Meillä tuli viime vuonna mahtava tilaisuus päästää kissa valjaissa ulkoilmaan ihan omillaan kun pääsimme anoppilaan kolmeksi viikoksi kesävahdiksi! Neiti oli superonnellinen kun laitettiin valjaat kiinni appiukon poissaolevan koiran juoksuköyteen ja tätä jatkuikin melkein viikon verran, kunnes...
Yllättäen kissamme sai kamalan kohtauksen ja juoksi häntä pörhöllä ja selkäkarvat punkkarina pystyssä meidän luokse partsille ja sähisi, murisi ja pomppi tasajalkaa ympäriinsä. Ihmeteltiin että mikäs nytten tuli, ei kait vaan käärme pistänyt ja kiikutettiin tietysti tyttö sisälle tutkittavaksi. Puremajälkiä ei löytynyt, ainakaan käärmeen. Sen sijaan katin selkä oli hyttysten seurauksena ihan paukamilla, ja kissa rauhoittui kummasti kun rapsuteltiin ja siliteltiin kevyesti puremakohtia.
Nyt siis kysynkin ensi kesää odotellessa vinkkejä, mitä kissan nahkaan voisi laittaa että tämä saisi taas nauttia rauhassa ulkoilmasta? En uskalla mitään ohviakaan pruutailla sen selkään, tiedä minkä myrkytyksen saa siitä. Punkinhäätö on tutumpaa touhua (ei tarvinnut sillä alueella välittää punkuroista kun niitä ei pihapiirissä ole), mutta milläs niistä hydysistä pääsisi eroon?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Auttaskohan punkkipanta? Meillä ei kissa voi olla ulkona ollenkaan, mutta jollain konstillahan ne koiratkin pitää taluttaa kesällä.