Vatsakas kuhmolaisisäntä istui pirtissään pitkän pöydän päässä söi naurisjältettä ja pieri. Emäntä ei ollut uskaltanut suutaan avata viiteen viikkoon ettei olisi häirinnyt isännän syvällisiä ajatuksia. Sillä emäntä arvasi että isäntä pohtii suuressa päässään stragetioita seuraavia kunnallisvaaleja silmälläpitäen. Isäntä oli päättänyt että nyt otetaan rökälevoitto kotiin keskustapuolueeseen. Enää eivät ota ääniä sosiaalitemokraatit, viherpiipertäjä, ristitynliitto ja soinistit. Sillä kepun voimin tämä pitäjä seisoo tai kaatuu ajatteli isäntä ja pieri.
Isäntä
myllykirje
211069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Niin hän se tekköö. Aamen!
Tuli ilmi. Keskustapuolue on yhteiskunnan selkäranka.Kainuulainen korpikommunismi hävisi Neuvostoliiton myötä.
Eikä Kainuussa muita aatteita olekaan.
Niin luit muttet ymmärtänyt. Tosin ei se yllätä, päinvastoin.
Asiassa on vinha perä. Isäntä keskusteli enempi koneittensa ja koiriensa kanssa kuin perheensä. Minkäänlaista omaa mielipidettä ei saanut olla. Hirvittävä mustasukkaisuus jota kutsuisin ennemminkin vainoharhaisuudeksi. Nyt rakennan uutta elämää ja uutta itsetuntoa pikkuhiljaa. Onneksi on muutama hyvä ystävä tukenani, onnellisena siitä että pääsin orjuudesta.
Sinne kunnan rivitaloon, Yhteiskunnan elätille,y.m.
Vahvemmalla luonteella Nauttisit elämästä maatilan emäntänä,tasavertaisena kumppanina aviopuolisosi kanssa.
Mutta kukin kykyjensä mukaan.
P.S. miten on nyt onnellisuuden kanssa?
Näyttää sairas mustasukkaisuus olevan perinnöllinen vika siirtyy isältä pojalle. Onneksi on turvaverkkoja nykyisin eikä ole pakko alistua mielivallan alle. Vahvat uskaltaa lähteä elämään omaa elämäänsä.
Voihan isännät rakastella traktorinsa kanssa jos akat lähtee fiksumpien miesten matkaan
Hauska tv-ohjelma. Maalaisjuntit paijailee lehmiään ja nimittelevät niitä Pameloiksi ja Marilyneiksi, heh-heh. Eihän se rikos nykyisin ole sekään. Kaiken huippu oli Hunaja-Jussi, oikein pökiötten pökiö. Nelikymppinen, äidin helmoissa elävä itkuiikka etsii akkaa tositeeveessä, siinä se on tosi kysymyksessä. Ison talon pojan pitäisi naimaan päästä mutta kun ei pääse vaikka isä ja äiti vierellä neuvoo.
Siellän ne timpurin tapaiset onnellista elämää viettävien horojen perässä Karhunpolulla....
jepjep hivelee lehmijää eikö okseta
kun joka päivä isäntä huoraksi huutaa,hulluna mustasukkaisuudesta repii ja riuhtoo, lukee viimeistä tuomiota, kuten isänsä vaimoansa aikoinaan, kadehtii ja haukkuu naapureita, on katkera yhteiskunnalle, eeuulle,valtiolle puolueille, kaikki on syylllisiä paitsi itse. Isäntämies on isäntämies.
Kyllä siellä maalla hullun lehmän tautia taitaa olla niin isännissä kuin emännissä. Eihän kukaan selväpäinen elämäänsä tuhlaa lehmän paskan hajuun vaikka kuin saisi tukiaisia. Eivät varmaan tiedä edes mitä on deodorantti, luulevat sonnin pieruksi.
demari tuijottaa ja etsii Urpiaisen lihonutta naamaa...
Siitä vaan sano meikä poika - ja ikihonkia metsässä humisee.
En myy demareille männynkäpyäkään, vaikka maksaisi miljoonan kilolta...
etkä saa koskaan akkaa et vaikka myisit joka käkkärän rämeiltäsi onhan sulla kaukoidän ihme pumpattavabarbara . kun on kaksi kättä ja näppylähanskat, lehmänsonta liukasteena, perintömökin esikoispoika rakastaa. ikääkin vasta 56 vuotta ja naista koskematon. Mikähän on ennusteesi avioliittomarkkinoilla taitaa jäädä unelmoinniksi Urpilaisen verkkosukista.näppylähanskoja kuluu mutta saathan siitä vervähennyksiä. Taitaa olla Jutan kuva paksun mällikerroksen peitossa
Heittäkää pois tuo perukan pankonpäämiesten kiusoitteleminen, puututte ihmisten arkoihin paikkoihin. Kyllä niillä on ennestään jo tarpeeksi ahdistavaa koska elämästä puuttuu lämpö ja rakkaus. Perukassa on juoruilun kohteena jokainen muutenkin, virikkeiden puuttuessa puhutaan toisistaan selän takana, harvoin hyvää, yleensä pahaa. Elellään sovussa toistemme kanssa siitä saa paremman mielen itsekukin. Hyvää talvenjatkoa ja pukeutukaa lämpimästi.Kiitos
Kiitos mummolle positiivisistä ajatuksista.
Pääsin minä kerran,Leninkraatissa tirrauttammaan naisen reisille.
Minäpä sain Kostamuksessa viime kesänä 25 vuotiaalle painaa loppuun saakka.
Aaaaaaaaahhaaaaaa.... Kun teki hyvää...
Pidän kolmea vaimoa.Se alkuperäinen hoitaa tilan rutiinit.Kuten navetta ja taloustyöt.
Toinen,nuorempi,jonka luona käyn lomareissulla rentoutumassa.
Ja kolmas on Kostamuksen Tatjana,jolle puran paineet ostosmatkoilla.
Ikäskaala 25-53
On siul fantasiat. Eipä sitä muuten jaksaiskaa köyhää elämää. Barbaral on monta nimmee, eipähä se oo mustankippee vaik keksisit lissee nimmii. Elä huutele liian lujjee nimiää ittees toteuttais,kerrostalos naapur saattaa häiriittyy, vallankii jos normmaalimp ihmine ku sie. Mite muuten avohoijos päivät kulluu,onko tohtor määränny hyvät lääkkeet
Hyvät on lääkkeet kun näkee yhden monena ja se yksikin olematon.