Kysyisin kyseisestä nukahtamis lääkkeestä,miten on auttanut unettomuuteen ja millä annoksella?Itselläni sitä on unihäiriöihin mutta se yksi 10mg nappi ei oikein mitään auta!!!Onkohan vaarallista jos ottaisi 2 tabua?Lääkäri laittanu reseptiin puoli-1 mutta kun ei auta yhtään mitään.
Stella
sleep
6356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse olen käyttänyt ko. lääkettä ja yleensä puolikaskin on riittänyt hyvin. Ensimmäisellä kerralla otin kokonaisen ja seuraavana aamuna meinasi taju lähteä; kävelin rapun portaita alas, kun silmissä sumeni, tuli kylmä hiki päälle ja voin pahoin. Juuri ja juuri pääsin takaisin kotiin lepäämään.
Myös äitini käyttää Stellaa ja hänellekin puolikas tabletti eli 5mg vaikuttavaa ainetta riittää hyvin.
Käytä lääkettä lääkärin ohjeen mukaan, "tehosteena" voit käyttää muita harjoituksia kuten:
- rentoutuskasettia, tiedän, tää kuulostaa niin tyhmältä, mutta monella on toiminut
- ajattelun tietoista lopettamista ja kaiken ajattelun keskittämistä omaan hengitykseen
- keinoja on monia, ja google kertoo varmasti lisää
Jos uni ei tule lääkärin määräämällä annostuksella, käy uudestaan lääkärissä ja pyydä toiset lääkkeet tai lähetettä psykologille, joka voi auttaa unettomuuden syyn löytämisessä.
annostus 1-2 sic!
Kellä auttaa mikin..Psykologin sijaan kääntyisin neurologin puoleen ja sitä kautta unitutkimuksiin. Itselleni ainakin oli tutkimuksesta hyötyä.
eli 2 tabuakin voi ottaa ilman että siitä jotain haittaa olisi.Minun tarinani on lyhykäisyydessään niin että unettomuudesta olen kärsinyt periaatteessa koko ikäni ja nyt jo keski-iässä.Mutta mitä enemmän tulee ikää,tuntuu että ongelma vaan pahenee.Olen erittäin stressi/ääni herkkä,ylitunnollinen ihminen ja kaikki heijastuu yöuniin.On kokeiltu Tenox,imovane,mirtatsapiini,melatoniini,atarax,Levozin mutta mikään ei oikein nukuta kunnolla eli unet muuttuu tosi katkonaisiksi ja levottomiksi ja useissa lääkkeissä sivuvaikutuksena päivä väsymys.Asun pienellä paikka kunnalla jossa ei neurologin palveluja ole ja puhettakaan että unitutkimuksia.Sitä varten pitäisi matkustaa suunnilleen läpi suomen.Tsemppiä kaikille unettomille!!
Kokeile ottaa illalla puolikas (5mg) kun menet nukkumaan ja jos heräät yöllä ota toinen puolikas. Mulla tämä on toiminut hyvin. Jos otan 10mg tai 5 mg nukkumaan mennessä, niin niillä on mulle sama vaikutus ja nukun korkeintaan vaan 4 tuntia.
Kiitos vinkistä....täytyypä kokeilla tuota kikkaa!!Otatko Stellaa joka yö vai vain tarvittaessa?Mitenköhän äkkiä menee tehot?
Mulla on ollut Stella käytössä vajaan vuoden ja käytän sitä arkipäivinä kun menen töihin. Viikonloppuina pidän taukoa. Mulla ei ole ainakaan vielä mennyt tehot eikä riippuvuutta ole kehittynyt, pystyn siis hyvin olemaan viikonloput ilman eikä annosta ole tarvinnut nostaa. Jos olen oikein jännittynyt illalla, niin tuon 5mg:n kanssa nukahtaminen kestää hieman kauemmin kuin kokonaisen tabletin kanssa, mutta aina on uni kuitenkin tullut!