Penang

batu ferring

Olin Penangilla batu ferringissä kaksi viikkoa ja siitä ajasta kolme päivää langkawilla. Batu ferringissä hotelli oli bayview beach resort ja langkawilla holiday villa. Molemmat hotellit oli ok. Batu ferringissä oli yksi rantakatu jossa oli ravintoloita, hieronta paikkoja, rahanvaihtoa, "retkien" tarjoajia ja iltaisin jalkakäytävälle tuli torimyyntikojuja. Rantakadun varrella on monta erillaista ja maalaista ravintolaa, kannattaa kokeilla. Hotellimme oli rantakadun päässä, iltaisin oli tylsää kävellä aina samaa katua niinpä otimme välillä pois tullessa polkupyörä riksan "keskustasta". Luulin että rannalla pystyisi uimaan, luulo oli täysin väärä. Mereen lasketaan pieniä kanavia pitkin sadesvesiä/viemärivesiä, luulisin väristä päätellen näin. Kanavien kohdalla merivesi oli tummaa ja kanavat haisivat pahalle. Varpaita pystyi uittamaan merivedessä mutta ei puhettakaan että olisi itse sinne mennyt. Penangilla todellakin auringon otto keskittyy uima-allas alueelle. Sen vuoksi olimme langkawilla kolme päivää, pääsi uimaan mereen ja nauttimaan ranta elämästä. Langkawi oli hiljainen ja pikku paikka. En viihtyisi siellä kahta viikkoa, taksilla kiersimme saaren yhtenä iltana. Penangilla oli britit valtaväestönä turisteita kun taas Langkawilla varmaan venäläiset. Jos on kysyttävää Penangista niin kerron mielelläni. Itse en Malesiaan toista kertaa lähde mutta oli kiva maa käydä ja nähdä.

7

1462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meno keväällä

      Vai ei Batu Ferring ollut hyvä paikka uida:(
      Kiertelittekö paljon sitä saarta ja olisiko siellä jossain muualla ollut puhtaammat vedet. Olen kyllä kuullut ettei se saari ole mikään rantalomapaikka vaikka siellä niitä hiekkarantoja onkin. Meitä lähtee keväällä pieni porukka Penangille ja avoinna on vielä että mihin kohtaan saarta majoittuisimme. Ihan mihinkään kuolleeseen paikkaan emme mene vaan lähellä tulisi olla palveluja ja muuta toimintaa.
      Mitä paikkaa suosittelisit sieltä Penangista ja mihin menisit jos täytyisi vielä kerran mennä sinne?

      Pääseekö sinne Langkawille helposti sieltä Penangista ja muistatko mitään hintoja ja aikoja, kauanko sinne kestää. Täytyy siellä kuitenkin mennä käymään pariksi yöksi että näkee jotain muutakin kuin sitä Penangia.
      Kuala Lumpurissakin pitäisi käydä mutta sen näkee sitten siellä millä sinne menee. Lentämällä, bussilla tai junalla, jos junalla pääsee?
      Paljon olisi kysyttävää mutta ei juuri nyt tule muuta mieleen. Tai jos muistat jotain kulkuvälineiden hintoja siellä Penangin sisällä niin olis kiva kuulla

      • batu ferring

        Jos menisin uudelleen saattaisin mennä batu ferringille tai sitten tanjuangille, hotelli batulla olis holiday in ( Batun keskustassa). Batu ferringillä oli yksi ravintola yli muiden hinta laatu suhteeltaan, nimeä en nyt muista mutta Marios ravintola oli lähellä ja tämä kyseinen ravintola oli heti ensimmäinen liikennevalojen jälkeen. Langkawille menee katamaraaneja ja olisikohan hinta ollut 100-150 rim meno-paluu, lautat lähtee george townista ( olisikohan 2 kertaa pv ) lauttamatka kesti n. 3 tuntia. George townin läheisyydessä on kivoja kauppakeskuksia...ihania kesäkenkiä ;) Kyllä britit uivat meressä mutta kun oli nähnyt/haistanut vesikanavia niin ei mieli tehnyt uimaan. Meduusoja oli myös langkawilla, uima alue oli verkoilla piiritetty. Batulta george towniin bussilla maksoi muistaakseni 4 ringettiä, riippuu siitä millä bussilla menee. Kerran tulimme GT:stä taksilla pois ja se maksoi 50 rim joka oli mielestäni liikaa siitä matkasta mutta kuulema yleinen hinta. Kuala Lumpur oli kuulema näkemisen arvoinen kohde, itse en halunnut koska en ole kuitenkaan mikään suur kaupunki ihminen...Bangkok oli aikoinaan liikaa.


      • satunnainen matkaaja
        batu ferring kirjoitti:

        Jos menisin uudelleen saattaisin mennä batu ferringille tai sitten tanjuangille, hotelli batulla olis holiday in ( Batun keskustassa). Batu ferringillä oli yksi ravintola yli muiden hinta laatu suhteeltaan, nimeä en nyt muista mutta Marios ravintola oli lähellä ja tämä kyseinen ravintola oli heti ensimmäinen liikennevalojen jälkeen. Langkawille menee katamaraaneja ja olisikohan hinta ollut 100-150 rim meno-paluu, lautat lähtee george townista ( olisikohan 2 kertaa pv ) lauttamatka kesti n. 3 tuntia. George townin läheisyydessä on kivoja kauppakeskuksia...ihania kesäkenkiä ;) Kyllä britit uivat meressä mutta kun oli nähnyt/haistanut vesikanavia niin ei mieli tehnyt uimaan. Meduusoja oli myös langkawilla, uima alue oli verkoilla piiritetty. Batulta george towniin bussilla maksoi muistaakseni 4 ringettiä, riippuu siitä millä bussilla menee. Kerran tulimme GT:stä taksilla pois ja se maksoi 50 rim joka oli mielestäni liikaa siitä matkasta mutta kuulema yleinen hinta. Kuala Lumpur oli kuulema näkemisen arvoinen kohde, itse en halunnut koska en ole kuitenkaan mikään suur kaupunki ihminen...Bangkok oli aikoinaan liikaa.

        olkaahan varovaisia rahan kanssa myos matkaillessanne. RM50 muutaman km taksimatkasta, huh huh :(
        muutaman kerran penangissa vierailleena en maksaisi RM10:a enempaa tuosta matkasta. Pyytakaa AINA taksia ajamaan mittari paalla, jos ei suostu ota toinen taksi, niita riittaa.


    • Langkawista hiukan

      No ei tuo Langkawi ihan niin pieni paikka ole, jotta sen illassa koluaisi. Itse olimme tuolla juuri 10-päivää, josta yhden vietimme Koh Lipellä Thaimaan puolella. Vieläkin jäi katsottavaa ja koettavaa, vaikka käytännössä joka päivä likkeella olimmekin.
      Pantai Cenagin alue muistuttaa lähinnä Rodosta, enkä ikinä ottaisi hotellia tuolta alueelta. Itse olimme majoittuneet lähemmäksi Telaga Harbouria, jossa merivesi oli puhdasta ja hotellialue rakennettu sademetsään joten myös eläimiä näkyi.

      Hotellissamme ei ollut tuona aikana muita suomalaisia ( siitä) muttei myöskään venäläisiä (toinen ). Jokunen skandinaavi vietti siellä yön pari, mutta suurin osa vieraista oli malesialaisia, kiinalaisia ja arabeja. Sama ilmiö oli havaittavissa koko saaren pohjoisosassa jonne kalliimmat hotellit ovat keskittyneet. Cenangissa taisi suomi ja ruotsi olla puhuttuimmat kielet.

      Jos tuolle kolkalle on menossa niin ehdotomasti kannattaa käydä joko Kuala Lumpurissa tai Singaporessa.

      • Pelokas2

        Täällä oli joku ilmeisesti majoittunut tuolla Burau Bayn alueella Langkawilla. Ollaan itse lähdössä reissuun sinne ja nyt mietityttää tuo ruotsalaisnaisen kuolema meduusan pistoon Langkawilla... olikohan siellä Burau Bayn rannalla myös uima-alue suojattu verkoilla, niin kuin joku kirjoitti olevan jollain rannalla Langkawilla?


      • Mutiara Burau Bayhin
        Pelokas2 kirjoitti:

        Täällä oli joku ilmeisesti majoittunut tuolla Burau Bayn alueella Langkawilla. Ollaan itse lähdössä reissuun sinne ja nyt mietityttää tuo ruotsalaisnaisen kuolema meduusan pistoon Langkawilla... olikohan siellä Burau Bayn rannalla myös uima-alue suojattu verkoilla, niin kuin joku kirjoitti olevan jollain rannalla Langkawilla?

        vai mihinkä hotelliin menossa? Itselläni onkokemusta Sheratonista joka sijaitsee samalla suunnalla, mutta Telagasta eteläään kun Burau bay on tuosta pohjoiseen.

        Ainakin Sheratonilla oli toinen ranta suojattu verkolla. Oli muutenkin erittäin hyvä hotelli, suosittelen.


    • Me-lassi

      Ajatuksena on ollut ottaa 1-2 viikoksi Condo vuokralle jostain Batu Ferringhin resortista neljälle hengelle ja ihmetellä siitä käsin saarta, mannermaata ja Langawia. Edullisemmasa condo-majoituksessa ei rievo, jos innostuu pitämään yön pari majaansa toisessa majoituksessa - lennothan tuolla ovat aika halpoja jos lentää ilman bagaaseja.

      Meressä uiminen on niitä juttuja, jotka ovat porukalle must. Jos tuo tietosi on taivahan tosi, että uiminen on percstä, niin pitänee miettiä vielä vaihtoehtoja kaksi kertaa. Olen lueskellut, että ranta ei ole Tahiti-tasoa ja meduusat ovat riesa. Pitääköhän katsella condoa Langawilta ja puikkasta sieltä Penangille ja Georgetowniin. Loppuaika karvan vajaa kuukauden lomasta olisi tarkoitus olla itärannikolla paikassa X,joka sekään ei ole vielä kristallisoinut.

      Eipä olisi pahitteeksi vinkin condo/resort/house -vuokrajutuista ympäri ämpäri Malesiaa - eli onkos tullut vuokrailtua. Netistä on selailtu ja jos päättäisi olla yhdessä paikassa, niin 500-1000 eurolla/kk irtoaisi kohtuullisen majoitus rantakohtaistakin. Thaikuista on kokemusta talon (house => 160 m2) vuokrauksesta muutaman vuoden takaa - muistelen, että hinta oli jotain 800 €/kk sähköineen päivineen. Oltiin tyytyväisiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1440
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      297
      1280
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe