Väkisin ulos häkistä?

Pari muuta lintua tulevat aina ulos kun luukut avataan mut sitten on toi toinen pari jotka ei aina tule ulos. Pitäisikö jotenkin hätistää ulos vai antaa vaan olla? Kun joskus voivat aika kauanki olla tulematta ulos, esim. viikko tai pari. Joskus toi toinen tulee mutta sen kaveri ei yleensä seuraa edes sitä.

Yhteensä siis 4 lintua, 2 toisessa ja 2 toisessa häkissä. Eivätkä ole "juuri tulleita" eri siitä ei voi olla kyse etteikö ulos uskaltaisi vielä tulla. Nuo mökkihöperöt nyt vain huolestuttavat kun eivät paljoa lentele.
4369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä sama juttu. Osa lintusista tykkää paljon olla ulkona häkistä, osa ei sitten millään. Meillä iso häkki joten en ole tehnyt ongelmaa asiasta. Nähtävästi voi laittaa persoonallisuuden ja aktiivisuuden piikkiin!!! Tyytyväisiä tuntuvat olevan vaikka itse mietin mikseivät lennä kun voisivat. Siispä ajattelisin että jos lintusilla on mahdollisuus lennellä, mutta eivät halua, niin ei niitä väkisinkään kannata häkistä repiä.

Äänestä
  • Njoo, mitenkään väkisin pyydystelemällä ja hätistelemällä ei kannata lintuja häkistä pois patistaa. Jos alkaa päivätolkulla häkissä nyhjäämiseen mennä niin voisi kyllä semmoista lempeää painostusta kuitenkin käyttää, esim poistamalla kaikki ruokakupit joksikin aikaa häkistä ja laittamalla herkkuja ulkopuolelle. (Sitten muutaman tunnin kuluttua toki kupit taas häkkiinkin jos ei tepsi).

    Mahdollisesti voisi laittaa jotain uusia kiipeilypuita sopivien lelujen ja hirssintähkien yms kera sopivan pyrähdysmatkan päähän häkistä, jos kiva alusta houkuttelisi lähtemään paremmin tutkimusmatkalle.

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Njoo, mitenkään väkisin pyydystelemällä ja hätistelemällä ei kannata lintuja häkistä pois patistaa. Jos alkaa päivätolkulla häkissä nyhjäämiseen mennä niin voisi kyllä semmoista lempeää painostusta kuitenkin käyttää, esim poistamalla kaikki ruokakupit joksikin aikaa häkistä ja laittamalla herkkuja ulkopuolelle. (Sitten muutaman tunnin kuluttua toki kupit taas häkkiinkin jos ei tepsi).

    Mahdollisesti voisi laittaa jotain uusia kiipeilypuita sopivien lelujen ja hirssintähkien yms kera sopivan pyrähdysmatkan päähän häkistä, jos kiva alusta houkuttelisi lähtemään paremmin tutkimusmatkalle.

    Kiitos vinkeistä :D Pitääpäs koittaa jonkilainen puukyhäelmä metsästä hakea.. saunaanko kannattaa kuviumaan laittaa? tai kun lukenut oon että jos luonnosta keppejä tai suurempia puu systeemejä hakee nii pitää kuivattaa tai pestä kuumalla vedellä.. kumpi on parempi keino? ajattelin ihan sellaisen suurehkon "kannon" tai tukipuun hakea ja siihen sitte oksia porata jotenki, onneks on toi vaja missä riittää tilaa tälläsille operaatioille :'D

    kauanko pitää saunassa pitää ja kuinka lämpimässä? siis jos sauna on paree vaihtoehto.

    Äänestä

  • Lintulaatti kirjoitti:

    No tuo on vähän makuasia, jos asuu/hakee oksat vähän syrjemmältä niin yleensä puhdistukseen riittää ihan vaan tiskiharja ja kuuma vesi ja on jo todella huonoa tuuria jos metsästä ylipäätään jotain linnuille haitallista kulkeutuu. Taajamissa on usein enemmän isommassa parvessa liikkuvia villilintujakin liikenteessä, ja etenkin jos tienoolla on todettu Newcastlen tautia tms tarttuvaa lintupöpöä voi olla aihan aiheellista kunnolla saunottaa luonnonoksat siinä sadassa asteessa ja ainakin tunti.

    Tuoreita oksia on kiva nakerrella ja kuoria, mutta jos aiot oksia liitellä toisiinsa muuten kuin narulla jota voi kiristellä tarvittaessa, niin materiaalit kannattaa kuivattaa kunnolla (jopa useampi kuukausi) ennen työstöä. Puu kutistuu kuivuessaan ja tuoreena tehdyt liitokset nopeasti löystyy ja irtoilee tai oksat halkeilevat jos käyttää ruuveja. Samoin jos vaikka pudonneita männynoksia otat niin ne pitää kuivattaa huolella ennen käyttöä, ettei linnut tahriinnu pihkaan.

    Yksinkertaisimmillaan voit ensi hätään vaikka hakea kokonaisen sopivasti haaraisen puunvesan (maanomistajan luvalla...) ja istuttaa sen joulukusenjalkaan tai päivänvarjonjalkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lintulaatti kirjoitti:

Pari muuta lintua tulevat aina ulos kun luukut avataan mut sitten on toi toinen pari jotka ei aina tule ulos. Pitäisikö jotenkin hätistää ulos vai antaa vaan olla? Kun joskus voivat aika kauanki olla tulematta ulos, esim. viikko tai pari. Joskus toi toinen tulee mutta sen kaveri ei yleensä seuraa edes sitä.

Yhteensä siis 4 lintua, 2 toisessa ja 2 toisessa häkissä. Eivätkä ole "juuri tulleita" eri siitä ei voi olla kyse etteikö ulos uskaltaisi vielä tulla. Nuo mökkihöperöt nyt vain huolestuttavat kun eivät paljoa lentele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu