. Se siitä romantiikasta. Saunan lauteille on puolison kanssa kavuttava puhumaan ja kuuntelemaan. Kehenkäs muuhun harmisi ja pettymyksesi kaadat?
Alusta asti on valtakunta ollut täynnä eri-ikäisiä ja erilaisia lapsia. Elämä on jatkuvia suunnitelmien muutoksia. Ei käy exälle taaskaan tuo viikonvaihde, vaan haluaa vaihtaa. Toinen exä ei sitten taas millään suostu mihinkään vaihtoihin. Lisäksi aikuisten työt ja lasten koulut ja harrastukset. Miten sovittaa tämä alati muuttuva palapeli jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi, jossa voisi viihtyä? Enää ei voi hallita edes omaa elämäänsä, puhumattakaan tämän alati muuttuvan valtakunnan hallitsemisesta.
Voimat loppuvat, iskee uupumus. Ei minusta tähän ole. Rakenneongelmat ovat muuttuneet henkilökohtaiseksi syyllisyydeksi ja sitä myöten parisuhdeongelmaksi. Toiveisiin ja odotuksiin ei kyetä vastaamaan. Tai oikeastaan siihen, mitä kuvitellaan toisen odottavan. Kun ei ole oikein ehditty ja jaksettu kysyä toiveita, on vain kuvitelmia. Petytään omaan itseen. ”Luulin jo oppineeni, että ei enää lapsellisia riitoja. Ja nyt meillä riidellään siitä roskiksen viemisestäkin harva se päivä.” Puolisot pohtivat, olisiko tämä pitänyt tietää.
Mutta kun ei voi tietää. Voi vain varautua siihen, että puolison mukana tulee lapsia. Mutta siihen, mitä arki on, on vaikea varautua. Meidän perhe ei enää ole meidän perhe, vaan ulkopuolelta tulevan vaikutuksen määrä yllättää kaikki. Miten tässä nyt pitäisi elää?
Tarina voi saada onnellisen lopun. Puolisot voivat hakeutua samaan kellarin koloon, kertoa omista riittämättömyyden, syyllisyyden ja ulkopuolisuuden tunteistaan. On vain kuunneltava ja kuultava toista. Huomattava, että tässä se kuitenkin on, unelmieni prinssi tai prinsessa, entistä rähjääntyneempänä, erillaisena, mutta edelleen valmiina sitoutumaan. On vain kerrottava, mikä ärsyttää, harmittaa ja väsyttää. Ja sitten yhdessä luotava uudet ja toimivat käytännöt. Parisuhde ei saa jäädä rakenteiden alle. Syy ei ole itsessä eikä tuossa puolisossa, vaikka niin aina nähdään. Syy löytyy tilanteesta, tilanteessa missä ei enään huomata toisen läsnä oloa, missä ollaan unohdettu kannustus, ikävä, huomionosoitukset, kaiken.. Kellaristakin voi kavuta takaisin valtakuntaan, jopa sinne torniin asti ja julistaa: valtakunnassa on asiat riittävän hyvin.
Ja he elivät elämänsä..... vahvempina!
Alusta asti on valtakunta ollut täynnä eri-ikäisiä ja erilaisia lapsia. Elämä on jatkuvia suunnitelmien muutoksia. Ei käy exälle taaskaan tuo viikonvaihde, vaan haluaa vaihtaa. Toinen exä ei sitten taas millään suostu mihinkään vaihtoihin. Lisäksi aikuisten työt ja lasten koulut ja harrastukset. Miten sovittaa tämä alati muuttuva palapeli jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi, jossa voisi viihtyä? Enää ei voi hallita edes omaa elämäänsä, puhumattakaan tämän alati muuttuvan valtakunnan hallitsemisesta.
Voimat loppuvat, iskee uupumus. Ei minusta tähän ole. Rakenneongelmat ovat muuttuneet henkilökohtaiseksi syyllisyydeksi ja sitä myöten parisuhdeongelmaksi. Toiveisiin ja odotuksiin ei kyetä vastaamaan. Tai oikeastaan siihen, mitä kuvitellaan toisen odottavan. Kun ei ole oikein ehditty ja jaksettu kysyä toiveita, on vain kuvitelmia. Petytään omaan itseen. ”Luulin jo oppineeni, että ei enää lapsellisia riitoja. Ja nyt meillä riidellään siitä roskiksen viemisestäkin harva se päivä.” Puolisot pohtivat, olisiko tämä pitänyt tietää.
Mutta kun ei voi tietää. Voi vain varautua siihen, että puolison mukana tulee lapsia. Mutta siihen, mitä arki on, on vaikea varautua. Meidän perhe ei enää ole meidän perhe, vaan ulkopuolelta tulevan vaikutuksen määrä yllättää kaikki. Miten tässä nyt pitäisi elää?
Tarina voi saada onnellisen lopun. Puolisot voivat hakeutua samaan kellarin koloon, kertoa omista riittämättömyyden, syyllisyyden ja ulkopuolisuuden tunteistaan. On vain kuunneltava ja kuultava toista. Huomattava, että tässä se kuitenkin on, unelmieni prinssi tai prinsessa, entistä rähjääntyneempänä, erillaisena, mutta edelleen valmiina sitoutumaan. On vain kerrottava, mikä ärsyttää, harmittaa ja väsyttää. Ja sitten yhdessä luotava uudet ja toimivat käytännöt. Parisuhde ei saa jäädä rakenteiden alle. Syy ei ole itsessä eikä tuossa puolisossa, vaikka niin aina nähdään. Syy löytyy tilanteesta, tilanteessa missä ei enään huomata toisen läsnä oloa, missä ollaan unohdettu kannustus, ikävä, huomionosoitukset, kaiken.. Kellaristakin voi kavuta takaisin valtakuntaan, jopa sinne torniin asti ja julistaa: valtakunnassa on asiat riittävän hyvin.
Ja he elivät elämänsä..... vahvempina!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.