Olen 21-vuotias nuori nainen ja ongelmani saattaa kuulostaa oudolta. Minua melkein hävettää kysyäkin, koska tämä kuulostaa varmasti tosi absurdilta ja pelkään etukäteen tulevia ilkeitä kommentteja.
Rohkea rokan syö ja niin edelleen, tässä ongelmani tulee: Olen seurustellut kolme kuukautta kaverini kanssa, joka on siis nainen kuten minäkin. Kaikki alkoi siitä, kun kaverini meni kännissä tunnustamaan minulle samalla kertaa olevansa lesbo ja ihastunut minuun. Olin itsekin aika tuiskeessa ja päädyimme ensin pusuttelemaan, kuten meillä usein tapana on muutenkin kavereiden kesken, mutta yllättäen juttu etenikin vielä pidemmälle. En katunut hirveästi ja seksi oli minun mielestäni ihan kivaa, tosin erilaista kuin miehen kanssa.
Muutama päivä myöhemmin kaverini alkoi puhua ihastumisestaan myös selvin päin. En hennonnut särkeä hänen sydäntään ja kun olin jo maannut hänen kanssaan ja kaikkea... no, jotenkin siinä sitten ajauduin seurustelemaan hänen kanssaan ja sitä on jatkunut tosiaankin tämän kolme kuukautta! Tunnen kaveriini kiintymystä. Hän on kiva, herttainen, kaunis ja mukava, täydellinen kaveri. Seksi on edelleenkin ihan kivaa, sillä olen niin hellyydenkipeä muutenkin. Suhteestamme kuitenkin puuttu se jokin; en rakasta häntä kuten seurustelevien parien pitäisi. Kaverini kehuu aina, kuinka onnellinen on kanssani ja kuinka ihanaa on kun vastasin hänen tunteisiinsa. :( Voi kun voisinkin aidosti vastata hänen tunteisiinsa, mutta sisimmässäni tunnen olevani täysin hetero.
Tilannetta pahentaa vielä se, että yliopistolla on yksi mies, josta olen ihan oikeasti kiinnostunut ja johon voisin ihastua. En luonnollisestikaan voi aloittaa tapailemaan miestä, sopia treffejä tai muuta, koska seurustelen jo. En halua rikkoa "tyttöystäväni" sydäntä, mutta nyt tämä on entistä vaikeampaa, koska seurustelemme. Tiedän että olen liian miellyttämishaluinen ja kiltti, ja nyt olen ajanut itseni aivan hirveään liemeen. :(

Vastaukset 9
Vanhimmat
No faktahan on se, että tulet särkemään hänen sydämensä. Et voi mitenkään selittää tuota hänelle järkevästi että miksi sitten aloit seurustella hänen kanssaan. Olette olleet jo tovin yhdessä joten hän on ihan hyvin jo voinut alkaa rakastua sinuun.
Mutta et kuitenkaan voi jatkaa elämääsi tuollaisessa valheessa.
Vaihtoehdot ovat, että sanot kaiken suoraan, jolloin häneen varmasti sattuu ja hän tuntee itsensä petetyksi. Tai sitten sepität jonkun tarinan, mikä luultavasti ei kannata jos jatkossakin näette toisianne, kyllä hän ennen pitkää saa selville että oletkin miehen kanssa.
Nyt se rohkea syö rokan uudestaan, ottaa härkää sarvista ja niin edelleen, ei se nyt auta kun vain kertoa.
Niin hienosti ja varovasti kuin se tuossa tilanteessa on mahdollista. Kerro hänelle tuo mitä kirjoititkin
"Tunnen kaveriini kiintymystä. Hän on kiva, herttainen, kaunis ja mukava, täydellinen kaveri"
Siitä tulee varmasti aika rankkaa, mutta mitä kauemmin tuota pitkität, sen vaikeampaa se on.
Katkase heti alkuunsa. Epärehellisyys syö paitsi häntä myös sinua sisältä. Ei toisen mieliksi voi tehdä mitään. Eikä se ole edes oikein häntä kohtaan. Kerro rehellisesti kasvokkain miltä tuntuu.
tuossa mitään tartte katkaista!
Kerro Ystävällesi, että olet bi. Hän joko hyväksyy sen, tai sitten laittaa itse poikki.
Silloin olet ollut rehellinen, etkä ole loukannut ketään.
... miten teille ei tätä tullut mieleen ??
Olen se mies yliopistolta. Minulla on jo poikaystävä enkä siksi voi alkaa tapailla sinua, sopia treffejä ja muuta sillä seurustelen jo.
Olen sen miehen bi-poikaystävä. Voin jättää sinulle yhteystietoni yliopiston ilmoitustaululle. Soita,niin keskustellaan lisää.
Minä olen sen miehen bi-poikaystävän lesboäiti. Haluaisin tutustua sinuun ja vähän kouluttaa iän tuomalla viisaudella.
Ja minä olen sen miehen bi-poikaystävän lesboäidin lesborakastajatar. Voitaisiin ottaa sinut mukaan leikkeihimme.
Älä kuuntele noita. Minä olen sen samaisen miehen bi-poikaystävän lesboäidin lesborakastajan entinen aviomies. Minulla on oma firma ja vakaa tulevaisuus. En ole väkivaltainen, enkä narsistinen. Tykkään luonnosta ja rauhallisista koti-illoista. En juo, enkä polta. Minun kanssani on rauhallista ja turvallista olla. Olen huomaavainen ja uskollinen mies. Olen hetero ja haluaisin vielä kohdata sen aidon ja oikean rakkauden, sellaisen, joka kestää koko loppuelämän ajan.
Tavataanko ?
Olen tämän nuoren miehen bi-poikaystävän lesboäidin lesborakastajan ex-aviomiehen avioton aikuinen tytär syrjähypystä. Olisin kiinnostunut siitä sinun lesboystävästäsi. Voisitko järjestää meille sokkotreffit?