Erään tutun kanssa pohdimme taannoin ihmisen muuttumista iän myötä ja myös sitä,että ystävyydetkin kuihtuvat tai muuttuvat joksikin muuksi muutosten kourissa. Usein hissunkissun vain jonakin päivänä huomaan, että olemme kuin vieraita. Moni ystävyys on minut jättänyt ja jotkin ovat jääneet. On myönnettävä, että lähteneiden määrä on suurempi kuin jääneiden. Ei siinä mitään valtavaa tragiikkaa ainakaan minulla ole, ei vain enää huvita pitää yhteyttä, kun ei ole mitään puhuttavaa tai tuntuu siltä,että toinen ei kuuntele eivätkä juttuni kiinnosta pätkääkään. Koska olen suoranuottinen, tapanani on kysyä, mikä mättää, mutta eipä siihen tule vastauksena kuin ympäripyöreää kiusaantunutta muminaa tai täydellinen hiljaisuus.
Miten sinä olet jättänyt jonkun ystävyyden vai onko sinut jätetty? Miltä tuntuu, kun ei enää kelpaa tai miten ilmaista toiselle,että ystävyys on entistä? Hyvää tulevaa ystävänpäivää silti vastanneille!
Miten sinä olet jättänyt jonkun ystävyyden vai onko sinut jätetty? Miltä tuntuu, kun ei enää kelpaa tai miten ilmaista toiselle,että ystävyys on entistä? Hyvää tulevaa ystävänpäivää silti vastanneille!
Vastaukset 31
Vanhimmat
eri aikoina, yleensäkin ystävät on.
Tuntuu siltä, että saamme aina juuri siihen elämäntilanteeseen kulloinkin sopivan, ystävän.
Lapsuudesta, tai oikeammin teini-iän ystävät pysyivät heidän loppuunsa asti.
Sitten on työ kautta, avioliiton, harrastusten kautta olleita ystäviä. Kun nuo loppuvat, hiipuu usein se ystävyyskin.
En siinä mitään ihmeellistä näe, että muutoksia tapahtuu. Kasvettiin eri suuntaan, :)) niinhän liitoissakin. Kehityskaari ihmisillä eriaikainen.
Ystävänpäiväkortit viimeistään huomena postiin. Lähetän viisi, joten jokunen on rinnalla kulkemassa.
Lämmöllä muistelen, kaikkia heitä, joiden kanssa erilaisissa elämänjaksoissa olen ystävystynyt, saanut antaa, ja saanut itse.
Milloin olin se olkapää, milloin toinen.
Tulee uusia elämäntilanteita. Muuttoja, eroja, töistä irtautumisia, mummuilut, ja ne ei osu kaikille yhtä aikaa.
Niin siinä vaan käy´. Pitkään vuosikymmeniä oltiin kuin peppu ja paita, välimatka eroitti. Aluksi soiteltii usein se vain kaiken keskellä uupui.
Päätettiin jokusen vuoden päästä tavata, ja ihan kuin kirjoitit liian paljon tuli hetkiä...ei ole mitään mielenkiintoa kysellä, eikä selvittää...vieras ihminen.
Koin kuin moitteena et tuttavani oli nähnyt minut poikatyttönä hiuksia myöten, olinkin pitkät kiharathiukset, ns. katu jakkupuku päällä, ...ei tietoakaan siitä mihin nuoruudessamme pukeuduin, olinhan urheiluhullu!
Alkoi kauhea rutina et sä olet pysynyt noin hyvän näköisenä kun olet vain yhen lapsen saanut, hänellä 4 ja niin ja niin...Mielestäni hän oli ihan tunnistettavissa , naisellinen nainen.
Emmepä ole sen jälkeen paljon soitelleen, ei mitenkään pahalla...ei vain ollut mitään yhteistä enää.
Saman olen kokenut ihan jokusen vuoden näkemättömyyden jälkeen , joten kyllä ystävyyden pitämiseen tarvitaan sellaista jatkuvaa yhteyden pitoa, mitä vanhemmaksi tulemme sen tärkeämmäksi heidän pitäisi muuttua. Teenkö näin..? No en, ja se vaivaa alitajunnassa jotenkin.
Ei laiminlyötyjä ystäviä voi silloin pyytää apuun kun itellä on suru, huoli päällä, - ehkäpä heilläkin oli joskus samaa en kenties ehtinyt kuunteleen..
Pidetään ystävistä kiinni, koskaan ei tiedä kun heitä tarvitsee- Soitankin nyt , ....
vuosien varrella tarttunut matkaan, osa on liukunut pikkuhiljaa pois, osa on palannut tauon jälkeen uudelleen joukkoon. Oikeista ystävistä ei kukaan vielä ole kuollut. Kun joku ei enää ota yhteyttä, annan asian olla. Uusia on tullut, kun elämänkuviot ovat muuttuneet, kantaporukka on pysynyt matkassa.
Työttömyyteni seuloi akanat jyvistä!
karsii "jyvät akanoista" ja kuolemakin, niin se vaan on. Mutta uusiakin tulee, vieläpä ihan sydänystäviä, joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut. Henk.koht. tapaamiset harvenevat, eteenkin jos olet liikkeessä siellä sun täällä. Onneksi kuitenkin on viestintävälineet. Tänäänkin oltu yhteydessä, ja viikonlopulla pääsee taas purkamaan tuntoja naamatusten. Meille naisille, luulen mä, se on kai helpompaa...Hölötyskin ;)))
Nyt tulee fraasi: "Elämä on"
Avioero. En ikinä olisi uskonut kuinka yksin minut silloin jätetiin,ystävien taholta.
Muuten auttajia kyllä oli,tälläiselle yh-isälle. Avustivat lapseni rippijuhlien,ylioppilasjuhlien ym.järjestelemisessä ihan mielettömästi. Heidät,kaikki kutsun kunniavieraina kotiini,kunhan tyttäreni saa kandinpaperit käteensä luultavasti ennen kesää.
Avioerossa olen myös kokenuut suuren pettymyksen ystäviini. Kaikki kaihkosivat, kuin peläten
joutuvansa auttelijoiksi tai muuten surun kantajiksi. Yksin jäin puurtamaan eteenpäin.
Sanotaan, että hädässä ystävä tunnetaan, ja näin on.
Olen vanhempana saanut kokea, kuinka kaukana olevat ystävät jäävät vähitellen kohtaamatta.
Nuorena matkat sujuivat, mutta nyt vanhana puolin ja toisin ne vähenevät.
Tulee vaikeammaksi kulkea pitkiä matkoja. Kulkeminen tulee muutenkin hankalaksi ja vaikeaksi.
On remppaa siellä ja täällä.
Uusia ystäviä on todella hankalaa saada, ja uusiin on vaikeaa tutustua enää vanhempana.
Kaikilla, joilla on ystäviä, ne usein riittävät.
Paikkakuntien vaihtamiset tuottavat myös hankaluuksia ystävyyssuhteisiin.
ei aina vaikuta. Asuin 37 vuotta samassa paikassa, mutta sille seudulle ei jäänyt kuin yksi ystävä, hänkin vasta 15 vuoden takaa. Suurin osa ystävistäni on entisiä koulu- ja opiskelutovereita. Miespuoliset leskeyden ajalta, siis melko tuoreita.
Maantieteellinen etäisyys saattaa ylläpitää ystävyyttä pitempään?
Harvempi kanssakäyminen "säästää" suhdetta?
Tuo hiljalleen muuttuminen on totta.
Kunkin parisuhteen perustekijät ovat omantyyppisensä ja pitemmällä tähtäyksellä vaikuttavat kehitykseen.
Elämänarvot ylipäätään muuttuvat eri suuntiin
Ikävä kyllä, ikäluokassamme jo viikatemieskin tekee täsmäiskuja.
Vanhat, hyvät kaverini joutivat jo aikoja sitten valitsemansa elämäntavan uhreiksi.
Ystävyys ei, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, ehtinyt koetukselle.
Ystäväperheiden jälkikasvu on, luonnollista kyllä, kasvanut omaan aikaansa.
Oma vaikutuksensa lienee myös minun omalla itsekkyydelläni!
En juurikaan viitsi enkä vaivaudu ottamaan perheen ulkopuolista huomioon?!
kun esimerkiksi tulee avioero tai menee uudelleen avioon. Kaikki nämä tapahtumat vaikuttaa ystäviin tai niin sanottuihin ystäviin. Ketä keikkien elämän eri vaiheiden jälkeen edelleen on ystäväsi, hän on arvokas, siitä pidän kiinni, kunnes kuolema meidät eroittaa.
Nuoruuden ystävät jäivät avioeron myötä. Muutin satojen kilometrien päähän ihan oman turvallisuuden vuoksi. En käynyt paikkakunnalla pariinkymmeneen vuoteen, eli vasta ex miehen kuoleman jälkeen. Viikatemies on korjannut satoa, moni nuoruuden ystävä löytyi hautausmaalta.
Uudella paikkakunnalla ystäviä tuli ja meni työn ja opiskelun kautta. Mieheni ei koskaan oikein hyväksynyt minun omia ystäviä. Seurustelimme pääosin hänen ystävien perheiden kanssa. Miehen kuoleman jälkeen pari ystävää on jäänyt. Pari uutta on myös tullut.
Tutustun helposti ja tulen juttuun ihmisten kanssa. Jotenkin en vaan enää jaksa alkaa rakentaa pitemmälle meneviä ihmissuhteita.
olen saanut muutaman hyvän ystävän ja paljon ilahduttavia tuttavuuksia. Mieheni kuoleman jälkeen melkein kaikki yhteiset "ystävät" jäivät. En vain sopinut enää porukkaan. Sureva on vaikea kohdata.
Joku kirjoitti, että lapsuuden ja nuoruuden ystävät säilyvät. Se on totta. Niissä ei pitkäkään matka haittaa ainakaan enää näin eläkkeellä ollessa.
Uusia tuttavuuksia tulee, kun toimii erilaisissa yhdistyksissä ja vapaaehtoistoiminnoissa. Ystäviksi muuttuu enää harva jos ollenkaan. Toisaalta iän myötä ei enää jaksa pitää monia ystävyyksiä aktiivisena. Laiska-Lasse taisi kirjoittaa, ettei vaivaudu perheen ulkopuolisista. Minusta tuntuu, että yksin elävänä on kuitenkin hitusen pakko olla aktiivinen ulkopuolisten suhteen, muutoin saa istua sohvan nurkassa illat yksin.
Tässä eräänä iltana olin menossa kävelylenkille ja jututin vastaantulevan rouvan koiraa. Siinä me sitten tämän rouvan kanssa, ei siis koiran, juttelimme toista tuntia. Olimme aivan ventovieraita toisillemme, mutta juttua riitti. Ja kuinka ollakaan löysimme yhteisiä tuttujakin menneisyydestä. Tässä vinkki, kannattaa hankkia koira, silloin saa tuttavia tai ainakin keskustelua toisten kanssa. Koiraihmiset varmasti tietävät sen.
Niin, tämä laittoi miettimään. Nuorena aikuisena ystäviä oli niin paljon, että huomasin rajani määrän suhteen tulleen. Osa jäi pois. Oma lukunsa on sitten ne työssä tapaamani kateelliset... Täällä Satakunnassa heitä tuppasi olemaan, muualla en siihen ilmiöön törmännyt.
Ei silti, on muutama tosi hyvä ystäväkin täältä löytynyt.
Nuoruuden ystävä on, mutta tapaamisia ei ole. Pidämme muuten yhteyttä yllä. Sisarukset on tiiviisti kuvioissa jne.
Nyt en surempaa "hovia" pidä, ne muutamat on ja hyvin riittää. Liekö tämä itseriittoisuutta? Oman siipan kanssa ollaan tiiviisti, mihin siitä menisi. Kai ne voimat hiljalleen hiipuu ja oleelliseen käytetään.
Hyvä on opetella luopumisen jaloa taitoa. Katse itsestä taivaisiin vaan. Siellä paras ystävä onkin, Jeesusta meinaan.
Muuten, hyvää ystävänpäivää kaikille, sitten kun se koittaa.
Minulla on yksi sydänystävä, joka on ollut jo teini-iästä saakka. Aikaerot, matkat, avioerot eikä mikään muukaan ole vaikuttanut tähän ystävyyssuhteeseen. Sitten minulla on muutamia ystäviä jopa lapsuudesta saakka ja heidänkin kanssa minulla on hyvät yhteydet aina silloin tällöin. Ja osaan sisaruksistani meillä on sellaiset ystävä-'vihamies'- suhteet eli pidämme yhteyttä ja voimme puhua rehellisesti ilman sarvia ja hampaita ja aiheesta kuin aiheesta. Jotkut tuttavanikin ovat enemmänkin ystäviäni ja harrastuspiirin kaveritkin ovat ihan ok , samoin lapseni ja ihan läheisimmätkin ovat kuin sydänystäviäni. Pidän heitä kaikkia arvossa ja kiitän ystävyydestä - ystävyyttä voi olla niin monenlaista. Ja summa summaruma, se on elämää.
Ystäväni voi sairastua dementiaan, Parkinsonin tautiin, halvautua tai kärsiä masennuksesta tai muusta pitkäaikaissairaudesta. Tai hänen jalkansa ovat huonot liikkua tai sitten minä voin sairastua tai minun jalkani ovat huonot liikkua. Silti olemme ystäviä. Sillä meille kummallekin tulee koko ajan samalla tavalla ikää lisää, mutta silti pidämme yhteyttä. Se on ystävyyttä.
- Nuoruuden muistivihkosta: 'Ole aina iloisella päällä, niinkuin kissa liukkaalla jäällä'.
muistikirjassani kiiltokuvien ohella on tämäkin värssy:
Muista silloin minua,
kun kirppu puree sinua,
ja jos se puree kovasti,
niin sinusta tulee rovasti.
'Eroon ystävästä'. Onko henkistä laiskuutta 6-kymppisillä, kun jo pitää ystävistäkin päästä eroon. Kun jättäytyy omaan aluksi tyytyväiseen ja helppoon yksinoloon. Jossain vaiheessa sitten iskeekin se totaalinen yksinäisyys ja yksinolo.
nimimerkki Hyvää Ystävänpäivää tahallasi tai tahattomasti. Otsikon muoto on tuo vain lyhyyden vuoksi, koska tilaan ei mahdu pitkää tekstiä ja yritin kerrankin olla rationaalinen. Henkisesti laiska saatan olla, mutta miten on itsesi laita? En koe istuvani ylimielisenä jakajan rooolissa: tuon otan ja tuon jätän. Yrittäminen ei kaikissa tapauksissa auta enää, vettä on virranut liian paljon. En usko myöskään siihen,että jonkun voi pakottaa pitämään itsestäni. Luulen,että et oikein ole ymmärrä, mistä kirjoitin, et ehkä ole elänyt tarpeeksi. Hyvää ystävänpäivää sinulle, missä ja kenen kanssa sen vietätkin.
Ihan niin, tai jos jää leskeksi niin, heti loppuu kylään kutsut parillisilta , yksinäisestä tulee uhka yhtä äkkiä
Anoppini jäi leskeksi alle 50 vuotiaana ja sai kerran vanhalta miehensä ystävältä liftin kun oli sateessa bussia odottamassa , koska asuivat samalla kadulla ei miehen tarvinnut ajaa ekstraa
Ja illalla sitten soi puhelin ja tämän miehen vaimo soitti ja haukkui anopin että hän on metsästämässä hänen miestään , anoppi oli shockissa , sillä luuli että oltiin ystäviä , mutta hänestä olikin tullut uhka toisen naisen elämään kun oli jäänyt leskeksi
Joten entiset prhaat ystävät joita anoppi oli ketinyt niin monet kerrat kodissaan , poistuivat hänen elämästään. Itkusta ei tahtonut tulla loppua, mutta hänen poikansa sanoi hänelle että ei ne koskaan olleetkaan ystäviä , sillä oikea ystävä ei jätä silloin kun toinen tarvitsee häntä eniten.
Myöhemmin anoppi tapasi lentokapteenin ja matkusteli ympäri maailmaa ja olinkaan iloinen . Joten kunhan kaikki jotka todella ovat ystäviä näkisivät sen yksinäisen ystävän samoin kun aikaisemminkin , sillä suuren elämän muutoksen ansiosta voi joskus tarvita ystävän tukea.
Kaunisti kirjotettu,juuri hänestä joka lopulta löysi Lentokapteenin.Se on tällä Helsingin lähiöt totta jos eroat tai jäät naisena leskeksi.Olet uhka niille ystäville jotka aviolitossa. Et kelpaa heidän kahvipöytiin ennä kun sinulla ei miestä.
Olet ystäväni, älä jätä minua, oon vain väsynyt, vanhuus meillä asustaa, aattelen sua päivittäin, kaipaan joka päivä, olet henkireikä elämän, ainoa oikea ystävä, tyhjyys valtais maailman, vain sinä olet kaikki , rakas ystävä. ---- Rakkain TERVEISIN ystäväsi .
Kun lehdet tippuu,kannet jää,kansissa säilyy muisto tää********Bittien maailmassa voi kadota,ei oikeassa elämässä,kyllä ystävällisyys johonkin kolahtaa !
Olimme ystävät ja kaverit aivan pentusta asti. Yhdessä kolttoset tehtiin ja tytöillä käytiin. Samoihin aikoihin mentiin naimisiinkin. Lapsemme syntyivät samoilla ohrilla kumpaankin perheeseen. Toistemme lapsille olimme kummeina,kuinkas muuten. Sinä muutit kauemmaksi asumaan. Sait sieltä uusia ystäviä. Vuosikausiin et ottanut yhteyttä meidän perheeseen. Ei tullut edes Joulukorttia.
Monta vuotta virtasi vettä Saimaassa. Eräänä iltana sitten soitit,kutsuen meidät kylään. Olit muuttanut takaisin synnyinseudulle. Ilahtuneena tulimme kotiisi vierailulle. Muistelemaan entisiä hyviä aikoja
Siellä selvisikin että olitte eroamassa. En kysellyt syitä enkä selityksiä.
Kului jälleen pari vuotta jolloin en saanut mitään yhteyttä Sinuun Ystäväni. Sitten yllätit jälleen. Kutsuit minut käymään kotonasi. Olit kuulemma mennyt uusiin naimisiin ja lapsikin oli tullut tehtyä. Tapasin sinut ympäri juovuksissa pihaltasi. Olit ajanut uuden vaimosi pois kotoa. mielestäsi olin paras ystäväsi ja ystävän tehtävä on kuulemma pistää akka kuriin ja pitää pihalla. Kieltäydyin kunniasta.
kului jälleen vuosi. Olit löytänyt uuden kumppanin itsellesi. Jälleen tämäkin olisi pitänyt minun käydä heittämässä pihalle. Oli kuulemma liian köyhä ja oli juoppokin. yritin moneen kertaan puhua ilmeisestä alkoholiongelmastasi. Kielsi jyrkästi olevasi riippuvainen viinasta. sitten alamäkesi jyrkkeni vauhdilla. viides tai kuudes naisesi,en enää pysynyt laskuissa aina mukana jätti sinut. Aina minun olisi pitänyt sinun ongelmasi selvittää. En enää jaksanut,vaan ilmoitin että et saa enää ottaa yhteyttä minuun. Tulit todelliseksi taakaksi elämääni. Yölliset umpihumalassa soitetut puhelut ja tyhmät jaaritukset eivät mitenkään mietäni nostaneet. Sitten eräänä päivänä soitit,pyytäen että en katkaise puhelua. Kerroit olevasi jo kaksi vuotta olleesi raittiina ja haluavasi jälleen palata entiseen. Olin iloinen kuin peipponen puolestasi. Löysit jälleen tosi kivan ja ystävällisen,elämää ymmärtävän naisystävän. Kaikki näytti menevän hyvin kohdallasi. Sitten kuitenkin sinut pistettiin virastasi viinan vuoksi hoitoon ja eläkkeelle. Jälleen alkoi viina virrata ja yölliset puhelinsoitot jatkuivat. Kaikissa asioissa valehtelit kirkkain silmin meille. Pyysit aina apua. Tarjottu apu kuitenkin kaikki valui sinusta kuin vesi hanhen selästä,koskettamatta sinua mitenkään. Se teki kipeää kun huomasi jälleen tulleensa huijatuksi. Olimme osa sinun harhaista peliäsi. Puhelut alkoivat aina samalla lauseella "kuule,minä olen vaihteeksi kusessa". Joskus kysyinkin että minkä kusipumpun luulet minun olevan. Sinun lähelläsi olleet ihmiset kaikkosivat. Kumppanisi jaksaa yhä olla sinun kanssasi. Surkeinta asiassa on se että jos teemme jonkin yhteisen suunnitelman jostakin asiasta,menemisestä johonkin pareittain,se ei ikinä onnistu. Olet aina ympäri päissään. Jos jotakin suunnitellaan,niin aina pitää tehdä varasuunnitelma ja sillekin sitten varasuunnitelma. Kuitenkin onnistut pilaamaan homman tavalla tai toisella. Mielestäsi olen paras ystäväsi ja minun velvollisuuteni on kuulemma ymmärtää että olet alkoholisti ja siten saat tehdä mitä haluat. Käytät sumeilematta alkoholismiasi keppihevosena kun sisäinen minäsi niin haluaa. Kurjinta asiassa on se että olet todella loistokaveri,ollessasi selvänä jonkin aikaa. Nyt en enää jaksa sinua viinapulloinesi ja harhoinesi. Pitkän pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen että pysyäksen itse ehjänä,olen pakoitettu riuhtaisemaan Sinut täydellisesti irti elämästäni,tehkööt kuinka kipeää hyvänsä. Älä enää soita YSTÄVÄNI. En enää usko sinun juttuihisi.
Alkoholi onkin monen 'paras ystävä' ja kaikki muu on toisarvoista.
Tase pappa, oletpa saanut seurata ystäväsi hulvatonta elämää ja saanut itsellesi samalla melkoisen taakan. Ihailen sinnikkyytäsi, kun olet yrittänyt ainakin kaikkesi.
Meidän talossa on ollut alkoholisti (mies), joka viimeinkin sai häädön. Hän oli melkein kaikille talon asukkaille jo melkoinen taakka. Puoliselvänä hän tuossa pihalla sanoi kerran, että silloin kun tulee tarve saada alkoholia, niin sitä hankkii vaikka mistä. Hän ei voi sille mitään. Varmaan se on totta, he menettävät aikaa myöten kaiken ystäviä myöten, perheestä puhumattakaan. Harva vaimo kestää, eikä tarvitsekaan kestää.
Sääli kai se on, mutta ei se auta ketään.
Mä just estin hyvän ystävän ,en jaksanut enää hänen sairauksiaan kun oli aina väsynyt.Meillä ei oikein ollut enää mitään puhuttavaa kun kumpikin touhuili omiaan ja mäkin vaan läppärillä blogia kirjoitin eikä sinä kolmen tunnin vierailuaikana paljon muuta tehnytkään.
Yhtäkkiä voi huomata omaavansa uuven
Ihan totta mitä kirjoitat, kyllä ne ystävyys suhteet viilenee jotenkin iän myötä , ilman mitää eritystä syytä.
Jos vaikka puhuu puhelimessa kun aina ennenkin niin toisellakin aina jotain tekemistä , vaikka ei ole työtä kodin ulkopuolella .enää.
Sitä jotenkin on luisunut pois siitä tunteesta mikä oli nuorena , ja asiat koetaan ehkä eri tavalla se kun ennen.
Sitten on niitäkin joilla ystävyys kestää vuosi kymmeniä , samanlaisena usein kaksi huumorin tajuista ihmistä ymmärtävät asiat samalla tavalla.
Oma ystävyyteni parhaaseen ystävään on poissa kokonaan, ei ollut vikaa meidän suhteessa vaan alzeimer iski kyntensä ystävääni.
Hän on omissa maailmoissaan tänään , vielä kolme vuotta sitten oltiin yhdessä ulkomailla eikä silloin ollut näkyviä merkkejä sairaudesta . Surullista , kun kaikki joka viikkoiset puhelut ovat poissa, yhdessä nauraminen kivoille asioille myös, hänestä on enää kuori jäljellä . Näinkin voi yli 55 vuotta kestänyt ystävyys loppua ilman että siihen voi vaikuttaa mitenkään.
Aikoinaan avioero ja myöhemmin eläkkeelle jäätyäni huomasin että eipä niitä ystäviä ollutkaan, pelkkiä kavereita ja suurin osa työkavereita.
Nyt kun olen muutaman vuoden ollut eläkkeellä niin ketään ei kiinnosta miten minulla menee.
Aloitus on vuodelta 2010. Onkohan aloittaja jo päässyt eroon ystävistään
tai päinvastoin ?