Aatelkaa

että oma siskoni sanoi kun kerroin et puolentunnin mittainen puhelu on tarkoitus pitää 10 minuuttisena,jonka minä soitan lapselleni sijaisperheeseen,niin hän kehtasi sanoa että pulituntiahan on kamalan pitkä aika puhua.Tämä siis tapahtuu kerran viikossa.Sanoipa vielä että ei ole tarkoitus puhua paskaa...???
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jopa yhdessä Suomen huonoimmista laitoksista lapsi sai sentään soittaa joka ilta 10 min kestävän puhelun ja sekin oli meille älyttömän vähän, koska lapsi aina nimenomaan keskustelee kanssani hyvin, hyvin paljon ja olen aina tavoitettavissa. Mm. siitä syystä sijoitus oli hänelle niin kamala, että yhteys minuun katkaisiin ja puhuminen supistettiin tuohon kymmenminuuttiseen päivässä. Ja se oli muuten tarkka 10 minuuttia, lapsi pelkäsi koko ajan, että aika ylittyy ja hoitajat nälvivät ajan ylittymisestä.

Ei tainnut siskosi paljon miettiä, ennen kuin asiaa kommentoi...

Äänestä

Se puolituntinen on pitkä aika, lapselle kuin lapselle puhua, menee ihan jaaritteluksi. Meillä pojalla on oma puhelin ja soittaa silloin kun itse haluaa, joskus viisiminuuttia ja joskus alle minuutti. Lapsen rääkkäämistä se on jos väkisin aletaan puhelimessa puolta tuntia pitämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

että oma siskoni sanoi kun kerroin et puolentunnin mittainen puhelu on tarkoitus pitää 10 minuuttisena,jonka minä soitan lapselleni sijaisperheeseen,niin hän kehtasi sanoa että pulituntiahan on kamalan pitkä aika puhua.Tämä siis tapahtuu kerran viikossa.Sanoipa vielä että ei ole tarkoitus puhua paskaa...???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu