Miten on teillä joilla on puoliso ulkomailta ja puolison muu suku asuu ulkomailla . Oletteko joutuneet auttamaan rahallisesti siellä olevaa perhettä jos heillä on siellä tiukkaa? ja onko asiasta tullut ongelmia? me joskus tuemme jos on tosi tilanteita mutta välillä harmittaa kun omakaan talous ei aina loista. Mutta kyllä autamme mielellään muuten jos hätä on ja tosi tilanne.
puolison suvusta
Janita
141290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Me ollaan kahdesti kustannettu mieheni äidin sairaalahoito ja kerran lähetetty rahaa sisaren epilepsialääkkeisiin. Ei siis mitään pieniä "tarttettais rahaa, voisitteko lähettää sieltä yltäkylläisyyden keskeltä?"-vinkunoita, vaan ihan aitoon tarpeeseen ovat pyytäneet.
Sitä vastoin mieheni veli on auttanut meitä pienillä summilla; kerran maksamalla mieheni uuden passin ja kerran auttamalla meitä yhdessä suurehkossa, yllättävässä laskussa.
Olemme pienituloisia; mieheni opiskelija, minä työssä. Sukulaisemme ovat elintasoomme verrattuna suht. köyhiä, mutta kuluttavat myös vähemmän, joten aika hyvin heillä on asiat kotimaassa. Miehelläni on myös 5 sisarusta (osa asuu ulkomailla), joista jokainen tekee töitä, joten jollain on aina rahaa auttaa tarvitsevaa...
Asiasta ei ole ollut meillä mitään ongelmaa, mutta varmasti olisi, jos puhelin jatkuvasti soisi turhassa rahantarpeessa...
puolison suku asustaa toisella puolen maapalloa,eikä ole kovin varakas perhe hekään, silti ovat koko ajan tyrkyttämässä rahaa jos vähääkään on epäilys,että siitä on pulaa...Noloahan se on vähäsen, vastaan ottaa, mutta he loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten jos kieltäytyy...Sen sijaan olemme vapaaehtoisesti lähettäneet rahaa joskus puolison eräille kaukaisemmille sukulaisille,joiden tiedämme sitä tarvitsevan mutta eivät kehtaa pyytää.
Mieheni suku tulee aika hyvin toimeen omillaan, mutta vanhaa äitiä olemme joskus auttaneet. Lähetimme siskon mukana jouluksi rahaa ja silloin tällöin muutenkin pieniä summia. Mieheni sisarukset yhtä lukuunottamatta asuvat kaikki ulkomailla ja tienaavat kohtalaisen hyvin, joten emme ole onneksi yksin vastuussa kotiinjääneiden toimeentulosta.
Jollain suvun kaukaisemmilla jäsenillä on edelleen sellainen käsitys, että kuka tahansa Euroopassa asuva afrikkalainen on kroisos, joten kerjuukirjeitä vastaanotetaan joskus. Ei voida kyllä joka suuntaan alkaa rahaa jakamaan eikä siinä mitään järkeä olisikaan. Kirjeet ovat tunteisiin vetoavia ja syyllistäviäkin joskus ja miehelleni tulee niistä usein todella surkea olo, mutta emme voi toimia hyväntekijöinä oman toimeentulon kustannuksella. Itsestään on jokaisen kuitenkin pidettävä ensiksi huolta.
Tässä on just se asia, josta olen poikaystäväni kanssa täysin erimieltä. Hänen kultuuriinsa kuuluvat kiinteät suhteet perheeseen ja sukuun ja tietysti rahan antaminen muulle perheelle.
Asia on jopa niin arka, että en aio mennä naimisiin, ennen kuin tähän ongelmaan saadaan minua tyydyttävä ratkaisu.
Olkoonkin, että minua pitetään kylmänä ihmisenä, mutta en suostu miehen "elättämisen " lisäksi elättämään hänen sukuaankin. Poikaystäväni olisi syksyllä tulossa Suomeen turistina, joten tienaamisen mahdolllisuutta ei ole.
Hänen äitinsä vastustaa matkustamista, koska pojan tienaamat rahat ovat matkan ajan poissa perheen käytöstä. Minun rahojani sinne ei taatusti lähetetä ja jos sellaista vihjailevat, saa mamma kultapoikansa maitojunalla takaisin. Mies mulle kyllä kelpais, anopista ja muusta suvusta ei olis niin väliä.
En tiedä tarkemmin, mistä poikaystäväsi on kotoisin, mutta uskallan kuitenkin kirjoituksesi perusteella sanoa että ei kannata naimisiin mennä jos et ole valmis naimaan koko sukua...Se on yleensä niin, että kaikki tai ei mitään. Minä ainakin olen ottanut "koko paketin" mummoineen ja kumminkaimoineen - muuten ei hommasta olisi tullut yhtikäs mitään.
Koko paketti se melkein on otettava... Tosin säännöt voi sitten sanella omat, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka...
Meillä ei esimerkiksi tulisi kuuloonkaan se, että lähetettäisiin jatkuvalla syötöllä rahaa suvulle tyyliin joka kuun palkasta osa (mieheni on samaa mieltä). Mutta taas mitä sukuun ottamiseen tulee, niin pidän mieheni sukulaisia myös omina sukulaisina ja vaikka en kovin hyvin heitä tunne, ovat he minulle tärkeitä ja siksi olen valmis heitä auttamaan rahallisesti ja muutenkin tiukan paikan tullen.
Jos pyydetään aiheeseen, eikä jatkuvasti, ei siinä mielestäni ole mitään pahaa. Saammehan mekin paljon apua omilta vanhemmiltani (olemme vielä nuoria ja pienituloisia, mies opiskelee) ja joskus myös mieheni sukulaisilta. Hyväksikäyttöä en hyväksy, mutta aitoon tarpeeseen annan jos pystyn.
Turkista. Siellä kun näyttävät mammat edelleen uskovan, että nainen, jolla on varaa matkustaa sinne 3 kertaa vuodessa on Rikas! Tietäisipä avoanoppi vaan, että säästän sinnikkäästi jokaisen liikenevän euron matkoja varten, varaan halvimman mahdollisen äkkilähdön ja syön kotioloissa kuin köyhä opiskelija (makaroonia, tonnikalaa, lenkkimakkaraa yms.)
Itsepä olen tainnut antaa väärää kuvaa rahoistani, kun pyrin ostamaan heille aina jotakin tuliaisia. lahjat ovat kotoisin alennusmyynneistä, mutta sitähän he eivät tiedä.
Tilanne olisi aivan toinen, jos poikaystäväni tulisi tänne töihin, mutta kun kutsukirjeessäkin pitää jo vakuuttaa, että vastaan miehen kaikista kustannuksista, niin että vielä koko sukukin pitäisi "elättää" - ei kiitos.
Mun poikaystäväni on kesäisin töissä Marmariksessa ja talvisin Izmirissä, työpäivä on vähintään 12-tuntinen, palkka olematon. Siitä huolimatta hänen edellytetään lähettävän rahaa kotiin joka palkasta vanhempien ja kahden nuoremman sisaruksen tarpeisiin. Perheen isällä on puusepänliike, joka ei taida tuottaa mitään, kun mies ei pysty perhettään elättämään.
Mamma pitelee perheen kukkaronnyörit niin tiukalla, että kihlasormusten ostoonkin poikaystäväni (36 v.) piti ottaa äiti mukaan, oli varmaan vahtimassa, ettei poika osta liian kalliita!
Mä olen tullut omillani toimeen jo reilut 10 vuotta, joten tuollainen aikuisen ihmisen rahojen vahtaaminen tuntuu käsittämättömältä. Nuoremmat sisarukset opiskelevat isoveljen palkalla, eikä mamma kuuntele puhettakaan siitä, että 19 ja 18-vuotiaat voisivat mennä itsekin ainakin kesätöihin.
Tällä pelillä mamma pitää huolta siitä, että poikaystäväni ei koskaan saa niin paljon rahaa säästöön, että "kehtaa" itsekin perustaa perheen.
Ei varmaan mun varoitukset auta, mutta lueppa huviksesi jos jaksat muilta palstoilta toisten kertomukset. Itselläni on ulkomaalainen mies, ei tosin turkkilainen, mutta voin vakuuttaa paljon nähneenä, ettei kannata. Siis ottaa ulkomaalaista, jonka kanssa on heti alkuunsa kulttuurieroja. Sillä ne vaan taatusti pahenee ajan kuluessa, ja aika paha sitten erota, jos on muksuja syli täynnä.
Joka kuukausi lähetetään sata euroa miehen siskon perheelle. Siskon mies on kuollut ja lapsia on neljä. Minulle tulee vain hyvä mieli, joka kerta kun rahat lähetetään. Hän on minulle kuin oma sisko, ja minusta on vain hyvä voida auttaa. Miehelläni ja minulla on yhteiset rahat, vaikka mies vähän enemmän tienaakin.
Kuulostaa tutulta. 10 vuotta ollaan oltu naimisissa ja alusta lähtien lähetetty rahaa, tosin mieheni kyllä paljon enemmän kuin minä. Nyt kun meillä on ammatit rahanhinku tuntuu kasvavan. Sukulaiset eivät ole köyhiä muttei rikkaitakaan. Olemme käyneet mieheni kotimaassa melko usein ja aina on matkabudjettiin lisättävä suuri summa lahjoihin ja rahalahjoituksiin. Ihmisillä ei ole mitään käsitystä ettei meillä mitään miljoonia täällä ole. Asuntomme on pienempi kuin heidän jne.Välillä suututtaa, vaikka toisaalta tiedän että ihan tavallisia ihmisiä he ovat. Säälittää myös mieheni joka siellä käytyään masentuu kun kaikki pyytävät rahaa ja suku on tosi suuri. Toisaalta tuntuu ettei mihinkään lahjoihin olla tyytyväisiä, elektroniikkaa ollaan ostettu aika paljon. Tämän kanssa on vaan opittava elämään. Joskus olen miettinyt että jos joku sieltä tulisi käymään auttaisiko se. Mutta asuntomme on niin pieni ettei ole vierashuonetta....
Uusi ongelma on se että mieheni maamiehet Suomessa ovet alkaneet pyytää meiltä rahaa. Siinä on ystävyys koetuksella. Ja parisuhde....
moikka stella! Mulla on turkkilainen mies, ja mekin lähetetään kuukausittain Turkkiin hänen vanhemmilleen rahaa, melko suuriakin summia. Viime vuonna ostimme heille asunnon (4 makuuhuonetta jne. ). He kyläilivät luonamme toissa vuonna (kuukauden ajan!), jona aikana pesukoneemme meni rikki. Mieheni äiti tokaisi, että lähdetään ostamaan uutta, mutta sanottuani napakasti, ettei sellaista rahaa tässä nyt ole, nousi iso-baba oikein tuolistaan ylös.Eiole rahaa!!!!!!!????????
Hekin pitävät meitä miljonääreinä, mutta se on mieheni vika, kun aina on antanut niin ymmärtää.Toki meillä on iso talo, kaksi autoa jne, mutta velkaakin sitä enemmän. Tuohon minä en ole lähtenyt, että lähettäisin rahojani sinne. Kyllä kaikki avustukset saavat mennä mieheni tilipussista (vaikkakin sekin on yhteinen).
Nyt mieheni äiti on perimässä isäänsä, ja niillä rahoilla aiotaan ostaa turkkiin auto, vaikkei kummallakaan heillä ole ajokorttia! Vaan vastasuuden varalle, jos me menemme käymään. Naurettavaa. Avustaisivat sitten kerrankin meitä miljonäärejä, velkamiljonäärejä.
Asiahan ei tietysti minulle nyt niin kuulu, mutta kun tunnen muutamia turkkilaisia, ja he avustavat tänne jatkuvasti kurdi"pakolaisia", niin eikö voisi sanoa ihan suoraan, ettei täällä Suomessa asiat nyt NIIN hyvin ole! Turhaan tänne sitten tulevat ja olevat pakolaisia, kun ei täällä kulta kasva puissa.
En ymmärtänyt viestisi otsikkoa... no, ei meillä rahan lähettämisessä ole kyse mitenkään minkään kurdin avustuksesta, eivätkä vanhemmat ole suomeen pyrkimässä. Tiedän, että tuollaista tapahtuu, mitä kirjoitit, enkä sellaista hyväksy. Mieheni ei ole pakolainen, eikä auta pakolaisia. Onneksi.
mies on lähettänyt yhdelle siskolle raha, kun sen mies on kuollut ja hänellä viisi lasta. Samoin, kun mies kävi kotimaassa vei sinne lapsille vaateitta ja osti heille telkarin, kun niillä ei ollut. Tätä kyllä hyväksyn, kun tiedän, että se on tarpeellisen asian ja siellä maassa ei ole sosiaaliturva ja 100 € on sielä iso raha. Vaikka miehellä on muutenkin iso suku, ei tarvi kuitenkin autta ketä muuta ja raha ei pyydettä, vaan mies autta siskoa omasta tahdosta ja minä olen tukemassa jonkin verran.