En vain osaa oppia tätä. Tämä tuntuu luonnottomalta. Olen "äitinä" haluamattani. Mieheni lapset ahdistavat minua, vaikka kuinka yritän sopeutua.
Kun muutimme yhteen ajattelin, että empaattisena ja kilttinä ihmisenä pystyisin muuttumaan avosylin lapset vastaanottavaiseksi lämpimäksi äitipuoleksi joka välittää, jopa rakastaa. Yritän asettua lasten asemaan, viattomien heittopussien jotka risteilevät useamman kodin väliä reppujen ja vaatekassien kanssa. Pystynkin siihen osittain mutta silti ahdistaa. Joka viikonloppu kun he tulevat, tunnen pinnani kiristyvän ja ahdistuksen nousevan.
En vain pysty menemään mukaan olohuoneen matolle telmimään heidän kanssaan, en vain pysty änkeämään itseäni sohvalle heidän viereensä. Voin tehdä sen, mutta teen sen VÄKISIN. Pakotan itseni nauttimaan siitä, mikä tuntuu ahdistavalta. Olen ulkopuolella enkä kuulu tähän porukkaan.
Kadehdin niitä uusperheen lapsettomia aikuisia, jotka ehdoitta ottavat vieraat lapset omikseen ja kiintyvät ja rakastuvat heihin. Olen yrittänyt: leikin kampaajaa, olen sylinä, juttelen ja kyselen, pelaan ja lasken mäkeä, lähden puistoon, vien tytön shoppailemaan, silitän joskus iltaisin uneenkin. En vain opi, en vain osaa. Kaksi vuotta olen yrittänyt.
Tämä vain tuntuu luonnottomalta ja vieraalta. Ilmeisesti minua ei ole tähän tarkoitettu. Mieheni on elämäni toinen puolisko, mutta ilmeisesti minun on jatkettava vain toisella puolella elämästäni.
Kun muutimme yhteen ajattelin, että empaattisena ja kilttinä ihmisenä pystyisin muuttumaan avosylin lapset vastaanottavaiseksi lämpimäksi äitipuoleksi joka välittää, jopa rakastaa. Yritän asettua lasten asemaan, viattomien heittopussien jotka risteilevät useamman kodin väliä reppujen ja vaatekassien kanssa. Pystynkin siihen osittain mutta silti ahdistaa. Joka viikonloppu kun he tulevat, tunnen pinnani kiristyvän ja ahdistuksen nousevan.
En vain pysty menemään mukaan olohuoneen matolle telmimään heidän kanssaan, en vain pysty änkeämään itseäni sohvalle heidän viereensä. Voin tehdä sen, mutta teen sen VÄKISIN. Pakotan itseni nauttimaan siitä, mikä tuntuu ahdistavalta. Olen ulkopuolella enkä kuulu tähän porukkaan.
Kadehdin niitä uusperheen lapsettomia aikuisia, jotka ehdoitta ottavat vieraat lapset omikseen ja kiintyvät ja rakastuvat heihin. Olen yrittänyt: leikin kampaajaa, olen sylinä, juttelen ja kyselen, pelaan ja lasken mäkeä, lähden puistoon, vien tytön shoppailemaan, silitän joskus iltaisin uneenkin. En vain opi, en vain osaa. Kaksi vuotta olen yrittänyt.
Tämä vain tuntuu luonnottomalta ja vieraalta. Ilmeisesti minua ei ole tähän tarkoitettu. Mieheni on elämäni toinen puolisko, mutta ilmeisesti minun on jatkettava vain toisella puolella elämästäni.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Olemme erinlaisia. Itse voisin kiintyä kunnolla miehen lapseen, mutta lapsen isä ja äiti vaikuttavat negatiivisesti asiaan. En jaksa heidän kuvioitaan. Sinä selvästi olet sellainen joka kiintyy vain omiin lapsiin tai sitten olet luonnostasi sellainen jolle lapset ei sovi. Kannattaa lähteä jos ei voi sopeutua ja järjestää asiaa mitenkään niin, että se toimii.
Voin kuvitella että ihmisen joka ei ole kokenut äidin rakkautta on vaikea oppia edes kunnolla pitämään puolisonsa lapsista.
Vaikka itse olen äiti meni minullakin ensimmäinen vuosi sellaisessa tunnepainissa että oksat pois. Pikku hiljaa kuitenkin huomasin tunteiden muuttuvan, ensin opin lapsista pitämään, sitten pidin ihan pirusti ja
nyt voin sanoa että he ovat minulle rakkaita.
Kumpa osaisin sanoa sinulle mikä olisi paras ratkaisu tilanteeseen, mutta on osaa, se olet yksin sinä
joka sen sydämessäsi tiedät.
Tsemppiä !
... sanoistasi :)
kenenkään tarvitse "telmiä matolla" jollei huvita. Itse en ole erityisen lapsirakas. Oma lapseni oli tietysti rakas, mutta en hänenkään kanssaan telminyt missään. Lapset leikkivät ja aikuiset huolehtivat. Lautapelejä tms. pelasimme, ja luin hänelle ääneen päivittäin.
Puolisoni lapseen välit olivat hyvät eikä konflikteja syntynyt hänen vieraillessaan luonamme. Käyttäydyin ystävällisesti ja asiallisesti, mutten todellakaan yrittänyt leikkiä tai telmiä, isänsä sai huolehtia pojan viihtymisestä. Luulisin, että lapsi olisi kuollut järkytyksestä, jos olisin mennyt silittelemään häntä uneen :D
Kauheeta on kun miehen kakarat tulee, alkaa heti ahdistus. Sitten loppuu kun ne lähtee. Jäljellejää vaan sekasotku, tyhjä jääkaappi, likaiset kengän jäljet, ja karmea haju!
Voi kun mies huomaisi mun pahan olon hänen tenavistaan, mutta ei.
Minä kärsin ihan samalla lailla, kuin hometalossa olevat ihmiset. Onko mun pakko?
Minua ei nyt varsinaisesti hajuhaitat häiritse :D. Enkä vertaa lapsia homehaittaan. Ihania lapsiahan nuo ovat, mutta siltikin ahdistaa.
Joo, mutta samalla lailla ketuttaa minuakin se, että mies vain viettää hassuttelee lastensa kanssa viikonloput ja minä olen sitten sunnuntaisin kamalan pyykkiläjän, sekasotkun ja tyhjyyden tunteen keskellä. En nyt odotakaan että mies osallistuisi kamalasti siivoiluun ja kodin hoitoon kun kuskaa lapsia tuntitolkulla autolla.. Vaikeeta on. En tiedä mikä neuvoksi..
Puhu miehellesi, minä olen puhunut. Tärkeää on että tietää missä mennään. En tiedä löytyykö tähän ratkaisua mutta voinpa ainakin sanoa, että olen suuni puhtaaksi puhunut.
pakko sinun on. Sen kun pakkaat kamasi ja häivyt. Sitten saat nauttia täydestä jääkaapistasi kaikessa rauhassa.
Etkä sinä olet ainoa, jonka elämä muuttuu mukavammaksi. Lapset ainakin ilahtuvat, luultavasti myös heidän isänsä, äidistä puhumattakaan.
oli taas asiallinen vastaus.
Mietin monesti että kyllä ihmisen täytyy olla todella katkeruudesta
mätä sisältä kun ei pysty muuhun kun suoltamaan moista sontaa.
En osaa muuta kuin toivottaa sinulle voimia ja vahvuutta tehdä se ratkaisu, joka on sinulle oikea.
Minun on ollut helppo hyväksyä mieheni lapset. Pidän heistä ja tulemme hyvin toimeen, vaikka he ovat pahimmassa teini-iässä kumpainenkin.
Luulen että tähän on syynä mieheni, joka huomio minut vaikka lapset ovat paikalla. Esim kun katselemme telkkaria 'perhesohvalla' istuen, hän istuu minun vieressäni, nojaa minuun, hieroo minun harteitani tai pyytää minua hieromaan omia harteitaan.Hän juttelee lasten kanssa, mutta kehon kielellä viestittää olevansa minun kanssani, vaikka huomio onkin kiinnittynyt lapsiin.
Ja hän sopii ensin asiat minun kanssani, vasta sitten eksän kanssa. Esim me sovimme ensin ajan jolloin olemme kahdestaan lomamatkalla. Sitten hän soitti eksänsä kanssa että hän vie lapset matkalle hänen viimeisellä lomaviikollaan, kun minä olen jo työssä.
Lapset tulevat olemaan meillä aika paljon kesällä kun kumpikaan ei mene kesätyöhön. Minulle se sopii hyvin. Tiedän ennestään että mies ja lapset kokkaavat mielellään ja usein siellä on ruoka odottamassa kun pääsen töistä kotiin. Ja illaksi on mukava keksiä erilaista ohjelmaa kun porukassa on nuoria. Ja nämä nuoret ovat oikeasti hyvin käyttäytyviä ja ystävällisiä nuoria.
musta on kiva kun miheni lapset sanovat minua äidiksi, ja heidän oma äiti on niiiin kateellinen.
Lissulla on nyt oikein mies...ja oikein sanotaan äidiksi.
Kyllä näyttää Lissun harhat olevan tosi pahat tän päivän kirjoitusten perusteella.
Mitä jos sä koittaisit olla ihan vaan sinä, oma sympaattinen ja lämmin (nimi tähän)?
http://www.suhdesoppa.fi/lapset-perhe/uusperheen-kehitysvaiheet/
Katos tota linkkiä, sillä se tuli heti mieleen tosta, kun olet lähtenyt hommaan sillä vaatimuksella itsellesi, että sä olet nyt joku ihmeen "äitihahmo" tai äitipuoli. Siinä on lueteltu noi uusperheen vaiheet ja sä olet ristiriitavaiheessa. Sulla oli tietty odotus millaista on olla uusperhepuolessa ja nyt tuli se pettymys ja koet noita tunteitas. Mitä jos vähän antaisit itsellesi armoa ja olet ihan vaan sä. Voimia sinne ja oikeasti kyllä se siitä helpottaa, sillä sä olet se joka sulta nyt vaatii eniten (jos miehesi, niin sitten hänellä suuri pohdinnan paikka!!) ja sä voit kaikkein helpoiten vaikuttaa itseesi. Jos et odota itseltäsi jotain äidin hoivaintoa sulle lopulta aika uuteen tuttavuuteen, niin alkaa vähän helpottamaan. Ja jos sulle on siunaantunut mahtava mies, niin voitte vaikka keskenään tuosta keskustella ettet koe olevasi yksin tilanteesi kanssa.
uusionni.net/uusionni on keskustelupalsta uusperheellisille ja sieltä löytyy vertaistukea ilman näitä suomi24:n kiroja. Vaatii rekkautumisen, mutta sen väärtti.
Mä tulen toimeen, tykkään ja olen kiintynyt mieheni lapseen. Mutta siinä on otettava huomioon, että ei se heti ollut sellaista. Rauhassa tutustuttiin toisiimme, koin ne samat turhautumisetkin, mutta jo alussa olin päättänyt olla ottamatta itselleni äitihahmon taakkaa vaan edetä rauhallisesti. Ja mies tuki tässä mahtavasti eikä latonut minun ja lapsen välille suuria odotuksia vaan perus hyvät tavat riitti ja samanlainen suhtautuminen kuin keneen tahansa lapseen. Tämän ansiosta se suhde on saanut muotoutua juuri sellaiseksi, josta minä ja lapsi pidämme. Tunteet ottaa aikansa muodostua äläkä nyt heti alussa tee itsellesi suuria odotuksia ja vaatimuksia millainen se suhteenne pitäisi olla. Teette jotain hauskaa ilman odotuksia ja velvollisuuden tunnetta. Tehkää suhteestanne luonnollinen. Se ei välttämättä ole se ideaalisuhde, mutta se on aito ja teille luonnollinen eikä aiheuta pahaa mieltä teistä kummallekaan. :)
Aivan, ole oma itsesi ja tee mitä tunnet luontevaksi. (heh, ellet nyt satu tuntemaan luontevaksi sitoa lapsia ilmastointiteipillä vaatehuoneeseen tms ;)
minustakin että pakotetaan äidiksi, vaikkei tykkää lapsista. Minua aina naurattaa kun miehen lapset huutaa äiti, ja sanon että teillä on oma äiti, mutta he sanovat että sä olet meidän paras äiti. Mitä siihen sanomaan. Olen tahtomattani syrjäyttyänyt lasten oman äidin, tosin he kustuvat häntä etunimellä tai sanoo et se...
En jaksaisi aina olla niiden kanssa, mutta pakko olla äiti, kun heidän oma äiti on vähän omalaatuinen, eikä tasapainossa itsensä kanssa. No toi oli mun päätelmä, muttta kun soitan sille, hän haukkuu mut aina. En käsitä miski, annan vain puhelimessa lasten kasvatus niksejä, jotta hän pärjää paremmin, ja yritän neuvoa kodinhoidossakin.
Onen myös pakotettu äidiksi, ja mikäs on kivempaa kuin käskyttää miehen lapsia, ja juoksuttaa tyhjänpäiväisillä asioilla.
Paskaa
se äitiä tarkita, vaan lapsen vahtia, jotta vanhemmat pääsee irrottelemaan kesekenään. Mies ottaa niin pian uuden naien, jotta saa lapsenvahdin itselleen.
tarkita
lapsen vahtia
irrottelemaan
kesekenään
naien
lapsenvahdin itselleen
Siis kyllä, Lissu on sitä mieltä että mies ottaa uuden naisen itselleen siis itselleen lapsenvahdiksi...
kun kerrot, vai näitkö unta? Tovot kovsti omia lapsia ja oman miehen, että unetkin alkavat tuntua todellisilta.
Näin käy joskus, kun pettyy ja yksin, eikä löydä sitämiestä, niin mielikuvitus alkaa laukata. Sulla se laukkaa tosi tosi korkeella.
Mutta jottet putoo kovin korkeelta, yritä nukkua enemmän ja katsele vähemmän perhesarjoja, jos ne painajaiset tulevat vaikka sieltä.
Hanki myös keskustelu apua vaikka naapursitasi, jos et muualta. Hih.. toi oli kyllä paras provo pitkään aikaan mitä täällä tarninoidaan...
kun kerrot
tovot
kovsti
Tovot kovsti omia lapsia ja oman miehen, että unetkin alkavat tuntua todellisilta
kun pettyy ja yksin
sitämiestä
keskustelu apua
naapursitasi
toi oli kyllä paras provo pitkään aikaan mitä täällä tarninoidaan...
Lissulla leikkaa kii
oot siekii? onm eitä lissuja...
Sä Lissu oot ihan uniikki....onneks.
Ei sun kaltaisia montaa maailma kestäis.
Voisiko tuo hölmö lissuttaja jo lopettaa, tai ainakin siirtyä purkamaan patoutumiaan jollekin muulle foorumille? Onko tuo lissuilu olevinaan jonkin lajin huumoria, vai onko joka toisen tekstin väittämisen jonkun "lissun" kirjoittamaksi takana syvempiäkin ongelmia? Tylsä ihminen joka tapauksessa.
täysin samaa mieltä. Lissun mies on lähtenyt vuosikausia sitten eikä Lissulla ole uusperhettä. Todella tylsää tekstiä hän suoltaa tänne yhä vain!
Voisi jo minunkin mielestäni lopettaa trollaamisen ja häipyä palstalta.
Helpottavaa kuulla, että muilla on samanlaisia tuntemuksia. Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi, kun väsyn lapsiin.
Aluksi kaikki meni hyvin ja olin innoissanikin. Kiinnyinkin lapsiin, mutta nyt varsinkin nuorimmainen lapsi vaan saa mut ärsyyntymään ja ahdistumaan. Mieheni lapset ovat jo isoja, tämä nuorin 9v. En vai jotenkin saa heihin luonnollista kontaktia. Mies ei ymmärrä eikä osaa tukea, syyllistää ja esittää lisää vaatimuksia korkeintaan.
Ja lapsia ei saa komentaa. Aina välillä tulee kausia, jolloin mies on tosi tiukkana ja kehottaa minuakin sanomaan, kun jotain sanottavaa on. Mutta nyt on taas vaihe, jolloin minä olen ilkeä äitipuoli, kun olen sitä mieltä, että esim. valot pitää sammuttaa, kun poistuu alakerrasta tms.
pakottanut olemaan äiti? Pakotettiinko sut tekemään lapsia?
Jos ei ole omia, niin miten sitten voit olla äiti? Ei voi olla äiti ellei ole lapsia.
Katsos, ethän sä ole äiti, ellei sulla ole omia lapsia. Äidiksi tullaan omien lasten myötä, et ole naapurin lasten tai muiden tuttaviesi lasten äiti, eikä he voi sinua siihen pakottaa.
Käskettiinkö sut ottamaan mies jolla on lapsia?
Etkö voinut kieltäytyä seurustelemasta miehen kanssa jolla on lapsia, vai etkö tiennyt siitä? Huijaksiko mies sinua?
Nyt sulla on omia ongelmia niin paljon, että sysäät ne muiden niskaan.
Itse ajauduit miehen luo jolla on lapsia, ei siihen voi pakottaa. Miksi syytät lapsia siitä?
Mene hoitoa hakemaan, ja pura tilanteesi, siten näet, että se perhe on syytön siihen, että otit itse miehen jolla on lapsia.
mene sinä sinne hoitoon. Toisilla sentään on mies, toisin kun sulla.
ja etsi samalla reissulla se mies itsellesi!
Mulla sellainen on jo.
Mites sulla.
Ei taida olla kuin matkavatkain yöpöydän laatikossa.....
Oikeasti sinäkin tarvitsisit apua. Suhtauduit todellakin ylimitoitetun agressiivisesti tähän naiseen ja ihan ilman syytä. Saisit patoutuneita vihoja pois.
Oikea ratkaisu on lähteä ja etsiä uusi suhde ilman lapsia. Tiedän todella mistä puhun...
Valitettavasti mulla sama ongelma jo jonkun vuoden ajan.Ja pahenee vaan kun lapset ovat murkkuja ja esimurkkuja.Olen yrittänyt tehdä heidän kanssaan kaikke,viedä eri paikkoihn, opettaa käytöstapoja,koska äiti ei sitä tee.Peruspuhtausasioita joudutaan edelleen kertaamaan joka toinen viikko kun ovat täällä.Rakastan miestäni mutta noi lapset...olen ajatellut,että olisko paras ratkaisu muuttaa eri asuntoihin,kunnes lapset lähtee tai sitten lähteä kokonaan ja jättää hyvä mies:(Olis ihana ratkaisu jos lapset kävis vain joka toinen vkl mutta ovat koko viikon täällä.Ja jälkeen jää väsymys ja törkeä sotku.Ja mulle on ihan sama mitä lapset tekee kun kaikki yritys on kuitenkin turhaa.En voi rakastaa toisen lapsia ja tiedän kyllä,mitä äidinrakkaus on.En siltikään ole mikään äitityyppi ollut edes omalle lapselle.
Luuletko lissu raukka että on vaikea huomata että sinä olet tänkin kirjoituksen takana.
HANKI ELÄMÄ TAI KUOLE POIS!
Jos täällä jollakin "Lissulla" on ongelma, ei omakaan toimintasi korkealla tasollaan päätä huimaa.
Oletko aivan varma, ettei oikeampi paikka olisi jokin teini-ikäisten keskustelu?
Jos olet aikuinen ihminen, käyttäydy niin.
Sinä jauha paskaa.
Sinä et ole mies sen enmpää kuin opettaja.
Tuollainen raukka joka haukkuu muita ettei muista kuinka paskaa oma elämä on.
Taidat raukka vaan vaihtaa nimimerkki ja olla koska mitäkin.
Helvetin pelle.
Jos sinun asiasi ovat hyvin, miksi koet tarpeellisksi lapsellisesti soittaa suuta muille?
Onko sinulla jokin ongelma?
Missä kohti muuten HAUKUIN sinua tai jotakuta muuta?
Onko jatkuva blaablaa-jankutus sinusta merkki jollakin tavoin fiksusta ja asiallisesta käytöksestä?
Haluatko sanoa jotakin vai haluatko vain sotkea tämän osion?
Onko jokainen eri mieltä oleva sinusta "paska"?
mikä pelle ;D
Iloinen ilmoitus teille, rakkaat lapsoset!
Keskustelu on tältä päivältä ohi minun osaltani.
lupaa pysyä kokonaan pois niin jo palstan taso kohoaa.
vai tuutko sittenkin, vaihdat vain nimimerkkiä....
pakolla johonkin perheeseen vai? En ymmärrä sanomaasi olet tahtomattasi.... eikö tuo ole vapauden riistoa?
Tuossa tilanteessa yritä nyt vapautua ja poistua paikalta.
Luulen että lapset ja ex vaimokin olisivat todella helpottuneita, etteikukaan ole pakolla ahdistettu asumaan kenenkään luona.
Siis olen aivan järkyttynyt.
kuten sun mies ei ollut vankina teidän liitossa, vaan sillä oli ihan oikeus (SUNKIN TEKSTIN MUKAAN) lähteä litomaan.
Tunteet ovat kovin ihmeellisiä ja kummallisia. Jotenkin epämääräisesti ahdistaa, eikä itsekään ihan tarkkaan osaa sanoa, miksi. Ehkä sinun olisi hyvä kuunnella itseäsi ja eritellä tunteitasi ennen kuin lähdet tekemään mitään ratkaisuja. Ulkopuolisuuden tunne ei ole mukava fiilis. Millaiset tilanteet aiheuttavat sitä tai toisaalta, mitä kaipaisit, jotta tuo tunne hälvenisi?
Sinulla tuntuu olevan joitakin käsityksiä siitä, miten sinun "pitäisi" käyttäytyä. Kenties miehesi on antanut sinulle ohjeita tai suorastaan määräyksiä. Miten itse haluat olla? Mikä on sinulle luontainen tapa? Kun hyväksyt itsesi, voit kertoa toisillekin, tällainen minä olen ja siksi käyttäydyn näin. Hekin voivat sitten hyväksyä sinut sellaisena kuin olet.
Aikuisten on oltava aikuisia ja opetettava lapsille kuinka täällä ollaan ja eletään. Tätä on joidenkin vaikea käsittää. Sinulla se tuntuu olevan hallussa. Tsemppiä siis.
kun ei ota paineita. Itse olen ollut molemmissa suhteissa äitinä monelle lapselle, ja hyvin olen osannut ksavattaa vaikkei omia olekkaan koskaan ollut. Miesten lapsista on tulleet todella hyvä käytöksisiä ja ajattelevia nuoria, mutta ajattelen näin, että ei olisi tullut ellen olisi päässyt heitä kasvattamaan. Kumapaisenkin miehen ex vaimo on mitä on.. sitä en ala haukkumaan, mutta ei ole asiaansa osanneet.
Olen tullut lasten elämään juuri sopivalla hetkellä, ja ovat nyt hyvässä opiskelupaikoissa kaikki.
Minua heidän on kiittäminen ja heidän äitinsä myös. Kyllä äidiksi oppii kun siihen joutuu, jos oma äiti ei välitä, niin jonkun on välitettävä.
Edelleen pidän lapsiin yhteyttä, ja ohjaan heitä parempaan, mistä muualta saisvat elämänsä eväät kuin minulta, vaikka en ole enää tekemisissä heidän isäsänä kanssa.
Tunnen silti olevani lapsille enemmän äiti kuin heidän oma koskaan on ollut. Ilman minua ei heillä menisi yhtä hyvin. Kuria ja kuria ja rakkautta, ja ohjausta ja patistamista. Sitä se on äidin osa.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAA
Tottakai se tuntuu luonnottomalta ja vaikealta, kun olet henkisesti yrittänyt hypätä sille kaikkein korkeimmalle portaalle ja tottakai pyllähtänyt maahan. Vaadit itseäsi olemaan "äiti" lapselle. Aikas kovat vaatimukset ja paineet olet asettanut itsellesi.
Olen kyllä kiintynyt ja rakastankin lapsipuolta. Mutta eihän ne tunteet tuosta vaan pakottamalla ole syntyneet. Ne syntyivät pikkuhiljaa, yhteisten kokemusten ja elämän myötä. Ja erityisesti siihen vaikutti se, että pysyttiin mukavuusalueella eikä vaadittu liikaa itseltään. Mieskin tuki tässä, puhuttiin avoimesti ja hän ei myöskään odottanut minusta mitään äitihahmoa. Minä olen minä, poikapuoli on poikapuoli ja ajan saatossa välille on muodostunut ihan omanlaisensa suhde, onneksi lämpöinen sellainen. Lopputulema olisi varmasti erilainen, jos olisin soimannut itseäni jokaisesta hetkestä kun halusin aikaa itselleni tai en kokenut jotain äidillistä lasta kohtaan.
Ei lapsikaan pidä sinua "äitinään" vaan ihan vaan sinuna. Koita sinäkin samaa. :) Ei se kiintymys synny sen vuoksi, että lapsi sattuu olemaan miehesi lapsi. Se syntyy kokemusten kautta. Ja sä olet ladannut ihan musertavan odotusten taakan itsellesi ja varmasti et pystykään silloin mitään positiivista kokemaan, kun huomio on keskittynyt siihen mitä teidän välillänne ei ole.
Jos koittaisit telmimisen sijaan vain viettää viikonlopun. Ehkä ajatella heitä perusskideinä, etkä vain raasupikkuheittopusseina. Laitat ne aivot hetkeksi narikkaan. Ehkä pikkuhiljaa tulee niitä hetkiä, kun naureskelet jollekin lasten jutulle, jota ovat kertoneet. Tee nyt vain niitä asioita, jotka on vielä sillä mukavuusalueella. Vähitellen se mukavuusalue suurenee ja totut siihen, että sun ei tarvitse olla jokin äitihahmo vaan sinä. Sulla on kuitenkin se perus ystävällinen asenne varmaankin lapsiin etkä mitenkään ilkeästi käyttäydy. Ja se riittää nyt.
Ja keskustelepa avoimesti noista tunteistasi miehesi kanssa. Mitä mieltä hän on noista itsellesi asettamista odotuksista.
Siis kumpi ahdistaa, se että lapset tulevat vai se ettet kykene muodostamaan heihin tunnesidettä? Oma poikani on miesystäväni kanssa hyvissä väleissä. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan ole mikään isäpuoli/lapsipuoli-juttu eikä kummankaan mielestä tarvitsekaan olla. Jos sitä joku meistä yrittäisi, kaikkia varmasti ahdistaisi.Taidat vaan asettaa itsellesi liikaa paineita.