Elikkä odotan 4 lastani, hieman epävarma olotila... Toisaalta ihanaa sillä tiedän että tämä on viimeinen minkä teen. Mutta taas pelkään kuin sitä jaksaa.. Mies on aika paljon pois kotoa töiden takia joten koti on minun vastuulla. Onkos muita "epävarmoja" ...
Tää on vähä niinku fifti siksti olo ;D
Hieman pelottaa 4 laps...
9
481
Vastaukset
- mamma minäkin
Olet melkein yksinhuoltaja. Jaksamista tarvitaan silloin enemmän. Oletko työelämässä? Minkä ikäisiä ovat muut lapset? Jos talous on kunnossa ja sinulla on mahdollisuus saada aikaa myös itsellesi, niin uskoisin sinun tulevan toimeen neljännenkin kanssa.
Tilannettasi tuntematta en uskalla antaa kovin paljon neuvoa. Itselläni on kahdeksan lasta ja mies käy töissä, tosin on samalla paikkakunnalla. Toimeentulomme on turvattu ja nautin isosta perheestäni, jossa nuorin on kolmen vanha. Lisää emme hanki, koska asumismuoto asettaa rajoituksia. En jaksaisi enää pitää kunnossa isompaa asuntoa ja hoitaa taloustöitä. Tosin saan kerran kuussa siivoojan päiväksi, jolloin koko huusholli käydään läpi. Näin ison perheen huolto on melkoista organisointia. Onneksi olen pysynyt terveenä. Lapsilla ei ole allergioita. Talouteen kuuluu kaksi kissaa ja koira.- epismama
En ole työelämässä. Ei vakituista paikkaa, joten kotiäitinä. Talouskin on kunnossa ja sen puolen ei edes ole hätää että pitäisi töihin mennä. (Vaikka olis mukavaa kyllä :D) Muut lapset ovat, 12,5 ja 3 vuotiaita.
Ehkäpä nämä hormoonit pistävät ajatukset välillä vähän pään pyörälle =)
Tuossa olemmekin keskustelleet miehen kanssa että mun täytyy välillä päässä pois kotoota ettei mökkihöperöksi tule, siis ihan yksin. Eli kerran kaksi viikossa harrastamaan =) Ja taas jaksaa kitinät ja vikinät. - totta maar
epismama kirjoitti:
En ole työelämässä. Ei vakituista paikkaa, joten kotiäitinä. Talouskin on kunnossa ja sen puolen ei edes ole hätää että pitäisi töihin mennä. (Vaikka olis mukavaa kyllä :D) Muut lapset ovat, 12,5 ja 3 vuotiaita.
Ehkäpä nämä hormoonit pistävät ajatukset välillä vähän pään pyörälle =)
Tuossa olemmekin keskustelleet miehen kanssa että mun täytyy välillä päässä pois kotoota ettei mökkihöperöksi tule, siis ihan yksin. Eli kerran kaksi viikossa harrastamaan =) Ja taas jaksaa kitinät ja vikinät.Kelan myöntämiin etuuksiin kuuluu
* äitiysavustus, joka on äidin valinnan mukaan joko äitiyspakkaus tai rahasumma
* vanhempainpäivärahat, joita ovat äitiysraha, erityisäitiysraha, isälle maksettava isyysraha sekä vanhempainraha, joka maksetaan joko äidille tai isälle riippuen siitä, kumpi lasta hoitaa. Lisäksi isä voi pitää isäkuukauden.
* lapsilisä, jota saat jokaisesta alle 17-vuotiaasta lapsesta
* kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki pienestä lapsesta, joka ei ole kunnallisessa päivähoidossa.
* erilaiset tuet lapsen sairastaessa.
Neljästä lapsesta paukkuu verotonta tukea joka kuukausi: (100,0 110,50 141,00 161,50)e= 553,00 e
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161610HL?OpenDocument
Toinen tili paukkuu kotihoidontuen kautta vanhempainpäivärahakauden jälkeen, kunnes perheen nuorin täyttää kolme vuotta. Lapsenteko kolmen vuoden välein tuo runsaasti pirttifarmaustukea.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/210202103059EH?OpenDocument - epismama
totta maar kirjoitti:
Kelan myöntämiin etuuksiin kuuluu
* äitiysavustus, joka on äidin valinnan mukaan joko äitiyspakkaus tai rahasumma
* vanhempainpäivärahat, joita ovat äitiysraha, erityisäitiysraha, isälle maksettava isyysraha sekä vanhempainraha, joka maksetaan joko äidille tai isälle riippuen siitä, kumpi lasta hoitaa. Lisäksi isä voi pitää isäkuukauden.
* lapsilisä, jota saat jokaisesta alle 17-vuotiaasta lapsesta
* kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki pienestä lapsesta, joka ei ole kunnallisessa päivähoidossa.
* erilaiset tuet lapsen sairastaessa.
Neljästä lapsesta paukkuu verotonta tukea joka kuukausi: (100,0 110,50 141,00 161,50)e= 553,00 e
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161610HL?OpenDocument
Toinen tili paukkuu kotihoidontuen kautta vanhempainpäivärahakauden jälkeen, kunnes perheen nuorin täyttää kolme vuotta. Lapsenteko kolmen vuoden välein tuo runsaasti pirttifarmaustukea.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/210202103059EH?OpenDocumentNoi tuet on loppupeleissä todella pieniä! Ja mieheni maksaa sen verran paljon verottajalle että on hyvä että jostain päästä niitä saa takasi =) Luulenpa että maksaa enemmän veroa vuodessa kuin sinä tienaat. =) Ei kai kukaan tee lapsia että saisi rahaa... sillä ei rikastu =)
Jotenka Hyvää päivänjatkoa sinullekkin :D
- mamma minäkin
En välittäisi noista kommenteista, joissa viitataan Kelan tukiin. Ei kai kukaan niin höperö ole, että hankkii lapsen tienestimielessä. Kyllä minullekin on ynnätty näitä yhteiskunnan tukia ihan tarpeeksi. En ole niitä pyytänyt, mutta jostain syystä ne vain nyt kuuluvat suomalaiseen sosiaaliturvaan. Kulutukseen ne rahat menevät, ei niillä autoja eikä taloja ostella. Vaatteisiin ja muihin menoihin kuluu jokainen sentti.
Toivotan onnea, koska sitä ei ole koskaan liikaa. Jokainen lapsi on tervetullut. Voisin lainata erään tuttavani sanontaa: Kyllä minä ihan oikeasti pidän lapsista, enkä vain niiden tekemisestä. Heh. heh...- tuet monilapsistavat
Maanantaina 8.2.2010 klo 20.00 TV1 : MAAHANMUUTON HINTA. Somaliliiton puheenjohtaja arvioi runsaiden perhetukien ohjaavan ihmisiä suurperheellistymään. Tuet ovat Suomessa samat kaikille suurperheille. Etninen alkuperä ei vaikuta perhetukien suuruuteen.
- epismama
Kyllä, jokainen sentti kyllä noista "suurista" tuista menee mitä tulee =) Vaatteet, harrastusvehkeet, ym.. eläminen.
Kyllä, minäkin rakastan lapsiani. Ja ovat elämän rikkaus. En voisi kuvitella elämääni ilman lapsia. (vaikka kuten jokainen äiti tietää joskus on vähä rankempaa =D)
Joten olen onnellinen tästä neljännestä. Jonka jälkeen en enää lapsia tee =) Jotenka nautin tästä... odotan innolla masun kasvua ja niitä liikkeitä. Ja nyyttiä jonka kainaloon saan. Ja josko vaikka nyt syntyis eri"merkkinen" vaavi kun noi muut lapsoset :D - miettikääpä tätä
epismama kirjoitti:
Kyllä, jokainen sentti kyllä noista "suurista" tuista menee mitä tulee =) Vaatteet, harrastusvehkeet, ym.. eläminen.
Kyllä, minäkin rakastan lapsiani. Ja ovat elämän rikkaus. En voisi kuvitella elämääni ilman lapsia. (vaikka kuten jokainen äiti tietää joskus on vähä rankempaa =D)
Joten olen onnellinen tästä neljännestä. Jonka jälkeen en enää lapsia tee =) Jotenka nautin tästä... odotan innolla masun kasvua ja niitä liikkeitä. Ja nyyttiä jonka kainaloon saan. Ja josko vaikka nyt syntyis eri"merkkinen" vaavi kun noi muut lapsoset :DDownin oireyhtymä on tunnetuin kehitysvammaisuutta aiheuttava kromosomivaurio. Se johtuu yleensä 21. kromosomipariin liittyneestä ylimääräisestä kromosomista. Suomessa arvioidaan syntyvän vuosittain satakunta Down-lasta. Tilastollisten selvitysten mukaan riski synnyttää Down-lapsi kasvaa iän myötä. Kun 25-vuotiaan äidin mahdollisuus saada Down-lapsi arvioidaan 0,05 %:ksi, on se 35-vuotiaalla äidillä 0,5 %:a ja 45-vuotiaalla äidillä peräti 4 %:a.
Pää on tavallisesti pienikokoinen, silmien luomiraot ovat vinosti ylöspäin suuntautuneet ja nenänpuoleisissa silmäkulmissa on poimut. Korvalehdet ovat pienet, samoin suu ja nielu. Lihakset ovat veltot ja iho kuivahko. Sukupuolielimet ovat tavallista pienemmät ja myös sukupuolivietin väitetään alentuneen.
Synnynnäisen sydänvian riski on Down-ihmisillä 40 kertaa normaalia suurempi. Myös leukemiaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy tavanomaista enemmän. Down-lapset ovat erityisen arkoja hengitysteiden ja korvien tulehdussairauksille. Similä ja Kokkonen kirjoittivat (American journal of mental retardation - AJMR 1990), että keliakian riski on muuhun väestöön verrattuna 20-kertainen.
Down-lapset oppivat tavanomaista hitaammin kävelemään ja puheenkehitys myöhästyy vieläkin enemmän. Aikuisina he suoriutuvat älyllisistä tehtävistä usein keskitasoisesti kehitysvammaisen rajoissa. Osa oppii lukemaan ja kirjoittamaan.
http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/down.htm - epismama
miettikääpä tätä kirjoitti:
Downin oireyhtymä on tunnetuin kehitysvammaisuutta aiheuttava kromosomivaurio. Se johtuu yleensä 21. kromosomipariin liittyneestä ylimääräisestä kromosomista. Suomessa arvioidaan syntyvän vuosittain satakunta Down-lasta. Tilastollisten selvitysten mukaan riski synnyttää Down-lapsi kasvaa iän myötä. Kun 25-vuotiaan äidin mahdollisuus saada Down-lapsi arvioidaan 0,05 %:ksi, on se 35-vuotiaalla äidillä 0,5 %:a ja 45-vuotiaalla äidillä peräti 4 %:a.
Pää on tavallisesti pienikokoinen, silmien luomiraot ovat vinosti ylöspäin suuntautuneet ja nenänpuoleisissa silmäkulmissa on poimut. Korvalehdet ovat pienet, samoin suu ja nielu. Lihakset ovat veltot ja iho kuivahko. Sukupuolielimet ovat tavallista pienemmät ja myös sukupuolivietin väitetään alentuneen.
Synnynnäisen sydänvian riski on Down-ihmisillä 40 kertaa normaalia suurempi. Myös leukemiaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy tavanomaista enemmän. Down-lapset ovat erityisen arkoja hengitysteiden ja korvien tulehdussairauksille. Similä ja Kokkonen kirjoittivat (American journal of mental retardation - AJMR 1990), että keliakian riski on muuhun väestöön verrattuna 20-kertainen.
Down-lapset oppivat tavanomaista hitaammin kävelemään ja puheenkehitys myöhästyy vieläkin enemmän. Aikuisina he suoriutuvat älyllisistä tehtävistä usein keskitasoisesti kehitysvammaisen rajoissa. Osa oppii lukemaan ja kirjoittamaan.
http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/down.htmHmm.. mitä tekemistä tällä viestillä on alkuperäiseen? Eiköhän jokainen tiedä (luulisin) nämä asiat.
Sen vuoksihan on niskapoimu ultrat ym. Jotta todetaan onko lapsi terve.
Lapsenteko on aina oma riski. Myös nuorilla (en tunne itseä kyllä vanhaksi =) ja ikääni et tiedä :D)
On monia nuoria joilla on laps jolla jotakin ns. vikaa. tuskin se heidän rakkauttaan silti on pienentänyt lasta kohtaan.
Toki vanhemmalla iällä on aina suurempi down riskin mahdollisuus. Mutta aika moni ensisynnyttäjä on nykyään lähemmäs 40 kun ensin pitää olla ura ja talo ym. Se on heidän valintansa. Ja silti heille syntyy terveitä lapsia.
Nyky yhteiskunnassa on myös monia muita sairauksia, syöpää, astmaa, ym... ym... näin esimerkiksi.
Jos näitä riskejä pelkää niin tokkopa kannattaa ottaa "riski" ja tehdä lasta ollenkaan.
Minä olen tottunut ajatukseen ja otan "riskin" ja teen vielä tämän yhden viikarin ja tulen rakastamaan häntä yhtälailla kuin muitakin =) Ja minulle tehdään kaikki testit kuten on muidenkin lapsien kanssa tehty, ensimmäisestä lähtien :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124460MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar872293Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5611758Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011481- 71171
Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt219980Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o61918Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908