niskaan. Nyt exä kertoi hakeneensa kouluun toiselle paikkakunnalle. Matka ei järin pitkä, mutta viikko/viikko systeemi ei kuitenkaan enää onnistuisi. Samoin valmistuttuaan hänen työnsä olisi siellä toisella paikkakunnalla. Just kun on saatu sopu, et ollaan kavereina... sit viedään lapset. Joka toinen viikonloppu on auttamattomasti liian vähän. Pyysin miettii omalle kohdalle... ei edes pysty kuvittelemaan nii pitkiä aikoja ilman lapsia, mut pystyy kyllä minulle sen tekemään. Paskinta siin on se, etten voi edes suuttua hänelle, koska ei minulla ole oikeutta olla mikään rajoittava tekijä hänen elämässään tai suunnitelmissaan.
Aikaa on kuiteskin syksyyn saakka, ennen ku se koulu alkaa. Pelottaan alko vaan ihan v**usti. Toivoa on jos hän ei pääsiskään siihen kouluun, tai hän sanoi myös jos löytää jonkun vakavasti otettavan miehen joka sais hänet jäämään. Aika pieni mahis... Ei sillä etteikö hän vois jonkun löytää, mut haukkui jo paikalliset miehet maan rakoon. Kaikki mun hyvät teot kääntyy mua vastaan... Onko siis mitään järkee olla hyvä ihminen. Toisko se pientä lohtua jos sais muutkin samalla mitalla takasin... enpä usko. Exä kun tuntuu olevan niin innoissaan siitä ettei me enää vihata toisiamme. Pystytään puhuu asioista ja kahvittelee jne... mitä ny kaverit tekeekään. Mut pelko lasten menetyksestä valtasi kyllä oman mielen totaalisesti... Plus et lisää elatusmaksuahan se toisi kun luonapitovähennyksetkin sen kaikessa naurettavuudessaankin vietäs... Ei ole helppoa olla etävanhempi. Tiukentuu vaan omakin elämä jos tuo shitti toteutuu. Turha toivo myöskään haluta huoltajuutta itelleen, ei ole äiti niin surkea että sitä saisin. Aikaa on puolisen vuotta, mut mitä tässä osais tehdä ettei toi toteutuisi?
Aikaa on kuiteskin syksyyn saakka, ennen ku se koulu alkaa. Pelottaan alko vaan ihan v**usti. Toivoa on jos hän ei pääsiskään siihen kouluun, tai hän sanoi myös jos löytää jonkun vakavasti otettavan miehen joka sais hänet jäämään. Aika pieni mahis... Ei sillä etteikö hän vois jonkun löytää, mut haukkui jo paikalliset miehet maan rakoon. Kaikki mun hyvät teot kääntyy mua vastaan... Onko siis mitään järkee olla hyvä ihminen. Toisko se pientä lohtua jos sais muutkin samalla mitalla takasin... enpä usko. Exä kun tuntuu olevan niin innoissaan siitä ettei me enää vihata toisiamme. Pystytään puhuu asioista ja kahvittelee jne... mitä ny kaverit tekeekään. Mut pelko lasten menetyksestä valtasi kyllä oman mielen totaalisesti... Plus et lisää elatusmaksuahan se toisi kun luonapitovähennyksetkin sen kaikessa naurettavuudessaankin vietäs... Ei ole helppoa olla etävanhempi. Tiukentuu vaan omakin elämä jos tuo shitti toteutuu. Turha toivo myöskään haluta huoltajuutta itelleen, ei ole äiti niin surkea että sitä saisin. Aikaa on puolisen vuotta, mut mitä tässä osais tehdä ettei toi toteutuisi?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Huomaatko... Minä, mun, minä, mun, minäminäminäminäminääää....
Et näemmä muuta ajattele kuin itseäsi. MINÄMINÄMINÄMINÄ...
etten voi olla esteenä toisen suunnitelmille? Itseähän siinä sitte ajattelen... Anteeks jos lapset ovat rakkaita eikä tahtois niitä menettää. Kiitos ny kumminki sunkin (vaikea nimimerkki) kommentista!
yksinhuoltajuutta, vetoat siihen ettei opiskelijalla ole aikaa lapsille jne jne jne, toimi äläkä ruikuta, mikä estää tekemästä kaikkesi että saat pitää lapset? vai etkö oikeesti edes halua niitä itelles? lapsen etu ei ole vaihtaa koulua ym kaverit ym kaikki tuo esiin vaan huoltajuus kiistassa. ole mies äläkä hiiri.
Ajattelin jo eilen, kun luin aloituksen, että tässä tapauksessa voisi olla oikeus ja kohtuus isää ja lapsia kohtaan, että lapset siirtyisivät sopimuksella isän huoltoon äidin opiskelujen ajan. Äiti muuttakoon opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja huoltotilanne katsotaan uudestaan kun opinnot ovat päättyneet.
No ei helvetissä saa yksinhuoltajuutta sillä perusteella että toinen aloittaa opiskelun. Sulla ei nyt taida olla oikein käsitystä mitä se huoltajuus oikein tarkoittaa.
Hän käyttää HYVÄKSEEN sinun kilteyttäsi ja myöntymistä. Jos teillä yhteishuoltajuus, ilmoitat,että ei ole oikein lasten etua erottaa toisesta vanhemmastaan. Sinun täytyy muuttua nyt MIEHEKSI ,joka uskaltaa sanoa mielipiteensä ja tehdä päätöksiä. Senkin voi tehdä nätisti kahvittelun lomassa. Mutta luulen,että silloin exäsi todellinen luonne paljastuu ja hänestä tulee ,kuinka nyt nätisti sanois...niin.
"minulla ole oikeutta olla mikään rajoittava tekijä hänen elämässään tai suunnitelmissaan."
No ei ole,mutta ei hänelläkään ole siihen oikeutta. Silloin kun on lapsia,on oltava epäitsekäs- AIKUISTEN.
Tai sitten vaan olet kiltti itsesi ja kahvittelet kuuntelemassa exäsi muuttoa,murheita uudessa suhteessa,seksiongelmia jne.
PALLO ON SINULLA.
"Mä en pystyis kuvitteleen että olisin erossa lapsista pari viikkoo, ihan kauheelta tuntuis, onneks sä pystyt".
"Tosi hienoo hei et me ollaan näin hyviss väleiss niin sä et ala kiukuttelemaan mun muutosta"
"Sit mä tietty voisin jäädä tänne jos mä löytäisin miehen täältä sit mä en lähtiskää opiskelemaan enkä veis lapsia kauas susta..."
"Kato mä ja mun tarpeet seukata ja opiskella menee sun ja lasten hyvinvoinnin edellä, tajuutsä - nyt pompitaan mun pillin mukaan, mun miesasiat ja opiskelut ja ehkä duunit sanelee kaiken - hypi sä gerbiili suuntaan tai toiseen, kato ja jos mä löydän kivan heebon sieltä uudelta paikkakunalta, ei noi lapset sua sitten enää tarvii ollenkaan - mutta onneks sä oot noin tossukka ettet pistä kampoihin."
on sen verran vähän ikää, ettei ne ole hoidossa, eikä etenkään koulussa. Toiseks, he ovat tyttöjä. Olen kuullut ja lukenut että oikeudessa usein tytöt määrätään äidille ja pojat isälle riitatilanteissa. Sukupuolimallin takia varmaan. Poikkeuksiakin on... Mutta tuossa te puhutte järkeä, en voi vain myöntyillä hänen pillin mukaan. Täytyy toimia. Ensin varmaan luvata exälle että taistelutta en tytöistä luovu... =) Kiitos teille jotka silmiäni saitte avattua! =)
noin sitä pitää
on patevä syy muuttaa, muista se sitten kun alat viemään taiseluasi eteenpäin. Exälläsi on oikeus opiskella ja sitä kautta nostaa elintasoa, joka koituu lopulta lastenkin hyväksi. Vai haluatko, että äiti on työtön ja sinä maksat korkeita elatusmaksuja? Niistä elatusmaksuistahan sä olet jaksanut rutista ties kuinka kauan.
Aiotko siis riistää tyttärenne äidiltään? Vai mitä aioit tehdä?
lapsia viikonloppuisin, sehän olisi kaikien etu. Äiti saisi opiskelurauhan ja lapsilla olisi isä, jolla olisi aikaa heille. Äitihän tässä yrittää riistää lapsilta isän ja isältä lapset, joustamatta ja omaehtoisesti.
Jouduin vaihtamaan ammattia työtapaturman seurauksena ja uudelleenkoulutuspaikka oli Kuopiossa, me taas asuimme 450km:n päässä etelä-rannikolla. En voinut ajatellakaan että olisin ottanut lapset (8v, 6v ja 4v) mukaani, kun sain opiskelupaikan. Exä muutti meidän kotiin puoleksitoista vuodeksi, minä tulin kotiin joka viikonloppu. Isoäiti haki lapset perjantaisin hoitopaikasta ja oli heidän kanssaan kunnes minä tulin kotiin illalla. Exä vietti vapaan viikonlopun ja hyppäsi remmiin puoliltaöin sunnuntaisin. Joskus hieman aikaisemminkin jos TV:stä tuli jotain sopivaa katsottavaa. Erosimme riidoissa mutta meille molemmille perheen äidin opiskelu oli kasvun paikka, ja lapset tykkäsivät. Nyt tuosta on kulunut jo 10 v. Puolentoista vuoden erikoinen elämänjakso on jättänyt jälkeensä vain hyviä asioita. Isä viihtyy paremmin lasten kanssa, ei ole senkoommin nalkuttamut elatusmaksuista ja itsekin ymmärsin että mies oppii uusia asioita kun hänen on pakko tai hänelle annetaan mahdollisuus oppia. Minä taas jouduin luopumaan kaiken osaavan roolistani. Helppoa tuo 1,5 v ei ollut, mutta kannatti kaikin puolin.
estää äitiä opiskelemasta, matka opiskelu paikkakunnalle on 50km, hän voi ihan hyvin käydä koulunsa täältä käsin. Mutta viikko/viikko tapaamiset siihen jo tyssäis. Sitä hän itki kun se pidentää pari tuntia koulupäivää, ne matkat. Mutta mun mielestä se olis kuitenki parempi, kumpikin saisi olla siten lasten kanssa enemmän, eikä siis lapsia kummaltakaan vietäisi. Julkiset liikenneyhteydetkin kun on sinne isoon cityyn hyvät. Joka toinen viikonloppu on liian vähän, eihän siinä pian edes tuntis omia lapsiaan, eikä lapset mua. Kauhea ajatuskin.
Niistä elatusmaksuista, olemme päässeet sopuun, tai sit pakottavaan sellaseen. Hyvissä väleissä me nyt ollaan. Vaikka eilinen ilmotuskin tais ottaa koville exällä... Mut ei se ilmeisesti pilannu hyvin alkanutta kaveeraamista, kun pyysin vaan miettimään omalle kohdalle lasten menetystä. =) Ei exä siihen suostuis ikinä että hän oli se joka tapaa viikonloppuisin. Ei hän vielä ole luvannukaan olla viemättä lapsia...hakupaperit oli kuulema kouluun postittanu.
Mainittakoon nyt vielä sekin, että hänellä on useita kouluja jääny kesken, millon mistäkin syystä. Hän on muuttanu niin monta kertaa, et ei sormilla pysty enää laskemaan, joten mä tyrmäsin heti senkin ehdotuksen, et mä muuttaisin myös sinne 50km:n päähän ja kävisin sieltä töissä. Saattaisin joutua siten lasten perässä muuttelee minäkin useasti. Ja kyllä mä haluun lapsille jotain muuta kuin kiertolaisen elämää. Plus et kaikki muu on täällä, oma perhe, ystävät, talokin tuli sillon ostettua... Samoin on myös exän vanhemmat ja ystävät, et en tiedä mikä päähän pisto toi pois muutto keskelle tuntemattomia oli... Se on kai vaan hänen tapansa.Ehkä pakenemista tai jotain...
Vetoat juuri pysyvyyteen.Kotiin,isovanhempiin,kavereihin,isään jne.
Äidillähän on selvästikin siteitä kotipaikkakuntaanne vielä tulevaisuudessakin.
Pidä puolesi.Isän tilanne on suomessa huono,mutta mieti mikä tosiaan olisi kokonaisuudessaan paras ratkaisu ja pidä siitä kiinni.
Jos et nyt toimi tulet katumaan sitä.
Miessakit ry on hyvä järjestö.Sieltä saat varmasti vinkkejä/tukea tilanteeseesi.
Helpointahan tuossa on matkan lyhyys. Kyllä tuon matkan käy päivittäin muualla opiskelemassa. Mieheni työmatka on 60 km, joka päivä ja hyvin sujuu. Itse en lähiäitinä tuon takia lähtisi muuttamaan.
Omaan nilkkaan se kaatuu jos tukiverkostot jää taakse.
En muutenkaan ole lapsiani viemässä minnekään kauemmas isästään, koska heidän suhteensa kärsisi. Meillä isä näkee lapsia jokatoinen vkonloppu ja joka vko arkiyötapaaminen ja paljon kaikenlaisia lomia jne. Oikeestaan ihan niin paljon kun hän itse haluaa. Minusta on tärkeää että lapset saavat olla isänsä kanssa niin paljon kuin mahdollista ja heidän suhde voi hyvin.
Kehotankin sinua puhumaan äidille järkeä. Yksi ystäväni muutti 90 km päähän lapsensa isästä ja heidän hyvin toiminut viikko-viikko systeemi romuttui. Lapsen ja isän suhde luonnollisesti kärsi : (. Kyseessä ei ollut työn eikä opiskelun perässä muutto.
Toivoisi että useammin otettaisiin lapsen etu ja suhde toiseen vanhempaan huomioon näissä jutuissa. Pitkässä juoksussa se kannattaa. Tottakai itseänikin on joskus houkuttanut kauemmas muutto (saisi omakotitalon) mutta en koskaan siihen tosissani ole ryhtynyt, koska en halua vahingoittaa lasteni suhdetta isäänsä. Minä ehdin muuttaa "maalle" sitten mummonakin ; ).