Porvoon sosiaalitoimen on tukea tarvitsevien kuntalaisten perustoimeenturva. Kela maksaa 410€ ja asumistuen. Sosiaalihuolto myöntää tuen ravintoon ja hygieniaan. Harkinnanvaraista tukea myönnetään lääkeisii, sähkölaskuun ja elämisen kannalta välttämättömiin menoihin kuten ravintoon. Hyvä näin!
Nykyinen eläminen vaatiin työttömältä, toimeentulotuen varassaelävältä, kuntalaiselta myös yhteyden pitoa viranomaisiin ja työnantajiin. Yhteydenpitoon työnhakija tarvitsee puhelimen ja korkeasti koulutettu
työtön myös tietokoneen. Varattomana työnhakija joutuu hankkimaan nämä osamaksulla, lainaa ei saa.
Sosiaalihuolto ei kuitenkaan avusta köyhää tässä työnhaussa. Tällöin lakisäätöinen toimeentulotuen perusosa ei riitä enää kattamaan riittävää ravintoa, tv-lupaa, liikuntaharrastusta ja muuta terveellistä elämäntapaa. Nykyään työnantajat vaativat myös että työnhakijalla on oma auto.
Sosiaalihuolto ajaa työttömän syrjääntymiseen ja masennukseen. Tämä on kuitenkin sosiaalilain vastaista.
Lain noudattamattajättäjiä sanotaan rikolliseksi. Vai onko sosiaalitoimen virkatehtävissäolevat jo rikoksen uusioita , ilman rangaistusta

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta maahanmuuttaja saa nämä automaattisesti.Jopa lentoliput.
"Sosiaalihuolto ajaa työttömän syrjääntymiseen ja masennukseen. Tämä on kuitenkin sosiaalilain vastaista"
Vastako nyt huomaatte sosiaalihuollon toimet.
Ja lapsiperheet ei voi edes hakea mitään apua koska he joutuvat pian lastensuojelun asiakkaiksi.
Virkatehtävissä olevat on rikoksen uusijoita.
Pitäisikö yhteiskunnan kustantaa joillekin ihmisille kaikki asiat? Ei monella työssä käyvälläkään ole varaa autoon tai esim. uuteen tietokoneeseen joka vuosi. Onneksi meillä sentään on vielä jonkinlainen sosiaaliturva.
Porvoossa ei ole sos.turvaa varsinkaan lapsiperheille.Täällähän jopa lama ajaa lapsia huostaan Anne Greenin viimevuotisen haastattelun mukaan.Köyhyys ei ole yhdenkään huostan laillinen syy.
Moni kaupunki Porvoo lukien paikkaa talouttaan juuri huostilla koska mitä enemmän huostia sitä enemän kaupunki saa valtionavustuksia.
Marko Sihvosen nälkälakko - Suomi vapaaksi korruptiosta
http://www.youtube.com/watch?v…re=related
pituus 10,00
Sana levitkööt!
http://www.tamperelainen.fi/Paikallisuutiset/Paikalliset-kumppanit/Anu-Palosaari/KERRO-KOKEMUKSISTASI
http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=363&Itemid=65