaan ja Heinäveden surmat ja Tulilahden murha....mitähän vielä. Mutta onhan se ihan hyvä kun murhat ratkaistaan....Murha ei vanhene koskaan.
Mutta sillä ihmisellä on varmaan kauheeta koska on nyt niin vanha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


!"#¤%&/()= kirjoitti:

Pidättivät sitten jonkun Bodom-järven murhista. Milloinkahan on Kyllikki Saaren murhaajan vuoro?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu