Tahdon kirjoittaa mun tarinan tänne.. En siksi, että kehuskelisin vaan siksi, että elämä voi OIKEASTI muuttua tuosta vain, yllättäen.
Kun oli 12v, normaali koulua käyvä tyttö, mun isä kuoli. Se nukku pois ja mun elämä muuttu yhdessä yössä. Ylä-asteella en ollut suosittu, vaikka omistinkin oman kaveripiirin. Paskapuhe kiersi ja jätkär haukkuivat läskiksi. Paino indeksini oli tuolloin jotain 25 ja se oli ka-ma-laa. En kuitenkaan ajatellut asiaa vaan olin iloinen siitä, mitä mulla oli.
Ysiluokalla löysin ihmisen, josta tuli mulle todella todella tärkeä. Kerroin hänellä aivan kaiken ja luotin häneen 100 prosenttisesti. Kaikki oli hyvin vai oliko? Kun ylä-aste loppui, myös tämä ihminen katosi mun elämästä. Ei selitystä, ei mitään. Mä muutin toiselle paikkakunnalle ja menin lukioon.
Lukioon en sopeutunut. Jo parin ensimmäisen kuukauden aikana huomasin, ettei se todellakaan ole mun paikka. Olin liian paljon yksin ja mietin liikaa asioita. Pidin välivuoden ja sairastuin anoreksiaan. Laihtumista, valehtelemista, pelkoa, turvattomuutta. Ajattelin, että mitä mä mun elämällä oikein teen? Että mä olen liian läski ja ruma. En mennyt hoitoon eikä mua pakotettu edes sinne.
En käynyt välivuotena töissä enkä tehnyt oikeastaan mitään. Olin vain ja laihduin.
Sitten mä tajusin, että mun pitää vain aloittaa kaikki alusta. Mä hain taas toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, tällä kertaa amikseen. Kävin pääsykokeissa ja sain paikan. Mua pelotti ja mietin yöt, kuinka tuun jaksamaan koko koulua.
Muutto kuitenkin muutti mun elämän hetkessä. Sain ihanan luokan ja pari hyvää kaveria. Vaikka tää saattaa kuulostaa ihan feikiltä tai huijaukselta, tää on totta. Löysin suomi24 treffeistä ihanan jätkän, jonka kanssa olemme yhdessä, mulla on ihana kämppis ja ala on juuri se mitä tahdon tehdäkin. Ja tiedättekö? Vaikka yhä mietin, mitä laitan suuhuni, en enää tahdo olla luuranko enkä saa morkkista, vaikka söisinkin välillä jotain hyvää. Uskaltakaa lähteä ja yrittää aloittaa alusta. Se on vaikeaa ja mä todellakin tiedän sen, mutta se saattaa muuttaa AIVAN kaiken.
Tsemppiä!
Kun oli 12v, normaali koulua käyvä tyttö, mun isä kuoli. Se nukku pois ja mun elämä muuttu yhdessä yössä. Ylä-asteella en ollut suosittu, vaikka omistinkin oman kaveripiirin. Paskapuhe kiersi ja jätkär haukkuivat läskiksi. Paino indeksini oli tuolloin jotain 25 ja se oli ka-ma-laa. En kuitenkaan ajatellut asiaa vaan olin iloinen siitä, mitä mulla oli.
Ysiluokalla löysin ihmisen, josta tuli mulle todella todella tärkeä. Kerroin hänellä aivan kaiken ja luotin häneen 100 prosenttisesti. Kaikki oli hyvin vai oliko? Kun ylä-aste loppui, myös tämä ihminen katosi mun elämästä. Ei selitystä, ei mitään. Mä muutin toiselle paikkakunnalle ja menin lukioon.
Lukioon en sopeutunut. Jo parin ensimmäisen kuukauden aikana huomasin, ettei se todellakaan ole mun paikka. Olin liian paljon yksin ja mietin liikaa asioita. Pidin välivuoden ja sairastuin anoreksiaan. Laihtumista, valehtelemista, pelkoa, turvattomuutta. Ajattelin, että mitä mä mun elämällä oikein teen? Että mä olen liian läski ja ruma. En mennyt hoitoon eikä mua pakotettu edes sinne.
En käynyt välivuotena töissä enkä tehnyt oikeastaan mitään. Olin vain ja laihduin.
Sitten mä tajusin, että mun pitää vain aloittaa kaikki alusta. Mä hain taas toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, tällä kertaa amikseen. Kävin pääsykokeissa ja sain paikan. Mua pelotti ja mietin yöt, kuinka tuun jaksamaan koko koulua.
Muutto kuitenkin muutti mun elämän hetkessä. Sain ihanan luokan ja pari hyvää kaveria. Vaikka tää saattaa kuulostaa ihan feikiltä tai huijaukselta, tää on totta. Löysin suomi24 treffeistä ihanan jätkän, jonka kanssa olemme yhdessä, mulla on ihana kämppis ja ala on juuri se mitä tahdon tehdäkin. Ja tiedättekö? Vaikka yhä mietin, mitä laitan suuhuni, en enää tahdo olla luuranko enkä saa morkkista, vaikka söisinkin välillä jotain hyvää. Uskaltakaa lähteä ja yrittää aloittaa alusta. Se on vaikeaa ja mä todellakin tiedän sen, mutta se saattaa muuttaa AIVAN kaiken.
Tsemppiä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Upeinta koko jutussa oli se, että nousit kurjuudesta vain itsesi ja oman oivalluksesi avulla. :)
Pitäs kai munkin vaan repästä ja löytää jotain piristystä.
Oli tosi mukava lukea tätä ja sain taas voimaa yrittää.. Ehkä mäkin voisin..?:)
Olipas hieno kertomus! Mukavaa välillä lukea tällaisiakin tekstejä, ja antaa taatusti toivoa myös niille muille erilaisten ongelmien kanssa kamppaileville.
tosi hienoo että joillekin toi on mahdollista :D tosi piristävää että ees joku voi päästä ulos tälläsest kauheest huonon olon kierteest, olisipa se mullekin mahdollista, mutta joillekin se on ja joillekin ei
Ihanaa! Mä uskon vakaasti että uudelleen aloittaminen auttaa pulmaan kuin pulmaan. Mäkin olen aikani kärsinyt täällä ja ensvuonna on vuorossa muutto Englantiin. :=) Miksi turhaan kituuttaa paikassa ja elämäntilanteessa joista ei saa mitään irti, kun voi hankkia opiskelupaikan ulkomailta, pakata laukut ja lähteä maailmalle! ^^