Kirjoitan tämän tänne enkä bi-palstalle siksi, että kaipaan nimenomaan naisten mielipiteitä asiasta, ja täällä luultavasti iso osa on naisia :D
Kuten otsikko sanoo, olen ihan sekaisin, hukassa.
Olen aina pitänyt itseäni heterona, ja vakituiset suhteeni ovat olleet miesten kanssa. Olen parisuhteessa tälläkin hetkellä. Minulla on aikaisemmin ollut myös jotain niin sanotusti "säätöjä" naisten kanssa, jotka tosin ovat jääneet ihan suuteluasteelle ja ainakin toisten osapuolten mielestä liikkeellä ollaan oltu aina ihan huumoripohjalla.
Mutta. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että tahdon naisen. Mutta tahdon myös miehen. En molempia yhtäaikaa mutta kaipaan kumpaakin sukupuolta. Omalla tavallaan. Enkä loppujen lopuksi tiedä, kumpaa kaipaan enemmän.
Miehessä kaipaan sitä maskuliinisuutta, ja sitä että tunnen tavallaan olevani turvassa miehen kanssa. Sitä asettelua mikä naisen ja miehen suhteessa on väkisinkin, että nainen on sellainen "kukkanen" jota mies pitää kämmenellään ja suojelee maailmalta. En itse todellakaan ole mikään prinsessaluonne, mutta olen tosiaan huomannut että tuo asettelu on heterosuhteissa aina jossain määrin. Kai miehet luonnostaan tahtovat olla niitä perheenpäitä jotka suojelevat perhettään.
Naisessa taas kaipaan sellaista herkyyttä ja tunnetta, mitä miehessä ei voi koskaan olla, heteroissa ainakaan. Sitä kauneutta mikä voi olla kahden naisen välillä, sielujen sympatiaa. Naiset vain yksinkertaisesti ovat kauniimpia kuin miehet, tuoksuvat lumoavilta, suutelu on jotain sanoin kuvaamatonta kun omia kasvoja vasten ei ole miehen karhea poski. Minä niin kovasti tahtoisin tietää millaista se olisi olla naisen kanssa ihan kunnolla, seurustella.
Siinähän se ongelma sitten tuleekin. Tahtoisin naisen, mutta toisaalta taas en tahtoisin jättää miestäni vain siksi että voisin kokeilla elämää naisen kanssa. Jos tajuankin olevani umpihetero. Mutta entä jos kuihdun mieheni kanssa kun sydämeni huutaa jotain muuta. Olen ihan solmussa enkä tahdo edes hyväksyä ajatuksiani, en tiedä enää itsekkään mikä tai kuka olen.
Onko kukaan muu käynyt tällaista kamppailua ennen kuin löysi itsensä? Minä toisaalta toivoisin jonain päivänä tajuavani että olen lesbo, tuntuu että elämä naisen kanssa olisi helpompaa. En tiedä miksi ajattelen noin.
Kuten otsikko sanoo, olen ihan sekaisin, hukassa.
Olen aina pitänyt itseäni heterona, ja vakituiset suhteeni ovat olleet miesten kanssa. Olen parisuhteessa tälläkin hetkellä. Minulla on aikaisemmin ollut myös jotain niin sanotusti "säätöjä" naisten kanssa, jotka tosin ovat jääneet ihan suuteluasteelle ja ainakin toisten osapuolten mielestä liikkeellä ollaan oltu aina ihan huumoripohjalla.
Mutta. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että tahdon naisen. Mutta tahdon myös miehen. En molempia yhtäaikaa mutta kaipaan kumpaakin sukupuolta. Omalla tavallaan. Enkä loppujen lopuksi tiedä, kumpaa kaipaan enemmän.
Miehessä kaipaan sitä maskuliinisuutta, ja sitä että tunnen tavallaan olevani turvassa miehen kanssa. Sitä asettelua mikä naisen ja miehen suhteessa on väkisinkin, että nainen on sellainen "kukkanen" jota mies pitää kämmenellään ja suojelee maailmalta. En itse todellakaan ole mikään prinsessaluonne, mutta olen tosiaan huomannut että tuo asettelu on heterosuhteissa aina jossain määrin. Kai miehet luonnostaan tahtovat olla niitä perheenpäitä jotka suojelevat perhettään.
Naisessa taas kaipaan sellaista herkyyttä ja tunnetta, mitä miehessä ei voi koskaan olla, heteroissa ainakaan. Sitä kauneutta mikä voi olla kahden naisen välillä, sielujen sympatiaa. Naiset vain yksinkertaisesti ovat kauniimpia kuin miehet, tuoksuvat lumoavilta, suutelu on jotain sanoin kuvaamatonta kun omia kasvoja vasten ei ole miehen karhea poski. Minä niin kovasti tahtoisin tietää millaista se olisi olla naisen kanssa ihan kunnolla, seurustella.
Siinähän se ongelma sitten tuleekin. Tahtoisin naisen, mutta toisaalta taas en tahtoisin jättää miestäni vain siksi että voisin kokeilla elämää naisen kanssa. Jos tajuankin olevani umpihetero. Mutta entä jos kuihdun mieheni kanssa kun sydämeni huutaa jotain muuta. Olen ihan solmussa enkä tahdo edes hyväksyä ajatuksiani, en tiedä enää itsekkään mikä tai kuka olen.
Onko kukaan muu käynyt tällaista kamppailua ennen kuin löysi itsensä? Minä toisaalta toivoisin jonain päivänä tajuavani että olen lesbo, tuntuu että elämä naisen kanssa olisi helpompaa. En tiedä miksi ajattelen noin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirjoitin tästä samasta kipeästä aiheesta aiemmin. Uskon että voisit oppia omista tekemisistäni jotain ja siitä voisi olla neuvoa omalle tiellesi. Tiesin siis itse olevani todellisuudessa jotain muuta kuin hetero jo nuoruudestani lähtien, mutta jotenkin en osannut suuntautua siten. En saanut ajatustani myöhemmin irti eräästä naisesta ja tuskailin oman avioliittoni sekä perheeni kanssa, joka tuntui olevan "vaakakupissani" silloin kakkonen. Jostain syystä löysin miehestänikin viime vuosien ajalta pelkkiä vikoja ja seksi hänen kanssaan alkoi jopa inhottamaan. En pystynyt antamaan miehelleni sitä mitä hän vaati ja tämä taas vaikeutti tilannetta entisestään. Mieheni ei pystynyt tyydyttämään tarpeitani mitenkään ja päädyin lopulta jättämään hänet ... ja siinä ohessa menetin myös jotain teini-ikäisissä lapsissani. Siispä kaiken tämän ainoastaan rakkaudesta toiseen naiseen. Tuo rakkauteni kohde ei kuitenkaan koskaan vastannut fantasioitani ja huomasin näin jälkikäteen tehneeni virheen hänen suhteensa. Olen jo pitkään "tarponut" asian kanssa enkä kuitenkaan löytänyt sitä fantasioideni naista jota mielessäni kaipaan. Seksuaalisia kokemuksiaki olen saanut jopa epätoivoisien yritysteni kanssa, mutta niistä on jälkikäteen jäänyt mieletön morkkis. Nyt näin myöhemmin olen myös kokenut, että tunnen jotain miestäni kohtaan ja ehkäpä myös kaipaan hänenkin kosketustaan. Tämä on tietenkin myöhäistä vaikka tiedän mieheni tunteet minua kohtaan, sillä hän jäi erossamme jalkoihini. Kun mieheni nyt vihdoin on löytänyt ehkä sen uuden rakkauden, en vain tohdi mennä siihen väliin ... näin olen tyttärelleni luvannut. Elämä on minulle avoin, mutta jotenkin tyhjää. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja oikeita valintoja tielläsi.
Paljon olen minäkin ehtinyt miettiä. Tulin siihen tulokseen, että miksi en voisi lähemmin tutustua ihmiseen, joka tuntuu kiinnostavalta, oli mies tai nainen. Sekä maskuliinisissa miehissä, että feminiineissä naisissa voi olla naisellisia tai miehekkäitä piirteitä samoin kuin feminiineissä miehissä ja maskuliinisimmissa naisissa. Ihmisessä voi olla nuo kaikki piirteet samaan aikaan. Minä en ainakaan voisi repiä itseäni hajalle suhteissa, joissa on useampi osapuoli mutta toivon, että löydät sen oman miksauksesi. Ja saatat myös löytää itsestäsi molempia "rooleja".
Kirjoitat että olet sekaisin itsesi kanssa. Ihmisellä on taipumus etsiä syytä itsestään sen sijaan että etsisi syytä ympäristöstään. Väittäisin että et ole sekaisin itsesi kanssa vaan paremminkin vallitseva yhteiskuntajärjestelmä, tapakulttuuri ja sovinnaisuusajattelu ovat ajaneet sinut toimimaan vasten luontaisia taipumuksiasi. Kun lapsi syntyy tähän maailmaan häntä luonnollisestikin pidetään heterona, tyttönä tai poikana, miehenä tai naisena, joka elää elämänsä järjestelmässä sovitun kaavan mukaan. Siksi on luonnollista että nainen valitsee ensisijaisesti miehen, hänethän on kasvatettu ja opetettu tekemään niin.
Miehen kanssa koet olevassa turvassa. Mies voi yhteiskunnallisen asemansa ja kulttuurillisen roolinsa avulla suoda sinulle turvatun ja hyväksytyn aseman yhteisössä. Mies ansaitsee enemmän kuin nainen keskimäärin, hänellä on perheessä ja yhteisössä roolinsa mukainen näennäinen valta-asema ja maskuliinisuus toimii pelotteena perheen tai ryhmän ulkopuolelta tulevia uhkia vastaan. Kyse ei siis ole pelkästään seksuaalisuudestasi että olet valinnut miehen ja pidät heterosuhdetta turvasatamana.
Naisihanteessasi näet esteettistä kauneutta, herkkyyttä ja romantiikkaa jota kulttuurillinen miehen roolimalli ei sisällä. Et halua kuitenkaan luopua miehestä koska siihen liittyy riskejä kuten yhteiskunnallisen aseman heikkeneminen, yhteisön ulkopuolelle joutuminen ja ulkoisille uhille altistuminen. Menettäisit turvasataman.
Jos takana on pitkä kohtuullisen hyvä heterosuhde on sen menettäminen sinulle suurempi uhraus kuin saavuttaa mahdollinen onnellinen rakkaus epävarmassa rakkaussuhteessa naisen kanssa. Ne ns. bi-naiset jotka vaihtavat heteroperhe-elämän naissuhteeseen myöhäisellä iällä ovat jo eläneet epävarmassa suhteessa miehen kanssa, joten heille menetys ei ole suuri ja rakkaus voittaa. Sen sijaan ne ns. bi-naiset jotka menettäisivät kohtuullisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman eivät yleensä valitse rakkautta epävarmoissa olosuhteissa vaan tyytyvät salasuhteisiin ja seikkailuihin jos uskaltautuvat edes niihinkään. Tässä ei ole mitään pahaa, tämä on ihmiselle luontainen toimintamalli - itsesuojeluvaiston ja tarvehierarkian mukainen luonnollinen valinta.
Lisäksi toistan vielä että vika ei ole sinussa vaan vallitsevassa järjestelmässä joka ei tue ihmiselle luontaisia käyttäytymismalleja. Toimimme meille opetettujen ja meiltä vaadittujen käyttäytymismallien mukaisesti riippumatta siitä mitä olemme ja mitä haluamme elämältä. Harva uskaltaa asettua yhteiskuntaa, yhteisöään ja roolimalleja vastaan. Moni ns. lesbonainenkin elää edelleen kaapissa säilyttääkseen näennäisen heteroroolimallinsa yhteisössään.
Ardea_C hyvästä kirjoituksesta! Pus
Thanks, Smack!
...näitä nykyisiä heteronaisia, kun elämä kaltoin kohtelee!! Kun nyt on meneillään sellainen kausi, ettei se oma eikä vieraskaan mies jaksa joka hetki innostaa ja vaihtelua huutaa suu tai joku muu. Siihen on onneksi oiva ratkaisu: kokeillaan toista naista! Mikäs sen parempi, kuin oikea, s y n t y j ä ä n aito lesbo, jonka kanssa voi hetken opetella ja leikkiä uutta elämänmuotoa. Ja luikahtaa sitten häpeää teeskennellen takaisin perheen luo. Mies antaa pikku seikkailut anteeksi, koska eihän toinen nainen edes ole mikään kilpailija. Sen pituinen se. Ai niin - sen l-naisen tuntemuksia ei uskalla ajatellakaan, varsinkin jos se onneton ehti olla tosissaan tuon heterohupakon kanssa!
Niin, lesbonaisellakin on itsesuojeluvaisto ja tarpeet? Jos tarpeet menevät itsesuojeluvaiston edelle saattaa käydä huonosti, siinä käy kuin hiirelle joka juustonhimossaan jää satimeen. Hiirtä varmaan sattuu?
Tietysti jos itsesuojeluvaisto pettää käy myös huonosti, sitä voi avata hissin oven ja katsomatta eteensä tipahtaa kuiluun. Sekin sattuu?
"Olla tosissaan" kenen kanssa tahansa saattaa johtaa epämiellyttävään lopputulokseen. Silti kannattaa "olla tosissaan", mutta ottaa huomioon myös ne pienenpienet riskit joita ihmissuhteisiin liittyy ... Lesbokin voi pettää toista lesboa pelehtimällä heteronaisen kanssa. Aina sattuu kun tapahtuu.
niin kyllä se on parasta vaihtaa kokonaan naiseen.
Vastaan vain pieneen osaan ongelmaasi. Nimittäin siihen, että kaipaat mieheltä suojelua ja turvallisuutta. Haluan kertoa omasta naisestani - hän voimakas, vahva ja pitää minua sanojesi tavoin kuin kukkaa kämmenellä. Silti hänessä on se naisen kaunis viehättävyys ja herkkyys. Minä kaipasin samoja asioita ja mietin miten pärjään halujeni kanssa. Mutta minä löysin naisen joka tyydyttää molemmat, sen herkkyyden mitä kaipaan ja sen suojelun mitä janoan. :) Voimia sinulle!
Ihana kuulla että joku on löytänyt etsimänsä:)
Minä etsin ihan samaa, mitä sinä olet löytänyt!
Huoh, minulle ei vain taida sellaista naista löytyä:(
Tahdon myös voimakkaan,hieman maskuuliinisen naisen.Sellaisen joka on turvallinen ja kohtelee minua kuin kalleinta aarrettaan, ja on suojeleva.
Tietenkin minä olen myös häntä kohtaan suojeleva ja hän on minun kaikkeni
Siis. Haaveilet ja fantasioit.
Sepä hyvä.
Nyt sitten vain ulos katselemaan ihmisiä ja elämää.
Kirjoitit: " Mutta entä jos kuihdun mieheni kanssa kun sydämeni huutaa jotain muuta. Olen ihan solmussa enkä tahdo edes hyväksyä ajatuksiani, en tiedä enää itsekkään mikä tai kuka olen "
1# - Oletko varma sen olevan juuri "sydämesi", joka huutaa jotain muuta ? Jospa sisuskalusi huutavatkin läheisyyttä, erilaista kosketusta, ennen kokematonta intohimoa ? jospa yksinkertaisesti haluatkin jotain "aivan muuta", kuin juuri sitä, mitä sinulla on ?
2# - Sisäinen solmusi avautuu varmaankin heti, kun tiedät, mikä sinussa niin "huutaa". Onko se niinsanottu Rakkaus, vai kaipaatko vain järisyttävän tärisyttävää seikkailua ?
Vastaukseni tuntemukseesi,että elämä naisen kanssa on helpompaa..Ei se elämä naisen kanssa helppoa ole,vielä vaikeampaa kuin miehen kanssa.Oma kokemukseni 4 vuotta naisen kanssa yhdessä.Ensinnäkin naiset ovat aivan hirmu mustasukkaisia ja sitten vielä tämä tunnepuoli..Kaikki mahdollinen omien mielipiteiden ilmaiseminen käännetään omassa pikku päässä,häntä halventaviksi mielipiteiksi. Seksielämä menee päin persettä! Ja sitte tää jankutus yhteenkuuluvuudesta,että ei se mitään seksiä tarvitse(pah!).Sitten kun ollaan oikein mustasukkaisia niin,täytyy yrittää eristää toista muusta maailmasta,koska SÄ oot mun kulta ja MÄ rakastan sua niin paljon ettet tarvitse ketään muuta!! Toki en nyt halua yleistää kaikkia lesbosuhteita tähän juttuun,mutta niitä pareja mitä tunnen niin,saman kaavan mukaan on menty.Mut hei,kyllä se aurinko risukasaankin joskus paistaa! =)
Mutta, kyllä valitettavan usein. Itselläni on takanani juuri tuollainen kuvaamasi kaltainen pitkä suhde rekisteröitymisineen kaikkineen. Mutta sanoisinko että onnekseni se on loppu, sillä juuri tuo eristäminen ja mustasukkaisuus oli suhteemme kompastuskivi.Toinen kun luuli lähestulkoon omistavansa minut, ihan kuin olisin jokin esine, vaikkapa maljakko.E Eli siitä ihan samaa mieltä kanssasi , ettei ole sukupuolesta kiinni toimiiko suhde vai ei. Osaavat naisetkin olla vaikeita , niin halutessaan tai sitten jotain aivan muuta ihanaa... VAU ! Niinkuin nykyinen ihana naiseni joka on kaikkea sitä mitä haluan ja tarvitsen. Myös hänestä löytyy sopivasti molempia ominaisuuksia, joten kyllä se puuttuva toinen puolisko on mahdollista löytää ihan
jokaisen... onnea etsintään =)
Minulla on ollut kaksi piiiiitkää suhdetta miesten kanssa. Juuri tuollaisia kuin kuvailit. Käytös ei johdu sukupuolesta, vaan on henkilökohtainen ominaisuus.
Kun käyttäytyy parisuhteessa kuten esbo32 kuvailee on yksinkertaisesti mielenterveysongelmainen; sairaanloinen mustasukkaisuus ja halu omistaa toinen hlö sekä eristää muista kertoo mielenterveydellisistä ongelmista.
Miksi yleensä valitetaan siitä että toinen rajoittaa, eristää, on mustasukkainen, tavalla tai toisella ahdistaa.
Minua ahdistaa se kun nainen haluaisi mun olevan mustasukkainen, ja kai mikä tahansa tai vaik kaikki noista yleensä ahdistaviksi koetuista tomintamalleista kävisi.
Vasta sitten hän tuntee ja uskoo et haluan, olen kiinnostunut hänestä, rakastan ja välitän. Sitten hän sanoo voivansa ehkä sitoutua, elää loppuelämän mun, elämänsä naisen kanssa.
Miehistä on kuulema helppo huomata tuo, kun he ärähtävät niin se on siinä. Siitä tietää että rakastaa ja panee, pesee ja linkoaa, ehkä silittää päälle.
Voi olla ettei muunlaista käyttäytymistä voi ymmärtää kuin mihin on lapsuudenkodissa ja aikuisiän elämässä tottunut.
Mut kun mä en jaksa mitään keksittyjä temppuja jos niitä ei minusta irtoo.
Aletaan oleen, muovaudutaan elämäntilanteiden mukaan, pysytään yhdessä.
Siinä rakkaudentunnustusta joka minua puhuttelee.