Käytiin eilen Viipurissa,eipä tee mieli mennä valittamaan pienistä kinoksista enää huoltomiehelle.Siellä ei näkynyt minkäänlaista aurauskalustoa,joku kauhakuormaaja nosteli lunta kuormaauton kyytiin.Henkilöautossa otti pohja lumeen kiinni ihan kaduilla niin että ei päässyt eteenpäin ajamalla.
Viipuri
Lumen vallassa
7536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta onhan siellä suolaa kylvetty, reilusti!
Eikös näkynyt edes kapitalistia lumivalleja rohmuamassa?
Pitäis varmaan Putinin tai Suomalaisten ajella lumet pois,kyllähän täällä talojen asukkaat hoitavat jalkakäytävät jos huoltofirmat ei ehdi.Joku täti sanoi että voisi olla ne Suomessa olevat Viipurilaiset naikkoset tulla sinne kotiinsa vaikka lumitöihin,kun niille pitää täällä suomessakin olla kaikki niin viimeisen päälle.
Ensin venäläistä pillua palkaksi ja sitten voin harkita lumitöitä.
tottakai homma on normaalia kuten kaikkialla ent itäblokin alueella kun isoveli on lopettanut toimintansa.
se hyvä puoli on että kun ryssänmaalla on muutamankymmenenkertaa käynyt niin eipä paljon ole valittamista suomen teissä. sanonkin valittajille että käykää venäjällä.
p.s. sorry että ISOT kirjaimet ei Aina toimi. perkele nyt ne toimi. sori kuitenkin.
Niinpä onkin talvisaikaan parasta vain katsella kesäisiä kuvia
osoitteessa: http://viipur.com
Talvella minkälaisessa kunnossa,kannattaako siellä mennä talvella käymään.Kyllä minusta Sortavala ja Viipuri kesällä ovat ihan mukavia käydä kun ei rupea kovin kriittisesti ja suurennuslasin kanssa joka paikkaa tutkimaan.
saabbi menee vaikka millaisessa lumessa.hej ja sverige