1/3

Olisihan minun pitänyt tietää - vai olisiko?
Kolumni on julkaistu väestöliiton nettisivuilla maaliskuussa 2006
Päivi Sutinen, KT
Tokihan me tämän perhe-elämän ja parisuhteen jo osaamme, kaksi edellisestä erosta viisastunutta, kokemuksesta oppineena ja kasvaneena. Meillä puhutaan ja keskustellaan kaikista asioista, meillä ei huudeta ja loukata toisia, meidän ei tarvitse enää lapsellisesti riidellä tiskivuoroista, rahasta, siivouksesta eikä lasten kasvatuksesta. Toistemme lapsiin suhtaudumme aikuisen kärsivällisyydellä ja lempeydellä, jopa rakastaen. Olemme kaksi aikuista ihmistä, itsenäisiä ja kyvykkäitä hoitamaan asioita rauhallisesti ja järkevästi, valmiina sitoutumaan ja yhdessä selviämään kaikesta.
Niinpä tarina alkaa:
Olipa kerran Prinssi ja Prinsessa. Oli kerran, mutta tälle sadulle ei tullutkaan onnellista loppua. Tuli ero. Joten aloitetaan alusta: Olipa uudemman kerran jo elämässään vähän kolhiintuneet ja repaleiset Prinssi ja Prinsessa, jotka halusivat ja saivat toisensa, yhdistivät edellisten valtakuntiensa rippeet ja kasasivat kaiken ikäiset ja kokoiset jälkikasvunsa uusperheen luvattuun valtakuntaan. Oli yhteinen unelma onnesta ja harmoniasta, luottamuksesta ja välittämisestä. Oli uskoa, että virheistä on opittu ja tässä uusperheessä kaikki on paremmin kuin entisessä perheessä.
Vaan eipä aikaakaan, kun valtakunnasta alkoi kantautua kummia uutisia. Perilliset, ne suloiset pikku tai vähän isommatkin rinssit ja rinsessat alkoivat luoda kapinahenkeä. Kaikkialle valtakuntaan kuului huutoa: ”Et sä mun isä ole!” ”Sä et ole mun äiti, mun ei tarvitse sua totella!” ”Tää on mun koti, et sä mua määrää!” ”Mun äiti sano, että ei sua tartte totella!” ”Mä haluan olla vain isän kanssa!” ”Mä tahdon, et isä nukkuu mun kanssa!”
Ja valtakunnan aikuiset joustavat, sovittelevat, neuvottelevat ja välttävät riitaa viimeiseen asti. Riitelyhän ei ole lapsen edun mukaista. Korvataan ja hyvitellään, sillä ovathan lapset jo kärsineet (ja kärsivät loppuelämänsä) vanhempiensa erosta. On pakko ymmärtää lapsia, puolisoa, ex-puolisoita, isovanhempia, sukulaisia. Erohan vaikuttaa kaikkiin. Ja järkevä tasapainoinen aikuinen ymmärtää kaikkien tunteita.
Ja jossain valtakunnan kellarikomerossa istuu isäpuoli yksin ja miettii, mikä hän tässä perheessä on. Eikö hänellä ole sananvaltaa mihinkään? Onko hän vain talonmies tai autonkuljettaja? Toisaalla samassa kellarissa, mutta yksin kumminkin, istuu äitipuoli uupuneena, kyyneleitä nieleskellen ja pohtii, pitäisikö sittenkin tarjota lapsipuolille omena.
Valtakunnassa kaikki ei ole hyvin, sillä vallan, ajan ja kaiken energian ovat kaapanneet perilliset. Johonkin vallihaudan syövereihin oli valtakunnan hallinnoinnin ja pyörityksen keskellä kadonnut - parisuhde. Parisuhde, jonka varaan tämä valtakunta oli perustettu. Sinne vallihautaan, jonka reunamilla kaikki tietävät entiset puolisot, sukulaiset, ystävät ja ammattiauttajat jakelivat pyytämättä ohjeita ja neuvoja huudellen: ”Pitäisihän sinun ymmärtää!” Entisestä piti olla oppinut, mutta mikään ei enää toiminut. Syvällä kellarin kätköissä, yksin ja erillään, istuivat puolisot pohtimassa, kannattaako kaikki tämä.
Voiko tämä tarina saada onnellisen lopun? Osataanko nähdä, että useimmat hiertävät asiat ovatkin uusperheellisyyteen liittyviä rakenneongelmia, eivätkä suoranaisesti parisuhdeongelmia?
Parisuhteen hoitaminen uusperheissä on kalenterin katsomisen paikka: ”Hienoa, tulevana viikon-loppuna osa lapsista on isällään ja osa äidillään. Nyt on sitä kahdenkeskistä aikaa.” Vaan eipä iloita ennen aikoja, teinihän kieltäytyykin lähtemästä.
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mie vuan! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu