Harkitsen

Hoi! Olen lueskellut näitä sakemanni sivuja. Ajatellut itsekkin laittaa moisen. Aiempaa kokemusta rodusta ei ole muuten kuin mummon kotona... Mutta jo vuosia on rotu kiinnostanut. No, nyt kun näitä sivuja olen lukenut ja melkein joka tuutissa on, voi kuinka vaikeaa ja miten mitä teen kun on niin hankala pentu. Onko se pentu aika pelkkää nilkkojen, lahkeiden ja kämpän tuhoamista? Ihan kuin se pentu aika olisi pelkkää tahtojen taistoa. Olen kuvitellut jostain syystä, että ovat helposti oppivia, vaikkakin erittäin voimakas tahtoisia. Ja olen kyllä tietoinen, että sakun täytyy tietää olevansa lauman "hännillä". Kai teillä pentujen omistajat on hyviäkin kokemuksia? Ja Miten teillä on onnistunut kun on muita koiria uuden pennun tulo? Minulla on 12v. pikkuinen narttukoira jo entuudestaan. Pistäkää ajatuksia, kokemuksia kehiin!
10247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ajattelin kuin sinä ennen pennun hankkimista. Ja yllätys oli todella moinen. Siis kun otin vielä käyttölinjaisen, jolta löytyy taistelutahtoa ja viettejä. Mutta kai se täytyy jokaisen itse nähdä!! Ja käydä ne omat taistelunsa.. Minä ajattelin myös silloin aiemmin, että ne joilla pentujen kanssa on ongelmia, eivät vain jaksa paneutua asiaan tai heillä ei ole pätkääkään maalaisjärkeä. Mutta ite tulin näkemään, että raskasta ja hankalaa voi olla, vaikka parhaansa tekisi ja minäkin luulin tietäväni koirista jotain, kun olen aiemmin kasvattanut koirarotua, jonka ollaan sanottu olevan erittäin tulinen, mutta verrattuna omaan sakuuni, se koira on ihan pehmeä ja helppo!! Jos aikaa voisi kääntää, olisin ottanut ekaksi näyttelylinjaisen. Vähemmän viettejä ja saa kokemusta. Koko ajan tämä kuitenkin helpottaa ja Oppii koko ajan uutta ja virheiltä ei olla vältytty!!!

Äänestä
  • että kellä pentujen kanssa ongelmia, eivät jaksa paneutua. Ja reilusti myönnän, että nykyinen koirani oli pentuna super helppo. Siis pentuaikana on tiedossa pelkkää tuhoamista:) Oikeastaan koira on tulossa mun miehelle, odottelee nyt siunausta asialle minulta. Lähinnä nyt mietin tuon minun pikku puudelin kannalta sitä, että miten niillä menee kun muutaman tunnin päivästä ovat keskenään. Ja sit kun talossa on kolme lasta. Syksyllä sit ku lapsi tulee koulusta, onko siltä housut syöty polviin asti, kun tulen töistä. Miten sit se oppiminen, oppiiko helposti?

    Äänestä

mulla on nyt puolivuotias sakunarttu, ja vaikka taisteluja ollaan käytykin, niin täytyy sanoa että ihanampaa ja älykkäämpää koiraa en ole tavannut. Oppii tosi nopeasti asiat. Ulkona pihalla irti ollessaan (asumme rivitalossa) leikkii sievästi lapsien kanssa, tottelee jos käsken sisälle (tämänkin käskyn oppinut kuin itsestään) ei karkaa pihalta, ei mene muiden pihaan kun kieltää :) Ainoa, mitä pitää työstää vielä on hihnassa kulkeminen, meinaa vetämään, vaikka parantunut jo huomattavasti alkuajoista :)
Kertaakaan ei ole tehnyt tuhoja ollessaan yksin kotona. sisäsiistiksi oppi muutamassa päivässä. Ihana en luopuis mistään hinnasta

Äänestä
  • Kiitos, mukava saada tällaineki vastaus. Onko sulla nyt näyttelylinjainen?

    Äänestä

  • alouttaja kirjoitti:

    Kiitos, mukava saada tällaineki vastaus. Onko sulla nyt näyttelylinjainen?

    pennulle niin paljon että yksin jäädessään nukkuu silkkaa väsymystään.

    Itselläni tällä hetkellä seitsemänkuinen uros. Ei ole tuhonnut kuin yöpöydältä lamput , ja nekin siksi kun ovat paperia, toisin sanoen evät kestä kantamista ;) Poika kyllä kantelee yksin jäädessään kaikkia mahdollisia tavaroita paikasta toiseen, muttei tuhoa mitään. Puremisvietti suuntautuu savustettuihin naudan reisiluihin, ne kyllä saa kyytiä niin että sirpaleet lentelee :)
    Näyttely- tai sekalinjaiset tuntuvat olevan pääsääntöisesti rauhallisempia kuin puhtaasti käyttölinjaiset pennut. Miten sitten toiminevat harrastuskoirana , palveluskoirakokeissa jää ainakin minulla nähtäväksi ;)

    Äänestä

  • kieli poskessa kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä vinkiltä... siis ne reisiluut. Miten muuten on kouluttaminen onnistunut, helppoa? Meillä tulee koira ihan kotikoiraksi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä vinkiltä... siis ne reisiluut. Miten muuten on kouluttaminen onnistunut, helppoa? Meillä tulee koira ihan kotikoiraksi.

    Jos koira tulee ihan kotikoiraksi, käy näyttelylinjainen/sekalinjainen hienosti. Jos ei ole koiralla tarkoitus kilpailla isolle taolle, miksi ottaa käyttö, kun saa helpomman muualta?? Näyttis ja sekalinjaisilla voi harrastaa ja kilpailla siinä kuin käyttiksilläkin, luonne tasaisempi ( kyllä niillä viettejä on siltikin) Terveys on linjasta riippumatta sama, eli kun on tarkkana pentua valitessa, ei sitten tule ostettua sikaa säkissä. Paljon onnea pennun kanssa:)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä vinkiltä... siis ne reisiluut. Miten muuten on kouluttaminen onnistunut, helppoa? Meillä tulee koira ihan kotikoiraksi.

    kannattaa mielestäni hankkia ehdottomasti näyttelylinjainen, ja mahdollisimman rauhallisista vanhemmista.
    Oma koiruuteni on ollut helppo kouluttaa. Makupalat sitä ei kiinnosta, mutta kaikenlainen leikkiminen ja riekkuminen kyllä. Joten niitä olen käyttänyt vahvistamaan toivottua toimintaa.

    Vahvasti kyllä (leikkisyydestä huolimatta) nyt näyttää siltä että tältä pojalta tulee puuttumaan se vauhti ja säpäkkyys jota nykyisin sakuilta käyttöpuolella odotetaan .Eli oma koirani olisi mitä loistavinta "kotikoira" ainesta.

    Kyllä saattaa isäntä koiransa saada. Oliko kenelläkään kokemusta kun on tuollainen pölyhuiska toisena vanhana koirana kotona. Leikkiikö se pentu sen kuoliaaksi???

    Äänestä

  • alouttaja kirjoitti:

    Kiitos, mukava saada tällaineki vastaus. Onko sulla nyt näyttelylinjainen?

    Sekalinjainen :)
    Onnea pennun hankintaan ! ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tänks kirjoitti:

Hoi! Olen lueskellut näitä sakemanni sivuja. Ajatellut itsekkin laittaa moisen. Aiempaa kokemusta rodusta ei ole muuten kuin mummon kotona... Mutta jo vuosia on rotu kiinnostanut. No, nyt kun näitä sivuja olen lukenut ja melkein joka tuutissa on, voi kuinka vaikeaa ja miten mitä teen kun on niin hankala pentu. Onko se pentu aika pelkkää nilkkojen, lahkeiden ja kämpän tuhoamista? Ihan kuin se pentu aika olisi pelkkää tahtojen taistoa. Olen kuvitellut jostain syystä, että ovat helposti oppivia, vaikkakin erittäin voimakas tahtoisia. Ja olen kyllä tietoinen, että sakun täytyy tietää olevansa lauman "hännillä". Kai teillä pentujen omistajat on hyviäkin kokemuksia? Ja Miten teillä on onnistunut kun on muita koiria uuden pennun tulo? Minulla on 12v. pikkuinen narttukoira jo entuudestaan. Pistäkää ajatuksia, kokemuksia kehiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu