Minkä verran te vanhemmat vietätte aikaa lastenne kanssa? Ystävieni vanhemmat valittaa miksi oma lapsi(nuori) ei viihdy vanhempiensa seurassa. Omat vanhempani ovat viettäneet aina paljon aikaa minun ja veljeni kanssa, olen nyt 17-vuotias ja silti vietän usein viikonloppujakin vanhempien kanssa mökillä, viihdyn heidän kanssaan, koska teemme edelleen yhdessä kaikkea kivaa, ulkoilemme, pelaamme ym! En käytä ollenkaan alkoholia enkä tupakkaa, en ole ikinä edes maistanut. Yläasteella sen takia minulla ei ollut hyviä kavereita, mutta minulla oli perhe jonka tiesin välitäävän minusta ja kestin sen kolme vuotta ilman hyviä ystäviä! Olihan minulla vanhempieni kanssa tekemistä. Vanhempani eivät ole ikinä kieltänyt minua kokeilemasta tupakkaa eikä alkoholia, en vain koe niitä aineita mielenkiintoisiksi.. Tulee vaan mieleen lapset jotka tuossa vaiheessa vaikka ajattelisivat tehdä saman päätöksen kuin minä, eivät ilman vanhempien runsasta yhteistä aikaa pysty tekemään noin suurta päätöstä (ja olla erilainen kuin koko koulu) Nyt olen lukiossa ja minulla on paljon kavereita, kaikki käyttävät alkoholia enemmän tai vähemmän mutta he kunnioittavat omaa päätöstäni. Olen todella iloinen että tein tällaisen ratkaisun ja se on varmasti suurelta osin vanhempieni ansiota.
Vanhemmille!
Nuori
141203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
uskallan siis pitää linjani ja jatkaa valitsemallani tiellä, jos se kasvattaa sinun suuntaan ajattelevia nuoria 13 ja 11 vuotiaistani.
sinun kaltaisia lapsia neljä jotka ovat aina viihtyneet kotona meidän vanhempien eli koko perheen seurassa. Heillä kavereita ja hekin aina viihtyneet meillä. Vieläkin saatamme matkustella yhteisellä kesälomamatkalla. Vanhin jo 35 v. nuorin 24 v. Meillä on edelleen melkein aina heidän vanhoja kavereita perheineen kylässä jos omat lapset ovat käymässä kotona. Joskus 20 henkinen porukka koolla. Miten hauskaa! Eikä me vanhat ole mitenkään syrjäytetyssä osassa vaan yhdessä jutellaan, pelataan, touhutaan ja kokataan syömistä ym.
Huom! ei koskaan alkoholipitoisia juomia. Tämä on mielestäni kaikkien yhteinen sisäinen päätös.
Vaikka kavereiden puolisot ovat liittyneet mukaan seuraamme paljon myöhemmin niin ei edes heidän taholtaan ole koskaan tullut halua juoda alkoholia porukassamme.
Mietin että mikä sen tekee?
Pidä linjastasi kiini ja tulet arvostamaan sitä sitten myöhemmin hyvinkin paljon.
Joskus olen maininnut että eikö olisi kamala pilata tämä kaikki hauska viinalla ja että kuinka monta ärsyttävää tyyppiä nytkin tässä mongertaisi ja olisi olevinaan jotakin???
Kunnioitamme toisiamme aidosti.
että kun todella samanlaisia kavereita ei ole, viikonloppuna jos kavereita haluaa nähdä, useimmiten alkoholi on heti mukana. Onneksi muutama ystäväni viettää kuitenkin silloin tällöin holittoman perjantain kanssani:)
Minulla on kaksi lasta; 13-vuotias poika ja 11-vuotias tyttö ja pyrimme viettämään heidän kanssa aikaa mahdollisimman paljon. No pojalla on neljä kertaa viikossa salibandyharkat,mutta illalla syömme,katsomme televisiota ja juttelemme keskenämme. Tytär on yleensä kotona ja mukanaan hänellä on usein paras kaveri. Viikonloppuisin olemme usein mökillä,ja siellähän sitä aikaa riittää lapsille! Ei meidän perheeseen ainakaan vielä ole tullut tupakkaa tms. Poikaakaan ei jaksa kiinnostaa,kun urheilu on hänelle kaikki kaikessa. Tytärkään ei tunnu VIELÄ olevan kiinnostunut sellaisista asioista. Että semmosta. =)
hienoa kun on hyvä itseluottamus mutta tässä kyllä oma erinomaisuus haisee ja pahalle.
Kommentti yksi:Älä ole niin varma että nuhteettomuutesi on ikuista.
Kommentti kaksi:Miksi tämä "viinasta luopuminen"-päätös lasketaan suureksi jos viina ei ole kiinnostavaa?
Oletko tehnyt yhtä suuren päätöksen esim.kortinpeluun suhteen vaikka et ole ikinä kortteja nähnytkään?
Ei maar,tärkeää on,että on hyvä mieli itsellä ja tuntee itsensä mainioksi ja sitä sulla piisaa
Tarkoitin sanoillani sitä, että vaikka alkoholia en ajattelisikaan mielenkiintoisena asiana, olisin hyvin voinut yläasteella alkaa ryyppäämään ja viettämään sillä muiden kanssa aikaa, silloin he olisivat varmasti olleet kavereitani! En nimittäin usko että kaikki ne jotka alkoholia ovat käyttäneet eivät ole alunperin käyttäneet niitä omasta halustaan vaan siksi että olisivat samanlaisia kuin muut.
Ja tottakai olen ylpeä siitä että en juo enkä polta! Miksi en olisi?
on vähän liikaa selittämisen makua.
Olet ennenkin tänne kirjoitellut ja kehunut kuinka mahtavasti menee ja kuinka erinomainen olet?
Onko vähemmän kivaa olla erinomainen jos kaikki ei sitä tiedä?
En ole kirjoittanut tänne IKINÄ ennen. Nimimerkkiä "nuori" voi moni muukin käyttää!
En voi sanoa että lapseni eivät juo eivätkä polta tupakkaa.Meillä on kuitenkin tosi hyvät välit.Kaksi vanhinta asuu omillaan mutta ovat vähintään yhden yön viikossa kotona.Tiedän edelleen missä he viettävät aikaansa ja kenen kanssa.Uskon että kaikki johtuu siitä että meillä on aina ollut ovet auki myös heidän ystävilleen.Yötä päivää.Jos jollain on ollut kotona vaikeeta niin ollaan yritetty auttaa ym.Lapset on aina tienneet että meihin voi luottaa.Oli kyse sitten ensi humalan sammumisesta johtuvaa tai mistä tahansa vaikka negatiivisesta niin emme ole koskaan tuominneet.Eihän lapset elä täälä meitä varten vaan omaa elämäänsä varten.Joku urheilee joku löytää kaikki maailman rentut ympärilleen.Yhtä arvokas on molempien elämä.(meillä 4 omaa ja 5 sijoitus lasta).
oon 16 vuotias ja ensi syksynä menen lukioon,juon kerran pari kuukaudessa,joskus harvemminkin mutta en polta(kokeiltu on ja todettu ettei kandee...)
mun vanhemmat ei missään nimessä hyväksy alkoholin käyttöä tai tupakointia varsinkaan alle 18vuotiaana ja niille oli kauhee isku kun kärähdin juomisesta...ja siina samalla moni muu mun luokalta myös ns.kiltit oppilaat(mun isä on opettaja ja tuntee kaikki...)sain arestia,eli ei bileisiin,elokuviin&pizzalle,discoihin yms.käyn siis vain koulussa ja olen kotona...masentaa!ja välit on surkeet vanhempien kanssa,varsinkin isän joka haukkuu ja huutaa mulle pienimmistäkin asioista!ahdistaa(purin kerran pari tuskaa viiltelemällä,kun kyyneleet loppuivat..tyhmää ehkä...tiedän...) ja haluaisin vain pois kotoa..päättää itse omista asioistani...mutta kaikesta huolimatta en ole lopettanut juomista,eivätkä kaveritkaan.on kyllä niitäkin jotka eivät juo...mutta ei juominen kavereiden painostuksesta johdu,se on oma päätökseni!
tämä kaikki on johtanut siihen etteivät vanhempani tiedä mitään asioistani,oikeasti!valheita vain valheiden perään...
tuntuu vaan niin väärältä että varsinkin isäni kohtelee mua kuin jotain rikollista vaikka koulussakin menee suht koht hyvin...muutama kasi,ysejä ja muutama kymppi...
ehkä tää joskus vielä helpottaa...toivon ainakin niin!olkaa te edelleenkin noin ihania ja ymmärtäväisiä!minunkin vanhempieni puolesta...
Miksi ihmeessä et lopeta juomista?
hmm...ehkä siksi etten nää siitä olevan suurempaa haittaa ja se on hauskaa!no onhan se tietenkin totta ettei se kauhean terveellistä ole,mutta ei se ole sen terveellisempää vanhemmillekkaan!
monet nuoret perustelevat juuri kuin sinäkin juomisensa. Tutkittu totuus kuitenkin on, että elät kaikin tavoin oman persoonallisuutesi kehittymisen aikaa. Ja alkoholi häiritsee psyykesi kehittymistä. Luulenpa, että vanhempasi ovat pohjimmiltaan ihan sairaan huolissaan sinusta.
Tuot esiin, että et juo kovin usein nykypäivän mittakaavassa. Parempi olisi kuitenkin, mitä vähemmän. Toivon, että pian ymmärrät, että omat vanhemmat ovat puolellasi, vaikka eivät ehkä ole sinulle osanneet sitä "hienosti ja oikein" sinulle ilmaistakaan.
Menetät paljon, jos et pysty tukeutumaan heihin missään asiassa. Samalla et myöskään opi tuntemaan heitä yhtään enempää kuin pikkulapsi sinussa.
Maailmalla on paljon helpompi olla, kun tietää, että on paikka, minne mennä ja mistä kysyä neuvoa. Miksi et kuuntelisi myös heidän toiveitaan?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja luonteen lujuutta oikeissa asioissa.
meillä lähdetään töihin aamulla varhain ja tullaan illalla myöhään mieskaverin kanssa shoppaillaan kaupungilla ja kun sieltä tullaan lapset ovat menossa jo yöpuulle
matkustelemme miehen kanssa usein ja lapset on silloin mummilassa ja kun kotona ollaan niin lapset on omissa huoneissaan pelaavat jotain tai katsovat telkkua eipä sitä yhteistä aikaa paljon tahdo jäädä kun on niin paljon työkiireitä!