liian kiltti(kö)?

Olen perusluonteeltani auttavainen, ymmärtäväinen, empaattinen ja joustava luonne. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Jokaisessa kun on jotain mielenkiintoista, hyvää, oppimisen arvoista ja myös sellaisista ei niin arvoistetuista -luonteenpiirteistäkin saa ja oppii jotain. Musta ihmiset ovat inspiroivia.

Olen viime aikoina kuitenkin pohtinut, että liiallinen kiltteys varsinkin parisuhteessa on puuduttavaa. Varmasti. En ole mikään joo-joo -nainen ja silla tavalla liian myötäilevä. Näen vain asiat monelta kantilta ja sen myötä löydän ja tajuan toisen ihmisen esittämän asian pointin aika helposti.

Tiedostan sellaisen piirteen itsessäni, että pelkään ja jotenkin arastelen toisen ihmisen, rakastettuni, loukkaamista. En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä..en varsin rakastettuni. Onko siihen sitten syytä? Että pitäisi pahoittaa mieli? Ei varsinaisesti, mutta joskus jätän sanomatta todellisia ajatuksiani, koska näen sen asian toisella tavalla. Ja hän näkee ja kokee omalla tavallaan. Uskon nimittäin siihen, että aika harva asia on mustavalkoinen. Ja kaikki on siitä kiinni, miten kukin asian näkee ja kokee. Kukin omalla tavallaan. Mulla on vankkoja mielipiteitä, mutta en aina niitä tuo julki. Ne ovat minun mielipiteitäni jostain asiasta enkä tahdo horjuttaa tai vähätellä toisen mielipidettä tai kantaa sanomalla vahvasti kantani.

Luen herkästi toisia ihmisiä. Ja vaistonvaraisesti varmaan jotenkin sittenkin myötäilen. En ole varma mistä tässä on edes kysymys..tässä kirjoituksessani. Luulen ja uskonkin, että tämä ja nämä luonteenpiirteet ovat osa persoonallisuuttani..että olen joustava kuin purukumi. Mutta pakkasessa tämä purkka sitten kovettuu :). En osaa vaan vittuilla ihmisille ja olla kailottamassa besserwisserin tapaan kantaani ylitse muiden. Luulen, etten edes tahdo. Se ei ole vain minua se.

Hmm..asia mikä mua arveluttaa ja mietityttää on se, että pitääkö rakastettuni mua liian nösverönä? En laita hanttiin monessakaan asiassa. Ja ihan vain siksi, koska olen usein samaa mieltä monestakin asiasta hänen kanssaan. En voi olla eri mieltä, jos en oikeasti sitä ole. Olemmeko me liian samankaltaiset luonteet? Musta me ei olla. Ja sitäpaitsi suurissa linjoissa pitääkin musta olla samaa mieltä..kun puhutaan esim. arvomaailmasta. Isoista asioista. Jotkut sanovat, että vastakohdat täydentävät toisiaan... sekin pitää paikkansa yhtä varmasti kuin se, että pitää olla sitä samaakin molemmissa. Kaikki on kuitenkin kiinni aina niistä kahdesta ihmisestä, jotka ovat siinä suhteessa. Ja siitä minkälaisen suhteen kukin haluaa.

Sen verran "äijä" olen minäkin (naisellisena naisena), että jos häpy pidetään hyvässä otteessa, niin ruoste karkaa vasemmalle. Tämä on sitten sanottu pilke silmäkulmassa. Ymmärtäkää oikein, naiset.

Kiitos.
5456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tietyllä tavalla ehkä "pakoilet" vastuuta itsessäsi ja suhteessa eli et tuo julki kaikkea mitä ajattelet ja onko se sitten jonkin tason pelkoa, toisen menettämisen pelkoa tai jotain, niin siihen on näin vaikea vastata?

On hyvä tuoda mielipiteensä julki, saada aikaan pitkiä syvällisiä keskuteluja ja päästää ihminen kunnolla lähelleen eli heittäytyä täysin suhteeseen ilman että pelkää liikoja toisen menettämistä tai omaa rooliaan suhteessa.

Itse en pitäisi siitä että toinen ei voisi olla täysin oma itsensä suhteessa. Se on hyvin tärkeetä kuulla toista hyvässä ja pahassa, jotta ymmärtää laajemmin toista ja suhdekin toimii sitten ns. turvallisemmin, ymmärtäiväisemmin jne. Jos toinen joutuis salaileen asioita, se ahdistaisi loppupeleissä ja tuntuis ikävältä..

Kannustan siis juttelemaan ja tuomaan mielipiteensä julki. Tapa miten sen tekee niin sitä voi itse miettiä.
Töksäytellä ei tarvitse ja se että mielipiteensä sanoo, niin ei se ole vittuilua jos se on jotain ikävää vaan rehellisyyttä toista kohtaan ja suhdetta.

Tsemppiä :)

Äänestä

on selkeät mielipiteet, vahvat hyvät arvot, sä tiedät ja ajattelet asioita niin kyllä se susta näkyy ja huokuu. Ei se ole nysveröä jos ei ole vänkäämässä vastaan tai pidä kauheata jöötä.

Äänestä

fiksu aikuinen käyttäytyy noin, ainakin pitäisi. ei huuda omia mielipiteitään ensimmäisenä kovaan ääneen, myötäilee tiettyyn rajaan asti jne. ei tuossa sen kummempaa. fiksuja vain on niin kovin vähän. ole ylpeä luonteestasi ''purukumina''. minä ainakin olen, olen meinaan samanlainen. mut joustamisessa ja myötäilemisessä on kuitenkin oltava selkeä raja. esim. petollisuutta ja epärehellisyyttä en myötäile pätkääkään, en jousta enkä hyväksy. muuten katselen ihmisessä kaikkea mielenkiinnolla.

Äänestä

Harvinaisen fiksu nainen.... Älä ainakaan muutu muuksi :)

Äänestä
  • Olen itse samantapainen, ja useat ihmiset arvostavat kykyä nähdä asioita eri kantilta. Ihmettelin juuri myös sitä että ehkä olen hiukan nössö kuin en mielelläni loukkaa ihmisiä. Vaikkakin joskus palautetta on pakko antaa. Ajattelutapaamme kuuluu nähdä eri argumentteja ottamatta itse kantaa. Joissain asioissa kannattaa kyllä mennä eläininstinktillä, eikä aina ympäripyöreästi "selitellä".

    MUTTA mieluummin liian ympäripyöreä kuin liian jääräpäinen :)

    En muuten usko että tyttöystäväsi näkee sinua liian nössönä, jos muuten osaat heittäytyä tilanteisiin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirrimöykky kirjoitti:

Olen perusluonteeltani auttavainen, ymmärtäväinen, empaattinen ja joustava luonne. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Jokaisessa kun on jotain mielenkiintoista, hyvää, oppimisen arvoista ja myös sellaisista ei niin arvoistetuista -luonteenpiirteistäkin saa ja oppii jotain. Musta ihmiset ovat inspiroivia.

Olen viime aikoina kuitenkin pohtinut, että liiallinen kiltteys varsinkin parisuhteessa on puuduttavaa. Varmasti. En ole mikään joo-joo -nainen ja silla tavalla liian myötäilevä. Näen vain asiat monelta kantilta ja sen myötä löydän ja tajuan toisen ihmisen esittämän asian pointin aika helposti.

Tiedostan sellaisen piirteen itsessäni, että pelkään ja jotenkin arastelen toisen ihmisen, rakastettuni, loukkaamista. En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä..en varsin rakastettuni. Onko siihen sitten syytä? Että pitäisi pahoittaa mieli? Ei varsinaisesti, mutta joskus jätän sanomatta todellisia ajatuksiani, koska näen sen asian toisella tavalla. Ja hän näkee ja kokee omalla tavallaan. Uskon nimittäin siihen, että aika harva asia on mustavalkoinen. Ja kaikki on siitä kiinni, miten kukin asian näkee ja kokee. Kukin omalla tavallaan. Mulla on vankkoja mielipiteitä, mutta en aina niitä tuo julki. Ne ovat minun mielipiteitäni jostain asiasta enkä tahdo horjuttaa tai vähätellä toisen mielipidettä tai kantaa sanomalla vahvasti kantani.

Luen herkästi toisia ihmisiä. Ja vaistonvaraisesti varmaan jotenkin sittenkin myötäilen. En ole varma mistä tässä on edes kysymys..tässä kirjoituksessani. Luulen ja uskonkin, että tämä ja nämä luonteenpiirteet ovat osa persoonallisuuttani..että olen joustava kuin purukumi. Mutta pakkasessa tämä purkka sitten kovettuu :). En osaa vaan vittuilla ihmisille ja olla kailottamassa besserwisserin tapaan kantaani ylitse muiden. Luulen, etten edes tahdo. Se ei ole vain minua se.

Hmm..asia mikä mua arveluttaa ja mietityttää on se, että pitääkö rakastettuni mua liian nösverönä? En laita hanttiin monessakaan asiassa. Ja ihan vain siksi, koska olen usein samaa mieltä monestakin asiasta hänen kanssaan. En voi olla eri mieltä, jos en oikeasti sitä ole. Olemmeko me liian samankaltaiset luonteet? Musta me ei olla. Ja sitäpaitsi suurissa linjoissa pitääkin musta olla samaa mieltä..kun puhutaan esim. arvomaailmasta. Isoista asioista. Jotkut sanovat, että vastakohdat täydentävät toisiaan... sekin pitää paikkansa yhtä varmasti kuin se, että pitää olla sitä samaakin molemmissa. Kaikki on kuitenkin kiinni aina niistä kahdesta ihmisestä, jotka ovat siinä suhteessa. Ja siitä minkälaisen suhteen kukin haluaa.

Sen verran "äijä" olen minäkin (naisellisena naisena), että jos häpy pidetään hyvässä otteessa, niin ruoste karkaa vasemmalle. Tämä on sitten sanottu pilke silmäkulmassa. Ymmärtäkää oikein, naiset.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu