Avatkaa vaikka pelkästään WinCapitan sivut, vaikka uuden ohjelman kehitystyö onkin vielä kesken. On paljon kivempaa odotella päivitetyn version saapumista kun pääsee kirjautumaan klubin sivustolle. Olettehan te Hannu ja EOK rehellisiä, ettekä koskaan valehtele meille jäsenistölle? Varmuuskopioilla vaan sivusto auki.
HANNU JA EOK!
jäsenistöstä
6367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mistä näitä oikein tulee koko ajan?
..maltappa vielä vähän aikaa niin sitten räjähtää ?????
Voisi myös laittaa sivustolle jotain ajankohtaista infoa, kuten vaikka vaan videopätkä Hannusta koodaamassa uutta robottia. Videon voi toki kuvata niin, ettei Acerin näyttö ole kuvassa, jotta viranomaisrikolliset tai murot eivät saa varastettua robotin sorsakoodia videon perusteella.
Olisi se kiva nähdä Hannu työn touhussa, vaikkei muuten mutta voisi fiilistellä tulevaa treidausta, samalla kun miettiin mihin sijoittaa tuottoa.
Kyllä minäkin luuleen että räjähtää kuvainnollisesti ja mätäpaise puhkeaa niin että mätä roiskuu ympäriinsä wincapitassa ja EOK:ssa. Hyhyh. Mutta nuo uskossa olevat herääkö ne sittenkään?
Nyt herää paljon suuremmat porukat.
Näkee, että vesipuffeli on keskittynyt enemmän etsimään voimakkaita ilmaisuja kuvaamaan negatiivisesti wincapitaa ja sen jäseniä. Valitettavasti tulet syömään uskomaasi ja esittämääsi valheellista ja katkeraa kalkkia. Anna meille vielä hetki ennen kuin puhkaiset "mätäpaiseen"! Yllätyt varmasti.
kaketsu ei kehtaa postata omalla nikillään?