soveliasta,että lähivanhempi kyselee kun lapset tulevat etän luota mitä ovat tehneet,syönneet ym?kysyttekö te?kun etä sanoo lapsille ettei mikään kuulu mitä siellä päässä tapahtuu,syödään tms.
onko
lähäri..
19330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eiköhän lapset ole hengissä pysyneet etän luona. Mitä sitä kyselemään ja utelemaan oliko nakkia ja sipsiä. Voit kysyä ottavatko NYT välipalaa vai jaksavatko odottaa seuraavaa ruokaa. Onko läskyt tehty. Mitä voisitte tehdä YHDESSÄ. Nauti siitä ajasta kun olet lasten kanssa ja anna etän pitää rauhassa murusensa.
lähti.
Mikä ilmoitus ja mihin? Ylläpitoonko?
En ole aloittaja, mutta ihmettelen että miksi?
Mitä pahaa oli kysymyksessä?
Aloittajalle; Minäkin kyselen kuulumisia, mutta en tenttaa lasta siitä mitä isällä on tehty tai syöty.
Luotan isään, osaa huolehtia rakkaimmistaan (isällä kaksi muuta lasta).
Jos kovin yksityiskohtaisesti kyselee se voi etästä tuntua kuin häneen ei luotettaisi. Mä yleensä kysyn lapsen tullessa kotiin milloin on syönyt että tiedän aloitella ajoissa ruoanlaiton. Ja miten meni kuten kysyisin yleensäkin yökylästä tullessa. Sen jälkeen lapsi kertoo sen minkä katsoo tarpeelliseksi.
Ja aina kyselen,en suoraan enkä uteliaisuudesta vaan ihan sen takia että lapsi tykkää kertoa.
Mitä pahaa siinä on,jos kysyy??Paitsi jos on jotain salattavaa.
Jos lapseni kertovat siellä syöneensä herkkuja,saatan kysyä,että olikos teillä juhlapäivä? Isin ja lapsien yhteinen juhlapäivä? Asioihin voi suhtautua positiivisestikin,vaikka ne olis vetäny mahan täyteen karkkia ja limpparia ja sipsejä. Koska isille ja lapsille sehän on vähän niinku juhlaa kun he näkevät.
Ja tekemisistä,totean aina,voi kun kivaa. Jos etä kieltää lasten puhumasta,tulee se kyllä vastaan jossain vaiheessa lapsilta. Samoin jos lähi utelee väärin esim.kostonutelua tai sabotointi mielessä.Tai jos lapsi ei halua puhua,silloin minulla soisi hälytyskellot.Miksi ei puhu? Mutta silloinkaan ei pakottaa voi,yleensä yhteinen kiva tekeminen laukasee ne ei-kivat jutut pintaan ja lapsi puhuu.
Kyllä minäkin kyselen, että mitä ovat tehneet etän luona yms. Aivan kuin kyselen mitä ovat esim. tarhassakin tehneet. Mutta etän asioista ei kannata kysellä, koska ne eivät kuulu enää minulle. Lapset kertoo sen minkä haluavat, joten ei kannata tingata vastausta, jos sitä ei heti sieltä tule. Kyllä ne sitten juttelevat kun heille tulee joku asia mieleen. Usein tarhastakin tultua, kun heiltä kyselee päivän kuulumisia niin vastaus on "en muista". Luotan kuitenkin etään, että osaa hoitaa lapsiaan.
Lapsilta en kysele mitä ovat isän luona tehneet, syöneet ym. Lapset kertovat kyllä kaiken sen minka katsovat tarpeelliseksi kertoa ilman kyselyäkin.
se etä tietää, mitä te lasten kanssa puhutte? Kuuluuko se hänelle?
lapsen kuulumisia, sehän on välittämistä. Lapsella voi olla vaikka kuin huonosti asiat isän luona, mutta ei osaa kertoa tai ei uskalla. Jos vaikkapa isän nainen kohtelee huonosti, niin sen saa selville kysymällä. Kamerakännykkä on lapsella hyvä olla mukana, voi napasia kuvia tai soittaa äidille jos on paha olla.
Äidille kuuluu kaikki asiat mitä omalle lapselle tapahtuu.
nyt onkin kyse äidistä ei isästä,eli kaikki mitä äidin luona tehään kuuluu isälle,eikö?ihan samalla tavalla oma isä tai äiti voi kohdella lastaan huonosti,helvetin torpeedo! sinä taidat viedä lapses sit mikkeineen isän luo,se on tiedoks laitonta sitten. Äiti sitä ja äiti tätä..ei me äidit aina olla sieltä parhaimmasta päästä,paljon on isiä jotka huolehtii ja välittää lapsestaan paremmin kuin ÄITI!!!!!!!!!!
Joo,laitatko lapsen kyttäysreissulle ja kehotat vielä ottamaan kuvia siitä ilkeästä äitipuolesta.isän naikkosesta,joka nyt ei todellakaan voi olla kunnollinen ihminen?Aika ilkeää käytöstä omaa lastaan kohtaan.
tarvis, kun lapset eivät ole koskaan olleet isänsä luona kun siellä on ollut hänen naisiaan. He eivät ole halunneet nähdä heitä, eikä olla tekemisissä heidän kanssaan. Eivät nyt aikuisenakaan ole tekemisissä heidän kanssaan, ja lapsenlapenikaan ei ole koskaan nähnyt ns. vaaria. Sen verran ovat lapseni loukkaantuneet, kun isä heidän pienen hylkäsi, että nyt ovat hylänneet isi ressun!;)
jo aikusia ja YHÄ jaksat roikkua näillä (uusperhe ja tämä) palstoilla
kitisemässä "iskän naikkosista".
Etkö jo itekkin väsy omiin juttuihis.
Luulen että täällä olijat haluavat reaaliaikaisia juttuja eikä sun ikivanhoja.
Minusta tuo on sairasta, mutta sitä tapahtuu ikävä kyllä koko ajan.Naiset osaavat olla äidin roolissaan niin kieroja että käyttävät omaa lastaan ns.vakoojana halutessaan tietää mitä exän ja uuden kumppanin luona tapahtuu.Lapsi ei useinkaan itse pienenä tajua olevansa hyväksikäytetty, mutta myöhemmin hoksaa kyllä..
Uskallan todellakin väittää että tähän syyllistyvät eniten äidit, koska miehet ei ole niin kieroja ja heitä ei useinkaan niin toisten ihmisten elämä kiinnosta, etenkään exän.
Sairasta jos lasten pitää salailla mitä on puuhasteltu tai syöty toisen vanhemman luona. Tiedän tapauksen jossa äiti laittoi tekemänsä ruuat lapsen mukaan etävanhemmalle tietäen ettei siellä lapsi olisi saanut muuta kuin ranskalaisia, makkaraa ja shipsejä välipalaksi. Ravinnon pitäisi olla yksi tärkeimmistä asioista ja aika onnetonta jos kummatkaan vanhemmat eivät välitä mitä lapsensa syö. Fiksuus on valttia eikä syytteleminen kuten tässäkin tapauksessa.
vastuu, oikeus ja huoli katoa vaikka pariskunta eroaa. Aina se lähivanhempi on oikeutettu tietämään lapsesta kaiken ja myös sen mitä isän luona on tehty, syöty ym. Se on lähivanhemman oikeus ja tottakai hänellä on lapsestansa huoli aina. Itse olisin tulisilla hiilillä, jos olisi tilanne, että lapseni olisivat isän luona vaikka päivän, niin kyllä soittaisin ja kysyisin, onko kaikki hyvin. Mutta onneksi ei tarvi.
pitää kysellä, kuin kysytään miten päiväkodissa meni taikoulussa! Jos ei kysy, ei välitä lapsensa hyvinvoinnista. Ja miksi pitäisi salata lapsen asioita isän luona? Onko siellä kenties tapahntunut sellaista, mitä öidin ei pidä tietää? Se tulisi heti mieleen jos ei kerrottaisi.
kyllä kaiken minkä haluavat kertoa. Ihan samalla tavalla käyttäytyvät kun kyse on koulusta. Tenttaamalla ja kyselemällä ei saa mitään vastauksia. Lapsi vaan hermostuu moisesta kyselystä ja menee entistä enemmän lukkoon. Mutta kyllä kaikki se tarpeellinen (lapsen mielestä) tieto kerrotaan, olipa kyseessä etän luona olo, koulu tai joku muu vastaava tapahtuma.
En tiedä mitä lapset kertovat etälle mutta kertokoot mitä haluavat. Mitään salattavaa emme tee joten ihan vapaasti lapset saavat kaiken kertoa. Mutta epäilen etteivät kerro juuri mitään.
Tuosta ruokailusta tuli mieleen, että jos minun lapset muutaman kerran vuodessa isällään käyvät niin minulle on ihan yksi lysti vaikka söisivät ranskalaisia joka kerta. Tai muuten vain herkuttelisivat. Se ei muuta mitenkään meidän arkea ja ruokailua. Syönhän itsekin joskus pelkkää roskaruokaa kun olen hetken ilman lapsia. En ajattele yhtään mikä on terveellistä ja mikä ei.
kertoo ilman tenttaamattakin. Meillä on läheiset välit ja luottavaiset, joten ei mitään ongelmaa. Äiti tietää aina missä mennään, ja kaiken.