Mikä uusperheesä on vaikeinta?
Galluppi!
Hukasssa
11337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
no eiköhän yhteiset pelisäännöt ja niiden toiminen ole yksi iso pulmakysymys. Ne pitää osua yhteen,niistä pitää keskustella ja yleensäkkin siitä et saman katon alla olevat aikuiset ovat yhtämieltä kaikesta mitä sen seinien sisäpuolella tapahtuu. Haastavinta on myös jos oma taikka puolison ex on hankala,kyllä se jokaista kuormittaa omalla tavalla,minua ainakin,kun aina ei jaksa vääntää ja kääntää rautalangasta. Minusta ehkäpä nämä. enpä tiedä millasia vastauksia muilla tulee
Ehkä erilaiset tavat kasvattaa lapsia.Siinä omassaan on ollut omat arvomaailmat ja mukaan tulee uusi kumppani jonka perheesä on toimittu heidän tavallaan.No,sopu sijaa antaa ja näistäkin on keskustellen selvitty.
Minusta vaikeinta on se kun itsellä on oma käsitys siitä mikä on tärkeää opettaa lapsille..esim. rehellisyys ja sellainen ettei manipuloida ketään, ei vanhemmat, ei lapset. reiluus. Kun huomaa, että ei voi muuttaa sitä mitä toiset on kasvattaneet kuin vähän. On vaikea elää tilanteessa jota ei hyväksy..esim. että lapsi saa mielistelemällä tahtonsa perille ja sitten taas ei tueta oikeasti läksyissä ja muuten ei huolehdita.
pari ensimmäistä vuotta kun opetellaan yhdessäoloa, yhteisiä pelisääntäjä jne sitten yhdessä
asumisa ja sen mukanaan tuomia uusia asioita.
Meillä ainakin ongelmat loppui vajaan kahden vuoden kuluttua, ja nyt vaan eletään tätä meidän elämää
johon kuuluu meidän lisäksi mun ja sun lapset.
Olen uusperheessäni ehdottomasti onnellisempi kun vanhassa ydinperheessäni. Eikä ongelmia ole, kuten siinä oli.
Itse koen (ainakin talla hetkella) haastavaksi lasten tasa-arvoisen kohtelun. Toki samat saannot ja odotukset on, mutta totuushan on etta omiaan rakastaa vaikka mika olisi, mutta toisen lapsia kohtaan rakkaus ei ole niin valitonta. Jos lapsi on ollut hyvin hankala, on vaikeaa suhtautua rakastavasti. Lapsikin sen vaistoaa, ja se luo konfliktia biologisen vanhemman ja puolivanhemman valille.
hyvin hankalia samoin miehen exä! Hankala pakkaus, miehenkin mielestä. Lapset huutaa, kitisee ja kiusaa minun lapsia, ei osaa pukeutua, ei pestä itsään eikä pitää järjestystä yllä että korjaisi omat sotkunsa.
Jos äiti ei ole heille sitä opettanut, niin mistä ressukkalapset sitä osaa.
Vaikeinta, on juuri nuo lellityt lapset, ja exän jatkuva soitteleminen mun miehelle. Aina pitää olla asiaa vaikkei ookkaan.
Vaikeaa on myös katsella miten miehen lapset näyttää huonoa esimerkkiä minun lapsilleni. Hankalaa myös sanoa miehelle että ottaisi omat lapset harvemmin luoksemme, sillä minä en vaan jaksa. En ole uskaltanut edes vihjata, menettäisin varmaan miehen, mutta lapsista en niinkään välitä, vaikka eivät tulisi ikinä. Saisimme perherauhan ja omani saisi kasvaa hyvässä seurassa.
komppaan todella tätä edellistä kirjoitusta ja juuri tänäänkin miettineenä että mitä tehdä kun tilanne on niin kamala että miehen lapsen ollessa riitaa ja paskaa ja kaikki kireenä. Aina itsellä helvetillinen stressi ja päivät pilalla... että ei voi oikein vaatia ettei lapsi käy mutta en näinkään kestä.. Jos en miehestä välittäisi, lähtisin heti sen lapsen takia!!
kohtelu, kuten tuossa jo joku sanoikin. Omiltaan sietää enemmän kiukkua, kuin "vieraalta" lapselta, kuitenkin omiaan on mielestäni myös helpompi komentaa, kun ei tarvitse esittää vieraskoreaa. Vaikeuksia on varmasti etenkin, jos toiset lapset ovat etälapsia ja toiset asuvat vakituiseen perheessä. Helposti tulee lenkkiä annettua enemmän näille vieraileville tähdille.
Tosin onhan ydinperheessäkin sovittamista säännöissä, ei me ainakaan lapseni isän kanssa oltu eikä edelleen olla kaikista kasvatusasioista samaa mieltä! Kuten ei olla nykyisen puolisonkaan. Tiedä sitten kuka se oikeassa on...=)
Varmasti myös hankalat exät vaikeuttavat elämää entisestään, minulla ei onneksi ole niistä puolison hankalista existä kokemusta, omani osaa joskus olla vähän vaikea...
Olen myös huomannut sellaisen seikan, että ainakin minun tuntemisssani uusperheissä on naisen vaikeampi suhtautua luontevasti (ja joskus jopa sietää) miehen lapsia, kuin toisin päin. Johtuneeko siitä, että paineet ulkopuolelta ovat naiselle suuremmat, meidän oletetaan rakastavan ja ottavan kaikki lapset avosylin luoksemme!
ja anoppi et appi. Siinä ovat hankalat jotka estävät uuden perheen onnen. Tuijotetaan vanhoihin kaavoihin ja verrataan exien tekemiin älyttömiin ratkaisuihin. Kun niihin on tottunut on vaikea muuttaa kenenkään vanhoja toimimattomia kaavoja.
Pitäisi ajatella että uusi henkilö tuo uusia tuulia, uusia ajatuksia ja ideoita.
Jos sanot että vaihdetaan mökin sisustus uudenpaan, tai kodin ilmettä, niin ei!
Uusi on kuin roska nurkassa.
Hankalia on miehen puolelta tulevat ihmiset. Varsinkin ne exät ja kurittomat kakarat.
meillä ainakin ehdottomasti vaikeinta on toisen lapsi ( molemmilla ennestään yksi lapsi). Enimmäkseen siis tavat joilla toinen on kasvatettu ja kuinka kohtelee muita.
Itselle tärkeitä asioita omaa kasvattaessa on ollut kohtuulliset käytöstavat, vanhempien jonkin sortin kunnioittaminen ja muiden lasten kunnioittaminen myös. Kun taas toisesta kodista täällä käyvällä on tärkeintä itse ja omat tavarat ja minä minä ja käytöstavat.
Kasvatettu niin eri tavoin ja eri periaatteella että toivottavasti tämä ei koidu kohtaloksemme.....
lapseni ovat saaneet paremman kasvatuksen ja osaavat hyvät käytöstavat. Miehen lapsi sen sijaan ei osaa, kun ei ole äitinsä opettanut.
Sen tähdenjuuri mietin, että onko tämä lapsi huonoa seuraa mun lapsilleni.
Niin erilaisia aikuiset ihmiset ovat.
MInä olen onnistunut lapsieni kanssa loistavasti, samaa ei voi sanoa tuosta toisesta, mutta eihän hän olekkaan minun. Ei minun tarvi hävetä.