Lastrensuojelu Lapsen eduksi Uudista !§

KuopioEtusivu > Artikkeli

Lastensuojelu tehostuu Kuopiossa
julkaistu ti klo 06:25, päivitetty ti klo 16:50

Kuva: YLE / Toni Pitkänen
Kuopion kaupunki ryhtyy pikaisiin toimiin nopeuttaakseen lastensuojelutarpeen selvittämistä. Itä-Suomen aluehallintovirasto on velvoittanut kaupungin noudattamaan lastensuojelulain mukaisia käsittelyaikoja 245 000 euron sakon uhalla.

Kaupunginhallituksen antamassa selvityksessä yli kolmen kuukautta vireillä olevat lastensuojelutarpeen selvitykset johtuvat pitkälti henkilöstön vähyydestä ja lastensuojeluilmoitusten voimakkaasta kasvusta. Kaupungin johto uskoo saavansa käsittelyajat lain vaatimalle tasolle palkkaamalla kuusi uutta sosiaalityöntekijää lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn ja lastensuojelutarpeen selvitysten tekemiseen. Sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintojohtaja Jukka Uschanoff kertoo, että määräaikaisten virkojen perustaminen käynnistetään välittömästi.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on velvoittanut Kuopion kaupunkia saamaan lastensuojeluun liittyvät viivästykset lain vaatimalle tasolle huhtikuun loppuun mennessä. Kaupunki kuitenkin katsoo, että aikataulu on mahdoton. Uusien työtekijöiden rekrytoinnille ja perehdyttämiselle on kaupungin mukaan saatava enemmän aikaa. Kaupunki pyytääkin aluehallintovirastolta lisäaikaa elokuun loppuun saakka.

Kuopion kaupunginhallitus on myös hyväksynyt Itä-Suomen aluehallintovirastolle annettavan lausunnon toimeentulotukihakemusten käsittelyaikojen saattamisesta lainmukaiseksi. Lausunnossa todetaan, että viivästymisiin puututaan kolmen etuuskäsittelijän palkkaamisella. Etuuskäsittelyssä on lausunnon mukaan tällä hetkellä käytettävissä 15 henkilötyövuoden panos.

YLE Savo
0154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vain lapsen etu § kirjoitti:

KuopioEtusivu > Artikkeli

Lastensuojelu tehostuu Kuopiossa
julkaistu ti klo 06:25, päivitetty ti klo 16:50

Kuva: YLE / Toni Pitkänen
Kuopion kaupunki ryhtyy pikaisiin toimiin nopeuttaakseen lastensuojelutarpeen selvittämistä. Itä-Suomen aluehallintovirasto on velvoittanut kaupungin noudattamaan lastensuojelulain mukaisia käsittelyaikoja 245 000 euron sakon uhalla.

Kaupunginhallituksen antamassa selvityksessä yli kolmen kuukautta vireillä olevat lastensuojelutarpeen selvitykset johtuvat pitkälti henkilöstön vähyydestä ja lastensuojeluilmoitusten voimakkaasta kasvusta. Kaupungin johto uskoo saavansa käsittelyajat lain vaatimalle tasolle palkkaamalla kuusi uutta sosiaalityöntekijää lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn ja lastensuojelutarpeen selvitysten tekemiseen. Sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintojohtaja Jukka Uschanoff kertoo, että määräaikaisten virkojen perustaminen käynnistetään välittömästi.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on velvoittanut Kuopion kaupunkia saamaan lastensuojeluun liittyvät viivästykset lain vaatimalle tasolle huhtikuun loppuun mennessä. Kaupunki kuitenkin katsoo, että aikataulu on mahdoton. Uusien työtekijöiden rekrytoinnille ja perehdyttämiselle on kaupungin mukaan saatava enemmän aikaa. Kaupunki pyytääkin aluehallintovirastolta lisäaikaa elokuun loppuun saakka.

Kuopion kaupunginhallitus on myös hyväksynyt Itä-Suomen aluehallintovirastolle annettavan lausunnon toimeentulotukihakemusten käsittelyaikojen saattamisesta lainmukaiseksi. Lausunnossa todetaan, että viivästymisiin puututaan kolmen etuuskäsittelijän palkkaamisella. Etuuskäsittelyssä on lausunnon mukaan tällä hetkellä käytettävissä 15 henkilötyövuoden panos.

YLE Savo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu