Eilisessä Tv-ohjelmassa Maria! tuotiin esille ongelma, prostituutio. Näytti siltä että illan vierailijoista Härkönen ja Karpela selvästi vakavoituivat.
Mitähän varten Eduskunnassa on joukko miesvihaajanaisia, jotka kaikin keinoin yrittävät ja ovat osin onnistuneetkin tekemään seksin ostamisen ja myymisen laittomaksi?
Kauppaa kuitenkin käydään, mutta siitä voi saada rangaistuksen, jos asia tulee viranomaisten tietoon. Luulisi olevan kahden kauppa, joka ei loukkaa kenenkään oikeushyvää.
Mitähän varten Eduskunnassa on joukko miesvihaajanaisia, jotka kaikin keinoin yrittävät ja ovat osin onnistuneetkin tekemään seksin ostamisen ja myymisen laittomaksi?
Kauppaa kuitenkin käydään, mutta siitä voi saada rangaistuksen, jos asia tulee viranomaisten tietoon. Luulisi olevan kahden kauppa, joka ei loukkaa kenenkään oikeushyvää.
Vastaukset 25
Vanhimmat
ostojonossa. Onko alennuskuponkeja myös?
olisin vastannu noin niin se yks hyeena olis taas mun kimpussa joka on tänään taas vainonnu mua =))
sit niin salaa sitä kauppaa ettei sitä kauppaan mielletä eihän siinä verokorttejakaan kysellä ihan vapaasti voi mun puolesta myydä ja ostaa.
Aika usein on kyse kuitenkin kahden kaupasta jossa myydään kolmannen lihaa :/
Enkä kyllä muutenkaan pidä hyvänä että yllytetään ihmisiä myymään seksiä. Joku nuori saattaa rahan puutteessa ruveta, ja elämä on pilalla. Tai mitä sanoisit jos saisit tietää että vaimosi on joskus tehnyt näin epätoivoisen tempun? Hyväksyisitkö jos tyttäresi tekisi sen? Jonkun tyttäriä ne kaikki on. Tai poikia.
Olet siinä ihan oikeassa että seksi on kahden kauppa. Sen kuuluisi olla kauppa missä ei tarvita rahaa.
Jos se olisikin kahden kauppa niin eihän siinä mitään pahaa olisi: jos joku haluaa ostaa ja toinen myydä niin onko siinä mitään ongelmaa? Suora ja rehellinen ja ennenkaikkea vapaehtoinen kauppa! Ei siitä kukaan pilalle mene. Mutta kun se ei ole näin, valitettavasti. Kun se manaa näin: joku haluaa ostaa toinen myy ja kolmas korjaa voitot välistä. Se ei ole suora, rehellinen eikä monestikkaan vapaehtoinen kauppa. Ja siinä menee pilalle, ennen pitkää...
Miksi sitten seksin ostamisesta on tullut rangaistava teko eikä myynnistä? Koska myynnin takana usein on joku rikollisliiga, itämafia tai viron mafia. Ei uskalleta mennä sorkkimaan, rikollisuus on niin ammattimaista ja laajaa. helpompi on napata ostaja.
Pitäisikö prostituutiosta sitten tehdä laillista? Mielestäni kyllä. Jos sitä kuitenkin harrastetaan niin parempi suoraan ja laillisesti kuin salaa ja toista riistäen. Ja tämä ON NAISEN MIELIPIDE!!!
tulee siitä kun muistelen että joitakin vuosia sitten oli kohua siitä että eestiläiset opiskelija-tytöt myivät seksiä jotta saisivat rahaa. Ja nuorethan ne on jotka yleensä ovat rahan puutteessa. Ajattele miten haavoittuvaisia he ovat, miten nopeasti saavat väärän kuvan seksistä. Siis siitä ettei se olekaan kahden aikuisen tapa osoittaa rakkautta, vaan tapa tyydyttää itseään ilman tunteita ja monesti myös ilman empatiaa. Toinen ottaa ja toinen myy. Seksin kuuluisi olla antamista, jotain kaunista. Ja miten tuollainen nuori kestää sen häpeän tunteen jälkeenpäin. Se on asia jonka kanssa pitää elää lopun elämän, pelätä että joku kaivaa tiedot esille, tai vanha poka sattuu pihapiiriin.
Miksi ihmeessä seksistä pitäisi saada ostaa ylipäänsä? Saahan sitä ilmaiseksikin? Jos sitten joku saa kiksin siitä että ostaa, sen kun jättää yöpöytään muutaman setelin ;)) Ja ottaa vastaan korvatillikan siitä hyvästä :D
Tiedän että seksin ostoa usein perustellaan sillä että peräkammarilaiset ei muuten saa fyysistä kosketusta, mutta mitä jos ne sen rahan tallettaisivat johonkin pitkäkestoisempaan, kuten muodonmuutokseen? Hetkeksi jonkun mallimamman kouluun, niitäkin konsultteja on pilvin pimein.
Rakkaus ja seksi on kaksi ihan eri asiaa! Normaaleilla terveillä parisuhteessa elävillä seksi kuuluu siihen rakkauteen. Mutta ajattelppa esim. vammaisia? Jos sinulta puuttuu vaikkapa toinen silmä tai kädet tai olet muuten vaan rujo niin huonopa on ravintolaan mennä ketään iskemään! Kun ketään et mukaan ilmaiseksi saa ja seksiä kuitenkin haluat. Eikö sellaisillakin ihmisillä ole oikeus seksiin? Tai muuten liikuntakyvyttömät jotka eivät pääse kotoaan minnekkään? Näissä tapauksissa ostopalvelu on ainoa tapa saada seksiä. Ja jos silloin joku rehellisesti sitä myy eikä siinä hääri se kolmas rahastamassa niin en näe siinä mitään väärää. Se on kahden ihmisen rehellinen kauppa. Se on seksiä ja vaan seksiä, siinä ei ole rakkaudella mitään tekemistä. Mutta seksuaalinen tarve on kaikilla ihmisillä. Jotenkin se pitää tyydyttää.
Ja mitä tulee Virottariin niin oma on vikansa jos itsensä pilaavat! Kuka käskee lähteä "helpon" tienestin perään! Eikös prostituoitu ole Virossa ihan suosittu ammatti? Siis oikeesti...?
kuulla että otat vastuun vammaisten seksuaalisuudesta ja teet heille palveluksia pientä korvausta vastaan.
Luepas muutama raportti prostituution syistä ja seurauksista, niin luulisin sinun lopettavan ilveilyn "helposta" tienestistä.
sä et ole mitenkään rasisti ;))
Hyvä kun puolustat vammaisia!
Mä puolusta nuoria. Ehkä siksi koska joskus itse olin sitä (muistaakseni) ja tuli huonoja kokemuksia tuolta saralta. Kesti kuule vuosia päästä yli. Ja kun sä avaat portin sille että seksi on ostettavissa, sitä ostaa myös ne pervot jotka eivät välitä sun tunteista. Millä sä seksin ammattilaisia suojelisit. Tokaisemalla että oma vikas kun lähdit kerta hommiin?
Jos vaimoni tai tyttäreni käyvät vieraissa, en halua tietää sitä. Uskon ettei vaimonikaan halua tietää, jos tunnelmat ovat joskus vieneet minut mukanaan vieraaseen vuoteeseen.
Eikös elämä ole pelkkiä valintoja...
Totta on että pipipää pervoja on, ja se on paha juttu. Mutta jos ei ole laillista niin sitten se on laitonta ja silloin astuu AINA mafia mukaan.
Puolustan vammaisia koska ystäväpiiriini kuuluu jos jonkinmoista vammaista! Ja osa heistä kutsuu itselleen päiväkahviseuraa, maksullista mutta ei mitään mafian työntekijöitä vaan ihan ns. normaaleja nuoria naisia jotka tekee "sitä" vapaehtoisesti.
mutta oletko kuullut sanonnasta "tilaisuus tekee varkaan"? Jos kerta haluat vapaan yhteiskunnan missä meillä ei ole vastuuta muista, niin miksei sitten samantien huumeetkin kaupan hyllylle? Ja aseet.
Jututappa joskus huvikseen niitä nuoria naisia, mitä mieltä he itse ovat siitä mitä tekevät. Onko itsetunto korkealla, ovatko he ylpeitä työstään.
;) kaikki eivät ymmärrä mistä oikeesti kysymys...näistä asioista kun oikeesti myös saatavilla sitä asiatietoa...onneksi tulee meillekin Hesari...todella hyvä artikkeli oli miksi nuoret tytöt ajautuvat prostituoduiksi....minusta asioista pitäisi asioina...Ja tuolla Virossa kun meilläkin on jo tuttavia...niin...ihmiset millä horisontilla oikeesti katsotte maailmaa....minä olisin hiljaa...jos en tietäisi oikeesti tätä aisaa mikä paljon Viron ja Suomen taloudelliset ja sosiaaliset erovaisuudet oikeasti ovat? Tämä koskee myös muita maita jossa, bruttokansantulo on Suomea huomattavasti alhaisempi ja työttömyysaste kuinten suuri...väestön kokonaismäärän nähden....
Siis meillä toistan ovat monella tapaa asiat hyvin.....hieman myös korostaisin että, kun arvostetelle jonku muun maan kansalaisia ja elinolosuhteita.....niin pieni historian tuntemus ylipäätään ei pahaksi... Monessa maassa kun sosiaalinen turva on edelleen samalla tasolla kuin mitä täällä oli sodan jälkeen...ja silloihan myös Suomessa tämä prostioijoiden määrä kasvoi rähjädysmäisesti..Ei se että, kaupoissa on nyt sitä hyvinvointia ja tavaraa näissäkin maissa...kerro sitä tosiasiaa kuitenkaan mikä on ihmisten todellinen tilanne...Kaikilla ei edelleenkää mene maailmassa hyvin...eikä koskaan tule näin olemaan...
Suomalaiset naiset missä on sellainen käsite kun solidaarisuus toista naista kohtaan? Nyt täällä fiksuimmat naiset kyllä ymmärtävät miksi näin otan kantaa.....typerykset tuijottavat omaa napaansa...voe...voee....voeee...todella tympeetä lukea...voee..voee...Mitä kun se oma TYTÄR tai POIKA tai lapsenlapsi mummon kultamussakka.....ajautuu sitten alalle?? Olosuhteiden pakosta Voee...voee....
Tuohtuneena nyt.
tsau:Friidu
Niinmpä sitä käydään joko laillisesti tai maan alla.
Ja jos käytäis laillisesti olis tytöillä terveystarkastukset ja mahdollisuus terapiaan.
No onhan nytkin mutta maan alla yks tuttavani on tehnyt työtä terapia puolella näiden tyttöjen kanssa.
Yks ihminen ei kaikkee jaksa eikä voi.
En katsonut ohjelmaa mutta monta vääryyttä on tässäkin asiassa.
En katsonut Maria-ohjelman kannanottoja, mutta mun mielestä asia on periaatteessa selkeä. Eli luonto on hieman epäreilu ihmisiä kohtaan kun oletusasetuksena on miesten juosta naisen perässä, siittää ja näin omalta osaltaan varmistaa lajinsa lisääntyminen, tai ainakin säilyminen.
Kun näin on, ja kun sukupuolisen kiinnostuksen kysyntä ja tarjonta eivät yhteismitallisesti kohtaa, tekevät ihmiset luonnollisesta asiasta vaikean ja periaatteellisen ongelman.
provokaatio ainoa malli herättää keskustelua.
Tällä palstalla enää.
ettekö muuta osaa, nämä haukotuttaa niin
On se, jos ei nyt ainoa, niin tehokas.
Käsi sydämelle, kiinnostaako sinua enemmän vaikka kukkajuttu kesäpäiväisellä niityllä.
kuuluuko tämä avaus
a. Tv-Radio>Tv sarjat
b. Seksi>Onko prostituutio väärin
c. Kirjat ja novellit>Kirjailijat
d. Politiikka>Kansanedustajat
e. Yhteiskunta >Tasa-arvo
f. Talous ja raha > Talousrikollisuua
no, Korvenkukka varmaan tietää
Nuo ovat vain viitteellisiä kategorioita...Tällä palstalla kun ihmiset aina pyrkineet siihen laaja-alaisempaan keskusteluvapauteen...kun kukaan ja näin vapaammin ikään kuin myös keskustelemaan...Tämäkö ennemmän sellainen yleispalsta....ja keskusteluja ryhdytään noin tiukasti rajaamaan...niin totuus kyllä että, saat keskustella yksin itsesi kanssa;))) Täältä kyllä sitten häipyvät muut...tähän aikaisemmin sinun lisäksi joku muukin syyllistynyt, kun hän myös kuvitteli että, tämä palsta täällä toimii niin...että, joku ottaa tehtäväkseen rajata....ei onnistu...jäät ikävä kyllä paitsioon...Tule mukaan itse keskusteluun sinäkin ihan rohkeasti vaan;))) Kyllä täällä tilaa löytyy myös sinulle...
tsau:Friidu
seriffille, joka siirtää mielivaltaisesti osan ihan tänne kuuluvista viestiketjuista pitkin suomi24:n aihepalstoja.
sun kanssa. Sefu on tietty sefu, ja hän määrää mitä saa jäädä palstalle ja mikä ei. Siihen on vaan pakko alistua. Minusta tuntuu silti viestien siirrot typeriltä, koska joka aiheelle taitaa olla oman lokeronsa. Nyt ne siirrot tuntuu vaan mielivaltaisilta, koska joku aihe siirretään aina, toisia ei. Liekö sitten joku joka osaa kätevästi nykiä sefun naruja tai...
Tuntuisi demokraattisemmalta jos asialinja olisi täysin vapaa näinkin laajassa aiheessa kuin ikäluokissa. Henk.kohtaisuudet ja ilkeilyt vaan poistoon.
Sori aloittajalle, väärä ketju purnata tätä, mutta kun osui silmään *auts*
...50 plus-palstalla?
Esim. Silmälasit. Ostin uudet silmälasit. Niillä näkee hyvin, mutta, oi ei, näytän niin rumalta kun laitan ne silmilleni etten voi niitä käyttää ollenkaan.
Kelpaisiko joku tällainen. Se ei sovi Radio-Tv-sarjat, Seksi-, Kirjat ja novellit-, Politiikka-, Yhteiskunta- eikä Talous ja rahapalsta. Onhan Huuhaa palsta olemassa. Ehkä ikäryhmäpalstoja ei sitten tarvittaikaan.
Kyllä silmälasit sopii seksi palstalle :)
Kerran kun kävin chatissa niin nuori mies kysyi multa käytänkö silmälaseja, hänestä ne on niiiiin seksikkäät että...... loppua en kirjoita tänne.
Siltä kerralta jäi chättäily siihen.
Se oli 50 shat ei seksi chat.
asian vierestä.. Siihen nyt ehdi ottaa kantaa, liian vakava :(
Mutta onko Maria Veitola Eva Polttilan tytär?