Halonen kehui EOK:ta

HYVÄ EOK!!!

Heti, kun suorana lähetyksenä televisioitu valtiopäivien avajaiset olivat ohi, Halonen antoi lausuntonsa EOK:n ansiokkaana pitämästään oikeusturvatyöstä.

EOK on vastoin julkisuudessa esitettyä täysin laillinen oikeusturvayhdistys, VAHVISTI Halonen pitkässä puheessaan. Sen sijaan Halonen oli Suomen pankin kanssa yhteneväisellä linjalla WINCAPITAA vastaan ja piti kymmenen miljoonan setelihanketta (jossa olisi lainsäädäntötoimitusjohtaja ja Hannun rintakuva) niin kauan epärealistisenä, kunnes Wincapitalla olisi jokin rekisteröity toiminimi). Tämän vuoksi Halonen KERTOI PRH:lle, että yhtiön rekisteröintiä olisi kiirehdittävä, koska nykykäytännön mukaan Suomessakin on huomattavaa valuuttakauppaa käyviä tahoja, jotka ihan käytännön syistä tarvitsisivat tarpeitaan vastaavan isomman setelin.
Myös käsivarren keskustalainen piiriyhdistys otti kantaa seteliasiaan ja vaati, että Paavo Väyrysen tai hänen toimintansa (esim. jalasmökki ROI:sa) utilisi, anteeksi tulisi olla jotenkin seteleissä esillä, koska setelin potentiaaliset käyttäjät eivät ole pääkaupunkiseudulta.

Asia ratkennee lähipäivinä, jos Kailajärvi saa valmiiksi rahantekotuotteensa, jota poromies Aslak Halonen pitänee tämän hetkisten tietojen perusteella varmana asiana.

15

944

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poronmunanpurija

      Aslak Halonen itse rahoittajia uudessa rahantekotuotteessa?
      Vai menikö koko hanke poroksi?

      • kaikelviisii..

        Millainen johtaja, sellainen kansa....

      • _halone
        kaikelviisii.. kirjoitti:

        Millainen johtaja, sellainen kansa....

        Halosen kommentti oli täsmälleen:
        "EVVK"

        Eli jos oikein positiivisesti ajattelee, tuon voi kuulla EOK:n kehumisena.
        Kommenti antamisen jälkeen Tiina-Marko Halonen otti toiset huikat kossupullostaan.

      • härpäkke
        _halone kirjoitti:

        Halosen kommentti oli täsmälleen:
        "EVVK"

        Eli jos oikein positiivisesti ajattelee, tuon voi kuulla EOK:n kehumisena.
        Kommenti antamisen jälkeen Tiina-Marko Halonen otti toiset huikat kossupullostaan.

        Seteli kääntöpuolen kuva-aiheen tulee tietysti kansaivälinen ja tuttu kaikille valuuttakauppaa käyville suurille tahoille. Eli takapuolen(raha ei haise) aihe tulee olemaan Roope Ankka, Muumimamma(tunnettu Japanissa ja antaa luetettavan ja stabiilin kuvan) sekä Rubluutti tanssimassa piiritanssia maapallon ympärillä. Vesileiman aihe on itseoikeutetusti kaikkien valuutanheittelyn ystävien mieleen painunut takatukkainen hahmo tyyliteltynä figuurina ja kuvaa lujaa uskoa, jonka päässä aina siintää valo. Koko seteli painetään mikropainona 400% muotoisilla pigmenttisiruilla ja tämä toimii pää-asiallisena tunnistuskeinona ja on lähes mahdoton väärentää.

        Setelin turvallisuuteen kiinnitetään myös huomiota ja jokaisen setelin omistajasta pidetään kirjaa. EKP luottaa tässä EOK:hon, jolle tulee aina ilmoittaa kun seteli vaihtaa omistajaa ja EOK verifio jokaisen liikkeellä olevan setelin omistajan kerrotun ja vakuutetun perusteella. Ilman EOK:n verifiointia seteli on arvoton.

        Dollarista on tulossa samanlainen seteli, joten valuuttakaupankäynti sillä parilla helpottuu.

      • Uusirahanpainokone
        härpäkke kirjoitti:

        mahdollsta noin teknisesti, että tuo uusi seteli kivasti pärähtelisi tai edes värähtelisi, vaikka sitä ei koskettaisi lainkaan, koska useimmat suursijoittajat Suomessa ovat niin tottuneita autotraiderimittarin värähtelyihin.

      • Ohsauma

        resitentti Parakki Osama antoi heti suostumuksensa ja ilmoitti USA:n viestinä Kailajärvelle, että Hannun rahantekokoneesta ei USA:ssa puhuta enää IF BUT WHEN?

      • inha realisti
        Uusirahanpainokone kirjoitti:

        mahdollsta noin teknisesti, että tuo uusi seteli kivasti pärähtelisi tai edes värähtelisi, vaikka sitä ei koskettaisi lainkaan, koska useimmat suursijoittajat Suomessa ovat niin tottuneita autotraiderimittarin värähtelyihin.

        Sittenhän sillä olisi laajat verkostomarkkinat korvaamassa neuvostomalliset p*rseenpäristimet.
        Ne eivät mahtuneet p*rseeseen eivätkä pärisseet.

      • gerbilus
        inha realisti kirjoitti:

        Sittenhän sillä olisi laajat verkostomarkkinat korvaamassa neuvostomalliset p*rseenpäristimet.
        Ne eivät mahtuneet p*rseeseen eivätkä pärisseet.

        Verkostomarkkinoinnin unelma kohteita olisi kylläkin ranskalainen perseen suristin. Se on muotoilultaan henkeä salpaava, surisee jumalallisen kauniisti ja sopii täydellisesti perseeseen, mutta turvatekniikan tarkastus ei anna sähkölaitteille myyntilupaa.

      • Tiina K.
        kaikelviisii.. kirjoitti:

        Millainen johtaja, sellainen kansa....

        ratkaistiin tuo setelipäristysongelma siten, että Kahden kymmenenmiljoonan euron setelin VÄLIIN asetetaan ERILLINEN PÄRISTIN, jota voi käyttää KUUDEN KUUKAUDEN AJAN LISENSSILLÄ.
        Mutta Lapuan ulkopuolella sattaa olla sijoittajia, joilla EI OLE VARAA edes kahden setelin hankintaan, jolloin tuolla ERILLISLISENSSILLÄ EI OLE KÄYTTÖÄ. Tiina ja Marco ovat kuitenkin KEHITTÄMÄSSÄ UUDEN TUOTTEEN, jota voitaisiin käyttää myös taitenun yhden setelin kanssa. Tuotekehitys on kuitenkin vielä kesken, koska ideaaliratkaisu olisi, jos Marco saisi myytyä Suomen pankille setelin sisään asennettavaan päristimen. Suomen pankki on pitänyt alustavaa hintaa 1.000,-/setelin tiettävästi muutoin hinnaltaan sopivana. Itse tuote vielä valitettavast5i puuttuu, mutta pankaa vain ROHKEASTI Marcon tuotekehitystilille 3.000,- tai vähemmänkin käy.

        Tuotekehitystiimin psta

        Tiina K.

      • äly hoi hoi
        Tiina K. kirjoitti:

        ... käy vain älyttömämmiksi!

      • 1.000,-/seteli

        Olisi sellaista piiritasoa, käsitelty asiia liian suppeasti, eli samaa sävelen pätkää ja nuotin viedest vielä, eikä kerrota elävätkös pari naimisissa vaiko avoliitossa, kyllä kovasti on rahan voimalla kerskattu.

    • 400 rosenttia

      hänkin kehui
      Eteenkin mielisairaanhoitajan sivustolla

      Niin

      • jespers

        ""Eteenkin mielisairaanhoitajan sivustolla ""

        Mielisairaanhoitajan (anteeksi nykyisin mielenterveydenhoitajan) sivustot ovat nyt sitä, mitä mielisairaanhoitajan (nykyisin mielenterveydenhoitajan) sivut ovat. Mielisairaanhoitajat, jotka eivät ehtineet olla mielenterveydenhoitajia sivut ovat sitten, mitä mielisairaanhoitajien sivut, jotka eivät ehtineet olla mielenterveyshoitajia sivut ovat.

        Valuuttakauppiaiden sivut niillä, jotka eivät ehtineet olla valuutta kauppiaita, ovat sivuja, joita on valuuttakauppiailla, jotka eivät ole olleet valuuttakauppiaita.

      • ainakaan tällä
        jespers kirjoitti:

        Foorumilla, täälä puhutaan väärästä asiata eli kuvitteelisesta sellaisesta.

    • on Halosia satamäärin ja kaikilla sananvapaus kuten aloituksesta huomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      85
      11798
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      98
      8956
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      89
      4770
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4095
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4044
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3896
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3689
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      26
      3509
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      43
      3289
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      51
      3073
    Aihe