Kuinka moni ei-Toyotalla ajava haluaisi, että kaikki Toyotan omistajat ostaisivat juuri saman automerkin, kuin heillä itsellään paraikaa on?
Kalluppi
Kuhan utsin
17178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No, jokainen ajaa millä autolla haluaa. Minä ajan Hondalla ja olen siihen tyytyväinen. Uskon, ja tiedänkin, että Toyota on hyvä auto ja turha minun on ketään käännyttää mihinkään.
Tuo mekkala näillä palstoilla Toyotan laatuongelmista on kohtuutonta. Jokainen joka autoista jotain tietää, tietää myös sen, että mm. Vw konsernin autoissa on tiettyjä vikoja ollut jo vuosia ja ko. merkkien omistajat ovat niiden vikojen maksajia. Tosiasioiden tunnustaminen on monellataholla vaikeaa.
Haukutaan mieluummin oma akka, kuin oma auto.
en halua tuulipuku-Terojen ajavan omalla merkilläni.
joku haluaa ajaa tojolla niin ajakoon,ei vaikuta meikäläisen yöuniin,
Asenteenne on huomioitu.
Jokainen vastatkoon omista mokistaan.
itse haluan ajaa paremmilla.
Entä jos kaikki autoilijat olisivat vähintäin yhtä hyviä tai parempia. kuin sinä?
eivät ole.
Ajaa jokaisen sillä millä haluaa ja parhaakseen katsoo. Minulla on vuoden 2001 Jagge X- type, naapurilla pikkuinen punainen Corolla.
Testasin vaan, että kuinka monta idioottia on palstalla. ...ja lisää tulee.. (itse olen tietty vaan kyselijä, en idi.)
Ei tämän(kään) palstan tarkoitus tunnu olevan keskustella yleistä asiaa Toyotasta. Lähes kaikille tämä palsta tuntuu olevan se lastentarhan tädin turvallinen olkapää, ensimmäisen oman auton soitin Roadstar, naapurin tavallinen tuulipukuinen hemmo, johon voi suoltaa omat pahat tuntonsa ja olonsa. Onhan naapurin automerkissä, tosin eri mallissa ollut kolme vuotta sitten Hinku-Vinkulandiassa jotain takasinvetoja ja kun Sivupeili-lehtikin mollasi epämääräistä ajotuntumaa 40 cm:n hangessa ajettaessa ja kun vilkun lasi oli oudon muotoinen eikä merkki pärjää formulakisoissa minun merkilleni...
Eiköhän kaikki täällä huomaa provokirjoitukset, joita huonon itsetunnon omaavat "jaguarin omistajat" tänne kippaavat. Tavan tallaajia täällä lienevät kaikki. Ja jos eivät ole, niin mieleltään ainakin. Köyhällä kun ei ole muuta kahisevaa, kuin tuulipuku, niin jostakinhan se nautinto on saatava. Valitettavan useille se nautinto löytyy toisten mollaamisesta. Moni varmaan arvaakin, että minkä puutteesta he kärsivät.
Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, tosin minun merkilläni ajavat hiukan muita tasa-arvoisempia...
Ei tarvitse olla huonoa itsetuntoa jos ajaa esim. Jaguarilla. Miksi ei ajaisi autolla josta pitää?
Eikä täällä provojakaan juuri näy vaan asiallisia avauksia.
Jos jollakin on jagge ja jollakin toyota, se toyo on varmasti ihan käypä peli monille. Minä vaan haluan autoltani jotain sellaista mitä toyota ei pysty minulle antamaan. Ihan vaan lopuksi, en kärsi huonosta itsetunnosta- ilmeisesti joku muu siitä kärsii koska näin provosoituu.
en haluaisi että kaikki ostaisivat Voorttin, se aiheuttaisi vain sopulimaista hinnannnousua, kuten Tojolla on tapahtunut.
Omaa merkkiäni myydää julmetusti muutenkin. Nyt jos kaikki Toyotan omistajat vaihtaisivat omaan merkkiini, ei marketin parkkipaikalta olisi toivoakaan löytää omaansa :)
Toyotistit kärsikööt valinnastaan ihan tykönään!
Minun puolesta Toyota-kuskit voivat vapaasti ajaa Toyotalla. Ei tarvitse ostaa VW Golfia, joka minulla on.
Jos Volkkari ei olekaan niin hyvä kuin Saksan ADAC uusimmat tilastot väittävät vähävikaisuuden suhteen, niin saattaa minunkin seuraava auto olla Toyota.
Ymmärrän hyvin, miksi joku haluaa ajaa Toyotalla. Varmaa autoilua ennakkoon tiedossa olevin kustannuksin. Autolla ajetaan, eikä olla korjaamolla.
Ostin Volkkarin siksi, että se on todella hyvä ajaa ja siinä on pieniruokainen DSG-automaatti. Toyotalla ei ollut ihan vastaavaa.
No en minä ainakaan haluaisi, että tero ajaisi samanlaisella autolla kuin minä.