Olen hieman outo kaikista sen takia, että en uskalla jutella kenellekkään.
On hyvin ikävää aina koulussa istua yksinään ja kuunella, kun muilla on hauskaa. Koulussa oleminen tuntuu todella vastanmieliseltä, kun näen toiset olevan onnellisia ja minä yksin melkein itku kurkussa istun vieressä. Aika epämiehekästä eikö, mutta noin masentavaa se itsestäni on.
Ongelmana on se, että peruskoulun jälkeen muutin toiseen paikkakuntaan ja jouduin menemään eri lukioon mitä vanhat luokkakaverit ja muut kaverit. Aluksi ajattelin olin varsin iloinen, että pääsisin yksin tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta ei. Lukiossa suurin osa porukasta tunsi toisensa jo heti alkuunsa ja he olivat ns. ryhmä. Sitten minä uutena ja ujona syrjäydyin heti tästä ryhmä henkisestä luokasta. En ollut tarpeeksi äänekäs enkä järin puheliaskaan alussa, joten minua ei otettu ns. mukaan jengiin. Yleensäkin on aika vaikea päästä mukaan mihinkään porukkaan uutena. :(
Kavereita on sitten vapaa-ajalla tietysti, mutta koulussa tulee aikaa vieteltyä sellaiset 5-7h per päivä niin kyllä ne luokkakaverit olisivat aika mukava saada
On hyvin ikävää aina koulussa istua yksinään ja kuunella, kun muilla on hauskaa. Koulussa oleminen tuntuu todella vastanmieliseltä, kun näen toiset olevan onnellisia ja minä yksin melkein itku kurkussa istun vieressä. Aika epämiehekästä eikö, mutta noin masentavaa se itsestäni on.
Ongelmana on se, että peruskoulun jälkeen muutin toiseen paikkakuntaan ja jouduin menemään eri lukioon mitä vanhat luokkakaverit ja muut kaverit. Aluksi ajattelin olin varsin iloinen, että pääsisin yksin tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta ei. Lukiossa suurin osa porukasta tunsi toisensa jo heti alkuunsa ja he olivat ns. ryhmä. Sitten minä uutena ja ujona syrjäydyin heti tästä ryhmä henkisestä luokasta. En ollut tarpeeksi äänekäs enkä järin puheliaskaan alussa, joten minua ei otettu ns. mukaan jengiin. Yleensäkin on aika vaikea päästä mukaan mihinkään porukkaan uutena. :(
Kavereita on sitten vapaa-ajalla tietysti, mutta koulussa tulee aikaa vieteltyä sellaiset 5-7h per päivä niin kyllä ne luokkakaverit olisivat aika mukava saada
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei se mitään epäsosiaalisuutta ole, jos osa-aikainen kaverittomuus noin pahalta tuntuu. Päinvastoin vaikutat sinänsä hyvinkin sosiaaliselta, kunhan vain olet jäänyt ilman kavereita.
T: oikeasti epäsosiaalinen
Tuttu tunne, tuo ettei jaksaisi olla koulussa kun kaikki muut ovat iloisia ja itse ei ole...
Olen pohtinut asiaa, ja ajattelin kertoa nyt teoriani asiasta:
Älä sekoita muiden tunteita omiisi. Olet oma, itsenäinen ihminen, eivätkä tunteesi saisi olla riippuvaisia muista ihmisistä. Uskon, että onnellisuus löytyy itsestä ja oman arvon tunnustamisesta, sen tiedostamisesta, ettei oma arvo ole riippuvainen muista ihmisistä.
Kun opit olemaan onnellinen omasta itsestäsi ja siitä että olet olemassa, voit etsiä kavereita paljon luontevammin. Katsos, silloin olet tasa arvoisella pohjalla; et ole ruikuttaja joka rukoilee seuraa, vaan ihminen joka haluaa seuraa toisesta ihmisestä.
Noin siis teoriassa, itse en vielä osaa ajatella noin ja olen kutakuinkin samassa tilanteessa kuin sinä. Itsensä arvostaminen ilman ulkoisia syitä on vaikeaa, mutta se olisi ratkaisu ongelmaasi ja minunkin ongelmaani.
Et ole ainoa etkä yksin ongelmasi kanssa.
Keep on rocking.
toi oli muutes aivan pirun hyvin sanottu. Itse oon ollu samanlaisessa tilanteessa monet monet kerrat, oikeastaan koko kouluaikani, nyt oon lukiossa. Oon myös yrittäny ettiä ittestäni sitä ei-muista riippuvaista minää, ja kyllä se on alkanu hahmottua, kun oon antanu ittelleni mahdollisuuden siihen. Koittakaa te muutkin pärjätä älkääkä luovuttako vaan olkaa oma ittenne.
Niin, ja siitä, kuka "oikeasti" on syrjäänvetäytyvä ja kuka ei, on paha sanoa minkäänlaista totuutta, koska raja on häilyvä.
Porukkaan on sitä vaikeampi päästä mitä kauemmin olet syrjässä. Ensivaikutelma on tärkeä, jos kaikilla on jo sellainen kuva susta että olet hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, eli he eivät halua tulla juttelemaan jo siitä syystä ettet keksi mitään sanottavaa.
Joten mitähän tosta nyt voisi sanoa, yritä hakeutua porukkaan, joka vaikuttaa eniten "sun kaltaiselta". Olet vain oma ittes ja hiljalleen rupeat jutteleen muille. Yrität löytää yhteisiä puheenaiheita.
Tai jos kuulet muiden puhuvan jostain tutusta aiheesta, heität vaikka johonkin väliin jonkun kommentin. Yritä hiljalleen rikkoa tätä "ensivaikutelmaa", minkä muut on susta jo saanut.
Ite myös amitsuun tultaessa olin varmaankin kuukauden tai pari aika outsider, kun en tuntenut luokkalaisia ja yhteisiä puheenaiheita ei ollut. Myöhemmin tämä jännitys vaan katosi ja kaikkien kanssa tulee nyt hyvin juttuun. :>
Kuinka vaikeaa muille jutteleminen on? Rupeatko esim. änkyttämään tai punastut jos joku tulee juttelemaan?