Heippa!
Olen lähdössä keväällä yksin pariksi päiväksi Pariisiin. Muotikatujen sijaan kaipaan toisenlaista Pariisia, ehkäpä ns. latinalaiskorttelia tms. Toivon löytäväni hotellin, jonka lähettyvillä uskaltaa liikkua yksin iltaisin. Varsinaista yöelämää en kaipaa, mutta kahvilassa tai viinilasillisella olisi kiva piipahtaa. Mitä hotelleja suosittelisitte?
Hotelli yksin matkaavalle
6
851
Vastaukset 6
- nv
Olen varannut Suurten Tavaratalojen (Grands Magasins) alueelta, itselleni hotellin Pariisista Huhtikuusa.
Hotelli on 9. ssä arrodissimentissa (kaupungiosassa). Kolme kertaa Pariisissa käyneenä voisin kuvitella asuvani monessakin arroddissimentissa. Tämä valkoitui tällä kertaa. Lähinnä hotellin sijaintin vaikutti se, että pääsen kätevästi lentokentältä yölläkin hotellille. Bussit tulevat Operalle Charles De Gaulle-kentältä, josta on kätevä mennä 9. kaupunginosaan. EasyJet tulee todella myöhään Pariisiin Helsingistä.
Lisäksi pääsen kävellen mm.Montmartrelle, jossa en kuitenkaan mistään hinnasta olisi majoittunut. Siellä on yöllä turhan levotonta kävellä itsekseen, ellei halua miesseuraa. Moni tarjoutuu kuulemma maksamaan seurasta...
7. kaupunginosa on myös ihana. Siellä olin kerran. Samoin 12. on ihan ok. - Isokokoinen mies
Olin kerran Hotell Maxim Quartier Latin'ssa ja kuvaus sopii mielestäni siihen, mitä etsit. Tosin olen siis 190 cm ja mies ;)
- n--20
6:ssa kaupunginosassa on kolmen tähden Hotel Renoir, jossa itse yövyin. Montparnasse on aivan vieressä. Metropysäkkejä on ympärillä useita ja RER Charles de Gaullelta tulee melko lähelle. Latinalaiskortteli on lyhyen kävelymatkan päässä, samoin suuri määrä kahviloita ja ravintoloita, joista on varaa valita mieleisensä. Seutu on rauhallista, vaikka ihmisiä onkin paljon. Sain olla rauhassa kaduilla ilman häiriköitä vaikka kuljin itsekseni myöhäänkin illalla.
Ihanaa matkaa! - Seuraa mukaan
Ota poikakaveri/miesystävä mukaan Pariisiin. Keväinen Pariisi on vielä parempi hyvässä seurassa.
- mies kotona
Hoh mikä ehdotus. Parempi yksin kuin huonossa seurassa! Ja joskus vaan ihan parempi yksin. Moni meistä matkustaa kaikkein mieluiten ihan yksin. Aattelepa sitä.
- Joo, mutta...
mies kotona kirjoitti:
Hoh mikä ehdotus. Parempi yksin kuin huonossa seurassa! Ja joskus vaan ihan parempi yksin. Moni meistä matkustaa kaikkein mieluiten ihan yksin. Aattelepa sitä.
...keväinen Pariisi tuntuu paikalta johon menisin mieluiten "juuri hänen kanssaan". ;) Lontoo olisi ehkä eurooppalaisista kaupungeista ykköspaikka yksin reissussa. Tiedän tarkalleen, kenen kanssa haluan aamukahville johonkin vitosen kahvilaan. Kunpa hänkin haluaisi :'(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.115949Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo116857En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209694- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus54586- 38568