poem

meillä jokaisella, älä luovu niistä milloinkaan.

Kaunis runo, elämänmakuinen ja soljuva teksti.

Kiitos lukuhetkestä.

Jos varmaksi tiedät
sen
et ihminen
tuo
ollut sulle
ei
tarkoitettukaan..
Niin silloin luovuta
ja
kasvun paikka se on.

Sydän kai tietää
sen tunteen
rakkauden!

Vai tietääkö ?

Anna minun ojentaa nämä Rakkauteni
kukat, vaikka sormeni on ketjuin
kahlittu ja tahtoni ilmaisen
pidätettynä Rakkauteni
vankina..

Anna minun sanoa ilman huuliani tunteeni,
suuni on suljettu ja teljetty tyrmään,
joudun ilmaisemaan Rakkauteni,
mitä maa tarjoaa, mitä pidättäjäni
eivät oivalla..

Anna minun kertoa, mitä minussa liikkuu,
suo vereni aaltojen osua kuumana
ja hengitykseni kohota, ihoni tulla
niin, että tunnet ja kun se on,
katsot vain minuun..

Anna siksi minun ojentaa nämä valkeat,
vangittunakin minä istutin ne ja
kasvatin, sanoiksi, säkeiksi,
etten ole katunut, haaveitani
oikeudenmukaisuudesta..

..anna minun ojentaa seuraavatkin
kukat ja saada lisää toivoa..

http://www.youtube.com/watch?v=h0zcKo_7Wv8&feature=related

Kiitos Runostasi.

Aina kukka ei osu oikeaan käteen,
herätä rakkautta, mutta kuitenkin
se on ojennettu, otettu vastaan,
ihmisyys kuiskannut..

Rakkaus ei aina jää, käy vain ovella,
vaikka se joutuu poistumaan,
jotain jää kahteen mieleen olemaan..

Rakkaus on piirtänyt kuvionsa.

Persoonallinen, vahva ja tuore
Rakkausrunosi..

Joku oma kerrontasi tekstissäsi
kiehtoi ja kiinnosti heti..

Rohkeat ja tummat säkeet, tunteita, aitoutta
selkeänä, hieno ja mieleen jäävää luettavaa..

Tämä oli varsin eheä ja hyvä Runosi.

Iloa ja etsivää mieltä koko tähän
talviseen helmikuun päivääsi.