Pukeutumisesta jälleen

hermostunut omainen

Oletteko huomanneet että monesti vammaisten pukeutumisessa auttavat hoitohenkilökunta tai jopa vanhemmat / läheiset eivät välitä, onko siistit tai saati tyylikkäät vaatteet?

Pistipä tämä taas silmään viime perjantaina kun pikkuveljeni (16-v) saapui tuolta koulusta viikonloppulomalle. Hän siis asuu koulun asuntolassa arkisin.

Äitini ja joskus minäkin autamme siistit ja kivat kledjut mukaan nuorelle miehelle, ja kun hän palaa sieltä kotiin, saattaa olla laitoksen risaiset verkkarit ja pojan omat vaatteet on taas hukattu jonnekin. Osaa niistä ei ole löytynyt enää lainkaan, vaikka vaatteet on sisältä nimikoitu.

Laitosväki tuntuu ajattelevan että sama se on miten vammaisen pukee, kuka sitä nyt katsoisi.

Viimeksi olimme mukana koulun ulkoilupäivässä ja olipas yllätys, kun broidi istui pyörätuolissaan suojaliinan päällä, ja olivat pakottaneet laittamaan vaipan. Veljelläni ei ole pidätysvaikeuksia. Hoitohenkilökunta vain tuumasi, etteivät ehdi vessattaa, kun pitäisi riisua toppavaatteet. Kaikille laitoksessa asuville oppilaille siis puettiin vaipat. Veljeni häpesi kyyneleissään, ja kyllä otti minuakin päähän. Minä sitten autoin broidin vessaan, heitimme vaipat pois ja ajoin hänet takaisin kämpille (koululle).

Omaisille ja ja hoitohenkilökunta voisi sanoa: Älkää käyttäkö valtaanne siihen, että alistatte vammaisen pukeutumaan rumasti vain siksi, että kaipaa apuanne. Kyllä ihmisellä on oikeus siisteyteen, vaikka olisi rajoituksia liikkumisessa tai terävyydessä.

Toivottavasti tällainen ei ole yleistä, pelkään kyllä toisin ...

28

3607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nähty on

      Nämä eriyiskoukut ovat keskitysleirejä joissa vammaisen ihmisarvo murskataan. Heitä alistetaan ja painostetaan, seksuaalisuutensa tuhotaan kemikaaleilla...
      Insuliinin käyttö on yleistä, vaikka siitä vaietaan.
      Oppilaita kielletään puhumasta koulun tapahtumista...
      Olen itse itkenyt monet kerrat Westendin Invalidien Ammattioppilaitoksen ompelukoneosaston opettajien kopissa silmittömän rääkkäyksen uhrina. Rääkkääinä opettajat Esko Lehtinen ja Tapani Keskinen.
      Useampaan kertaan olin sosiaalihoitaja Karhun kuulusteltavana aiheesta: "Kuka lääkäri on kertonut mömmöjen käytöstä..." Muijalla oli lääkäriluettelo nokan alla. En kertonut, ja taas itketettiin.
      Se koulukiusaaminen mistä nyt puhutaan on pientä siihen verrattuna mihin koulun henkilökunta syyllistyi.
      Olen sitä mieltä että nämä erityislaitokset on lakkautettava ja vammaiset intergoitava avustajineen tavallisiin kuoluihin.

      • erityiskoulut todellakin ovat kuin keskitysleirejä,joissa ihmisarvo ja itsemääräämisoikeus vammaiselta murskataan, ja muutenkin puhut viestisssäsi täyttä asiaa. Enkä ole koskaan ymmärtänyt sitä että vammaiset hakeutuvat erityiskouluihin vain sen takia että tyypillä sattuu olemaan joku vamma? vaikka siis älyssä/oppimisessa ei oo mitään häikkää. Todellakin erityiskoulut saisi lakkauttaa,tai ainakin vammaisilta, joilla on vain fyysistä vammaa pitäisi kieltää erityiskoulut. tai kyllä olisi saaneet moiset "koulut" jäädä minun puolestani kokonaan keksimättäkin. Yleisopetukseen vaan kaikki, siten varmaan suvaitsevaisuuskin liikuntarajoitteisia kohtaan paranis huomattavasti. Kun liikuntarajoitteisia ois siinä vammattomien nokan alla,jotka vielä pärjäis koulussa, niin vammaton huomaisi hyvin äkkiä ettei tuo mikään idiootti kuitenkaan ole vaikkei kävele tai kävelee hieman häntä (vammatonta) heikommin

    • no tuohan on todella törkeää, ja nöyryyttävää...oikein todella ihmisarvoa alentavaa. Miehelle tungetaan vaippaa, vaikka ei sitä ees tarvitse ja tungetaan vielä risavaatteet päälle, kyllähän vammaisellakin on todellakin oikeus näyttää vaatteissaan hyvältä, eikä miltään resupekalta. Miksei sellaisesta paikasta voi lähteä? vai onko veljesi vielä ysillä ja täyttänyt jo tuon 16v? Ei kenenkään kyllä tarvitsisi sietää tuollaista. Kyllähän vammaista itseään pitää kuunnella pukeutumisasioissa, jos on vamma niin vaikea ettei itse pukemisesta tuu yksinkertaisesti mitään

      • hermostunut omainen

        On niiden kadonneiden vaatteitten perään kyselty. Selityksiä on monia. Laitoksen pesula hukkasi, poika / oppilas hukkasi, kuluivat rikki, katosivat kotimatkalla, jne.

        Ja kun vaatteet ovat vaihtuneet, ovat sanoneet, että omia ei saatu pestyä ajoissa tai pojalle sattui vahinko, joten piti laittaa vaihtovaatteet.

        Tämä on valtion erityiskoulu, jonka nimeä en nyt kirjoita ettei veljeä tästä tunnisteta. Hän on nyt ysillä eli homma loppuu kesään mennessä.

        Minusta veli olisi pitänyt saada tavalliseen kouluun jo yläasteelle mutta vanhempani ja tuo erityiskoulu vastustivat sitä. Hän on kyllä fiksu nuori mies joten olisi ainakin älyn puolesta pärjännyt normisperuskoulussa.

      • Prominent
        hermostunut omainen kirjoitti:

        Jos vaatteet "katoavat" on koulu korvausvelvollinen.
        Asiasta toiseen: Nuoren ei missään tapauksessa kannata hakeutua erityisammattikuoluun (esim. Invalidiliitto) koska sillä koulutuksella ei saa ikinä leipäänsä hankittua. Koulutuksen taso on osoittautunut alaarvoiseksi, asumisolosuhteista puhumattakaan. Koskee kaikkia erityiskouluja.
        Työnantajat eivät näitä oppiarvoja noteeraa laisinkaan.
        Onneksi ollaan menossa tavallisia opinahjoja kohti tässäkin asiassa.

      • Anonyymi
        Prominent kirjoitti:

        Sen virheen tein minäkin aikanaan,että menin sinne.Ei olisi pitänyt.Paremmin sai töitä kun poltin sen todistuksen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen virheen tein minäkin aikanaan,että menin sinne.Ei olisi pitänyt.Paremmin sai töitä kun poltin sen todistuksen

        En näyttänyt koskaan invakoulun todistusta(ompelukonemekanikko)Ja olen ollut töissä onnellisesti 35 vuotta.Enkä ole katunut tekoani koskaan!Käytännössä olin töissäni hyvä mutta en osannut piirtää mikä oli Tapani Keskiselle elämää suurempi kysymys.Siksi koulunkäynti oli aika raskasta.Nyt olen onnellisesti eläkkeellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen virheen tein minäkin aikanaan,että menin sinne.Ei olisi pitänyt.Paremmin sai töitä kun poltin sen todistuksen

        TOTTA TUO

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen virheen tein minäkin aikanaan,että menin sinne.Ei olisi pitänyt.Paremmin sai töitä kun poltin sen todistuksen

        Minulle psykologi aikoinaan ehdotti Luovin ammattikoulua, vaikka minulla on oppimisvaikeuksia matematiikassa. No en alistunut, vaan menin tavalliseen ammattikouluun ja pärjäsin ok:sti.

        Samaa palkkaa saanut tavallisessa työpaikassa, ja nyt opiskelen toista ammattia tavallisessa ammattikoulussa. Erityiskoulun todistus olisi ollut ikuinen taakka tulevaisuutta ajatellen. Vaikka oppimisongelmaisena se oli pitkä tie itsetunto-ongelmineen, niin silti kannatti edes yrittää. Märehtien että mitenhän pärjään en olisi taatusti edes yrittänyt.

      • Anonyymi
        hermostunut omainen kirjoitti:

        On niiden kadonneiden vaatteitten perään kyselty. Selityksiä on monia. Laitoksen pesula hukkasi, poika / oppilas hukkasi, kuluivat rikki, katosivat kotimatkalla, jne.

        Ja kun vaatteet ovat vaihtuneet, ovat sanoneet, että omia ei saatu pestyä ajoissa tai pojalle sattui vahinko, joten piti laittaa vaihtovaatteet.

        Tämä on valtion erityiskoulu, jonka nimeä en nyt kirjoita ettei veljeä tästä tunnisteta. Hän on nyt ysillä eli homma loppuu kesään mennessä.

        Minusta veli olisi pitänyt saada tavalliseen kouluun jo yläasteelle mutta vanhempani ja tuo erityiskoulu vastustivat sitä. Hän on kyllä fiksu nuori mies joten olisi ainakin älyn puolesta pärjännyt normisperuskoulussa.

        On kahden tyyppisiä vanhempia, joilla on vammainen lapsi:

        A) Lapsi laitetaan erityiskouluun, jossa suurin osa oppilaista on kehitysvammaisia, vaikka oma lapsi on fyysisesti vammainen eikä esteitä olisi oppia yleisopetuksessa. Lapselle ei aseteta vaatimuksia ja haasteita, vaan varjellaan enemmän henkisellä puolella ja estetään itsenäistymistä. Vanhemmat ei unohda olla mainostamatta lapsensa "erityisyyttä".

        B) Lapsi laitetaan tavalliseen kouluun, kun on vain fyysinen vamma eikä siinä lisänä älyllistä kehitysvammaa tai suuria oppimisongelmia. Häneltä odotetaan jonkinlaista kouluosaamista ja pärjäämistä koulun jälkeen. Näillä eväillä lapsella on mahdollisuus pärjätä myöhemmissä opinnoissa ja työelämässä.

        Joillakin vanhemmilla tuo hoivavietti on niin kova, että kasvatetaan lapsi liian pehmeästi. Ei sillä menolla pärjää vammattomien maailmassa.

        Nuilla Luovin, Kiipulan yms. papereilla voi vain pyyhkiä persettäänsä. Ne tutkinnot eivät ole samalla viivalla tavallisesta ammattikoulusta saatujen kanssa, vaan niistä voidaan jopa joitain asioita ottaa pois. Paremmin työllistyt, vaikka saisit "huonommat" paperit tavallisesta ammattikoulusta kuin hyvät (mukautuksilla toki saa hyvät, mutta ei verrattavissa tavalliseen hyvään).

      • Anonyymi
        hermostunut omainen kirjoitti:

        On niiden kadonneiden vaatteitten perään kyselty. Selityksiä on monia. Laitoksen pesula hukkasi, poika / oppilas hukkasi, kuluivat rikki, katosivat kotimatkalla, jne.

        Ja kun vaatteet ovat vaihtuneet, ovat sanoneet, että omia ei saatu pestyä ajoissa tai pojalle sattui vahinko, joten piti laittaa vaihtovaatteet.

        Tämä on valtion erityiskoulu, jonka nimeä en nyt kirjoita ettei veljeä tästä tunnisteta. Hän on nyt ysillä eli homma loppuu kesään mennessä.

        Minusta veli olisi pitänyt saada tavalliseen kouluun jo yläasteelle mutta vanhempani ja tuo erityiskoulu vastustivat sitä. Hän on kyllä fiksu nuori mies joten olisi ainakin älyn puolesta pärjännyt normisperuskoulussa.

        "Minusta veli olisi pitänyt saada tavalliseen kouluun jo yläasteelle mutta vanhempani ja tuo erityiskoulu vastustivat sitä. Hän on kyllä fiksu nuori mies joten olisi ainakin älyn puolesta pärjännyt normisperuskoulussa."

        Todella sääli, jos vanhemmat kontrolloi fiksua nuorta, joka kykenisi tekemään valintansa itse fyysisestä vammastaan huolimatta. Nyt varmaan aikuisena on sitten isommissa ongelmissa vanhempien asenteesta johtuen, kun eihän" se raukka osaa omia jalkojaan käyttää, niin pitää sille tuoda kaikki nenän eteen". Aivan varmasti noin on käynytkin, ja sen seurauksena sitten kumppanin, työn ja ammatin etsiminen ovat menneet vaikeiksi asioiksi.

        Elämäs ei kuitenkaan ole holhouksen alaisena olemisen lisäksi helpotuksia, vaan vaatimukset ovat kovat. Kyllä siinä täysin avuton tai heikosti lukemaansa ymmärtävä joutuu pulaan, jos ei ymmärrä annettuja työohjeita tai osaa täyttää lomakkeita oikein.

        Specian, Luovin ja Kiipulan yms. todistuksilla ei tee mitään, tai no perseensä niillä pyyhkii. Normaaliälyiselle ihmiselle, jolla on nyt vaikkapa lukihäiriö tai fyysinen vamma, todistus on taakka työllisyyttä ajatellen. Kehitysvammaiset opiskelijatkin pääsee niillä lähinnä joihinkin avotöihin, joka taatusti olisi turhauttavaa lukihäiriöiselle tai muulle, jolla ei ole älyllisellä puolella puutteita. Silti on vanhempia, joiden mielestä Luovin koulutukset ovat se ainoa oikea tie nuorelle, vaikkei olisi älyssä vikaa.

      • Anonyymi
        hermostunut omainen kirjoitti:

        On niiden kadonneiden vaatteitten perään kyselty. Selityksiä on monia. Laitoksen pesula hukkasi, poika / oppilas hukkasi, kuluivat rikki, katosivat kotimatkalla, jne.

        Ja kun vaatteet ovat vaihtuneet, ovat sanoneet, että omia ei saatu pestyä ajoissa tai pojalle sattui vahinko, joten piti laittaa vaihtovaatteet.

        Tämä on valtion erityiskoulu, jonka nimeä en nyt kirjoita ettei veljeä tästä tunnisteta. Hän on nyt ysillä eli homma loppuu kesään mennessä.

        Minusta veli olisi pitänyt saada tavalliseen kouluun jo yläasteelle mutta vanhempani ja tuo erityiskoulu vastustivat sitä. Hän on kyllä fiksu nuori mies joten olisi ainakin älyn puolesta pärjännyt normisperuskoulussa.

        Fiksu nuori taatusti turhautuu jossain vähä-älyisten seassa, jossa on vain jonkun liikuntavamman takia ja sitten lukioon tai tavalliseen amikseen pääseminen vaikeutuvat. Sitten onkin syrjäytyminen kymppivarmaa. Kannattaa olla vanhemmat tarkkana lapsen koulutuspolusta, jos kyse on vain liikuntavammasta. Todellisuudessa niissä erityiskouluissa palvellaan vain heikompia eli heikkolahjaisia, jotka tekee lähinnä suojatyötä.

    • Vammaispariskunta

      Mihin oppilaan vaatteet joutuvat?
      Varastetaanko ne?
      Oppilaan olisi syytä käydä kaikessa hiljaisuudessa PUOLUEETTOMASSA verikokeessa (ei tk) mahdollisten "lääkitysten" selvittämiseksi.
      Mömmöjen käyttö on teoriassa vapaaehtoista mutta voi olla opislelun ehto, joka onkin jo laitonta.

      • Vammaispariskunta

        Kun kerrotte näistä väärinkäytöksistä valvoville viranomaisille tai muille ihmisille tehkää se ehdottomasti omalla kännykällä tai tietsikalla oman mokkulan kautta ettei asiat ala käydä hengen päälle.
        Läppäriin ja kännykkään tiukka salasanalukitus. Ko. laitteet ovat yksityisomaisuutta eikä niitä tarvitse luovuttaa ulkopuolisille. Hätätilassa laitteet voi viedä poliisilaitokselle turvaan. Sitäpaitsi voivat ne väärinkäytökset kiinnostaa poliisiakin.
        Talon nettiliikenne on valvottua.
        Muistakaa mitä Lehtimäen Opistolla tapahtui.
        Se mitä vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuneista murhista on tähän asti paljastunut on vain jäävuoren huippu

    • ex-hoitajasivari

      Työskentelin sivarissa kehitysvammaisten kanssa. Aika paljon hoito ja laitoshenkilökuntaa haukutaan mutta en tunnista meidän arkea tuosta.

      Meillä asui nuoria ja nuoria aikuisia. Usein oli niin että vanhemmilla oli eri käsitys nuorensa itsenäisyydestä kuin meillä.

      Esim. nuori saattoi kotona asuessaan siivota huoneensa,... ainakin auttaa siinä. Sitten laitoksessa ei yhtään huvitakaan oman huoneen siistinä pito.

      Kotona saattoi vanhempi viedä vessaan öisin systeemaattisesti. Meillä osastolla 1 tai 2 yöhoitajaa ja montakymmentä asukasta. Ei siinä ehdi jokaista vessattaa monta kertaa yössä. itsenäiset menevät vessaan ja lopuilla on pakko olla vaipat.

      Olipa sekin aamu kun eräs poika kiukutteli. Ei vain laskenut alleen vaan riisui vaippansa ja hieroi kakat pitkin sänkyä ja vaatteita. Äiti ei uskonut todeksi... digikuvatko olisi pitänyt todisteeksi ottaa?

      Btw, kyllä meillä ainakin puettiin ja pestiin asukkaiden omatkin vaatteet. Kadonneista tehtiin lomake ja yleensä asia selvisi.Joskus oli samanlaiaset verkkarit tai farkut päätyneet toiselle asuakkaalle. Ei siellä kiusalla vaatteita hukattu.

      Että näin.. monesti oli laitoksissa erilainen se arki kuin luullaan tai perheenjäsen kertoo. Tämä vain 10kk ajalta.

    • Sirkka-Lissu

      Minusta vaipoista tehdään aivan liikaa tikusta asiaa. Uudet inkontinenssisuojat ovat pintakuivia ja on se kivempi olla niissä kuin pissat pöksyissä. Jos vaippa pysyy kuivana, ei se haittaa mitään.

      Meidän 14-v. käyttää mieluiten housuvaippaa, koska ei sitä edes huomaa kun se on verkkareiden alla. Hän pääsee itse veskiin joten vaipat ovat vain vahinkoja ajatellen joskus kun on esim. ollut ripulia.

      Nuoret pukeutuvat usein vapaaehtoisestikin niin "risaisesti", etteivät vanhemmat sitä aina ymmärrä tai tykkää.

    • Törkeys huipussaa kun tuollaista tehdään.

    • hoitaja erityiskoulu

      Kyllähän arki on valitettavasti se, että jos vahinkoja sattuu, vaipat on pistettävä, ei ole nykyisillä resursseilla aikaa auttaa erikseen jokaista vessaan.

      Kotioloissa tilanne on eri, mutta jos on 20 oppilasta asumisyksikössä, niin itsenäiset menevät vessaan, ja muilla on niin paksu vaippa, että sillä mennään yön yli. Tosin jos kakka tulee housuun, onhan se vaihdettava heti.

    • hoitaja yövuorosta

      Työskentelen hoitajana kehitysvammaisten hoitokodissa. Täällä melkein kaikilla on öisin ainakin housuvaipat.
      Kaikki eivät ole pidätyskyvyttömiä, mutta eivät pääse yksin vessaan. Ei vain ole tarpeeksi henkilökuntaa, että ehtisi ajoissa auttamaan veskiin.
      Välillä pitää vain kysyä, onko vaipat, ja pissaa vain sinne.

      Joskus sitten kieltämättä käy niin, että isompi poika pissaa kaikki pyjamansa märiksi ja sitä pissaa valuu selkään asti. Silloin miettii, että olisi ollut pienempi vaiva saattaa kaveri vessaan. Aina ei vaan jaksa.
      Seuraavana yönä laitetaan kyllä sitten paksuin ja isoin teippivaippa ja muovilakanat. :)

      • Anonyymi

        Tiedostan että vastaan ikivanhaan kirjoitukseen mutta, jos henkilö ei pääse itse vessaan mutta ei ole pidätyskyvytön niin miksei hänelle hankita sorsaa jota voisi käyttää itse?
        Sorsia käytetään turhan vähän, moni ei edes tiedä että naisten sorsia on olemassakaan ja usein tarjotaan alusastiaa joka on paljon hankalampikäyttöinen.

    • hoitsu47

      No tuota. Olen työskennellyt kehitysvammaisten kanssa ensin päivätoiminta laitoksessa ja nykyään henkilökohtaisena avustajana. Kumpikaan paikoista ei kyllä tahallaan hukkaa vaatteita. Jos ne likaantuu, niin luonnollisesti ne lähetetään pesuun. Silloin otetaan käyttöön ne varavaatteet jotka on toimitettu tai pahimmoillaan joudutaan lainaamaan muilta jos ei ole omia.

      Omaiset itse antavat käyttövaatteet. Ikävä kyllä vahinkoja sattuu, juurikin vessatuksen kanssa. Jos menee pissat housuun niin pakkohan ne on vaihtaa.
      Ja vaippaa käytetään vain jos on siihen tarvetta.

      Monella kehitysvammaisella on tapana jatkuvasti pyytää päästä vessaan vaikka olisi juuri käynyt siellä. Tai "vedättää" asialla, jonka kyllä ainakin minä tarkistan muilta hoitajilta onko käytetty vai ei. Tämä yleensä silloin kun menen työvuoroon.

      Jos lähdetään jonnekkin isolla porukalla niin kaikki ihan varmasti vessatetaan ensin ja epävarmoille tapauksille laitetaan vaippa. Oisiko parempi että se nolo olo ja tilanne sattuu vaikkapa teatterissa ? tai ulkona pakkasessa ?

      Se ei ole vallankäyttöä lainkaan.
      Jos joku omainen on huolissaan pukemisesta ja vessatuksesta niin ihan varmaan ilomielin siinä voi itse käydä auttamassa. Menee sen verran aikaisemmin että ehtii katsoa että kaikki on kunnossa.
      Että vammainen saa päälleen juuri ne halutut vaatteet.

      Minun kokemuksilla varsinkin retkille ja juhliin pyritään pukemaan ne parhaat päälle, ei rääsyjä.

    • on nämä

      paljon totta

    • poika 23

      MOI
      minä olen 23 vuotias poika ja minulla on kehitysvamma joudun käyttämään vaippoja minua ei se haittaa parempi olla vaipassa kun märissä housuissa

      • Anonyymi

        Miten kehitysvamma voi aiheuttaa inkontinenssia?
        Osaat kirjoittaakin mutta et ole oppinut kuivaksi, miten tämä on mahdollista?
        Tiedän että vastaan vanhaan viestiin, ihmettelen vain miten kehitysvamma haittaa kuivaksi oppimisessa, kuivaksi opitaan kuitenkin jo hyvin pienenä normaalisti.
        Luulisi että täytyy olla todella syvästi kehitysvammainen jos ei tuota opi jos vanhemmilla on kärsivällisyyttä opettaa, eri asia jos on elimellistä vikaa virtsaus elimissä.

        Ei ole aina kyse oppimisesta. Minä esimerkiksi en pysty puhumaan mutta se ei johdu siitä että en osaisi vaan siitä että puhumiseen tarvittavat lihakset ja äänihuulet jähmettyvät.

        - Lili

        hei oletko cp vammainen nainen siis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hei oletko cp vammainen nainen siis

        En ole. Minulla on esim selektiivinen mutismi ja muutenki vaikea käyttää puhetta.

    • Karutotuus

      Tervetuloa sosiaalityöntekijöiden arkeen.

      Suomessa julkinen terveydenhuolto ja sosiaaliala on alityöllistettyä joka taas tarkoittaa, että jos jokin pieni virhe tapahtuu, niin se näkyy ja kunnolla.

      Ette voi omaisina olettaa, että paikka jossa on 50-100 asiakasta joita hoitaa korkeintaan 10 työntekijää (tämä ei ole liioittelua, vähättelyä todennäköisemmin). voi alkaa etsimään yhden henkilön hukkaan joutuneita vaatteita, joten antakaa niitä vaatteita varalle sen mukaisesti, viekää vaatteet itse sinne ja tuokaa likaiset pestäväksi tai hankkikaa henkilökohtainen avustaja tai yksityinen tukipalveluyksikkö.

      Kun vaatteet menevät hukkaan ja on aika auttaa ihmisiä lähtemään asioilleen (lääkärit, koulu, kauppareissut, retket eikä pelkästään vessa) niin yritäppä löytää se alusvaate alle minuutissa ja tiedät millaista ruljanssia se on.

      Saan itse asumistukipalveluita ja saman yksikön alla asiakkaita on 20 ja työntekijlöitä 4 ja tämä on vielä luksusta verrattuna syrjäseutuihin.

      Hyvää päivän jatkoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe