Saksalainen Auto Bild 4/2010 kirjoittaa vauriosta, joka on kohdannut monia Golf V:n omistajia talvella. Vettä kerääntyy ja jäätyy vasemman etuovan ja etulokasuojan liittymäjkohtaan, alakulmaan. Omistaja ei tätä huomaa ja kun sulkee oven, voi sekä lokasuoja että ovi vaurioitua. Ko. lehdessä on runsaasti kuvia ja haastatteluja asiakkailta, joita tämä on kohdannut. Jotkut ovat saaneet osan korjauskuluista valmistajalta, useimmat eivät mitään. Tätä Auto Bild ihmettelee, sillä valmistajalla on asiasta tietoa ja korjaamoille on siitä informoitu (TIP 2010741-5/4.3.2009), mutta asiakkaita ei. Korjaamoille on annettu korjausohje liimata vaahtokumilevy oven ja lokasuojan väliseen koteloon. Korjauskustannukset ovat Saksassa 2500 - 3000 €.
Golf V jäävaurio
Kuluttajainfoa
983632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
Juuri perjantaina autoni kyseisestä korjauksesta hain. Oven pelti vaan meni solmuun kun jäätä oli kerääntynyt oven etureunaan. Soitin korjaamolle ja heti oli selvä, että tänne vaan, takuuseen menee. Sain vielä sijaisauton käyttöön. Sellaiset solumuovin palat sinne alanurkkiin asennettiin.
"Golf V:n omistajia talvella. Vettä kerääntyy ja jäätyy vasemman etuovan ja etulokasuojan liittymäjkohtaan, alakulmaan"
tuo vika voisi tulla 2003 (IV) sillä niissähän on ainakin farkuissa sellainen olikohan 2x10 cm kokoinen vaahtokumi,
etulokasuojassa, alhaalla lähellä ovea,
otin sen heti uudesta pois kun kehottivat, koska auton voi pestä paremmin ja tuon taakse kerääntyy kuraa kilokaupalla jos olosuhteet ovat otolliset,
eikä se kuran kuljettaminenkaan ainakaan polttoainetta säästä.
.
olisikohan uudessa samallainen vaahtokumi, miksi, ei se ainakaan ääntä eristä ja ilmankin hyvin pärjää.
Seurata sitä kulmaa ja kaataa lämmintä vettä sinne ja sulattaa sillä. Ei se jokapäiväinen riesa ole. Hätätilanteessa voi vaikka kusasta sinne. En ainakaan itse asennuta sinne niitä kurankerääjiä.
Viedä pakkasella heppiä lähelle lokasuojaa, saattaa tarttua ja joutuu ulvomaan kuin Wolfsburgin sudet.
Varmaan kohtuu koominen näky kun Volkkarimies "korjaa" silmäteränsä!
Volkkarien talvitestissä testiryhmä aamutuimaan ensin rutiininomaisesti kusaisee aamuvirtsat lokasuojien ja oven väliin, jotta saa VAG-tekeleistä ovet auki ja voi alkaa sillai niinq talvitestaileen.
Seuraava haaste on käynnistys, että onko jo turbon ahtoputket ihan umpijäässä.
Jos siitäkin selvitään, niin sitten ajetaan kaasu pohjassa kakkosella 50km, jotta lämppäristä tulisi edes auttavasti lämpöä.
Ja sitten kehdataan morkata Fiiatin talviominaisuuksia
Ei taida sitä kaasuakaan uskaltaa painaa, kun sielläkin voi olla jäätä ja poljin katkeaa.
Ei uskoisi että tässä on kyseessä yksi suomen myydyimmistä malleista.
Juuri tuollaiset jäätymisongelmat ovat sellaisia joihin ei kauheasti pysty itse vaikuttamaan. Käsittämätöntä vähättelyä joillakin, pikku homma sulatella jne. Jos autolla oikeasti on tarkoitus liikkua, niin eihän sitä todellakaan joka kerta muista tarkastaa joka helvetin koloa. No ehkä VW-miehille se on rutiinia.
Tuo oven vääntyminenkin on ikivanha juttu. Taitaa olla saksassa ensimmäistä kertaa oikea talvi, kun nyt uutisoidaan.
6-vuoteen oikeastaan ensimmäinen talvi kun tälläinen juttu tulee esiin.
Hiustenkuivaajalla minäkin. Työnkesto molemmille etuoville yht reilu varttitunti.
Unohdit, että ei se oven pieleen kuseminen vielä takaa sitä, että volkkarista saa ovet auki. Myös ovien lukkojen ja kahvojen toiminta talviaikaan on VW-autoille varsin haasteellinen juttu.
Mulla on -07 jetta.Huomasin saman ongelman.Oven ala kulma oli vähän jo vääntynyt.Korjaiskohan ne sen kori takuuseen kun tuo ns.Tehdastakuu on päässy loppumaan.Olikohan se kori ja maali takuu 3 vuotta..enpä nyt muista.
Särjit tahallaan kyllä se narina siinä ovessa kuuluu jo niin hyvissä ajoin ,että pitäisi sen hoksata.
ainakaan jos olet mies.
VAG-huollossa kysyvät, että no miksi et kussut jäätä siitä pois? Aikunen mies, munat ja kaikki?
Ei kai nyt kaikkea pidä manuaalissa lukea. Höh.
Eri asia on sitten jos olet nainen. Siinä tapauksessa saattaa olla, että häveliäisyyssyistä maahantuoja korvaa vauriosta 5%. Naisilla se tähtääminen oikeaan paikkaan on paljon vaikempaa, ja saattaa ottaa perse kiinni lokasuojaan ja jäätyä kiinni.
Tule sinä kusemaan "ammattimies"jos ei kuseta niin heiluttelet vaan päätäs niin kyllä sieltä alkaa valua!! Sorry vaan molopää mutta menee takuuseen...Luulis vituttavan kun kävit kusemassa oman Toyotan kaasupolkimeen mutta eipä vaan ruvennu pelittämään. Varmaan Toyota ajatteli että "minuahan ei katkaravut töki"
Audihan on jo tunnetusti miesten merkki, nyt Volkkari on päässyt samaan sarjaan. Myöntääkö VAG-konserni kipukorvauksia jos pili paleltuu Volkkarin normaalissa oven kunnossapidossa? Autossa takuuta jäljellä, itsellä mennyt umpeen.... Arvaa mikä?
Loistavaa että korvasivat. Noinkin rankka ja selkeä suunnitteluvirhe pitääkin tietysti korvata. Onhan muuten asiassa tullut jo kaikille pohjoismaisille Jetta- ja Golf -kuskeille takaisinkutsu, jossa helman, ovien ja etulokasuojan rakennetta muutetaan? No, onneksi on jo helmikuu, joten hyvällä säkällä ainakin sun Jettasi ovi pysyy kunnossa jopa ensi talveen asti. Ja jos ne viitsii korjauksen jälkeen kunnolla sinkitä ja maalata sen, niin se ei välttämättä pariin vuoteen lähde ruostumaankaan ainakaan pahasti.
http://www.autobild.de/artikel/kaelteschaeden-am-vw-golf-v_1119985.html
Ja leikkiähän minä siitä kusemisesta vain laskin; siinä voi tulla näillä keleillä eturauhastulehduskin? Toisin kuin teillä isomunasilla ja karvaisilla VAG-kuskeilla (karvapeite lämmittää talvella), meillä japsi-, korealalais- tai Volvo-autojen kuskeilla kun on aika pienet pippelit, joilla tuskin Volkkarin ovia saisikaan kertaruiskaisulla auki.
Onkin onni, että meidän autoissa saa ovet auki ilman kuumaa vettä tai kusemista. Ja ne ovien lukotkin toimii ja lämppäristä tulee kunnolla lämmintä. Meillä mottorissakin riittää potkua, kun ei ole turbon välijäähdytin jäätynyt kondenssivedestä umpeen ja kondenssivesi mennyt pyttyihin rikkomaan moottoria.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8771175/thread
Hyvä kirjoitus, tosin Volkkarihemmot saattavat olla eri mieltä.
Akka siinä vieressä narisee eikä ovi
Mistä näitä pieni munaisia karvattomia Toyota miehiä oikein riittää...
Pienimunainen on yhdyssana, kuten isomunainenkin. Eivätkö katkerat ja karvaiset Valmistaudu Avaamaan Gukkarosi -miehet osaa kirjoittaa?
Anteeksi opettaja. Annan sulle maanantaina munaa anukseen.(Menikö kirjoitus oikein)
.. joudun harmiksesi kieltäytymään. Mutta ei siinä mitään, tämä on vapaa maa, joten pitäkää te mahtimeisseleillä varustetut VAG-fanaatikot vaan kimppakivaa keskenänne. Karvahattuasikin voit halutessasi hyödyntää - ehkä jo huhtikuussa Volkkarissa tarkenee ilman sitäkin?
Golfissa jäävaurio ja Golfin ostajilla päävaurio.
Tuolta löytyy kuvia..
http://www.autobild.de/artikel/kaelteschaeden-am-vw-golf-v_1119985.html
vaikka autonkäyttäjällä olisi kuika tyhmä pää se on tehtaan vika ja huudetaan TAKUUTA avuksi. Eikö se oma nuppi mitään sano???????
Vanhoille VW-kuskeille ilmeisesti on normaalia että auton ovea avatessa ollaan kuin murtokeikalla ja varovasti tunnustellaan josko se ovi suostuisi aukeamaan. Katsos kun noissa vauriotilanteissa saattaa olla kyseessä henkilö joka pahaa aavistamatta on siirtynyt VW:n pariin. Kun on tottunut että auton oven voi avata normaalisti myös talvella, niin saattaahan siinä pelti taipuakin kun VW:ssä se ei onnistukaan.
Eiköhän nämäkin seuraavalla kerralla osaa avata ovea hipihiljaa kylmä rinki perseen ympärillä että aukeaako vai ei. Sitäpaitsi eihän tuo ole takuuasia vaan virhevastuu-asia. On kai oletettavaa että jos autoon tehdään ovi, niin sitä voi myös käyttää? Ilmeisesti VW:n insinöörit ovat yrittäneet olla kaukaa viisaita ja estää autoon pääsyn pakkasella, koska myös kaasupolkimen katkeamisen ja välijäähdyttimeen kondensoituneen veden aiheuttaman konevaurion mahdollisuus näin pienenisi.
Itse asiassa minäkin harkitsin vakavasti VAG-tuotetta seuraavaksi autoksi. Uutta Golf tai Octavia dieselfarmaria. Ei yksinkertaisesti enää uskalla, kun sillä pitäisi niiden kolmen muun vuodenajan lisäksi ajaa myös talvellakin kaikissa oloissa. VAG-tuotteet ratsastavat menneellä laatumaineella ja ovat selkeästi ylihinnoiteltuja nykytasoonsa nähden. Skoda on VAG-leiristä paras, mutta VAG:n moottoritekniikka rasittaa sitä, eikä sekään enää ole edes edullinen.
Huoltokaan ja valmistajan/maahantuojan lymyilevä asenne ei todellakaan vakuuta: missä viipyy takaisinkutsukampanjat esim. turbojen välijäähdyttimien ja ahtoputkien suhteen? Ja kyllä, minua harmittaa, koska muutenhan VAG-tuotteet on ihan kohtalaisia, mutta näilllä kaikilla erilaisilla talvikäyttöön liittyvillä käsittämättömillä VAG-riesoilla ja suunnittelun & testauksen kukkasilla ei vaan pysty ei kykene.
Katse kääntyy Volvo V50/V70 suuntaan, tai Korean ihmeetkin on talvikäyttöön selkeästi testatumpia ja parempia tuotteita. Opel saattaisi olla vaihtoehto, mutta historian jäljet pelottavat; kokemusta on E-mallin Kadetista ja kahdesta Astrasta.
Ja suomalainen autolehdistö on kuin kusi sukassa. Jos samanlaiset ongelmat olisivat ranskalaisten tai italialaisautojen riesana, niin kyllä kirjoitettaisiin ja samaan hengenvetoon kaivettaisiin kaikki merkkejä kohdanneet ongelmat 1800-luvun lopulta alkaen. Mutta VW:stä ei uskalleta kirjoittaa mitään negatiivistä.
Tällähän olisi suora vaikutus myyntiin joten ei parane mainostajia suututtaa. Uskomatonta miten tuo laatuauton maine kantaa, tosin itse en ole koskaan pitänyt VW:tä laatuautona. Moni tosin näyttää pitävän.
http://www.iltalehti.fi/autot/2010020411054878_au.shtml
Eipähän VW:llä pahemmin takaisinkutsuja harrasteta, saahan siitäkin laatumainetta ettei tarvitse autoja kutsua korjaukseen vai?
http://www.ake.fi/ake/akerecall/RecallList.aspx?&kohde=0
Ei yksittäistapausten ja nettiprovoilijoiden takia tarvita mitään takaisinkutsukampanjoita.
Sehän se lohduttaakin, kun sattuu se yksittäistapaus omalle kohdalle. Kummasti noita yksittäistapauksia näyttää kertyvän, kun joku ottaa ongelman puheeksi.
Yksittäistapaus on sellainen, että joku osa vaan menee rikki, ei voi mitään. Yksittäistapaus ei ole sellainen, että sopivissa olosuhteissa kaikki samanmalliset autot vaurioituvat rakenteesta johtuen.
Pää vaan pensaaseen, ettei jälleenmyyntiarvo kärsi.
Tai lämpöiseen talliin sulamaan. Kyllä sinne sitä jäätä oli kertynyt,mutta kun uhraa 15min sulatukseen niin se on siinä.
Otin juuri hiustenkuivaajalla kuljettajanpuolen ovesta jäät.
viisas kuljettaja/ autonomistaja. Terveen järjen käyttö on sallittua.
maahantuoja varmaan lähettää kaikille golfkuskeille hiustenkuivaajan, jota suositellaan pidettäväksi talvella mukana. Halvemmaksi se toki VAG:lle tulee kuin takaisinkutsukampanja.
Aggergaattikin olisi matkoilla hyvä olla mukana, jotta saa siihen fööniin virtaa.
Fööni oli tosi nopea apu ongelmaan. Sitten kunnollinen sulamisvesien kuivaus rätillä ja ei kun menoksi.
Tuossa hieman aikaisemmin yksi kirjoittaja sivusikin tärkeää aihetta, eli miksi autolehdet eivät Suomessa kirjoita tämänlaatuisista ongelmista. Ei suomalaisessa Auto Bildissa vastaavaa juttua löydy, vaikka nimi onkin sama. Syynähän on se, että nämä suomalaiset lehdet pelkäävät menettävänsä mainosrahaa, jota autotuojat ja myyjät lehdille maksavat. Ja tätä rahan voimaa autoala käyttää varmasti painostamalla, pakottamalla ja suorastaan kiristämällä kirjoittamaan vain kauniisti ja kehuvasti eri automerkeistä. Saksalainen Auto Bild ei ole riippuvainen näistä mainoseuroista. Siksipä sen ansiota on monien takuukorjausten tekeminen mm. VAG ntuotteisiin, kun lukijat ovat niistä lehdelle raportoineet. Lehdessä on tähän tarkoitukseen oma osastonsa, jossa lukijat kertovat ongelmista ja valmistajan nuivasta suhtautumisesta. Lehti hankkii valmistajan tai sen edustajan vastineen. Ja kas, monesti tässä tapaukisessa ongelma hoidetaan takuuna ja joissakin tapauksissa takuuta jatketaan runsaasti ohi varsinaisen takuuajan. Siksipä luen saksalaista Auto Bildiä. Suomalaiseen en rahojani tuhlaa, mainoslauseita voi halutessaan lukea autojen myyntiesittestä.
Suomen ja saksan autoilukulttuuria ei oikein voi verrata. Saksassa autot ovat käyttötavaraa ja suomessa jonkinlainen minänjatke jolla todistellaan elämässä onnistumista. Suomalaisen miehen autovalintaa ei saa arvostella, se koetaan suurempana loukkauksena kuin jos miestä itseä arvosteltaisiin.
Suomalaiselle on tärkeämpää se että autoa pidetään yleisesti laadukkaana, vaikkei se sitä olisikaan, mielikuva riittää. VW:n kohdalla tätä illuusiota puolustetaan kaikkein voimakkaimmin, jopa lehdistön avustuksella. Itseasiassa onko millään muulla automerkillä ollut uudehkojen mallien kanssa niin vakavia laatuongelmia kuin VW:llä. Vakavuudella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että korjaukset maksavat maltaita.
kyllä ihme ,että nämä köyät hokee MINÄJATKEESTA jos joku ostaa uuden auton. Itselleni minä ainakin sen ostan kun ojn huoletonya ja kivaa ajella uudella autolla. Ajatelkoon kateelliset mitä lystää...........
Kirjoituksessani en maininnut mitään uuden auton ostajasta, sinä sen otit esiin.
Miksi kuvittelet jonkun olevan sinulle kateellinen autostasi, ainiin olethan suomalainen. Taisi osua arkaan paikkaan kirjoitusvirheiden määrästä päätellen.
Olen itsekin toki ostanut uusia autoja, eikä siinä ole mitään ihmeellistä ja kadehdittavaa. Oikeastaan siinä vaiheessa kun ostin ensimmäisen autoni uutena, niin jotenkin koko auton tärkeys väheni ja se muuttui enemmän käyttötavaraksi.
Uikuta minä olen ostanut vain itselleni,uusia autoja. Sillehän ei voi mitään jos se jotain pännii.
En usko että uusi autosi erikoisemmin ketään pännii. Volkkareissa on sen verran maltillista tuo suunnittelu, ettei asiaan vihkiytymätön edes tiedä että kyseessä on uusi auto.
Uus Golf on ihan saman näköinen kun V-malli. Keulamaski on otettu 2002 mallista. Eli kavennettu.
Alunperin piti tulla samanlainen maski kun Audissa,oli jopa kuvia mutta en tiedä miksi ei tullut.
No uus malli on pian tulossa.Toivottavasti hanskalokero-ongelma on kunnossa sitten.Tosin en tiedä onko näissä uusissa SAKSAN Golfeissa sitä ongelmaa. Mehikosta en puhu mitään.
tahdon kovasti munaa peppuun
Tekniikanmaailmasta?
Miten monella on tämä oven jäätymisongelma joka rikkoo oven/lokasuojan. Töissä on yksi Golf jossa kyseinen ongelma. Vaurio menee kaverin piikkiin koska ei ole huomannut puhdistaa ylimääräistä jäätä oven välistä. Törkeää käytöstä huollolta ja ainakin itse veisin jutun kuluttajasuojan käsiteltäväksi.
Jos on V-korimallin Golf, ja viisi vuotta vanha niin menee tehdastakuuseen.
Lisäystä... siis tarkoitin, että korkeitaan viisi vuotta vanha. Kuulemma joku on saanut vielä vanhemmankin auton vedoten koritakuuseen, mutta maahantuojan tieto on, että korkeintaan viisi vuotta vanhat V Golfeissa tuo oven vääntyminen korjataan tehtaan piikkiin.
Eikö se nyt järkiriepu sano itsellään mitään? Tämä jää joka mahdollisesti kertyy sinne alakulmaan ilmoittaa kyllä jo hyvissä ajoin lievällä rahinalla. SIINÄ VAIHEESSA pitää itselläkin alkaa kellot soimaan ,että hei mikä toi on, eikä repiä paikkoja hajalleen. Todella avuttomia paskiaisia ootte ensin särjette järjettömyyttään auton ja sitten alatte uikuttaa ja valittaan. Niipä niin niistä korjauksista, vaikka ne korjataan niistä ei tule milloinkaan niin hyviä kun ne tehtaan jäljiltä ilman vauriokorjauksia ovat . Sieltä sisältä on jo rakenteet ja suojaukset pilalla josta seuraa nopea ruostuminen. ON PAJLJON VIISAAMPAA VÄLTTÄÄ VAHINKO JA SEURATA TILANNETTA. SEN JÄÄN MIKÄ SINNE HARVOIN MUODOSTUU SAA KYLLÄ SULATETTUA JOS VIITSII: Lämpimällä vedellä tai föönillä. Itselläni on auto kyllä katoksessa eikä siinä ole ollut haitalle asti jäätä. Ongelma on varmaan pahempi jos auto seisoo lumisateessa. Käyttäkää nyt sitä omaakin järkeä se on sallittua.
Miksi kiukuttelet? Oletko kuullut, että jollakin toisella autonvalmistajalla olisi samanlainen suunnitteluvirhe. Sillä siitähän tässä on kyse nimittäin suunnitteluvirheestä, joka paljastui kun lunta tuli etelä eurooppaa myöten ja VW:n omistajat siitä raportoivat. Paska homma ja sillä siisti ja sitten asia haluttaisiin sysätä auton omistajan kontolle.
sinä työntää vaikka kätesi konepellin väliin ja painaa kiinni ja valittaa ettei lukko toimi. HÖPÖ hommia koko jääjutut ihmetyttää ettei oma järki sano mitään. NÄIN SON. En minä kiukuttele ,mutta kyllä sen huomaa jos se jää rupeaa siellä vähän kasvamaan se pitää sellaista pientä rahinaa ennen kuin vaurioita pääsee syntymään. Tässä vaiheessa kannattas autoilijan ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja tarkkailla autoa ennen kuin vahinko pääsee sattumaan. Ei tämä asia ole mikään uusi vastaavaa ongelmaa esiintyi jo IV (4) koppaisessa GOLFISSA. Itselläni on ollut useita Golfeja enkä ole joutunut kun kerran puhdistamaan vähän lunta kyseisestä paikasta.
Nykyään ollaan niin saatanan avuttomia ettei mitään muuta kun pöljäillään ja sitten haetaan korvausvastuuta joka asiasta. Minulle on yks hailee korvaako kukaan vai ei , kyllä autonkäyttäjälläkin on oma vastuu. Näkeehän nuista PROVOkuvista ,että ovenreunat ovat tahallaan väännetty rullalle eihän nyt kukaan niin saatanan hullu ole ,että omaa autoaan nuin käsittelee. Niin kuin aijemmin jo tuossa mainitsin niin kannattaa kuitenkin tarkkailla kyseistä tilannetta, koska kerran korjattu on aina huonompi kuin alkuperaisenä säilynyt ovenkulma.
Tuskinpa tuo paljon VW-haittaa ajeletko sillä vai et vanha sananlasku sanoo "Itselleen sika hallaa tekee jos ei syö "
Jo neloskoppasessa ollut tuo vika eikä Vag ole vieläkään tehnyt asialle mitään, ilmeisesti se on Vag insinööreille liian vaikea ongelma, heh kyllä Vag osaa!
Sitten Taunot vielä suu vaahdossa selittää että on käyttäjän vika!
-tämä sama pippeli Janssoni täälä taas mesoaa.
Pitkästä aikaa.
jäätä kertyi ajon(kin) aikana ovikoteloon ja kun kuljettaja yritti sitten ovesta ulos aiheutti jo oven pieni raottaminen näkyvän ovenkulman muodonmuutoksen. Kun kulma on hiukan taipunut, kerää se jäätä helpommin ja taipuu sen vuoksi erittäin helposti lisää. Jäätä poistettiin suurin piirtein aamuin illoin alkutalvesta sulattamalla ja kaapimalla ja silti näin pääsi käymään. Eli tahallaan ja huolimattomasti ei autoa käsitelty. Jään kertymiseen oli vuodenvaihteessa kyllä poikkeuksellisen otolliset olosuhteet johtuen kuivan pakkaslumen satamisesta.
Älä nyt vittu mussuta. Jos tätä tapahtuu sadoille pelkästään Suomessa, kyseessä ei ole mikään muu kuin valmistajan suunnitteluvirhe, josta vastaa valmistaja. Minulle sanottiin VW-korjaamolla, että IV-koppasissa ei tätä ongelmaa ole, koska ovi on erilainen ja eri tyyppinen.
Se on muuten vitun paha uuden auton omistajan tietää tälläisesta auton "ominaisuudesta", jos on ensimmäinen talvi edessä. Ei tätä aiemmilla autoilla tapahtunut. Ei koskaan ollut jäätä oven pielissä vaikka samanlaisella käytöllä ovat olleet.
Vaikka omistat VW:n, ei sitä noin paljon kannata itseensä ottaa jos omassa autossa on valmistusivirhe. Oletkos muuten jo asennuttanut autoosi jäänestopalat, aivan, nyt niitä saa jo V-koppaiseenkin ostettua ennenkuin ovi on kiero. Tiesitkö muuten, että sinne asennetaan myös lokarin sisäpuolle vedenohjaimet tuulilasin kourusta, jotta sulavesi virtaisi oikeaan paikkaan, eikä sinne oven väliin.
-tapaus. Kyllä sen lumen täytyy tulla sisälokasuojan raosta, jos puhut etuoven sarananpuoleisesta alakulmasta. Kyseinen väli on kyllä aika pieni kun siitä ei tahdo vesikään kulkea läpi, olen joskus pesurilla huuhdellut kyseistä kulmaa. Kerää jonkinverran kuraa huuhtelu silloin tällöin tekee hyvää. En oikein usko kertomustasi, pöllyävä lumi ei koskaan voi nuin tiivistyä , että se vääntäisi oven alakulmaa. (puhut ovikotelosta kaiketi tarkoitat etulokasuojan ovenviereistä pientä koteloa). Kyllä se jää ymmärtääkseni sinne kertyy valumavesistä ylhäältäpäin.
Paskiainen minulla on ollut IV koppasia Golfeja kaksikin kappaletta ja molemmissa on pitänyt seurata ettei jäätä ryydy sinne alas saranakulmaan. Poisto hieman lämmintä vettä vaan kastelukannulla . Tiedän kuule soopapää Volkkarit varmasti paremmin kuin sinä. Se on ihan sama mitä sulle on sanottu VW korjaamolla , ajattele nyt vähän eihän ne nyt niin tyhmiä ole ,että ne rupee laulamaan , että -Joo tätä on ollut jo 4-koppaisessakin ajattele nyt vähän omallakin päällä. En ole asennuttanut mitään vaahtokuminkappaleita enkä asennuta minulla on aikaa katsoa joskus sinne kulmaan. Kyllä ne lokasuojat lahoaa ilman niitä vaahtokumin kappaleitakin. Minulla on senverran varaa ,että voin pitää autoa katoksessa ettei tarvitse lumisateessa pitää. Minun ei tarvitse asennuttaa mitään minä voin käydä ostaan uuden auton koska haluttaa. Aivan omaa PÖLÖJYYTTÄÄN autonsa särkee joka on PÖSSI niin särkeköön vaan.
"Itselläni on auto kyllä katoksessa eikä siinä ole ollut haitalle asti jäätä. Ongelma on varmaan pahempi jos auto seisoo lumisateessa."
Hei ääliö, totta helkutissa ongelma on pienempi jos auto on katoksessa. Minulla ei nääs ole katosta vaan auto on taivasalla ja lämpiää webastolla. Oletko kenties sitä mieltä, että mun pitää harva se aamu vetää 100m roikka parkkipaikalle, jotta voin hiustenkuivaajalla sulatella sieltä ne jäät? Vai pitääkö olla aggregaatti, jotta saan sille hiustenkuivaajalle sähköä? Häh? Vai eikö Golffia tai Jettaa saada myydä talouteen, jossa ei ole katos- tai tallipaikkaa? Mitä oikein yrität sönköttää`?
Ai niin, se lämmin tallikin on vähän niin ja näin, kun voi ne s...nan jäät sulaa turbon ahtoputkessa vedeksi ja mennä rikkomaan moottorin.
Kyseessähän on raskaan sarjan moka VW:ltä ja täysin olematon testaus talviolosuhteissa. Tai oikeastaan eräs niistä monista helkutin mokista talviominaisuuksissa. Piste. Vaikka auto on todella hyvä ajaa, ja plussakeleillä mukava pirssi niin tosiasioita se ei muuksi muuta.
Taidat olla vissiin Keskolla töissä, muuten noin hanurista peräisin olevaa asennetta on vaikeaa selittää. Ota volkkarikalsarisi pois, kaiva silmäsi perseestäsi ja myönnä tosiasiat. Se on nääs paitsi sallittua, myös suositeltavaa.
Das Romu on tässä asiassa ihan täsmälleen oikeassa. Oikeastaan en taida ostaa volkkaria tai Audia enää ikinä. Ihan vaan jo sen takia, että Keskon lisäksi vituttaa nämä "2.0 TDI Vm 2006" -nimimerkin kaltaiset vw-fanaatikot (tai ehkä ne on kaikki siellä töissä), jotka ei voi rehellisesti myöntää mitään volkkarin kiistämättömän surkeita ja raivostuttavia talviominaisuuksia.
Syy volkkarin huonoihin talviominaisuuksiin on muuten tasn tarkkaan teidän. Ja tietysti myös munattomien suomalaisten perseennuolija-autolehtien. Jos volkkarikuskit ei olisi pääsääntöisesti tollaisia fanaattisia ja munattomia paskahousuja, niin olisihan tässäkin asiassa volkkarin maahantuoja ja tehdas pakotettu tekemään asialle jotain. Miten helvetissä joku idiootti voi puolustella sitä kiistämätöntä faktaa, että näinkin alkeellinen moka toistuu mallisarjasta toiseen?
ihme jos tuolla järjellä oleva tollo särkeekin autonsa. Ei ole ahtoputkissa koskaan ollut jäätä sillä olen aina dieselautoissa käyttänyt tuulisuojaa . ei mitään ongelmaa. Valumajäät pystyy poistamaan jos vain haluaa kastelukannuun vaan kuumaa vettä ja luruttaa sinne jäämöykkyyn ei se sen kummimpi asia ole. Et tarvitse sataametriä sähköjohtoa, kastelukannu maksaa n. 1€ On se ihme ,että nämä talviautoilu ongelmat kasaantuu samoiolle PÖSILÖILLE. Vanha sanonta ,että "tyhmästä päästä saa kärsiä koko ruumis" pitää edelleen paikkansa. Käyppä taas norkoileen sielä pajan tiskillä ja kysymässä uudelleen onko 4-koppasessa golfissa ollut samaa ongelmaa ,ON. varsmasti. On sun laises pösilön tulla ihan turha suutas soittsmaan ninulla on niin vankka kokemus Golfeista jokaista mallia on ollut vähintään yksi kappale. Minä puhun kokemuksesta sinä taas räkytät turhaa paskaa ongelmiesi kanssa jotka voisi hieman järkeä käyttämällä poistaa. Saathan sinä repiä autos hajalleen jos ja kun niin PÖSILÖ näytät olevan.
Ainakin vuosimallissa 2000 oli vaarana samanlaisen jäämöykyn muodostuminen lokasuojan nurkkaan joka esti etuoven avaamista . Mutta kyseinen vaiva kyllä ilmoitti äänellään jo hyvissä ajoin jolloin voi sen möykyn sulattaa ennen vauriota.
Joo on varmasti sulla enemmän kokemusta VW:sta. Itselläni tuo V Golf -09 on ensimmäinen ja viimeinen. Tuntuu muutenkin puoli vuotta vanhalle autolle olevaan Suomen talvi liikaa kun saa pajalle viedä kerran kuussa.
Vielä tuosta ovesta. Jos tuota jäätä tuolla oven pielessä ei huomaa ja vedät kahvasta, niin silloin se on jo myöhäistä. Et sinä sitä millään tavalla siinä tilanteesta pelasta. Rutina kuuluu aika äkkiä oven avauksesta ja silloin se on myöhäistä.
En minäkään uutta autoa huonosti kohtele tietenkään. En vain ollut kuullutkaan tälläisistä ongelmista VW:llä joten paha näitä oli etukäteen varoa.
Ja kun tätä nyt on tapahtunut tuhansille ja tuhansille ympäri eurooppaa, niin kyseessähän on tietysti valmistusvirhe, josta on kenenkään turha mussuttaa. VW vaan ei osaa.
Sinähän se varsinainen PÖSILÖ olet jos jokasta Golf mallia ollut etkä vieläkään ole oppinut vaan aina vaan uudestaan vaihdat samanlaiseen vikapesään, mutta eihän tuollainen PÖSILÖ sitä tajua.
Misään muussa merkissä noin tyhmää vikaa ei ole mutta Volkkarissa vuodesta toiseen samat viat ja sitten PÖSILÖT vielä kehuu moista tekelettä!
:D Niin siksihän nuo VW kuskit on merkkiuskollisia samoin kun mersukuskit, kun autot on niin huonoja...Das Romu logiikkaa parhaimmillaan.
Juuri näin toimii PÖSILÖ, ei kehdata myöntää että on lyönnyt kätensä p:kaan vaan suu vaahdossa kehutaan kuinka hyvä auto tuli hankittua, sitten kun on rikki niin sitähän ei myönnetä vaan väitetään että pitää aloittaa lenkkeily tms.
särkee autonsa tahallaan. - Kun on järkeä päässä ei haittaa vaikka olis' ovi vähän jäässä.
-Viisas mies jäät sulattaa ja Golfin ovesta sisään pujahtaa.- Pösilöllä on järki ja ovi jäässä, autoilu on matkan päässä.- Pajalle kun pössi soittaa ,pomo sanoo kyllä kesä koittaa.- Siihen loppuu PÖSSIN taru polkupyörakin on liian raju. - Pössin pitäs' töihin mennä mut' ei oikein pyörällä ennä.
Mistä se PÖSILÖ saa sitä lämmintä vettä JOKA PAIKASSA?
ko se sielä taas' niin mahottomasti räyhää. Mene sieki illala aikoihnasti maata ,että jaksat aamula vaikka mennä sinne kassalinjale leimaahmaan passia. Et sie varmasti ole koskhaan autoa ees' omistanu. Ala sieki miehistyhmään ja ota vaippa pois housuista.
-no etkö huomaa sieltä yhdestä paikasta vaikka hätätilassa. Oman järjen käyttö on sallittua tässäkin asiassa. Kyllä huomaa sun "uusavuttomuuden" KUSE sinne kulmaan kai sulla lämmintä kusi on ?
"Kyllä sen lumen täytyy tulla sisälokasuojan raosta, jos puhut etuoven sarananpuoleisesta alakulmasta. Kyseinen väli on kyllä aika pieni kun siitä ei tahdo vesikään kulkea läpi, olen joskus pesurilla huuhdellut kyseistä kulmaa."
Siis meneekö se vesi (kusi) siitä raosta vai ei? Monestiko olet ureaan joutunut turvautumaan? Oletko kuinkakin julkisella paikalla kertonut utelialle sivullisille olevasi viisas Golfin omistaja joka ei autoaan suunnitteluvirheen takia riko.
Taidat olla eläkkeellä kun on aikaa juosta kastelukannun (tai mulkun) kanssa lämmintä vettä (kusta) lorottelemassa.
se pippeli ulos ja kusase sinne ovenrakoon. Siitä välistä niin niin siitä välistä. Jos ei iteltäs tuu niin kysy SATUSEDÄLTÄ apua.
Ota nyt vihdoin jo ne lääkkeesi. PÖSILÖ. Ei helvetti että osaat tehdää itsesi pelleksi ja naurettavaksi. Noin ankaria PÖSILÖitä tuskin voi olla edes Keskolla töissä.
Ja toivottavasti sun kullisi jäätyy ovenpieleen kiinni, kun yrität kusemalla sulattaa niitä jäitä golffisi ovesta. Meinaan vaan, ettei tule lisää tuollaisia. Jos olet noin rakastunut johonkin automerkkiin, niin ota se sänkyysi viereesi ja hässi sitä pakoputkeen. Ehkä tulet itse raskaaksi ja saat pikkuautoja? Semmoisia VW Lupoja.
Voi vattu että hävettää ajaa samanlaisella autolla tuollaisen idiootin kanssa. Vai oletko oikeasti jonkun muun merkin edustaja, joka yrittää tehdä Golf-kuskit naurunalaiseksi?
Jos Pippeli Jannssonilla on edes tynkä. Luojan kiitos ettet pääsisi sitä mihinkään rakoon työntämään. Olisi karmeeta jos TUOLLAISIA PÖSILÖITÄ sikiäisi vielä lisää. Huh Huh. Ei sinulla mitään autoa ole koskaan ollutkaan , puhumattakaan Golfista. Sen kyllä huomaa kun et ymmärrä mistä edes on kysymys.
No miten tämä operaatio käy naisilta, PÖSILÖ?
Taitaa olla taas kerran yksi niistä päivistä kun jopon satula painui liian syvälle pakaroiden väliin...
Pippeli Jansson se menee näin . Nainen laskee housunsa ja seisoo hieman keskivartaloa jännittäen kaarelle ja ottaa pimpsakan ylähuulista kiinni ja nostaa ylöspäin työntäen pisulia vimakkaasti. Loppu on helppoa tähtää vaan rakoon. Etkö ole koskaan nähnyt tyttöjen pissaavan "pitkää pissaa". No ethän nää varmaankaan ymmärrä senkään kamppeen päälle mitään.
Etkä sinä autoista koska ajat Klonkswagenilla = Saksan Mosse.
ÖÖ
Totteroitten tupa tästä on tullu ? Totterot toisiaan moittii. Kuka se tämä Taas Romu oikein on ? Älä hyvä mies osta taas romua kyllä me uskotaan se jo vähemmälläkin ,että sulla on romu.
Monella tuttavallani on 5- Golfi enkä tunne ainoatakaan kellä olisi ollut mitään ongelmaa koko jutun kanssa. Veljelläni oli 4-Golfi jossa oven nurkkaan muodostui jäämöntti. Ulkotolpassa ja lauhaa pakkasta välillä niin silloin on mahdollista kehittyä tämä juttu. Tyhjää sontaa jauhatte korkeintaan on kysymys muutamasta autosta koko suomessa.
Eipä tietenkään Volkkarissa ole mitään vikaa, kumma vaan että Saksalaiset autolehdetkin väittävät toista:http://www.autobild.de/artikel/kaelteschaeden-am-vw-golf-v_1119985.html
Aikaa tuolle korjaukselle varatessani huoltoneuvoja sanoi niitä olevan tulossa jonoksi asti. Olivat yhteen VI-Golf Plussaankin jo joutuneet moisen toimenpiteen tekemään. Eli kyllä niitä on enemmän kuin se muutama Suomessa, puhumattakaan Euroopan mittakaavassa.
... tehdä itsestäsi pellen.
Pointtihan on siinä, että jos kaltaisiasi fanaattisia kusipäisiä Golf-kuskeja ei olisi, niin VW:n talviominaisuudet ja laatu olisi taatusti saatu kuntoon ajat sitten, tai ainakin viimeisimmässä mallissa. Tosin tämänkin päivän kirjoituksiesi perustella olen kohtalaisen varma, että nimimerkki "2.0 TDI Vm 2006" on todellisuudessa Toyotalla tai jollakin muulla kilpailevalla merkillä/maahantuojalla töissä.
Mutta ei siinä mitään, sen vaihtoehdon varalta, että todellakin olet vannoutunut Golf-kuski, niin onneksi riittää muitakin automerkkejä, joissa ei tarvite kärsiä muun muassa:
- ahtoputkien jäätymisestä ja moottorivaurion pelosta
- jatkuvasti jäätyvistä ovien lukoista
- helvetin hitaasta ja surkeasta lämmityslaitteesta
- ovien jäävaurioista
- jne
Enivei, katsele sinä vaan ihan rauhassa iltaisin volkkareiden kuvia ja runkkaa itsesi uneen. Kliimaksisi voit tietysti myös suunnata vaikkapa sinne golffisi etuoven ja lokasuojan ah niin ahtaaseen rakoon. Ja jos heppisi jäätyy kiinni lokasuojaan, niin muista pitää se hiustenkuivaaja käden ulottuvilla, ettei meidän normaalien ihmisten - anteeksi siis PÖSILÖIDEN - tarvitse amulla kärsiä myötähäpeää, kun aamulla ihmettelemme naapurin autokatoksessa itkevää VW-toppatakkiin ja VW-pipoon pukeutunutta säälittävää äijää, joka yrittää repiä pippeliään volkkaristaan irti. Olisi siinä 3v pojalle ja 5v tyttärellekin selittämistä, kun ne kysyisi, että iskä hei, miksi tuo hassun näköinen setä tuolla itkee ja mitä se oikein tekee?
soopaa. Se on kuule jämpti niin ettei huoltoneuvoja tule sanomaan tuomosta suustaan
Eipä tietekään tule kun kyseessä on Volkkari. Silloin se on ominaisuus ja Tauno maksaa itse!
"Se on kuule jämpti niin ettei huoltoneuvoja tule sanomaan tuomosta suustaan"
Jos tuo pitäisi paikkansa, niin sehän olisi synonyymi sille, että Kesko/VW/Audin huoltoneuvojat koulutetaan systemaattisesti pimittämään totuutta tai kenties jopa valehtelemaan. Onko tilanne todellakin jo noin paha? Aika rankka väite.
pakkasella kuoleentuvat takaluukun pumput, jäätyvät takajarrut, hiekkotehoinen lämppäri ja huono lämmön jakaantuminen, jäätyvät lukot, pakkasilla temppuilevat kaukosäätimet, jäätyvät etuovien nurkat, jäätyvät ahtoputket ja kaiki muutt Volkkarin omaisuudet. Vaihdon merkkiä. Ei samaan tapaan tehoa eikä vääntöä kuin VW:ssä, mutta huoletonta ajoa ja etenemistä. Myös talvella! Paluu merkkiin kun osaavat ja ymmärtävät tehdä autoja, jotka on suunniteltu tänne ja toimivat myös pohjolan olosuhteissa. Hyvää kevättä kaikille.
-ei ole mitään muuta ongelmaa kun hieman alimitoitettu lämmitys systeemi.
Aivan loistava auto taloudelliset hyvät moottorit hyvä jälleenmyyntiarvo, kertoo luotettavuudesta jne.....
taas höpäjää.
Kyllä sanoo kun kysyy..
-sano. Se ei sen jälkeen enää oo huoltoneuvoja-
Kyllä sama kaveri siellä vieläkin istuu..
Korjaako ne takuuna näitä jäävaurioita ? Maalit lähteneet pieneltä alueelta oven etukulmasta,juuri sieltä kohdasta joita talvella sulattelin.
Mutta kannattaa silti kysyä virallisesta liikkeestä eikä täältä totuuden torvesta. Voihan olla, ettei me fiksut S24-palstalaiset tiedetäkään ihan kaikkea?
Tietenkin, jos on kuumailmapuhaltimella kuplittanut maalin ja sitten hinkannut jääraspilla kuplat pois, niin onko kyseessä enää valmistajan vika? Onneksi et ehtinyt kusta niihin maalittomiin kohtiin, vaikka onhan niissä jo muutama kilo tiesuolaa aloittamassa korroosiota.
osio oli täysin sun omaa elämää. Katso onko kouraasi kasvanut karvoja.
Sinulla ottolapsia? Tuskin sulla miesten vehkeet on jos on olet hangannut ne nuoruusvuosinasi kyvyttömiksi. No eihän se sun isäs vika oo jos sinusta on tuollainen Janssoni tullut.
Uimaseuran narut on Pikkaraisen hallus.
Runkkuvei.
No tuo nyt on pieni ongelma ja vältettävissä huolellisuudella. Minun Toyotaan tai siis "siihen saatanan katiskaan jolla en aja enää kauan" ei päässyt tänätalvena sisään monena aamuna ollenkaan, tiivisteet jäässä ja lukot kanssa...on muuten helvetin hauskaa repiä ovea auki väkisin kun ei suosiolla aukene...
- oletkin TOJO-PELLE niin voit suihkuttaa silikonoi suihketta niihin tiivisteisiin. Ja jos ovi ei muuten aukea panele sitä sisään reunoista niin jää antaa periksi, siis painele reunoista ja sitten vaan avaat oven. Kuse siihen lukkopesään.