Olen 17-vuotias ensimmäistä vuotta ammattikoulua käyvä tyttö, tällä hetkellä ihan silmittömästi rakastunut kahteen henkilöön samasta koulusta, samanikäseen tyttöön ja poikaan. Molemmat on niin ihania etten millään voisi valita jommankumman väliltä.
Tämän kauniin, söpön tytön kanssa minulla on paljon samoja kiinnostuksia, sukupuolestani saan jopa olla kiitollinen siinä mielessä että kohtalo antoi jakaa saman huoneen yhden päivän luokkaretkellä, opettaja pyysi minua yöpymään samassa huoneessa kun tämä tyttö ei ns. halunnut nukkua yksin (kuulosti erittän suloiselta). Valitettavasti olemme molemmat uskomattoman ujoja, ei siellä tullut erityisesti kaveerattua tai juteltua ja yömyöhään sinne huoneeseen saavuttiin nukkumaan yön yli, niin siinä menikin ekat parhaat mahikset tutustua. Ja molemmat olemme tyttöjä niin on se kumma tämä jatkuva sisäänpäin sulkeutuminen.. :/ Kuitenkin ilman muuta oli ainutkertaista onnea jakaa sama huone ihastuksen kanssa vaikka yöllä ei saanutkaan stressailun takia kovin hyvin nukuttua. :')
Pojasta sen verran että koko maailma ympärillä pysähtyy kun sen näkee, lämmin ja korvaamaton tunne ottaa ruumiin valtaan mutta samalla alkaa pelottaa ja stressata. On ollut silmä kiinni siinä jo pitkään. Joka yö saa rukoilla että näkisi tämän edes vilaukselta seuraavana päivänä. Hänen kanssaan olisin päässyt samalle luokalle ellen olisi ensimmäisenä kerennyt esittääluokanvaihtamis-pyyntöä luokanvalvojalle, enää eivät anna vaihtaa vaikka kuinka joku anelisi. Hänestä en tiedä paljoakaan mutta tekisin mitä vaan että voisin tutustua häneen paremmin.
Kaikki keskittymiskyky ja ajatusmaailma uhrautuu näille kahdelle, muutenkaan ei ole ketään kaveria uudessa koulussa joilta voisin pyytää apua tunteisiini tai epäsosiaalisuuden ongelmiin. Ihmisille noin vaan puhumaan meneminen tuntuu mahdottomalta. Tyttöihin ihastumiset sinänsä tekee jostain syystä parempaa itsetunnolle ja antaa toivoa, vauhtia ja valoa elämälle, vaikka tiedän etten heitä koskaan saisikaan. Poikiin ihastumista haluan jopa välttää siinä mielessä että tunteet (kuten tätäkin poikaa) ovat niin kahlitsevia ja orjuuttavia mutta samalla niin ihania ja ruusuisia, eikä niitä saa pakotettua pois.
Jos nyt jompaankumpaan yrittäisi kaveriksi tai koittamaan enempiä niin kumpaan olisi paremmat mahdollisuudet? Miten panna ujous kuriin? Ja onko kenelläkään mahdollisesti samanlaisia kokemuksia? Olisi ihanaa jos edes yksi vastaus.
Tämän kauniin, söpön tytön kanssa minulla on paljon samoja kiinnostuksia, sukupuolestani saan jopa olla kiitollinen siinä mielessä että kohtalo antoi jakaa saman huoneen yhden päivän luokkaretkellä, opettaja pyysi minua yöpymään samassa huoneessa kun tämä tyttö ei ns. halunnut nukkua yksin (kuulosti erittän suloiselta). Valitettavasti olemme molemmat uskomattoman ujoja, ei siellä tullut erityisesti kaveerattua tai juteltua ja yömyöhään sinne huoneeseen saavuttiin nukkumaan yön yli, niin siinä menikin ekat parhaat mahikset tutustua. Ja molemmat olemme tyttöjä niin on se kumma tämä jatkuva sisäänpäin sulkeutuminen.. :/ Kuitenkin ilman muuta oli ainutkertaista onnea jakaa sama huone ihastuksen kanssa vaikka yöllä ei saanutkaan stressailun takia kovin hyvin nukuttua. :')
Pojasta sen verran että koko maailma ympärillä pysähtyy kun sen näkee, lämmin ja korvaamaton tunne ottaa ruumiin valtaan mutta samalla alkaa pelottaa ja stressata. On ollut silmä kiinni siinä jo pitkään. Joka yö saa rukoilla että näkisi tämän edes vilaukselta seuraavana päivänä. Hänen kanssaan olisin päässyt samalle luokalle ellen olisi ensimmäisenä kerennyt esittääluokanvaihtamis-pyyntöä luokanvalvojalle, enää eivät anna vaihtaa vaikka kuinka joku anelisi. Hänestä en tiedä paljoakaan mutta tekisin mitä vaan että voisin tutustua häneen paremmin.
Kaikki keskittymiskyky ja ajatusmaailma uhrautuu näille kahdelle, muutenkaan ei ole ketään kaveria uudessa koulussa joilta voisin pyytää apua tunteisiini tai epäsosiaalisuuden ongelmiin. Ihmisille noin vaan puhumaan meneminen tuntuu mahdottomalta. Tyttöihin ihastumiset sinänsä tekee jostain syystä parempaa itsetunnolle ja antaa toivoa, vauhtia ja valoa elämälle, vaikka tiedän etten heitä koskaan saisikaan. Poikiin ihastumista haluan jopa välttää siinä mielessä että tunteet (kuten tätäkin poikaa) ovat niin kahlitsevia ja orjuuttavia mutta samalla niin ihania ja ruusuisia, eikä niitä saa pakotettua pois.
Jos nyt jompaankumpaan yrittäisi kaveriksi tai koittamaan enempiä niin kumpaan olisi paremmat mahdollisuudet? Miten panna ujous kuriin? Ja onko kenelläkään mahdollisesti samanlaisia kokemuksia? Olisi ihanaa jos edes yksi vastaus.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hei
on vähän saman tyylinen ongelma... monet rohkaisevat et mene juttelemaan sille ja sitten se ujous iskee...
sellainen pelko että jos käyttäydyn tyhmästi tai hän ei edes huomaakkaan minua.
vaikka olen 17 vuotias poika olen silti ujo. :) liikutuin kun luin kirjoitelmaasi se kosketti minua syvästi :)
mutta vaivautuisitko kertomaan mulle että käytätkö tuota nimimerkkiä muuallakin? :o